Kirkko ja dialogi

Vatikaani II kirkolliskokous on avannut monen katolilaisen silmät: saa olla katolilainen ja silti elää sopusointuisasti ympäröivän maailman kanssa! Yksi Kirkolliskokouksen suurimmista antimista oli (ja on) nimenomaan se, ettei kirkko kiellä dialogia ja avoimuutta, vaan haluaa keskustella avoimesti ja rehellisesti koko maailman kanssa, ilman ennakkoluuloja.
Itse asiassa Kirkolliskokous on todennut Kristuksen olevan Kirkon peruspilarin. Miksi kirkon pitäisi pelätä avoimuutta ja piiloutua vanhojen kaanonien ja muiden (vanhojen) kirkkolakien taakse, kun kerran Kristus on luvannut puolustaa aina omaa Kirkkoaan?

Kirkolliskokouksen päätöksestä huolimatta, monet kirkkoherrat (ja heidän kanssaan monet fundamentalistikatolilaiset) pelkäävät dialogia. Se nähdään esimerkiksi tavasta, jolla piispa Wróbel kohtelee hiippakuntalaisiaan ja se nähdään jopa tällä palstalla, jossa "trollit" ja muut "häiriköt" haluaisivat käytännöllisesti tukahduttaa kaikki keskustelumahdollisuudet.
Piispa Wróbelia, paavia ja Opus Dei järjestöä koskevaa kritiikkiä nähdään niin kuin se olisi kritiikkiä kirkkoa ja Jumalaa kohtaan!
Hyvänen aika sentään!!! En olisi koskaan uskonut demokratiassa elävässä Suomessa löytyvän samanlaisia fundamentalisteja kuin muslimimaissa!
5503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Piispa Wróbelia, paavia ja Opus Dei järjestöä koskevaa kritiikkiä nähdään niin kuin se olisi kritiikkiä kirkkoa ja Jumalaa kohtaan!
Hyvänen aika sentään!!! En olisi koskaan uskonut demokratiassa elävässä Suomessa löytyvän samanlaisia fundamentalisteja kuin muslimimaissa!"

Ei kannata huolestua. Uusimman Fideksen mukaan jäsenmaksua maksaa 12 katolilaista tuhannesta, joten kyllä useimmat katolilaiset ovat jo tajunneet, että Wrobelin oppari-henkinen komentokaari on kykenemätön johtamaan kirkkoamme. Se ei ole edes luottamuksemme arvoinen.

Äänestä
  • antanut sille verotusoikeutta.
    Almujen maksaminen on siten salaista ja vapaaehtoista.
    Jos 12 promillea katolisista maksaa almuja ovatko muut 988 tuhannesta vain teeskentelijöitä ja huvikseen kirkossa kävijöitä?

    Äänestä

  • valtio ei ole kirjoitti:

    antanut sille verotusoikeutta.
    Almujen maksaminen on siten salaista ja vapaaehtoista.
    Jos 12 promillea katolisista maksaa almuja ovatko muut 988 tuhannesta vain teeskentelijöitä ja huvikseen kirkossa kävijöitä?

    ...ei ole osoitus fundamentalismista!
    Saanko myös muistuttaa sinua, että almujen antaminen (esimerkiksi köyhille lähimmäisillemme) ei ole samaa asiaa kuin hiippakunnan menojen (ja niin vallanpidon) kustantaminen.

    Äänestä

Katolinen kirkkohan ei väitä olevansa pelkästään pyhien ihmisten yhteisö. Ei se myöskään väitä, että paavit ja piispat olisivat esimerkiksi itsekkyyden, vallanhimon, kostonhimon, muiden himojen, kateuden, ylpeyden tai typeryyden tai psykologisen rajoitteisuuden yläpuolella. Muuten kirkolla olisi paljon vaikeuksia selittää monen menneisyyden paavin ja piispan tekoja.
Kuten sanot, Vatikaani II:sta alkaen meillä kaikilla kirkon jäsenillä on ollut oikeus ja velvollisuus katsoa kirkkoamme tarvittaessa kriittisin silmin. Keskustellen voimme yhteisönä kasvaa.
Kirkko ei ole valmis, se ei ole täydellinen. Ei keskustelua saisi pelätä, keskustelun salliminen on välttämätöntä, jotta ajatteleva nykyihminen voisi ottaa kirkon tosissaan.

Äänestä

Viimeiset viisi vuotta Helsingin hiippakunnassa todistavat universaalille Katoliselle kirkolle, että paluuta menneeseen ei ole, vaikka kuinka yrittäisi. Elämme Vatikaani II:n jälkeistä aikaa, vain sillä tiellä mennään (välillä varmaan kompastellen ja harhautuen) ETEENPÄIN.

Jos yritetään jatkaa OD-ancien régime-linjalla, niin mitähän seuraavaksi? Suomeen kuningas Puolasta, vai?

Jo riittää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johannes XXIV kirjoitti:

Vatikaani II kirkolliskokous on avannut monen katolilaisen silmät: saa olla katolilainen ja silti elää sopusointuisasti ympäröivän maailman kanssa! Yksi Kirkolliskokouksen suurimmista antimista oli (ja on) nimenomaan se, ettei kirkko kiellä dialogia ja avoimuutta, vaan haluaa keskustella avoimesti ja rehellisesti koko maailman kanssa, ilman ennakkoluuloja.
Itse asiassa Kirkolliskokous on todennut Kristuksen olevan Kirkon peruspilarin. Miksi kirkon pitäisi pelätä avoimuutta ja piiloutua vanhojen kaanonien ja muiden (vanhojen) kirkkolakien taakse, kun kerran Kristus on luvannut puolustaa aina omaa Kirkkoaan?

Kirkolliskokouksen päätöksestä huolimatta, monet kirkkoherrat (ja heidän kanssaan monet fundamentalistikatolilaiset) pelkäävät dialogia. Se nähdään esimerkiksi tavasta, jolla piispa Wróbel kohtelee hiippakuntalaisiaan ja se nähdään jopa tällä palstalla, jossa "trollit" ja muut "häiriköt" haluaisivat käytännöllisesti tukahduttaa kaikki keskustelumahdollisuudet.
Piispa Wróbelia, paavia ja Opus Dei järjestöä koskevaa kritiikkiä nähdään niin kuin se olisi kritiikkiä kirkkoa ja Jumalaa kohtaan!
Hyvänen aika sentään!!! En olisi koskaan uskonut demokratiassa elävässä Suomessa löytyvän samanlaisia fundamentalisteja kuin muslimimaissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu