Echelon Lapsu§?

ECHELON LAPSU§?

Kiinnostuin selvittämään Suomen SAT-vakoilua, kun viime kesänä 2005 huomasin jo palstalla mainitun Vaasan vakoiluosaston päällikön Mikko Rapon käyttävän ja soveltavan työssään täysin primitiivisiä ja teknisesti jälkeenjääneitä keinoja mm. eri tietoliikenteen; puhelut, e-mailit, faxit, jopa videoiden katselu, vakoiluun.

Fakta on, että hänhän haki tässä yksityisessä tapauksessa poliisilta virka-apua, ja tietokone haettiin kotoa. Kysymyksessä oli 30-vuotias nainen. Aika primitiivistä toimintaa, varsinkin, kun RL 15 mukaan vakoilusta ei ole mitään syytteitä asiassa nousemassa, tai ollut aikaisempia perusteita edes toimenpiteille. Saati sitten, että sotilasoperaation kohteeksi asetetaan aseeton nuori nainen. Pahempaa vielä enemmän kuin tämä oli Rapon aloite tavoiltaan tyypillisesti toimittaa ko. rohkea nainen hitaasti kuolemaan FSB:n klinikalle, jonne FSB:n everstiluutnantti Konstantin Krymov hänet olisi ottanut; heidän operaatio vain epäonnistui, ja syyt ovat käyty jo läpi ja näkyvät selvästi tässäkin kirjoituksessa.

Pelkästään tämä yksi tapaus osoittaa yhdeltä osaltaan selvästi, että Suomen vakoiluosastolla tai edes poliisilla ei ole olemassa teknisesti voimavaroja asioiden kunnolliseen selvittämiseen alalla, ja se vain vahvistui edelleen, kun kysyin erikseen poliisijohdolta sovellettavista toimintatavoista asiassa, ja ne olivat juuri samoja; haetaan tietokone kotoa (sic!)!!!

Yhteiskunnalista valvontaa pitää tehostaa, ja fakta on, että poliittiset tavoitteet pitää olla selvät asiassa: Olen huomannut korkeimmalla sotilasjohdolla olevan jonkilaisen yleisen ja vakavan "allergian", kun se koskee tiettyjä kehittyneitä asioita. Liekö Pariisin rauhansopimuksen vanhoja peruja? Uralla ei oltaisi kerran edetty niin hyvin, jos se sopimus oltaisiin kyseenalaistettu, edes salaisesti; nyt tuo sitoutuminen rauhansopimuksen rajoituksiin näkyy vallitsevina jämähtäneinä asenteina jne. Echelon tapaus ei ole joukossaan myöskään mikään yksityinen, ja ainutlaatuinen Lapsus.

Nimittäin, Echelon SAT-järjestelmä perustui alkujaan Saksan edistyneimpiin suunnitelmiin, jotka piti laittaa toimeen ulkoavaruuteen II maailmansodan päätyttyä, ja tällä kattavalla satelliittivakoilulla piti valvoa koko maailmaa. Yksi allergian syy, nykyiselle sotilasjohdolle, karttaa asiaa?

Saksan huipputekniset suunnitelmat päätyivät myöhemmin lännelle maailmansodan päätyttyä, ja he lännessä laittoivat ko. Echelon hankkeen käytäntöön heti ja täysin saksalaisen insinöörityön pohjalta, ja tuloksena koko N-liitto ja itäblokki olivat Echelonin valvonnan alaisena kylmän sodan aikana! Älkää ihmetelkö tai kysykö miksi N-liitto romahti!? Se ei yksinkertaisesti pystynyt vastaamaan lännelle asevarustelussa!

Tutkin myös myöhemmin puolustusvoimien asioita yhteiskunnalliselta osalta ja aspektiltaan suhteessa siihen ovatko he edes esittäneet määrärahoja valtion budjettiin; sen kokonaisuuden puolustusbudjettiin ko. Echelon järjestelmään? Tänäänhän järjestelmät olisivat hyvin nopeasti järjestettävissä mm. kehitysavun lopettamisen kautta ns. islamilaisiinmaihin. Tästä jäisi sen verran rahaa, jolla armeija saataisiin tekniseltä tasoltaa normaalille tasolle. Laskelmat ovat pitäviä. Järjestelmän voi tilata vaikka netistä; eli saatavuus vaikeuksia ei ole olemassa. Hinnat menevät koko ajan myös alas.

Fakta on, että nykyinen syvä ongelma on juuri siinä, että kuka armeijasta esittäisi ko. asiaa valtion budjettiin? Ei mitään valmiuksia tähän viittavaan löydy edes tutkimuksissa sieltä; sama koskee pääesikunnan tiedustelupäällikkö kenraalimajuri Jarmo Peltolaa tai hänen suojattiaan eversti Mikko Rapoa. Rapo tekee kaikenlaista tyypillistä 0-tutkimusta nykyisin, ja ilmeisesti otti samanaikaisesti taktisesti oikein virkavapaan estäen hälyn, joka on syntymässä mm. insesti-epäilyistä, ja muuten hänen sotilaallinen diplomityönsä oli, arvasit aivan oikein: Zhukov Hahlin-Golissa 1939, joka löytyy vanhan kadettikoulun kirjastosta. Venäläistä marsalkkaa ylistetään ko. diplomissa yli kaiken eli epiteetein kuten:" II Maailmansodan edistynein sodanjohtaja", "mestarisotilas" jne.!

Ei kai tällaiselta pohjalta tai joukolta voi odottaa edes tutkimuksessa siirtymisestä kuopasta standardisoituun vakoiluun, koska Echelonia ollaan käytetty Venäjää vastaan; ja useat politiikot jättävät puolustusbudjetin sisällön sotilaille! Tuskin sieltä armeijan sisältä kukaan edes ehdottaa ko. järjestelmän ostoa budjettiin, ei ole tähän päivään mennessä ehdottanut, ja se onkin tehtävä erityisjärjestelmin, jos halutaan säilyttää uskottavaa puolustusta, minkä amiraali Kaskeala on julkisesti kyseenalaistanut sekä teknisesti että taloudellisesti tänään. Erityisesti painotan tässä tekninen-sanaa, sillä rahaa on järjesttävissä vielä toistaiseksi saatavissa välineissä. Huomisesta en tiedä ...

Tosin NATO-jäsenyys toisi ko. tiedustelutiedon mukanaan. Huomioiden nykyiset Venäjän puolustusministerin jne. Sergei Ivanovin puheet, vaikka venäjän kielessä on primitiivisyyden merkkinä vain yksi mennyt muoto, että ei olisi Suomellekaan pahitteeksi valita NATO-jäsenyyttä, koska maailma saattaa seistä maailmanlaajuisen kriisin edessä, mistä on monia eri merkkejä.

T: |X|er|X|es
2162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen samaa mieltä.

kannatan sinua klasu.

klasun kannattaa kirjoittaa enempi näitä artikkeleita.

varsinkin suomenkielellä kun en ymmärrä saksaa.

Äänestä
  • ... kuten Kasper Hauser muinoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

|X|er|X|es kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu