Ateistista oikeuskäytäntöä

Kumar

Kiina – Kidutetun naisen todistus

Kiinassa 27. toukokuuta, 2001, pidätetty Liu Xianzhi vapautui vankilasta helmikuun 1. päivänä 2004. Kristittyä Liuta syytettiin ”pahamaineisen kulttijärjestön organisoinnista ja sen käyttämistä lain täytäntöönpanon estämisessä”. Liu sai kahden vuoden tuomion. Toisessa oikeudenkäsittelyssä syytteet hylättiin ja tuomioistuin Jingmenin kaupungissa julisti Liun syyttömäksi. Jingmenin poliisi vei kuitenkin Liun suoraan oikeudenistunnosta Shanyangin pakkotyöleirille uudelleenkoulutettavaksi. Liu Xianzhi on päässyt pakenemaan Kiinasta 7. tammikuuta ja saapunut Yhdysvaltoihin. Liu on antanut todistuksen kiduttamisestaan, seksuaalisesta väärinkäytöstään ja mielivaltaisesta vangitsemisestaan vankilassa. Lehdistötilaisuus pidettiin 10. helmikuuta Washington DCn lehdistökeskuksessa.

Liun todistus.
Minut vietiin Zhongxiangin poliisikeskukseen. 6 tai 7 miespuolista poliisia alkoi kuulustella minua. - Tiedätkö, miksi sinut on pidätetty? yksi kuulustelija kysyi.
- Koska uskon Jeesukseen, vastasin. Kuulustelija löi minua kasvoille kuultuaan tämän.
- Etkö ymmärrä, mitä aikaa me nyt elämme? Ja sinä uskot vielä Jeesukseen? En vastannut hänelle.
Minulle laitettiin kahleet jalkoihin ja minut määrättiin kävelemään heidän edellään toiseen huoneeseen. Kahleet olivat raskaat ja niin minä hetken kuljettuani kaaduin. Poliisit tönivät minua puolelta toiselle ja nauroivat minulle. Olin todella väsynyt ja jäin makaamaan lattialle. Kahleet hankasivat syvät haavat ihooni ja sääreni alkoivat vuotaa verta. Voitte nähdä arvet.

Poliisit laittoivat minut myös roikkumaan hiuksistani, näin siis koko kehoni roikkui hiusteni varassa. En pystynyt hengittämään kunnolla. Sitten he laskivat minut alas. Koko ajan he painostivat minua tunnustamaan, että minulla olisi ollut seksuaalinen suhde pastori Gongin kanssa. Kun sanoin heille, ettei minulla ole ollut minkäänlaista säädytöntä suhdetta pastori Gongin kanssa, he laittoivat minut jälleen roikkumaan hiuksistani. Myöhemmin menetin tajuntani.

Kun kieltäydyin lukemasta tunnustusta, minkä he olivat kirjoittaneet minulle etukäteen, he uhkailivat minua sanoen; ”No, voin hakata sinut kuoliaaksi, viedä sinut ulos ja haudata jonnekin, niin ettei perheesikään tiedä, mihin olet joutunut. Nyt sinun Etelä-Kiinan seurakuntasi on meidän käsissämme, mukaan lukien pastorisi. Hänetkin on pidätetty.”

Kerrottuani heille, ettei minulla todellakaan ole suhdetta pastori Gongin kanssa, he käyttivät sähköpatukkaa hakatessaan minua, päähän, rintakehääni ja pakaroihini. He kaatoivat minut lattialle, vetivät minua siinä ja repivät vaatteeni auki. He jopa repivät rintaliivini auki ja minä itkin.

Liu Xianzhi on yksi niistä 8903 Etelä-Kiinan seurakunnan jäsenestä, jotka Kiinan poliisi on pidättänyt uskonsa vuoksi. Pastori Gong kärsii edelleen elinkautistuomiotaan, joka hänelle langetettiin ”tunnustusten” perusteella, jotka oli saatu kiduttamalla todistajia.

11

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hattiwatti

      Ai kun uskikset nauttivat näistä kidutus-jutuista, eivät he muuten niitä jatkuvasti levittelisi.

      • squirrel

        Minäkin tässä taannoin luin paljastuskirjan,jossa semmoinen kiinalainen uskova eleli vankilassa ilman ruokaa,laupiaasti antoi kaiken pois.. Paljon muitakin ihmeitä suoritti hän.

        Vaatimaton oli kovasti hän.

        Kirjallaan mukavasti tienannut lienee myöskin hän.


    • Pekka_

      Kuulostaa kunnon "uudestisyntyneen" uskonnon, kuten keskiajan katolilaisten, menetelmien käytöltä.

      Kyllä uskovat tietävät miten kerettiläiset saadaan tunnustamaan, on se uskonto sitten mitä tahansa ;-)

      • squirrel

        Tuossa on kiinan kommunismin jäänteiden henki. Ateismi ei ole kommunismia.


      • Pekka_
        squirrel kirjoitti:

        Tuossa on kiinan kommunismin jäänteiden henki. Ateismi ei ole kommunismia.

        Niin kait, ihmetyttää vian tällaiset "mustamaalausavaukset".
        Uskovat eivät kerta kaikkiaan kykene rakentavaan keskusteluun.
        Mistään.


    • Mites tämä liittyy ateismiin? Kun olen ateisti, se ei tarkoita, että hyväksyisin jonkun toisen ateistin teot tai että edes välittäisin siitä. Suhtaudun tuohon niinkuin mihin tahansa ihmisoikeusrikkeeseen. Ainoa ero on, että kyse on kristinuskosta.

      Ateismi ei ole uskonto, jolloin meitä ei rajaa mikään komformistisuus.

    • Rausku

      Eli myös muut kuin Jumalalta voimaa rukoilevat paskiaiset turvautuvat julmaan kidutukseen. Uskomaton tieto, en olisi millään arvannut.

      Eli sitten vain kristitty pommi kiinaan. Atomipommi jonka kyljessä on iso risti.

    • Pieni uskovainen nainen selvisi ison pahan voiman kynsistä. Häntä kidutettiin, mutta pysyi uskossaan. Sitten on tarinoita, joissa uskovaisia on kuollut uskonsa tähden. Iso paha voima on jälleen yrittänyt saada uskovat luopumaan uskostaan henkensä uhalla.

      Pastori sanoi "Jeesus" ja 10 000:sta ihmisestä Afrikassa tuli helluntailaisia. Syöpää parani ja rammat teki kärrynpyöriä.

      Mistä nämä tarinat oikeasti kertovat? Nämä tarinat ovat sankari-tarinoita. Nykymaailmassa ei tapahdu ihmeitä, joten niitä tekaistaan. On helppoa parantaa sairauksia, jotka eivät näy ulospäin. Vielä helpompaa on keksiä kertomuksia marttyyreistä sekä liiotella tarinoita kidutuksista ja vankiloista.

      Uskovien usko ei ole niin vahva kuin he väittävät. Ilman tällaisia kertomuksia; myyttejä, heidän uskonsa haalistuisi ja häviäisi kokonaan. Sen takia uskovilla on valtava tarve marttyyri- ja paranemiskertomuksia kohtaan.

      Kumar postasi tuon kertomuksen väärälle yleisölle. Ei noita kertomuksia ole koskaan tarkoitettu ei-uskoville. Nuo tarinat ovat olemassa vahvistamaan uskovien himmeätä, heikkoa ja kuolemassa olevaa uskonnollista uskoa.

    • akk.

      Ja paljon eripuolilla palloa. Paljon myös kuolee syyttömiä tuommoisissa olosuhteissa pieksämiseen.

      Ja lukemani irvailuvastaukset paljastavat sen,ettei ateisteista löydy minkään tekijää tuommoisten vääryyksien lopettamiseksi maailmasta.

      • Rausku

        " irvailuvastaukset paljastavat sen,ettei ateisteista löydy minkään tekijää tuommoisten vääryyksien lopettamiseksi maailmasta."

        Aika rankan oletuksen teet. Ensinnäkin, viesteissä ei irvailtu naisen kokemille kärsimyksille. Vai näitkö kommentteja "hyvä, oikein" tai "tyhmä muija" tai "hahhaa, olipa hauska tapaus"? Ivallinen asenne kohdistuu viestin kirjoittajaan, joka käyttää poliittisen hallinnon pimeää puolta uskonnollisen harhansa vahvistamiseen.

        Ja toiseksi, ateisteilla on samanlaiset edellytykset moraalille kuin muillakin ihmisillä. He vain eivät perustele toimintaansa sillä, että se olisi tietyn jumalan heille antama tehtävä. Arvostaisin kovasti, jos ymmärtäisit tämän etkä mustamaalaisi ihmisiä kylmiksi sadisteiksi sen perusteella että he eivät usko muinaistarun pelastavaan voimaan.


    • Atte Ateisti

      Onneksi asiat menevät niin paljon paremmin, kun Herra itse ja kristityt soturit ovat asialla:

      Esimerkki Ugandasta: "Herran vapautusarmeija" toimii:

      Herran vastarinta-armeija(Lord's Resistance Army)

      "LRA:n kapinalliset sanovat,että he taistelevat Raamatun kymmenen käskyyn perustuvan hallituksen perustamiseksi. Armeija tunnetaan siitä,että se pakottaa lapsia kapinallistaistelijoiden riveihin ja jalkavaimoiksi. Yli puoli miljoonaa ihmistä Ugandan Gulun ja Kitgumin provinsseissa on jotunut lähtemään kodeistaan taistelujen vuoksi ja elää nyt väliaikaisissa leireissä, joita armeija suojelee."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      51
      10093
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      117
      5828
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      66
      4512
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      2
      3235
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      141
      3107
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      271
      2937
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      145
      2787
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      50
      2698
    9. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      30
      2061
    10. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1757
    Aihe