Halal-teurastus

Mitä mieltä olette näistä muslimien harrastamista halal-teurastuksista? Kun viilletään kurkku auki ja valutetaan veri pihalle. Siinä elukka-parka sitten sätkii kunnes kuolee. Onko mielestänne oikein vai rääkkäystä? Minun mielestä se on rääkkäystä, sillä eläimen(kin) voi tappaa inhimillisesti eli niin ettei kidu yhtään!
71541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Useimmissa länsimaissa lain mukaan eläimet on tainnutettava ennen teurastusta, mutta useissa maissa tästä saa poiketa uskonnollisista syistä. Juutalaisten uskonnon mukaan lihan tulee olla kosher-lihaa ja islaminuskoisilla puolestaan halal-lihaa. Kummassakin tapauksessa eläin tapetaan valuttamalla siitä veret eläimen ollessa tajuissaan. Suomessa kosher- ja halal-teurastus tehdään niin, että tainnuttaminen ja veren valutuksen aloittaminen tehdään samaan aikaan.

Äänestä

Suomessa tainnutettava ensin.

Muiden valtioiden asioihin ei taida meidän kompetenssi riittää.

Äänestä

olet aina hassu sillä eläimen(kin)voi tappaa inhimillisesti !kerropas millä tavalla voidaan kiduttaa inhimellisesti ?

Äänestä

Hulluja kaikki uskonnot! ja ihan jokainen teurastus on sairasta,mutta tuo varsinkin!

Äänestä

Eläin menettää tajuntansa heti kun kaulavaltimo katkaistaan.Lentäähän kukkokin,vaikka pää on lyöty poikki,eikä varmasti ole tajuissaan.Päähän lyöminen sattuu!

Äänestä
  • kuin luulla tietävänsä.

    Eläin on tajuissaan yleensä minuutista kahteen viiltämisen jälkeen, sätkiminen loppuu kolmessa- neljässä minuutissa. Eläimen tuskainen kouristelu saa lihakset avustamaan veren pumppaamisessa sydämeen, mistä sydän pumppaa verta ulos kunnes pumppaus sydämestä lakkaa verenpuutteen sepelvaltimoissa aiheuttamasta happivajeesta .

    Teurastuksesta on videoita netissä, mutta suosittelen katsomaan mahdollisuuksien mukaan aidon teurastuksen. Luulot vaihtuu tietoon, tosin useimmille liha ei maistu pariin viikkoon.

    Äänestä

  • teuras kirjoitti:

    kuin luulla tietävänsä.

    Ihmettelen, että jos esim. nauta on tajuton kaulan viiltämisen jälkeen, kuinka se pystyy nousemaan vielä jaloilleen ja kompuroimaan eteenpäin kunnes verenhukasta heikkona vihdoin kaatuu lattialle ja kuolee. Eihän ihminenkään kuole heti tai ole edes tajuton, vaikka olisi joku iso haava joka vuotaa kuiviin. Haloo??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rääkkäystä? kirjoitti:

Mitä mieltä olette näistä muslimien harrastamista halal-teurastuksista? Kun viilletään kurkku auki ja valutetaan veri pihalle. Siinä elukka-parka sitten sätkii kunnes kuolee. Onko mielestänne oikein vai rääkkäystä? Minun mielestä se on rääkkäystä, sillä eläimen(kin) voi tappaa inhimillisesti eli niin ettei kidu yhtään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu