Tätähän

ote:

Ulkomaalaisvastaisuus lisääntyy Tanskassa?

Maahanmuuttajiin nuivasti suhtautuva Tanskan kansanpuolue on lisännyt kannatustaan profeetta Muhammadin pilapiirroksista nousseen kohun aikana, kertoo sunnuntaina julkaistu mielipidekysely.

Jos vaalit pidettäisiin nyt, saisi Tanskan kansanpuolue kahdeksan uutta edustajaa parlamenttiin. Kymmenen vuotta sitten perustettu puolue on jo nyt maan kolmanneksi suurin.

Kannatustaan menettivät eniten sosiaalidemokraatit: he saisivat yhdeksän paikkaa vähemmän kuin vuosi sitten pidetyissä vaaleissa.

Kysely tehtiin helmikuun toisella viikolla, ja se ilmestyi Muhammad-kuvat julkaisseessa Jyllands-Posten -lehdessä.

Pääministeri Anders Fogh Rasmussenin johtamalla keskusta-oikeistolaisella vähemmistöhallituksella on selvä parlamentin tuki takanaan. Tanskan kansanpuolue ei kuulu hallitukseen, mutta hallitus tarvitsee sen tuen saadakseen esityksensä läpi.

STT
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


varmaan tilattiin?????? kirjoitti:

ote:

Ulkomaalaisvastaisuus lisääntyy Tanskassa?

Maahanmuuttajiin nuivasti suhtautuva Tanskan kansanpuolue on lisännyt kannatustaan profeetta Muhammadin pilapiirroksista nousseen kohun aikana, kertoo sunnuntaina julkaistu mielipidekysely.

Jos vaalit pidettäisiin nyt, saisi Tanskan kansanpuolue kahdeksan uutta edustajaa parlamenttiin. Kymmenen vuotta sitten perustettu puolue on jo nyt maan kolmanneksi suurin.

Kannatustaan menettivät eniten sosiaalidemokraatit: he saisivat yhdeksän paikkaa vähemmän kuin vuosi sitten pidetyissä vaaleissa.

Kysely tehtiin helmikuun toisella viikolla, ja se ilmestyi Muhammad-kuvat julkaisseessa Jyllands-Posten -lehdessä.

Pääministeri Anders Fogh Rasmussenin johtamalla keskusta-oikeistolaisella vähemmistöhallituksella on selvä parlamentin tuki takanaan. Tanskan kansanpuolue ei kuulu hallitukseen, mutta hallitus tarvitsee sen tuen saadakseen esityksensä läpi.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu