Puhun ns. musta-valkoisesta ajattelusta.
Se ilmenee mm. oikeisto - vasemmisto .. sosialismi - kapitalismi .. hyvyys - pahuus .. ihminen - raha vastakkainasetteluna ... vaikka juuri hetki sitten vaalipropagandassa vakuutettiin, että sen aika olisi ohi.
Keskitien kulkijoita on liian vähän, - kepussakin? -sellaisia, jotka ottaisivat kokonaisuuden huomioon ja osaisivat arvostaa koko kansaa, yhteistä hyvää.
Erityisesti silmääni ovat naillä palstoilla ja muuallakin sattuneet fasististyyppiset ja armottomat sarasvuolais-saarismaiset suoritusfasismia korostavat kirjoitukset, joissa ihmisarvoa ja humanismia avoimesti halveksutaan ja kannatetaan kovia arvoja.
Kyse on ns. skitso-paranoidisesta (=jakautunut ja ulkoista vihollista etsivä psyyke) tilasta, joka on tyypillinen välivaihe ihmisen matkalla kohtu henkistä tasapainoa ja eheyttä.
Tässä tilassa oleva ihminen halkoo todellisuuden kahtia: on hyvä ja on paha, jotka eivät mahdu olemaan saman katon alla. "Minä olen hyvä - maailma ja 'muukalaset' ovat pahoja." - Tai "minä en ole hyvä vaan minusta tulee hyvä vasta kuulumalla johonkin hyvää edustavaan joukkoon."
Kun oma Paha projisoidaan sen uskotaan olevan jossain muualla kuin itsessä vaikka se ei kuitenkaan projisoimalla mihinkään itsestä poistu. Tai kun Hyvän uskotaan lankeavan muualta itselle niin oma hyvyys ei todellisuudessa lisäänny. Esim. uskonto ei välttämättä tee ihmisestä hyvää vaan hän voi uskonryhmään kuulumisesta huolimatta olla paha, omistushaluinen ja muita hallitseva.
Kun Hyvä otetaan itseen muualta, idealisoituna esim. jostakin aatteesta tai ryhmästä, niin seuraus on, että "me olemme hyviä - nuo toiset (alkoholistit, homot, terroristit ym.) ovat pahoja."
Tämä on vaarallinen henkinen splitti, todellisuuden halkaisu kahteen osaan. Se ohjaa nyt maailman supervallankin käytöstä: GWB uskoo omaan hyvään jumalaansa ja näkee saatanan terroristeissa, vaikka kaiken järjen mukaan on vain yksi jumalaa, joka on koko ihmiskunnan puolella.
Tällaisen splitin vallassa elävä ihmispsyyke ei osaa olla sovussa maailman kanssa eikä rakentaa rauhaa vaan hän etsii alati vihollista johon projisoida ja purkaa pahuutensa ja jonka kimppuun käydä. Koko USAn maailmansodan jälkeinen politiikka on pääosin rakentunut tämän skitso-paranoidisen ajattelun varaan, jossa päämääränä on globaali hegemonia.
Minua pelottaa että me suomalaisetkin olemme yhä enemmän jakautumassa. Emme ajattele enää kokonaisuutta, yhteistä tai kaikkien hyvää ja elämään aina väistämättä kuuluvaa hyvää ja pahaa samanaikaisesti.
En tarkoita että paha tulisi hyväksyä vaan sitä, että sille pitäisi asettaa hyvyyttä suojaavia rajoja, joiden avulla se pysyisi hallinnassa ja voisi menettää voimaansa - kenties jalostuakin hyvyyden suuntaan. Sitä ei siis saisi pyrkiä työntämään kokonaan kaiken ulkopuolelle koska niin siitä ei koskaan päästä eroon koska se sieltä käsin kuitenkin suunnittelee hyökkäyksiään meidän päänmenoksi.
Tällainen hyvän ja pahan halkominen on myös itselle vaarallista koska sen kahleisiin jäävä oma psyyke jää heikoksi eikä voi kasvaa.
Vahva psyyke kestää pahan läsnäolon mutta haluaa toimia koko ajan sitä vastaan haastamalla sen rakentavaan yhteistyöhön. Vasta kun yhteistyö (joka ei suinkaan tarkoita vain minun ehdoilla toimimista!!!) ei toimi on kovempien keinojen aika. Silloin ne ovat oikeutettuja koska ne suojaavat hyvää, jonka tulisi lopulta voittaa.
Se ilmenee mm. oikeisto - vasemmisto .. sosialismi - kapitalismi .. hyvyys - pahuus .. ihminen - raha vastakkainasetteluna ... vaikka juuri hetki sitten vaalipropagandassa vakuutettiin, että sen aika olisi ohi.
Keskitien kulkijoita on liian vähän, - kepussakin? -sellaisia, jotka ottaisivat kokonaisuuden huomioon ja osaisivat arvostaa koko kansaa, yhteistä hyvää.
Erityisesti silmääni ovat naillä palstoilla ja muuallakin sattuneet fasististyyppiset ja armottomat sarasvuolais-saarismaiset suoritusfasismia korostavat kirjoitukset, joissa ihmisarvoa ja humanismia avoimesti halveksutaan ja kannatetaan kovia arvoja.
Kyse on ns. skitso-paranoidisesta (=jakautunut ja ulkoista vihollista etsivä psyyke) tilasta, joka on tyypillinen välivaihe ihmisen matkalla kohtu henkistä tasapainoa ja eheyttä.
Tässä tilassa oleva ihminen halkoo todellisuuden kahtia: on hyvä ja on paha, jotka eivät mahdu olemaan saman katon alla. "Minä olen hyvä - maailma ja 'muukalaset' ovat pahoja." - Tai "minä en ole hyvä vaan minusta tulee hyvä vasta kuulumalla johonkin hyvää edustavaan joukkoon."
Kun oma Paha projisoidaan sen uskotaan olevan jossain muualla kuin itsessä vaikka se ei kuitenkaan projisoimalla mihinkään itsestä poistu. Tai kun Hyvän uskotaan lankeavan muualta itselle niin oma hyvyys ei todellisuudessa lisäänny. Esim. uskonto ei välttämättä tee ihmisestä hyvää vaan hän voi uskonryhmään kuulumisesta huolimatta olla paha, omistushaluinen ja muita hallitseva.
Kun Hyvä otetaan itseen muualta, idealisoituna esim. jostakin aatteesta tai ryhmästä, niin seuraus on, että "me olemme hyviä - nuo toiset (alkoholistit, homot, terroristit ym.) ovat pahoja."
Tämä on vaarallinen henkinen splitti, todellisuuden halkaisu kahteen osaan. Se ohjaa nyt maailman supervallankin käytöstä: GWB uskoo omaan hyvään jumalaansa ja näkee saatanan terroristeissa, vaikka kaiken järjen mukaan on vain yksi jumalaa, joka on koko ihmiskunnan puolella.
Tällaisen splitin vallassa elävä ihmispsyyke ei osaa olla sovussa maailman kanssa eikä rakentaa rauhaa vaan hän etsii alati vihollista johon projisoida ja purkaa pahuutensa ja jonka kimppuun käydä. Koko USAn maailmansodan jälkeinen politiikka on pääosin rakentunut tämän skitso-paranoidisen ajattelun varaan, jossa päämääränä on globaali hegemonia.
Minua pelottaa että me suomalaisetkin olemme yhä enemmän jakautumassa. Emme ajattele enää kokonaisuutta, yhteistä tai kaikkien hyvää ja elämään aina väistämättä kuuluvaa hyvää ja pahaa samanaikaisesti.
En tarkoita että paha tulisi hyväksyä vaan sitä, että sille pitäisi asettaa hyvyyttä suojaavia rajoja, joiden avulla se pysyisi hallinnassa ja voisi menettää voimaansa - kenties jalostuakin hyvyyden suuntaan. Sitä ei siis saisi pyrkiä työntämään kokonaan kaiken ulkopuolelle koska niin siitä ei koskaan päästä eroon koska se sieltä käsin kuitenkin suunnittelee hyökkäyksiään meidän päänmenoksi.
Tällainen hyvän ja pahan halkominen on myös itselle vaarallista koska sen kahleisiin jäävä oma psyyke jää heikoksi eikä voi kasvaa.
Vahva psyyke kestää pahan läsnäolon mutta haluaa toimia koko ajan sitä vastaan haastamalla sen rakentavaan yhteistyöhön. Vasta kun yhteistyö (joka ei suinkaan tarkoita vain minun ehdoilla toimimista!!!) ei toimi on kovempien keinojen aika. Silloin ne ovat oikeutettuja koska ne suojaavat hyvää, jonka tulisi lopulta voittaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.