Minusta on aika turhauttavaa lukea noita iän ikuisia marmatuksia syistä, miksi seksin ostaminen pitäisi kieltää. Miksi jotkut naiset eivät voisi olla rehellisiä ja myöntää, että heitä ei todellakaan kiinnosta huorien "kohtalo" vaan myöntää yksinkertaisesti, että heitä vituttaa se, että miehet käyvät huorissa? Voisimme ikään kuin puhua oikeista asioista ilman tuota kaksinaismoralismia.
Mielestäni läpinäkyvintä on se, että vain miesten huorissakäymiseen halutaan puuttua. Jos tavoitteena olisi prostituution poistaminen tarjoaminen myös haluttaisiin kieltää. Nyt vedotaan johonkin täysin valheellisiin satuihin että "silloinhan huorille tulisi vaaran paikka kun sutenöörit kostaisivat". Miten ihmeessä se esim. nyt saattaa huorat vaaraan kun kerran julkisella paikalla tarjonta on kiellettyä? Kaiken järjen mukaan silloin myyminen julkisilla paikoilla pitäisi olla sallittua vai mitä? Eikö feministejä huolestuta nykyinen tilanne lainkaan? Hah, huorien vapauttajat ja suuret ystävät, anna mun kaikki kestää!
Oikeasti feministejä ei kiinnosta mikään muu kuin se, että miehet eivät kävisi huorissa, kaikki muu on silkkaa valetta.
Entäpä sitten ne vapaaehtoiset huorat, joita sentään on ainakin Suomessa lähes kaikki? Ei heitä kukaan uhkaa, ainoastaan kunnollisten asiakkaiden kuten minä katoaminen ja vähemmän mukavien jäljelle jääminen. Jos sellaiset kusipäät ovat ainoastaan jäljellä, huorat eivät pysty valikoimaan asiakkaita enää entiseen malliin vaan joutuvat työskentelemään kaikkien hullujen kanssa. Tosin minä jatkan entiseen malliin: molemmat ovat tyytyväisiä ja saavat mitä haluavat.
Jos kaksi vapaata ihmistä tekee mitä haluavat yhteisestä sopimuksesta niin mitä siihen enää kolmatta tarvitaan väliin ehtoja sanelemaan? Seuraavaksi feministit varmaankin vaativat, että vain tietyt asennot ovat heteroille sallittuja. Näinhän on Jenkeissä, jossa joissakin osavaltioissa esim suihinottaminen on lainvastaista vaikka avioliitossa. Jep, tämä ontotta, uskokaa tai älkää. Ajoittain erotilanteessa olevat pariskunnat käräyttelevät toisiaan kielletystä seksiasennosta. Ainoa lainhyväksymä on lähetyssaarnaaja. Tähän kai sitten täälläkino llaan menossa, mikäli lesbofeministit saavat asioista päättää. Sen jälkeen kun ovat saaneet ensin ajettua hedelmöityslain läpi.
Vielä kerran prostituutiosta
29
1393
Vastaukset
- tuohon höpinään
... niin veikkaisin että tuskin nyt lesbot ensimmäisenä ovat suuseksiä kieltämässä....
- on kysymys vallasta
Halutaan saada "kilpailijat" pois markkinoilta? Mitä sanoo eu:n kilpailuvirasto tästä?
Kilpailun säätelyä? Vapaan kilpailun estämistä? - Kielipoliitikko
Sana prostituutio on leimaava. Neutraali termi on seksin lyhytaikainen myynti. Ja oikea termi myyjästä on seksin lyhytaikainen myyjä.
Tällä painotetaan ratkaisevaa ero seksin pitkäaikaiseen myyntiin.- mariamagda
Minäkin kannatan naista vähättelevien sanojen muuttamista arvostaviksi.
- mutta hurskastelulla
saadaan itse itselle selvitettyä " mä oon hyvä ihminen"
Mutta seksinostokiellon kannattajien toivoisi kerran edes menevän peilin eteen ja kysyvän tätä asiaa ihan reilusti itseltään.- jorojukka-kukka
Ja peili sanos, et viel ihan nättiki. ;)
Kyl mun kelppa ny. - sivusta seurannut
jorojukka-kukka kirjoitti:
Ja peili sanos, et viel ihan nättiki. ;)
Kyl mun kelppa ny.vaikuttaisi kovin hyvältä ihmiseltä. Tuomitset kovasti ja suutut jos itseäsi kritisoidaan.
Kauneudestasi en tiedä. Moni kakku päältä kaunis, sanotaan. - jorojukka-kukka
sivusta seurannut kirjoitti:
vaikuttaisi kovin hyvältä ihmiseltä. Tuomitset kovasti ja suutut jos itseäsi kritisoidaan.
Kauneudestasi en tiedä. Moni kakku päältä kaunis, sanotaan.Viestisi on nimittäin voimakkaan subjektiivinen. Tuomitsen ihmisiä? Missä ja milloin?
Suutun, kun itseäni kritisoidaan? Tämä oli kyllä päivän paras vitsi. Ilmeisesti sellaiseksi tarkoitettukin.
- jorojukka-kukka
Mitä ihmettä avo/aviovaimoja se nyt ottaisi päähän, jos heidän kultamussukkansa kävisi vähän "rahaa tuhlailemassa" ja toisi tuliaisiksi AIDS'n kotiin. Mitäs tuosta, ihan pikku juttu.
- sivusta seurannut
Oletat siis, että kaikilla prostituoiduilla on aids ja pääsääntöisesti maksullinen seksi on suojaamatonta?
Rahan tuhlailemisesta sen verran, että kukin varojensa mukaan.
Kovin subjektiivinen olet. - &%¤#
sivusta seurannut kirjoitti:
Oletat siis, että kaikilla prostituoiduilla on aids ja pääsääntöisesti maksullinen seksi on suojaamatonta?
Rahan tuhlailemisesta sen verran, että kukin varojensa mukaan.
Kovin subjektiivinen olet.Kyllä minua ainakin ketuttaisi jos rakastamani mies osoittautusikin täyskusipääpukiksi kun menisi huoriin pikkuriidan päätteeksi...en haluaisi millään alkaa lesboksi ja vihaamaan kaikkia miehiä.
- jorojukka-kukka
sivusta seurannut kirjoitti:
Oletat siis, että kaikilla prostituoiduilla on aids ja pääsääntöisesti maksullinen seksi on suojaamatonta?
Rahan tuhlailemisesta sen verran, että kukin varojensa mukaan.
Kovin subjektiivinen olet.Suuri riski kaikenlaisiin tauteihin on prostituution käytössä. Realiteetti.
- Asiakas
Onko tämä nyt niin, että sinä siis myönnät, että naisia vain vituttaa, kun miehet käyvät huorissa? Muusta asiassa ei ole kyse, horista viis. Vituttaa omasta ja sitä ei ole niin sitten muiden naisten puolesta. No eikös tämä ole valheellista kaksinaismoralismia, jos mikä?
Mutta kenen puolesta sitten vituttaa ne sinkkumiehet, jotka käyvät huorissa? Siis ne "reppanamiehet", jotka eivät muuten saa pillua? - ei se jolta kysyit
Asiakas kirjoitti:
Onko tämä nyt niin, että sinä siis myönnät, että naisia vain vituttaa, kun miehet käyvät huorissa? Muusta asiassa ei ole kyse, horista viis. Vituttaa omasta ja sitä ei ole niin sitten muiden naisten puolesta. No eikös tämä ole valheellista kaksinaismoralismia, jos mikä?
Mutta kenen puolesta sitten vituttaa ne sinkkumiehet, jotka käyvät huorissa? Siis ne "reppanamiehet", jotka eivät muuten saa pillua?Mikä näistä on pahin juttu:
A) Vaimo itkee kotona kun hänen (ihanaksi luullut) miehensä menee kostoksi huoriin kun on riidelty. Avioliitto on ohi.
B) Huora ei saa sitä X määrää euroja kun mies tuleekin järkiinsä ja palaa "ovelta" kotiin selvittämään asioitaan.
C) Mieheltä jää yksi siemensyöksy kokematta, mutta avioliitto säästyy ja ehkä saa upeaa sovintoseksiä naiselta joka rakastaa miestä.
Eli tässä mielessä huorista viis, koska vähiten se kärsii. - Huoraton mies
ei se jolta kysyit kirjoitti:
Mikä näistä on pahin juttu:
A) Vaimo itkee kotona kun hänen (ihanaksi luullut) miehensä menee kostoksi huoriin kun on riidelty. Avioliitto on ohi.
B) Huora ei saa sitä X määrää euroja kun mies tuleekin järkiinsä ja palaa "ovelta" kotiin selvittämään asioitaan.
C) Mieheltä jää yksi siemensyöksy kokematta, mutta avioliitto säästyy ja ehkä saa upeaa sovintoseksiä naiselta joka rakastaa miestä.
Eli tässä mielessä huorista viis, koska vähiten se kärsii.Vaimo itkee kotona kun hänen (ihanaksi luullut) miehensä lähtee baariin riidan jälkeen ja pokaa sieltä lähiövosun. Toisin kuin ammattilainen lähiövosu ei vaadi kondomia koska "syö pillereitä". Mies palaa kotiin ja tartuttaa vaimoonsa taudin. Lähiövosu soittaa kännissä itkuisena miehen perään ja haukkuu puhelimeen vastanneen vaimon huoralutkaksi. Mies ja vaimo eroavat. Ennen oireiden ilmaantumista kumpikin on ehtinyt harrastaa seksiä neljän eri partnerin kanssa. Koska kaikki näistä suhteista ovat olleet lyhytaikaisia "parisuhteita" ei kondomia ole käytetty.
- jorojukka-kukka
Asiakas kirjoitti:
Onko tämä nyt niin, että sinä siis myönnät, että naisia vain vituttaa, kun miehet käyvät huorissa? Muusta asiassa ei ole kyse, horista viis. Vituttaa omasta ja sitä ei ole niin sitten muiden naisten puolesta. No eikös tämä ole valheellista kaksinaismoralismia, jos mikä?
Mutta kenen puolesta sitten vituttaa ne sinkkumiehet, jotka käyvät huorissa? Siis ne "reppanamiehet", jotka eivät muuten saa pillua?On vaikea liittää millään tavalla kaksinaismoralismin alle pelko siitä, että avo/aviovaimo, tyttöystävä, vakipano saa AIDS'n mieheltään, joka käy prostituoidun luona.
Miestä, joka ostaa seksiä, ei saa ainakaan minun arvostustani. - jorojukka-kukka
Huoraton mies kirjoitti:
Vaimo itkee kotona kun hänen (ihanaksi luullut) miehensä lähtee baariin riidan jälkeen ja pokaa sieltä lähiövosun. Toisin kuin ammattilainen lähiövosu ei vaadi kondomia koska "syö pillereitä". Mies palaa kotiin ja tartuttaa vaimoonsa taudin. Lähiövosu soittaa kännissä itkuisena miehen perään ja haukkuu puhelimeen vastanneen vaimon huoralutkaksi. Mies ja vaimo eroavat. Ennen oireiden ilmaantumista kumpikin on ehtinyt harrastaa seksiä neljän eri partnerin kanssa. Koska kaikki näistä suhteista ovat olleet lyhytaikaisia "parisuhteita" ei kondomia ole käytetty.
Onko sittenkin nelijalkainen lemmikki miestä turvallisempi vaihtoehto naiselle? :D
- Asiakas
jorojukka-kukka kirjoitti:
On vaikea liittää millään tavalla kaksinaismoralismin alle pelko siitä, että avo/aviovaimo, tyttöystävä, vakipano saa AIDS'n mieheltään, joka käy prostituoidun luona.
Miestä, joka ostaa seksiä, ei saa ainakaan minun arvostustani.Huorat eivät anna koskaan ilman kondomia, mutta uudet kapakkatuttavuudet senkin edestä. Enemmän minä pelkään puolituttja naisia kun kunnon prosuja. Kortsu on must jota molemmat edellyttävät tai ainakin ne tytöt. todennäköisempää on saada HIV siviililtä kuin ammattilaiselta. tuo tautiasia ei kuulu tähän mitenkään vaan se, että sinua feministinä vituttaa se, että mies saa seksiä niin halutessaan. Niin kuin lopussa toteatkin.
- jorojukka-kukka
Asiakas kirjoitti:
Huorat eivät anna koskaan ilman kondomia, mutta uudet kapakkatuttavuudet senkin edestä. Enemmän minä pelkään puolituttja naisia kun kunnon prosuja. Kortsu on must jota molemmat edellyttävät tai ainakin ne tytöt. todennäköisempää on saada HIV siviililtä kuin ammattilaiselta. tuo tautiasia ei kuulu tähän mitenkään vaan se, että sinua feministinä vituttaa se, että mies saa seksiä niin halutessaan. Niin kuin lopussa toteatkin.
Nimittäin tuo, että lukee sellaista, mitä ei tekstissä ole. Toiselta nimeltään mielikuvitus. ;)
- mariamagda
Asiakas kirjoitti:
Onko tämä nyt niin, että sinä siis myönnät, että naisia vain vituttaa, kun miehet käyvät huorissa? Muusta asiassa ei ole kyse, horista viis. Vituttaa omasta ja sitä ei ole niin sitten muiden naisten puolesta. No eikös tämä ole valheellista kaksinaismoralismia, jos mikä?
Mutta kenen puolesta sitten vituttaa ne sinkkumiehet, jotka käyvät huorissa? Siis ne "reppanamiehet", jotka eivät muuten saa pillua?Että vituttaisi, kun naiset kävisivät huorissa?
- Kurre_Orava
mariamagda kirjoitti:
Että vituttaisi, kun naiset kävisivät huorissa?
Miksi pitäisi vituttaa, ei se värkki käyttämällä kulu, eikä ole minulta pois.
- mariamagda
Kurre_Orava kirjoitti:
Miksi pitäisi vituttaa, ei se värkki käyttämällä kulu, eikä ole minulta pois.
Entäs kun olet täällä ilmoittanut halusi myydä itseäsi jos menekkiä löytyy, niin mitä vaimosi siitä tuumaisi?
- Kurre_Orava
mariamagda kirjoitti:
Entäs kun olet täällä ilmoittanut halusi myydä itseäsi jos menekkiä löytyy, niin mitä vaimosi siitä tuumaisi?
Saattaisi olla sitä mieltä, että ei se ihan huono voi olla kun muillekin kelpaa..
- mariamagda
Kurre_Orava kirjoitti:
Saattaisi olla sitä mieltä, että ei se ihan huono voi olla kun muillekin kelpaa..
Tuo on vitsi.
- Asiakas
mariamagda kirjoitti:
Että vituttaisi, kun naiset kävisivät huorissa?
Se ei muuttaisi aisaa mihinkään, koska naiset saavat munaa aina niin paljon kuin haluavat. Ei siis vituttaisi. Ainoastaan bordellissa mies on tasa-arvoinen naisen kanssa seksin suhteen. Tai no, se edellyttää, että on fyrkkaa fikassa. Sitä paitsi esim. Jenkeissä se on kuulema kasvava suunta naisjohtajien keskuudessa. so what?
- tuota
Huoraton mies kirjoitti:
Vaimo itkee kotona kun hänen (ihanaksi luullut) miehensä lähtee baariin riidan jälkeen ja pokaa sieltä lähiövosun. Toisin kuin ammattilainen lähiövosu ei vaadi kondomia koska "syö pillereitä". Mies palaa kotiin ja tartuttaa vaimoonsa taudin. Lähiövosu soittaa kännissä itkuisena miehen perään ja haukkuu puhelimeen vastanneen vaimon huoralutkaksi. Mies ja vaimo eroavat. Ennen oireiden ilmaantumista kumpikin on ehtinyt harrastaa seksiä neljän eri partnerin kanssa. Koska kaikki näistä suhteista ovat olleet lyhytaikaisia "parisuhteita" ei kondomia ole käytetty.
tottakai se mies mieluummin menisi maksullisiin, mutta kun niitä maksullisia ei ole mies parin oluen jälkeen palaa kiltisti kotiin selvittelemään asioita, koska kuka hullu nyt haluaa jonkun lähiövosun rääkymään perään ja sotkemaan enemmän asioita.
- ne miehet
Asiakas kirjoitti:
Se ei muuttaisi aisaa mihinkään, koska naiset saavat munaa aina niin paljon kuin haluavat. Ei siis vituttaisi. Ainoastaan bordellissa mies on tasa-arvoinen naisen kanssa seksin suhteen. Tai no, se edellyttää, että on fyrkkaa fikassa. Sitä paitsi esim. Jenkeissä se on kuulema kasvava suunta naisjohtajien keskuudessa. so what?
Jotka ajattelevat noin. Useinpien miesten mielestä nainen joka harrastaa yhdenyönjuttuja on ilmainen huora ja sitä halveksitaan. Jotenkin luulisi, että miehet ylistäisivät sellaisia naisia, kun ei edes tarvitse maksaa ja saa seksiä. Vai kiihottaako se maksamminen jotenkin?
- merkkijono
tuota kirjoitti:
tottakai se mies mieluummin menisi maksullisiin, mutta kun niitä maksullisia ei ole mies parin oluen jälkeen palaa kiltisti kotiin selvittelemään asioita, koska kuka hullu nyt haluaa jonkun lähiövosun rääkymään perään ja sotkemaan enemmän asioita.
Oman tuttavapiirin pettämistapaukset on kyllä poikkeuksetta muita kuin prostituoituja. Siellä on lähiövosua, joka on tarttunut mukaan kantapaikasta, siellä on on yhden yön risteilyjuttuja, työpaikkaromansseja, ulkomaanuroita (kaksi eri naista), pikkujoulupanoja jne. Ainoat kaksi suhteessa elänyttä prostituoidun kanssa pettänyttä (jotka siis ovat kantautuneet korviin) olivat pitkällä ulkomaankomennuksella kumpainenkin. Muut asiakkaat ovat käyttäneet palveluja ollessaan sinkkuja ja siis aidossa puutteessa. Tämän perusteella uskon pettämisten olevan aika usein ihan muuta kuin prostituoitujen aikaansaannosta!
- Kjiäh
"ainoastaan kunnollisten asiakkaiden kuten minä katoaminen ja vähemmän mukavien jäljelle jääminen. Jos sellaiset kusipäät ovat ainoastaan jäljellä, huorat eivät pysty valikoimaan asiakkaita enää entiseen malliin vaan joutuvat työskentelemään kaikkien hullujen kanssa. Tosin minä jatkan entiseen malliin."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768