Tältä taas säästyttiin, siis lamalta.
1.3. Holkerin hallitus
Vappuna 1987 maan johtoon tuli Harri Holkerin sinipunahallitus. Sitä ennen kokoomus oli ollut 21 vuotta turhauttavassa oppositiossa. Tulevien tapahtumien kannalta oleellista oli, että päähallituspuolueen kaikki ministerit olivat hallituksen jäseninä ensikertalaisia ja että kokoomus oli koko oppositiossa olonsa ajan arvostellut verotuksen korkeutta. Kokoomus oli luvannut alentaa päästyään hallitukseen veroja ja valitettavasti se myös piti tämän lupauksen.
Holkerin hallituksen kautta leimasivat talouden ylikuumeneminen ja vaikea vaihtotaseen vajaus, joita oikeaoppinen hallitus olisi ryhtynyt hillitsemään korottamalla veroja ja vähentämällä julkisia menoja. Hallitus teki kuitenkin toisin päin. Se lisäsi julkisia menoja ja alensi veroja. Bruttoveroaste ei tosin juuri laskenut, vaikka veroperusteita alennettiin, koska nousukausi aina lisää verotuloja. Veroperusteita ei nousukauden aikana kuitenkaan tulisi höllentää. Valtiontalous oli kyllä jonkin verran ylijäämäinen - valtio siis vähensi velkaansa - mutta suhdannetilanne olisi vaatinut kymmenien miljardien markkojen ylijäämää, jotta liikaa ostovoimaa olisi saatu imetyksi pois markkinoilta. Valtion olisi pitänyt kasvattaa budjettiylijäämäänsä samassa tahdissa missä yritykset ja kotitaloudet lisäsivät velkaansa. Silloin maan vaihtotase olisi pysynyt suunnilleen tasapainossa. Tilannetta pahensi tuolloin vielä se, että kuntien menot paisuivat - osittain koska valtio asetti niille lisää velvoitteita, osittain koska talouden ylikuumeneminen toi myös kuntien kassaan selvästi odotettua enemmän verotuloja. Helsinki sentään pani aika paljon myös sukanvarteen pahanpäivän varalle, mitä kansalaiset ja lehdistö tuolloin rajusti arvostelivat.
Verojen alentaminen oli hallitukselta karkea virhe, joka kostautui kahdella tavalla laskukauden tullessa. Ensiksikin se pahensi talouden ylikuumenemista, mikä väistämättä aikanaan teki laman jyrkemmäksi. Toiseksi, jos valtio olisi jarruttanut ylikuumenemista tekemällä reilusti ylijäämäisiä budjetteja, olisi valtion rahatilanne laman alkaessa ollut paljon vahvempi, eikä valtion silloin olisi tarvinnut omaa kassaansa suojellakseen ryhtyä lamaa syventäviin paniikkisäästöihin.
Jonkinlaisena selityksenä sille, että hallitus kylmän rauhallisesti antoi suhdanteiden kiehua yli, oli se että veronalennuksia ja valtiontalouden puitteissa tuotettuja etuuksia käytettiin kauppatavarana ostettaessa järjestöiltä maltillisia tulosopimuksia. Sopimukset olivatkin maltillisia, mutta niillä ei ollut paljon vaikutusta palkkoihin. Ylikuumeneminen johti pahaan työvoimapulaan ja työvoimapula palkkaliukumaan. Vaikka hallitus ehkä halusi omituisella finanssipolitiikallaan hillitä palkkojen nousua, tämä tosiasiassa kiihdytti palkkainflaatiota näennäisen maltillisista sopimuksista huolimatta.
Osittain verojen tosiasiallinen aleneminen johtui myös laskuvirheestä. Verotuksen rakennetta uudistettiin, eikä osattu kunnolla ennakoida, kuinka paljon kansalaiset ja yritykset pystyisivät verosuunnittelulla ja käyttäytymistään sopeuttamalla vähentämään maksamiensa verojen määrää.
1.3. Holkerin hallitus
Vappuna 1987 maan johtoon tuli Harri Holkerin sinipunahallitus. Sitä ennen kokoomus oli ollut 21 vuotta turhauttavassa oppositiossa. Tulevien tapahtumien kannalta oleellista oli, että päähallituspuolueen kaikki ministerit olivat hallituksen jäseninä ensikertalaisia ja että kokoomus oli koko oppositiossa olonsa ajan arvostellut verotuksen korkeutta. Kokoomus oli luvannut alentaa päästyään hallitukseen veroja ja valitettavasti se myös piti tämän lupauksen.
Holkerin hallituksen kautta leimasivat talouden ylikuumeneminen ja vaikea vaihtotaseen vajaus, joita oikeaoppinen hallitus olisi ryhtynyt hillitsemään korottamalla veroja ja vähentämällä julkisia menoja. Hallitus teki kuitenkin toisin päin. Se lisäsi julkisia menoja ja alensi veroja. Bruttoveroaste ei tosin juuri laskenut, vaikka veroperusteita alennettiin, koska nousukausi aina lisää verotuloja. Veroperusteita ei nousukauden aikana kuitenkaan tulisi höllentää. Valtiontalous oli kyllä jonkin verran ylijäämäinen - valtio siis vähensi velkaansa - mutta suhdannetilanne olisi vaatinut kymmenien miljardien markkojen ylijäämää, jotta liikaa ostovoimaa olisi saatu imetyksi pois markkinoilta. Valtion olisi pitänyt kasvattaa budjettiylijäämäänsä samassa tahdissa missä yritykset ja kotitaloudet lisäsivät velkaansa. Silloin maan vaihtotase olisi pysynyt suunnilleen tasapainossa. Tilannetta pahensi tuolloin vielä se, että kuntien menot paisuivat - osittain koska valtio asetti niille lisää velvoitteita, osittain koska talouden ylikuumeneminen toi myös kuntien kassaan selvästi odotettua enemmän verotuloja. Helsinki sentään pani aika paljon myös sukanvarteen pahanpäivän varalle, mitä kansalaiset ja lehdistö tuolloin rajusti arvostelivat.
Verojen alentaminen oli hallitukselta karkea virhe, joka kostautui kahdella tavalla laskukauden tullessa. Ensiksikin se pahensi talouden ylikuumenemista, mikä väistämättä aikanaan teki laman jyrkemmäksi. Toiseksi, jos valtio olisi jarruttanut ylikuumenemista tekemällä reilusti ylijäämäisiä budjetteja, olisi valtion rahatilanne laman alkaessa ollut paljon vahvempi, eikä valtion silloin olisi tarvinnut omaa kassaansa suojellakseen ryhtyä lamaa syventäviin paniikkisäästöihin.
Jonkinlaisena selityksenä sille, että hallitus kylmän rauhallisesti antoi suhdanteiden kiehua yli, oli se että veronalennuksia ja valtiontalouden puitteissa tuotettuja etuuksia käytettiin kauppatavarana ostettaessa järjestöiltä maltillisia tulosopimuksia. Sopimukset olivatkin maltillisia, mutta niillä ei ollut paljon vaikutusta palkkoihin. Ylikuumeneminen johti pahaan työvoimapulaan ja työvoimapula palkkaliukumaan. Vaikka hallitus ehkä halusi omituisella finanssipolitiikallaan hillitä palkkojen nousua, tämä tosiasiassa kiihdytti palkkainflaatiota näennäisen maltillisista sopimuksista huolimatta.
Osittain verojen tosiasiallinen aleneminen johtui myös laskuvirheestä. Verotuksen rakennetta uudistettiin, eikä osattu kunnolla ennakoida, kuinka paljon kansalaiset ja yritykset pystyisivät verosuunnittelulla ja käyttäytymistään sopeuttamalla vähentämään maksamiensa verojen määrää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
-Pitkän nousukauden jälkeen Suomen talous ajautui 1990-luvun alussa historiansa pahimpaan rauhanaikaiseen kriisiin sitten 1860-luvun nälkävuosien. Tuotannon menetyksillä ja työttömyydellä mitattuna talouskriisi oli jopa pahempi kuin 1930-luvun pula Suomessa. Niin ikään se oli pahin teollisuusmaissa koettu talouskriisi toisen maailmansodan jälkeen. Suomen kokonaistuotanto aleni vuosina 1991-1993 toistakymmentä prosenttia, pörssikurssit romahtivat, markan arvo putosi enemmillään lähes 40 prosenttia vuosikymmenen alun tasosta, Suomen ulkoinen velka ja budjettivaje kasvoivat nopeasti, työttömyys nousi enimmillään yli 20 prosenttiin, ja maan pankkijärjestelmä joutui vakavaan kriisiin. Muutamassa vuodessa Suomi putosi maailman rikkaimpien maiden joukosta teollisuusmaiden keskitason alapuolelle.
Silloinkin kun holkerin hallitus oli niin keksittiin autojen käyttömaksu joka piti olla vain yhden vuoden mutta pysyäkseen jäi.