Ainakin epävirallisesti,meilläkin eräs poliitikko kieltäisi profeetan kuvat joka mediassa aivan kuten muslimit ovat halunneetkin,kirjakaupat käyvät hyllyjään läpi pelonsekaisin tuntein "ettei vaan loukata niitä". Supo puolestaa kertoilee, että "ei ole hätää täällä niin kauan kun ollaan hiljaa" ja vahtaa / painostaa luopumaan kuvien julkaisusta joka mediassa.
Euroopassa lähetellään seurueita "lepyttelemään" muslimeja.
Eli kyse on nyt siitä, että pelätään kostotoimia,väkivaltaa ja sen edessä aletaan alistumaan.
Minun mielestäni ei pitäisi alistua anteeksi pyyntöihin jos uhataan kostamisella "jos ette tee näin, teidät tapetaan" tyyliin.
Asian osaisen lehden pahoittelun pitää riittää jos he haluavat sen tehdä siis ilman pelkoa kostotoimista. Toisaalta on euroopassa pilaa tehty milloin kenestäkin ryhmästä tai henkilöstä se on vapaus ja oikeus täällä.Miksi emme saisi ottaa esille ja käsitellä esimerkiksi naisten "aviorikosten" kuoliaaksi kivitystuomioita medioissamme?
Kyseisten pilakuvien nostattamat tunteethan ovat ääriryhmien lietsomia aika pitkälti.Sehän selvisi kun Hamas on jo ehdottanut olevansa valmis "rauhan välittäjäksi".Lisäksi paikalliseen tapaan on jo lapsetkin valjastettu vihaamaan länsimaita,tanskaa ja kantamaan arkkuja,eli mitä voi sellaiselta kulttuurilta odottaa? Jos nyt pyydetään anteeksi,niin mitä vaaditaan seuraavaksi?
Harmittaa vaan niin vietävästi suomalaistenkin poliitikkojen ja median nöyristely ja hyssytely kun ihmisiä uhataan tappaa kostoksi jostain pilakuvasta.Maailman medioissa asiaa käsitellään joka päivä,mutta olettekos huomanneet tilanteen suomessa,asian uutisointi on lähes loppunut,miksiköhän.....se on se sensuuri.
Suomessa asuu nykyään pelokasta väkeä..talvisodan suomalainen ihminen on käytännössä jo kadonnut.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pelokasta kansaa on ja talvisodan suomalaista ei enää ole ja nekin, jotka ovat valmiita puolustamaan tätä isänmaata ovat harvassa. Kenelle ovat itsensä myyneet!
Presidentinvaaleissakin oli aivan selvää vilppiä, mutta kun Venäjä vähän laski sähkötoimituksia ja pari maakaasuputkea vuosi Helsingin keskustassa, niin jo oltiin heti paska housussa ja annettin Halosen maanpetturille vielä toinenkin jatkokausi, vaikka se tehtiin vilpillisin keinoin.
Sauli Niinistö onnistui nostattamaan sen kadonneen hengen tähän kansaan ja meille annettiin toivo ja lupaus paremmasta. Sauli välitti meistä ja oli tämän kansan puolella. Sitten sosialistit löivät Venäjän ja Putinin avustuksella taas rautaseinän ja nyrkin tälle kansalle eteen ja nyt on vain kaikki jähmettynyt, eikä mitään toivoa Suomella enää ole, pelkkää paskaa on vain edessä.
Kokoomuksessakin Vilen kaltaisia luopioita.
Tämä maa on niin mätä, niin mätä.
Islamilaiset saisivat alkaa pyytämään anteeksi länsimailta! On naurettavaa että siellä retostellaan bensarahoilla jotka tulevat länsimaista ja mitään kiitolissuutta heillä ei ole. Toivottavasti heidän öljy loppuu pian. Sitten saavat oppia tekemään ihan oikeita töitä.