The Fifth Element - I.D.

Elokuvassa The Fifth Element, tiedemiehet löytävät geenin, joka sisältää viisinkertaisen määrään informaatiota ihmisen DNA:han verrattuna. Koodi on täydellistä ja siitä ”koodataankin” täydellinen ihminen, the Fifth Element. Tiedemiesten mielestä tuon avaruudesta tulleen koodin täytyy olla älyllisen olennon suunnittelema. – Samalla periaatteella voi tutkia maapallolla tänään elävien eliöiden geneettistä koodia.

Katsokaamme bakteriofagi ox 174:n perimästä löydettyjä limittäisiä geenejä.

Yksi DNA juoste voidaan teoriassa kääntää kolmeksi erilaiseksi proteiiniksi. Yleensä kuitenkin vain yksi lukukehys tuottaa järkevän tuotteen. Bakteriofagi ox 174:n yhdestä geenisekvenssistä voi lukea kolme erilaista geenituotetta, kun lukukehystä muutetaan. Ilmiötä ei voida selittää valintapaineella, sillä on olemassa bakteriofageja jotka lisääntyvät aivan yhtä nopeasti ilman limittäisiä geenejä.

On erittäin epätodennäköistä, että lukukehysmutaation kautta syntyisi toimintakykyisiä proteiineja.
Myöskään geneettisen koodin universaalisuus ei pidä paikkaansa, sillä esim. nisäkkäiden mitokondrioissa stop-kodoni UGA ei merkitse ketjun loppua vaan trypofaani nimistä aminohappoa. Tyypillisesti geneettisen koodin universaaliutta on pidetty perusteena elämän monofyleettiselle alkuperälle. Muita muuttuneita koodeja on löydetty mm, bakteerien kromosomeissa ja joidenkin eukaryoottien tuman DNA:ssa.
Aiheesta tarkemmin: http://gamma.nic.fi/~luominen/professional.html - ”Suunnittelusignaaleja” jota olen vapaasti yllä jo lainaillutkin.
7289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos ihmisen on rakentanut joku toinen olio, niin ei se tarkoita sitä että se olisi ollut jumala. Voihan olla että joku toinen avaruudessa asuva laji on rakentanut teknologiansa avulla ihmisen.

Äänestä
  • Teoriassa tietenkin täysin mahdollista. ID ei ota kantaa siihen, kuka tai mikä tuo älyllinen suunnittelija on (tai niin se ainakin kiihkeästi väittää).

    Pointtina lienee kuitenkin se, että kehitysopillisesti on vaikea selittää informaation alkuperää. Moni huomauttaisi, ettei biologinen evoluutio edes pyri ottamaan kantaa koko kysymykseen. Kun myöskään kemiallisen evoluution suunnalta ei pystytä siihen vastaamaan, jää informaation ja "suunnittelusignaalien" alkuperä täysin selittämättä. Historiallisen evoluution kannalta tuo seikka on kuitenkin tärkeä.

    Äänestä

  • Leviatan kirjoitti:

    Teoriassa tietenkin täysin mahdollista. ID ei ota kantaa siihen, kuka tai mikä tuo älyllinen suunnittelija on (tai niin se ainakin kiihkeästi väittää).

    Pointtina lienee kuitenkin se, että kehitysopillisesti on vaikea selittää informaation alkuperää. Moni huomauttaisi, ettei biologinen evoluutio edes pyri ottamaan kantaa koko kysymykseen. Kun myöskään kemiallisen evoluution suunnalta ei pystytä siihen vastaamaan, jää informaation ja "suunnittelusignaalien" alkuperä täysin selittämättä. Historiallisen evoluution kannalta tuo seikka on kuitenkin tärkeä.

    A) Geneettinen informaatio

    B) Suunnittelusignaali


    Perusteet määritteille ovat...

    Äänestä

Nyt peliareeanalle astui tunnetusti tieteen huippua
edustava Hollywood. Tämähän paranee kuin sian juoksu.

Äänestä
  • "Nyt peliareeanalle astui tunnetusti tieteen huippua edustava Hollywood. Tämähän paranee kuin sian juoksu."

    Tottakai saa siteerata elokuvia, scifi kirjoja tai vaikka muropaketin tuoteselostetta. En minä vetoa kyseiseen elokuvaan tieteellisenä todistusaineistona.

    Onpa hienoa nähdä näillä sivuilla näin paljon rakentavaa, älyllistä palautetta.

    Äänestä

Se jälkimmäinen selittyy Margulisin endosymbioositeorialla, jossa mirokondriot
ym. olivat aikoinaan itsenäisiä bakteereita (vieläkin on samannäköisiä irrallaan),
joillakin hiukan poikkeava koodinsa.

Törmäsin sfnetin uutisryhmässä aiemmin selatessa
tälläiseen vanhaan (7 Feb 2002 ) keskusteluun:
-----------------------------------
> -universaalista kodonista poikkeavien kodonien uudelleen määrittely
> vaatii suuren määrän ehdottoman rinnakkain tapahtuneita mutaatioita
> ribosomeissa, kyseisessä tRNA:ssa ja tRNA-syntetaasissa sekä
> mitokondriaalisessa DNA:ssa, koska muuten ei koko järjestelmä toimisi;

Ei pidä paikkaansa:

1. Mutaatio antikodonissa ei välttämättä vaikuta mitään aminoasyyli-
tRNA-syntetaasin toimintaan.
2. Ribosomin ei tarvitse muuttua mitenkään, koska kodonin tunnistus on
tRNA:ssa.
3. Jos genomissa on useita kopioita tRNA:sta, antikodonimutaatio toises-
sa ei häiritse vanhan kodonin toimintaa.
4. Tavallisessa bakteerisolussa yhden kodonin muuttuminen aiheuttaa to-
dennäköisesti letaaleja muutoksia yhdessä tai useammassa proteiinis-
sa. Mutta jos genomi on hyvin lyhyt, kuten mitokondrioissa, on mah-
dollista, ettei kyseinen kodoni esiinny sillä hetkellä genomissa tai
että se esiintyy, mutta mikään muutoksista ei ole letaali. Onkin
merkillepantavaa, että poikkeuksia muuten universaalista geneettises-
tä koodista esiintyy juuri näissä epätavallisen lyhyissä genomeissa.
. . .
> tumalliset levät (tässä tapauksessa selittämien vaatii useita
> peräkkäisiä endosymbiooseja).

Yritin edeltävässä viestissäni kysellä, oletko tutustunut näihin esi-
merkkeihin muutenkin kuin kreationistisen kirjallisuuden kautta. Vasta-
sit siteeraamalla EKA:ta, joten tulkitsen vastauksen kieltäväksi.

Nämä sekundaariset endosymbioositapaukset ovat todella mielenkiintoisia.
Otetaan esimerkiksi Guillardia theta, josta löytyy hyvä kuvaus osoitteesta
http://www.ultranet.com/~jkimball/BiologyPages/E/Endosymbiosis.html

Guillardia thetalla on muiden eukaryoottien tapaan tuma, mitokondriot,
ribosomit ja endoplasminen kalvosto (reticulum). Sen lisäksi se sisäl-
tää plasmamembraanin ympäröimän yhteyttävän endosymbiootin, jolla on
kloroplastit, omat ribosomit ja oman kalvon ympäröimä surkastunut mutta
edelleen toimiva tuman jäänne eli nukleomorfi. Guillardia thetalla on
siis *neljä* genomia: solun oman tuman sisältämä (noin 350 miljardia
emäsparia), mitokondrioiden genomi (48000 emäsparia), nukleomorfin geno-
mi (551264 emäsparia) ja endosymbiontin kloroplastien genomi (121000
emäsparia).

Tämä rakenne on todella merkillinen, jos se halutaan selittää suunnitte-
lun tulokseksi. Evoluutioteorian kannalta se sen sijaan on täysin loo-
ginen.

- Matti Jokinen
---------------------------------

Äänestä

Olemme tärkeässä kehitysvaiheen kulminaatiopisteessä.
Osalla ihmiskuntaa on jo muuttunut DNA.
Muutos tuo meille kyvyt joista olemme saaneet vain unelmoida.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leviatan kirjoitti:

Elokuvassa The Fifth Element, tiedemiehet löytävät geenin, joka sisältää viisinkertaisen määrään informaatiota ihmisen DNA:han verrattuna. Koodi on täydellistä ja siitä ”koodataankin” täydellinen ihminen, the Fifth Element. Tiedemiesten mielestä tuon avaruudesta tulleen koodin täytyy olla älyllisen olennon suunnittelema. – Samalla periaatteella voi tutkia maapallolla tänään elävien eliöiden geneettistä koodia.

Katsokaamme bakteriofagi ox 174:n perimästä löydettyjä limittäisiä geenejä.

Yksi DNA juoste voidaan teoriassa kääntää kolmeksi erilaiseksi proteiiniksi. Yleensä kuitenkin vain yksi lukukehys tuottaa järkevän tuotteen. Bakteriofagi ox 174:n yhdestä geenisekvenssistä voi lukea kolme erilaista geenituotetta, kun lukukehystä muutetaan. Ilmiötä ei voida selittää valintapaineella, sillä on olemassa bakteriofageja jotka lisääntyvät aivan yhtä nopeasti ilman limittäisiä geenejä.

On erittäin epätodennäköistä, että lukukehysmutaation kautta syntyisi toimintakykyisiä proteiineja.
Myöskään geneettisen koodin universaalisuus ei pidä paikkaansa, sillä esim. nisäkkäiden mitokondrioissa stop-kodoni UGA ei merkitse ketjun loppua vaan trypofaani nimistä aminohappoa. Tyypillisesti geneettisen koodin universaaliutta on pidetty perusteena elämän monofyleettiselle alkuperälle. Muita muuttuneita koodeja on löydetty mm, bakteerien kromosomeissa ja joidenkin eukaryoottien tuman DNA:ssa.
Aiheesta tarkemmin: http://gamma.nic.fi/~luominen/professional.html - ”Suunnittelusignaaleja” jota olen vapaasti yllä jo lainaillutkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu