Tämä ei oikeastaan kuulu feminismiin ja taas toisaalta kuuluu hyvinkin paljon. Tuolla jossain ketjussa parikin upeaa feministikirjoittajaa kertoi olevansa mielelään taviksia. Minua jäi tuo tavis ihmetyttämään, sillä itse en ole koskaan kokenut itseäni tavikseksi tai sitten määrittelen taviksen joksikin muuksi, mitä he tarkoittivat.
Ainakin itse kuulun niihin naisiin, jotka ovat impulsiivisen luovia, hassuttelevia, kokeilevia ja raja-aitoja ylittäviä. Toisinaan kuljen kuin "seinien" läpi huomaamatta, että mitään "seinää" missään olikaan. Minulla on säilynyt leikkimieli koko elämän ajan ja välillä ihmettelen ihmisiä, jotka ottavat kaiken niin järjettömän vakavasti. Oikeastaan tekisi mieleni myös kysyä, että onko aikuisuus todellakin noin kamalan vakava juttu.
Eli kertokaapas muutkin: Oletteko taviksia vai jotain muuta? Mitä? Eli siis nyt saa kertoa itsestään, ei kenestäkään muusta. :)
Ainakin itse kuulun niihin naisiin, jotka ovat impulsiivisen luovia, hassuttelevia, kokeilevia ja raja-aitoja ylittäviä. Toisinaan kuljen kuin "seinien" läpi huomaamatta, että mitään "seinää" missään olikaan. Minulla on säilynyt leikkimieli koko elämän ajan ja välillä ihmettelen ihmisiä, jotka ottavat kaiken niin järjettömän vakavasti. Oikeastaan tekisi mieleni myös kysyä, että onko aikuisuus todellakin noin kamalan vakava juttu.
Eli kertokaapas muutkin: Oletteko taviksia vai jotain muuta? Mitä? Eli siis nyt saa kertoa itsestään, ei kenestäkään muusta. :)
Vastaukset 44
Vanhimmat
Itse määrittelen "taviksen" tavalliseksi palkansaajaksi tai maanviljeljä/yrittäjä/ammatinharjoittajaksi.
Eli siis ihmiseksi joka ei ole julkisuuden henkilö, kuten poliitikko, julkkis, huippu-urheilija, näyttelijä, muusikko jne. ...
siinä mielessä olen itsekkin "tavis", mutta en pidä itseäni mitenkään tavallisena vaan pikemminkin jonkinsortin luennevikaisena sopeutumattomana pähkäilijänä ...
Jolle mikään ei maailmassa ole itsestään selvää.
Enpä koe olevani oikein tavis.
En oikein sovi muottiin jolla keskivertoihminen määritellään, toisaalta sopiiko kukaan?
Meillä kaikilla on omat erityispiirteemme.
Tervetuloa joukkoon! :) Onkin mielenkiinotoista seurata, mitenkä tavis-tyyppi jakautuu sukupuolen mukaan vai jakautuuko mitenkään erottuvaksi.
..niin aika moni meistä osoittautuu tavikseksi, mutta riippuu tosiaan,mistä mitataan..
..määrittelen taviksen keskiluvuksi..
Olen tyypillinen tavis, enkä usko persoonani kiinnostavan kovinkaan monta lukijaa. En siis tässä ryhdy, toisia pitkästyttämään itsestäni kertomalla.
Mutta tämä samankaltaisuuden vaatimus on feminismin kannalta oleellinen kysymys. Tyttöjä edelleen kasvatatetaan kilteiksi ja tähän kiltiksi kasvattamiseen kuuluu myös huomionta herättämättömyys. Naiset pitävät myös huolta normien siirtymisestä ja he huolehtivat myös toisten naisten normatiivisestä käytöksestä. Poikkeuksellisia kannanottoja on vaikeampi sietää toisilta naisilta, kuin miehiltä. Tavallisuuden vaatimus on kova. Tyttöjen kasvattaminen on hämmästyttävän tehokasta. Jopa ADHD (neurologinen, käytöshäiriöitä aiheuttava, aivojen välittäjäaineinessa olevasta poikkeuksesta johtuva persoonallisuuden häiriö) tytöt käyttäytyvät erilailla, kuin vastaavasta häiriöstä kärsivät pojat. Tytöt käyttäytyvät päinvastaisella tavalla. He ovat kiitoksen kipeitä ja jopa poikkeuksellisen kilttejä. Oppimisvaikeuksista tytötkin toki kärsivät.
Miksi naisten on vaikeampi erottua massasta? Onko syynä todellakin maailmanlaajuinen tarve kasvattaa "kilttejä" naisia. Vai onko kyse jostakin muusta tekijästä?
Nimittäin sitä, ettei palstalaisia kiinnostaisi persoonallisuutesi tai että pitkästyttäisit toisia kertomalla itsestäsi. Näitä kumpaakaan en usko. Ja kun nyt ajattelen tätä taviksena olemista, niin tulee mieleeni, että onko tavismaisuus paljolti sitä, miten itse itsensä määrittelee. Toisille tavallaan avataan itsestään äärimmäisen vähän ja kun toiset eivät osoita sen johdosta (ja kohtelaisuudesta) juurikaan kiinnostusta, päätellään, etteivät toiset ole kiinnostuneita. Tuossa nimittäin joku toinen kirjoittaja kirjoitti olevansa tavis, kun esim. tekee tavallista työtä. Minusta sellainen taviksen määrittely on kovin rajattua, sillä me kaikki kuitenkin olemme yksilöllisiä erikoisuuksia.
No miltäs tämä kuulostaa?
Jep, täytyy ensikin kiittää, kauniisti sanottu minusta.
Terveeseen persoonanrakenteeseen kuuluu itsensä ainutlaatuisena pitäminen. Tämä on täysin normaalia. Kuinka ainutlaatuisia ihmiset sitten ovat, riippuu tietenkin arvioijasta. Nyt-liite yritti löytää joskus perus taviksen ja muistaakseni, tämä etsintä oli varsin työlästä.
Epätavallinen ihminen on jotenkin poikkeava. Tämä poikkeavuuden laatu voi olla minkälainen vain, määritelmään kuuluu ainoastaan siis erilaisuuden olemassa olo. Julkisuuden henkilöt eivät ole taviksia, koska heidät tavallisuudesta eroittaa, nimenomaan tämä julkinen esillä oleminen. Muutenkin he voivat olla hyvinkin poikkeuksellisia ihmisiä esim. lahjakkuuden laatunsa, tai ulkonäkönsä, tms... vuoksi. Julkisuuden ihmiset voivat olla myös varsin tavallisiakin, elämänsä muissa ratkaisuissa.
Tavallisuuden määrittelevät siis yleensä muut, itsenä tavalliseksi määrittelevä ihminen on varmaan rehellinen tässä määrittelyssään. Mutta toki jokainen ihminen ajattelee olevansa omanlaisensa, muista poikkeava persoona. Kuinka paljon tämän persoonallisuuden voi ajatella kiinnostavan muita, se on sitten toinen juttu.
Kuinka paljon persoonallisuudet yleensä kiinnostavat muita ihmisiä, kertoo mielestäni hyvin erilaisten lehtien suosio. Ihmiset ostavat uskomattomia määriä näitä lehtiä, vaikka niiden sanoma ihmisistä (julkkiksista) on ihan tavallista elämää, eroineen, rakastumisineen, mitä kokkaavat jne. Myös tv'ssä on saavuttanut suosiota ohjelmat, joissa nimenomaan on ei-julkkiksia. Että kyllä meitä ihmisiä vaan kiinnostaa toiset ihmiset, enkä näe tätä mitenkään pahana asiana. (Pahansuopuus ja pilkanteko, jonkun henkilön mustamaalaaminen ledistössä on toki kyseenalainen myyntiteknillinen juttu, jossa rikotaan hyvää kauppamiestapaa. Tai jonkun epäonnistuneen ihmisen elämällä myyminen.) Mutta itse haluan käsitellä tätä positiivista kiinnostusta toisista ihmisistä.
Nykyisin ihmisillä on tavanomaisuuden pelko, ei haluta hukkua massaan. Tämä piirre johtuu luultavasti kaupungistumisesta. Tulee tarve erottua ja näin ikäänkuin tulla näkyväksi. Tähän tarpeeseen perustuu luultavasti tavallisien ihmisten halu esiintyä erilaisissa televisio-ohjelmissa, ja se vuoksi ne ovat myös katsottuja. Turhan julkisuuden hakeminen on myös nykyajan ilmiö, nämä salarakkaat ja erilaisten ohjelmasarjojen sankarit ovat jotenkin oudoksuttava ilmiö.
Tottakai, ihmisiä kiinnostavat toisten asiat, tämä on sosiaalisuuden perusta. Kuinka paljon sitten oikeasti kiinnostaa tuntemattomien elämään liittyvät tekijät ja miksi niiden edes täytyisi kiinostaa?
Jostakin olen lukenut erään sosiaalisuuden määritelyn, "sosiaalista ihmistä kiinnostaa kaikki asiat, jotka voidaan liittää ihmisten persoonalliseen olemukseen, epäsosiaalinen ihminen on kiinnostunut asioista, eikä juuri niitä edustavista ihmisistä. Tämä ero näkyy usein mies/nais stereotypiöissä. Naisten katsotaan olevan kiinostuneempia ihmisestä ja miesten siitä mitä tämä ihminen edustaa. Tämä asetelma oli hyvin nähtävissä viime vaaleissa.
Aijaijai kun tulee luettua noita Jörön tekstejä vähintään yhtä ilkeästi kuin piru aikoinaan Raamattua.
"Impulsiivisen luova, hassutteleva, kokeileva, raja-aitoja ylittävä". Just just, sanalla sanoen kauhukakara. Oikeastaan en halua kuulla yksityiskohtaisia esimerkkejä näistä lakoavista raja-aidoista.
Antsu on jöröjukkamaiselta kantilta epäilemättä ikävystyttävän tavallinen. Valkoihoinen työssäkäyvä hetero perheenisä, joka katselee telkkaria, tekee kävelylenkin silloin tällöin, lukee aamuisin lehden, kuuluu kirkkoon ja ammattiyhdistykseen. (Oho, alkoi itseänikin haukotuttaa tuo luettelo.) Se paljonpuhuttu "kaappi", joka Antsullakin tietysti on, pysyy näillä palstoilla kiinni.
Minusta ei ollut vanhemmilleni muuta huolta kuin että pystyivät elättämään minut. Olin kiltti lapsi, todellinen enkeli. Opiskeluaikana näkymättömyyteen pyrkiytyvä tyttö, jonka pojat löysivät kynsiinsä piilostani. :(
Mutta täytyy sanoa, että Antsunkin taviksen määrittely näyttää luovuuden puutettaan; työssäkäyvä, hetero perheenisä, joka katselee telkkaria ja sen perusteella tavis!(?) No helkutti, minäkin olen työssäkäyvä, hetero perheenäiti, joka katselee myöskin telkkaria, enkä siltikään koe itseäni millään tavalla tavikseksi!
on tavallinen, siis helposti massaan sulautuva, ei mitään erikoista (ei vaatteissa, käytöksessä, ulkonäössä), ei mitään mikä saisi hänet poikkeamaan tusinasta massaa..
Ja ei en ole tavis mielestäni. Jo pelkästään sillä, että pääni keikkuu parikytä senttiä korkeammalla kuin keskimittaisella naisella. Tuon mielipiteeni julki ja arki pukeutuminen(kaan) ei ole nyt ihan tavallisimmasta päästä.. Heilun kohtuu menestyksellä miesvaltaisella alalla ja heiluttelen rajapyykkejä.. Joteska nou nou, en ole tavis..
No joku sentään luokittelee itsensä muuksi kuin tavikseksi. Hienoa, että saan seuraa, sillä pelkäsinkin jo, että aloitukseni meni ihan mönkään. No jäädään mielenkiinnolla seuraamaan, miten palstamme profiloituu. :)
Enpä olisi tuosta kuvasta uskonut, että olet yli 180 cm..mutta uskotaan, uskotaan.
... kuten sinäkin.
Ellet sitten ole julkisuuden henkilö. Jokaisessahan on niitä ei tavanomaisia piirteitä, kuten sinussa tuo palava halu ajaa naisten asiaa (onko nuo mainitsemasi tavikselle epänormaleja piirteitä?). Itse en halua olla julkkis tai ainakaan "turha" julkkis. Eipä ole hinkua esim. 7 pv -lehden juorusivuille.
Entäpä mikä on tavis? Onko julkkis taviksen vastakohta? Julkkis tosin voi olla myös vaikkapa paikallisesti mutta kutsutaanko tällaisia ihmisiä julkkiksiksi - ei. Käsittääkseni kaikki jotka eivät ole vähintään valtakunnan tasolla julkkuja ovat taviksia.
Nimenomaan taviksen vastakohtana en tässä yhteydessä tarkoita julkkista.
... en ole tavis, etkä sinäkään. Oikeastaan kaikilla on tiettyjä massasta poikkeavia erityispiirteitä.
Myöhästyneet yp-toivotukset sinulle :)
Oikeastaan voisi tehdä ystävän päivästä joka päiväisen tradition.
Et yhtään viitsisi valottaa omaa ei-tavis juttuasi, vaikkapa edes yhtä... :)
"Oikeastaan voisi tehdä ystävän päivästä joka päiväisen tradition."
Tehdään vaan. Asiathan tässä riitelee jos nyt aina nekään.
Oma ei-tavis juttuni? Sanotaan nyt vaikka, että teen monia ellei jopa useimpia asioita enemmän tai vähemmän tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Joskus jopa huomaan tarkastelevani, miten muut ihmiset siihen reagoivat. Ehkä osin siitä syystä kirjoittelen myös tänne. Ja nyt pohjaa sille mistä äsken kirjoitin. Olen ollut aikanani myös jonkin tason julkkis (ei ihan valtakunnan tasolla). En saanut julkisuudesta oikein mitään muuta kuin harmaita hiuksia. Mielummin olen omalla tavallani se vastarannan tavis.
Et vaikuta tavikselta minunkaan mielestäni. Itseasiassa aika harva täällä vaikuttaa tavikselta. Ihmisessä on yleensä paljon potentiaalia, mutta toinen juttu haluaako hän käyttää sitä.
Kyllä mä mielestäni olen aika tavallinen. Tai sitten en kyllä ihan aina olekaan, riippuu vähän miten se tavallisuus määritellään. Ehkä minäkään en ota kaikkea liian vakavasti, ainakaan tätä kyselyä joten siinä mielessä olen palstatavis.
Mie olen perusjuntti suomalainen äijä. Työssä käydään, kotona ollaan. Vapaa-aika niinkin omaperäisessä lajissa kuin kalastus ja merellä oleilu.
Olettaisin, että moni suomalainen mies tuntee samaa kaipuuta aarniometsiin, erämaahan (mikäli lapin metsät sellaiseksi luetaan), aavalle merelle. Näihin omien ajatustensa kanssa on päästävä aina uudelleen ja uudelleen. Henkistä pakoreikää parempaa ei ole kuin 3-7päivää aavalla merellä veneessä yksin kalastaen verkoilla, uistimilla, ongilla.
Tai rinkka selässä yksin vaeltaen taivasalla luonnon antimet ja todella näppärät kuivamuonat ravintona ja luonto viihdyttäjänä - sekä ne omat aatokset.
Haaveilee edelleen päätyvänsä Havukka-ahon ajattelijaksi - kuten jo ala-asteelta asti luettuaan ks. kirjan.
Mihin sitä henkistä pakoreikää tarvitaan? Mistä tulee tarve paeta? Mitä pakenee?
se kun ei kaikille ole mieleen kaupunkien hömpötykset, arkiset kiireet ja tylsät rutiinit. Ei kai se niin kummoista ole, jos joku ihminen löytää rauhansa luonnosta?
Sitä kunnioittaa elämää ja luontoa hieman toisella tavalla kun kokee itse syysmyrskyn merellä veneessä yksin kuin katsomalla dokumenttia telkkarista. Petoeläin on aivan toisenlainen kun tuijotat sitä TV2:lta tai silmästä silmään keskellä metsää.
Katsos, elämä on aivan erilainen kun kaupungin valot häipyvät horisonttiin ja vesivessa vaihtuu itse tehtyyn riukaan.
Elämys on aivan toisenlainen kun pakenet ukkosmyrskyä autiolle saarelle kuin kiipeilet urheilutalon seinällä.
Henkireikä on jokaiselle omanlaisensa. Toisille se on kirja tai elokuva, toiselle urheilurääkki, toiselle viina, jollekin se on luonto. Jotkut eivät sellaista tarvitse.
Kuten luotsi sanoi, niin kaikki eivät pidä kaupunkien saasteista, ihmismassoista jne.
En minäkään esimerkiksi mielelläni käy vaikkapa Helsingissä, likainen meluisa ruma paikka täynnä ihmisiä.
Jotkut haluavat aika ajoin keskelle korpea olemaan itsensä kanssa.
Luonto on jotain sellaista jota ei koe kaupungeissa, eikä opastetuilla turistireissuilla Jämijärvellä.
Hyvä kuvaus vetätymisen tarpeesta yksinäisyyteen, vaikka itselläni ei ole sellaista. Tosin joudun aika paljon olemaan yksin puolisoni työn vuoksi, eivätkä nuo lapsetkaan enää viihdy kotona. Ja minulla on paha tapa hätäillä, jos esim. läheinen vetäytyy yksinäisyyteen toistuvasti...tulee mieleen heti "hei, mitä nyt?". Se on tietenkin omaa epävarmuuttani ja ymmärryksen puutetta käsittää toista ihmistä ilman sanoja. Vetäytyvä ei useinkaan sano, miksi vetäytyy. Puolisoni kuuluu myös nimittäin tyyppiin, joka tarvitsee omaa aikaa ja tilaa...kuulemma ajatella. Minua ihmetyttää häiritsenkö hänen ajatteluaan, jos esim. luen toisessa huoneessa. :)
Nyt päästään taas todelliseen keskusteluun. :)
Rakastan luonnonrauhaa, kesää, merta, hiekkarantoja, järviä, metsää, peltoja, vuoria, Suomea, Kreikkaa, Italiaa, Meksikoa, Pariisia ja montaa, montaa muuta paikkaa.
Kaupungin syke, imu on sellainen, joka aina välillä ottaa minut valtaansa. Taustalla kuuluva musiikki, ihmisvilinä, hälinä, erilaiset tuoksut, hevosten kavioiden äkkinäinen kopse, tieviereen tupsahtanut aasi, laumoittain lampaita paimenineen (ei siis ihan keskellä kaupunkia), vahva äkkinäinen ruuan tuoksu, ilmeikkäät ryppyiset kasvot, nauravat silmät jne... Kaikkea tätä ja paljon muuta. Ajallaan. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Koti on siellä, missä milloinkin olen.
Monasti se oman tilan tarve on juuri sitä, että on tosiaan jossain kaukana ja oikeasti yksin.
Se ei ole yksin olemista jos toinen lukee peräkammarissa.
Olen havainnut, että sellainen yksinolon tarve on lähinnä miehinen piirre.
Koti on siellä missä koti on, siellä mihin on juurensa kasvattanut.
Itse olen saanut kaupungeista, etenkin suurkaupungeista tarpeekseni. En todellkaan häpeä olla maalaistollo.
En myöskään häpeä sitä, että olen saanut matkustamiestakin, etenkin lentokoneessa istumisesta (paitsi ehkä Boeing 747 Busines Class) tarpeekseni. Noilla jallajalla mailla ei ole mitään annettavaa minulle.
Kokeileppas joskus piruuttasi viikon reissua metsään yksin. Ajankohta kannattaa ensikertalaisen valita hyvin, eikä suin päin ainakaan kovilla pakkasilla hilpaista näreikköön.
Mahtavimman kokemuksen ainakin itse saan kuitenkin merellä. Joka puolella vettä ja tuulen yltyessä sitä huomaa kuinka pieniä me ihmiset olemme. Tosin en suosittele tätä, jollet omaa kokemusta veneilystä ja merestä. Tarkoitus on tulla sieltä myös takaisin...
Myönnettäköön että pieni osa minua odottaa sitä rajua myrskyä joka kerta. Sellaisesta kun selviytyy pois niin tuntee ainakin pärjäävänsä luontoäidille - vahvemmaksi tai paremmaksi ei koskaan. Jonkinlainen selviytymisvietti ja omien taitojen testaaminen siis kiinnostaa syvästi.
En ole koskaan ajatellut sitä niinkään yksin olona vaan sieluni (tai mikä se sitten onkaan) omituisina kutsuina.
Nukkumaan.
sitä kotia kun ei saa mitenkään mahtumaan reppuun. Ei edes isompaan rinkkaan. Koti on siellä mihin se on perustettu.
Kuten tuolla jo joku kirjoittikin, riippuu asia pitkälti siitä, miten määrittelee tuon taviksen. Itse käsitän taviksen lähinnä siinä merkityksessä kun sitä usein esim. viihteessä käytetään, eli taviksia ovat kaikki jotka eivät ole julkkiksia. .. ja tässä mielessä miellän itseni kyllä hyvinkin tavikseksi.
Jos tuolla taviksella taas viitataan tuohon varsin usein kuultuun määritteeseen "olen ihan tavallinen ihminen", niin sanoisin, että olen melko kaukana taviksesta.
Onko sulla musta tukka, mustaa maskaraa, musta nahkarotsi (jossa on peace merkki sutattu selkaan), saatananristi tms kotiovessa, ja luonnollisesti kadet taynna viiltoja?
Et nimittain ole kertaakaan tainnut kirjoittaa viestia palstalle jossa olisi edes miljoonanosatippaa huumoria.
Kaikki jutut on kuin puristaisi tiskiratista.
Eli tavis et ole.
No niin, nyt sitten odotetaan "vastaiskua"...
Taas sama juttu kun laittoi Lotalle viestin. Meni vaaraan kohtaan!
Eli taitaa olla jotain magiaakin pelissa.
Noita-akka! Heittakaa jokeen ja koittakaa jos kelluu!
Tosiaan ikävää, että jotkut ihmiset ovat niinkin huonosti voivia ja itsevihaisia, että viiltelevät itseään. Se on äärettömän surullista, eikä sitä kenenkään tulisi ottaa kepeästi.
Ketjussa piti muuten kertoa VAIN itsestään.
Soita Seiskaan ja kerro napanneesi kännykkäkuvan humalaisesta [oma nimi] kapakassa. Mikäli vastaus on EVVK, olet tavis.
Mikä taas tarkoittaa, että tavis on halventava nimitys ainoastaan tietyissä piireissä - piireissä, joista en ainakaan minä erityisemmin välitä edes kuulla, saatika kuulua niihin.
Tavis on hetero.
Kaikki muut on perverssejä.
Onko sinulla todella noin rajoittunut maailmankuva?
määritelmä on selkeä ja yksiselitteinen, eikä jätä tulkinnoille tilaa ...
Mutta onko kaikki heterot muka taviksia?
Sinulla on kyllä suuret luulot itsestäsi. Lue tarkkaan, voi olla pieni järkytys. Sinä olet aivan tavallinen ihminen.
Ketjussa sai puhua VAIN ITSESTÄÄN. Älä arvostele ihmistä, jota et tunne.
Puhua ihan mistä itse haluaa.