"...tähti kaahasi kännissä"

Onpa taas otettu Teidän kaikkien viikon vinkeistä vaarin.
Ja ajettu joustavasti ruokaoluen voimin?

Hyvä että asioista keskustellaan, mutta
jotkut luulevat silti edelleen että kaahailu ja humalassa-ajo on vaan työtapaturma.
Ihan julkisesti näin kehuen.
Selitäppä tavallinen duunari tämä poliisille.

Pääseehän tällä tapaturmalla taas lööppeihin.

Edes kunnia ei mene, mutta maine vaan kasvaa!
321842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei ole menny eEmelin viikon oppi perille kaikille, anteron kylläkin paremmi.

Äänestä

Sinusta siis 0,51 promillen puhallus on vakavampi rikos kuin 30 km/h nopeusrajoituksen ylitys?

Tilannetta tuntematta on tietysti minun mahdotonta sanoa oliko tuo liikaa ylitetty. Ei välttämättä, ehkä todella paljon.

Tuohon promillemäärään ei kyllä yhdellä oluella pääse, ellei sitten ole juuri lopettanut sen juomista, mutta silloinkin verikoe toimii pelastajana. Miksiköhän tuo edes uutisoitiin?

Äänestä
  • jurrissa ajaminen 7x vakavampi kuin esin ajaa 50km/h ylitte ohjearvon..
    jos ajaa 30 motarilla niin mitä sillä on merkitystä ? jos taas jurrissa ajaa niin 100:sta niin kyllähän se ajamisen toiminta on heikentynyt verraten valppaanaa ajavaan ohjearvon ylittäjään..
    itseylitä tuon 30 joka päivä ja 20 vuoden aikana ei yhtää vaara tilannetta ole tullut ohjearvon ylittämisen takia ...

    Äänestä

  • PerSE kirjoitti:

    jurrissa ajaminen 7x vakavampi kuin esin ajaa 50km/h ylitte ohjearvon..
    jos ajaa 30 motarilla niin mitä sillä on merkitystä ? jos taas jurrissa ajaa niin 100:sta niin kyllähän se ajamisen toiminta on heikentynyt verraten valppaanaa ajavaan ohjearvon ylittäjään..
    itseylitä tuon 30 joka päivä ja 20 vuoden aikana ei yhtää vaara tilannetta ole tullut ohjearvon ylittämisen takia ...

    ettei myöskään yhtään sakkoa ole tullut 20 vuoden aikana (jos näin on , et ole ollut liikkeellä samaan aikaan muiden kanssa).Muutenkin on vastuutonta kehuskella ajavansa jatkuvaa ylinopeutta (samantien voisit antaa kannustusta esim. niille varastelijoille, jotka eivät jää siitä kiinni).

    Äänestä

  • väitä, kirjoitti:

    Turha verrata varkautta ylinopeuteen! Varkaudessa on aina kongreettinen uhri, jolta tavara on varastettu. Ylinopeudessa ei ole uhria.

    Äänestä

  • Mutta missä on Toni?
    Selviämässä?
    Mikä vittu näitä julkimoita vaivaa, kun ovat päästä varpaisiin aika uunoja känniläisiä, ilman mitään tapoja.Osattais edes liikenteessä olla röpöttelemättä.
    Sitte vielä toisen kahjot yllyttää ruokakaljan juontiin.
    Pitäis panna vierotukseen koko jenki. Nykäsestä lähtien.

    Äänestä

  • automies69 kirjoitti:

    Turha verrata varkautta ylinopeuteen! Varkaudessa on aina kongreettinen uhri, jolta tavara on varastettu. Ylinopeudessa ei ole uhria.

    eli kannustetaanko täällä rikkomaan lakia vai ei.Ei tietenkään ole uhria syntynyt, vaikka Perse ajaisi 300 km/h (todennäköisyys uhrien ilmestymiseen kuitenkin on suuri). Yhtä hyvinhän voit väittää, että ylinopeus on sallittua ellei sitä kukaan muu ole näkemässä.

    Äänestä

Joustava kuski siinä vain hieman venytteli.

Äänestä

0,51 promilleen ei aikuinen mies pääse vielä yhdellä oluella. 2 tai 3 riittää, riippuen painosta jne.

MINÄ OLEN PUHUNUT YHDESTÄ RUOKAOLUESTA RUOKATAUOLLA!

Tai YHDESTÄ viinilasista. En kahdesta, kolmesta tai viidestätoista.

Niin s¤#tana!

Äänestä
  • Annappa ahneelle yksi ryyppy, niin "kylä lähtee"...

    Äänestä

  • Montako tuntia poliisit tällaisen rajatapauksen kanssa tuhraavat turhaan ja ovat poissa muusta tärkeämmästä?
    Jos raja on tasan nolla, niin ei tarvi minnekään verikokeisiin enää kuskata.

    Silloin on nopea ja selvä peli:
    kun alkometrin viisari värähtää niin aina kortti poliisin taskuun livahtaa.

    Eikä ylimääräisiä kokeita enää tarvita.
    Päästäänkin nopeasti tärkeään nopeusvalvontaan ja rosvojahtiin.

    Äänestä

  • Antialkoholi kirjoitti:

    Montako tuntia poliisit tällaisen rajatapauksen kanssa tuhraavat turhaan ja ovat poissa muusta tärkeämmästä?
    Jos raja on tasan nolla, niin ei tarvi minnekään verikokeisiin enää kuskata.

    Silloin on nopea ja selvä peli:
    kun alkometrin viisari värähtää niin aina kortti poliisin taskuun livahtaa.

    Eikä ylimääräisiä kokeita enää tarvita.
    Päästäänkin nopeasti tärkeään nopeusvalvontaan ja rosvojahtiin.

    Elikkä, jos viisari värähtää 0.01, niin kortti lähtee, ja ukko/akka viedään kammarille putkaan?

    Kaltaisesi 'toleranssifasisti' ei varmastikaan ymmärrä kuinka paljon poliisin työtunteja moinen operaatio veisi. Samaan aikaan OIKEAT rattijuopot, eli (>0,5 P) ajaisivat onnellisena tien päällä.

    Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama, mikä rattijuopumuksen raja on, kunhan se kestää yhden keskioluen nauttimisen ruokiksella. Jos otan tippaakaan enempää, niin en rattiin koske, kuin vasta aikojen päästä. Siksipä nykyinen 0,5 raja on aivan riittävä.

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Väitätkö, että töissä sallitaan edes tuo 0,2 promillea, epäilen. Siis ajetaan se ratissa pois, niinkö? Jos ruokiksella on se olut tai viinilasillinen pakko ottaa (onko?), niin sitten herra/rouva istuu ruokiksella niin kauan että rattiin voi mennä.

    Äänestä

  • miten niin? kirjoitti:

    Kyllä, matkoihin menee hyvätovi aikaa, niin saa sen olusen poltettua siinä. Sen takia en kerkeäkkään istumaan tuntitolkulla ravinteelissa.

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Elikkä, jos viisari värähtää 0.01, niin kortti lähtee, ja ukko/akka viedään kammarille putkaan?

    Kaltaisesi 'toleranssifasisti' ei varmastikaan ymmärrä kuinka paljon poliisin työtunteja moinen operaatio veisi. Samaan aikaan OIKEAT rattijuopot, eli (>0,5 P) ajaisivat onnellisena tien päällä.

    Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama, mikä rattijuopumuksen raja on, kunhan se kestää yhden keskioluen nauttimisen ruokiksella. Jos otan tippaakaan enempää, niin en rattiin koske, kuin vasta aikojen päästä. Siksipä nykyinen 0,5 raja on aivan riittävä.

    tarkotin kyllä että kaikilta vähänkin puhaltaneilta kortti heti pois, ja samantien jalkamieheksi. Tähän ei poliisin tunteja kulu, niinkuin nykyisellä rajatapausten ilmaiskyydityksillä verikokeisiin.
    Mittarin liikahdus poliisin mittarin mukaan siis olkoon ehdoton raja.

    Saavat kärähtäneet hakea korttinsa takaisin omine aikoineen vaikka kuukauden päästä nimismieheltä.
    Samalla poliisipäällikkö voikin vähän haastatella tällaisen minijuopon mielenlaatua ja yleistä asennekantaa eri liikenneasioihin, ja panna vielä kirjallisen liikennekokeen päälle.

    Yli 0,5 puhaltaneille riittää sama, paitsi vähän rankempi käsittely kuin nykyisinkin.
    Jäis poliisille enemmin aikaa jahtailla näitä oikeita rattijuappoja.

    Eikä päiväruualla edelleenkään mitään kaljaa tai viinejä tarvita!
    Maito pitää kehon kunnossa!
    Juodaan sitten illemmalla muuta.

    Siis jos viisari värähtääkin?
    Kun esimerkiksi yskänlääke sisältää alkoholia, niin mielestäsi muuten terve, yskäinen henkilö, joko räkisi keuhkonsa pellolle ja tuulilasille, tai ei saisi ajaa ollenkaan, kun helpotti oloaan lääkkeellä.

    Tälläisiä lääkkeitä on varmasti muitakin, taisi olla jopa suuvesissä (Illodin) alkoholia....

    Äänestä

  • Yskä pahenee kirjoitti:

    Kyllä nimismies ymmärtää yskän, kun korttia hakee takasin. Ja voihan se itteki miettiä missä räkäkunnossa rattiin menee.Räkiessä ei nää eteenpäin, joten ajaa kipeeenä bussilla.Lääkkeissä on kolmiot sitä varten.

    Kuules esim. Vr:ltä lähtee jätkä kuin lapanen kädestä, jos vaikka siviilissäkin puhaltaa rajan pintaan. Ei tutkita mitään syitä enempää.
    Sitten nää muut päiväkalja"työläiset" ajelevat missä kunnossa sattuu, eikä muuta kun mainos etusivuun ja satasen sakko perään.
    VRllä on asenne tässä kohdallaan.
    Mut mitens on muutoin ammattiliikenteessä autoilla?

    Äänestä

  • Paljaskäsi kirjoitti:

    nyt VR:n henkilöstöstä kokonaisuutena, vaiko jostakin henkilöstöryhmästä?

    Olen seurannut aika läheltä VR:N liikennepuolella olevaa ihmistä ja voisinpa sanoa, että taisi hänen työssäoloaikanaan harvemmin olla se tilanne, ettei viisari olisi värähtänyt työhön mennessään. (ollut nyt vajaan vuoden eläkkeellä, eläkkeelle joutui/pääsi alkoholista johtuvista syistä)

    VR on perinteisesti ollut paikka, jossa piilotellaan kavereiden juomista niin pitkään kuin mahdollista....valitettavasti :(

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Voi olla että kaverit peittelee, mutta pomot ei.

    Tunnen muutaman vr tyypin,osa on kuskeja ja osa vaunuporukkaa, eivätkä uskalla ottaa siviilissä mitään riskiä. Lähtö tulee. Vähintään vuorokausi selvinpäin aina ennen töihinmenoa.
    Korjaamonjannut sensijaan on samanlaisia toopeja kun suomalaiset keskimäärin, mutta ne pidetäänkin sisällä piilossa.

    nimenomaan vaunuporukkaan kuuluva, ei siis missään sisällä piilossa. Aika monta kertaa sattui pieniä loukkaantumisiakin ja ei aina suinkaan selvin päin.

    Eli en nostaisi VR:n porukkaa ollenkaan muiden yläpuolelle. Samanlaisia tallaajia kuin kaikki muutkin.
    Tuntemasi kaverit ovat varmasti asiallisia, uskon niin.

    Niin ja itselleni on ykshailee nuo rajat, kun en käytä ollenkaan alkoholia. Siltikin, jokin tolkku pitäisi olla noissa rajoissa. Sanoisin, että nykyisin tienpäällä suhailee paljon ihmisiä, jotka kenties puhaltavat puhtaan nollan, mutteivät pillereitä popsiessaan ajattele ollenkaan, ovatko ajokunnossa lähtiessään.

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Kyllä, matkoihin menee hyvätovi aikaa, niin saa sen olusen poltettua siinä. Sen takia en kerkeäkkään istumaan tuntitolkulla ravinteelissa.

    Viina ei kuulu tielle eikä töihin.
    Yksinkertainen asia.
    Selvänä olen symppis, niinkuin joskus mainostettiin.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    nyt VR:n henkilöstöstä kokonaisuutena, vaiko jostakin henkilöstöryhmästä?

    Olen seurannut aika läheltä VR:N liikennepuolella olevaa ihmistä ja voisinpa sanoa, että taisi hänen työssäoloaikanaan harvemmin olla se tilanne, ettei viisari olisi värähtänyt työhön mennessään. (ollut nyt vajaan vuoden eläkkeellä, eläkkeelle joutui/pääsi alkoholista johtuvista syistä)

    VR on perinteisesti ollut paikka, jossa piilotellaan kavereiden juomista niin pitkään kuin mahdollista....valitettavasti :(

    takavuosina Telelläkin kaikkia juopahtavia työntekijöitä. Mutta niinkuin tarina viisaasti opettaa, ensin lähti juopot, sitten loput haki omia virkojaan uudestaan ,ja lähti vasta sitten, ja vielä viimeiseksi meni koko Tele.
    Oikein niille Lalleille.

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    Kyllä, matkoihin menee hyvätovi aikaa, niin saa sen olusen poltettua siinä. Sen takia en kerkeäkkään istumaan tuntitolkulla ravinteelissa.

    kun ei töissä humalassa, niin sitten ratissa?

    Äänestä

  • Taidat olla aika hintelä henkilö, jos yhdestä ruokaoluesta viisari nousee jo yli 0,2:n? Vai kenen puolesta olet huolestunut?

    Äänestä

  • Promilleraja ono liian väljä, koska lasit ja pullot on eri kokoisia.
    Paras kun ei ota ollenkaan niin ei käy vahinkoa.
    jos otan 2litran pullon viron 8%turbodiiseliä ruuan kanssa niin menee kyllä yli05% vaikka olenkin isompi kun pienemmät.Tauko pitenee loppupäivän mittaiseksi

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    nyt VR:n henkilöstöstä kokonaisuutena, vaiko jostakin henkilöstöryhmästä?

    Olen seurannut aika läheltä VR:N liikennepuolella olevaa ihmistä ja voisinpa sanoa, että taisi hänen työssäoloaikanaan harvemmin olla se tilanne, ettei viisari olisi värähtänyt työhön mennessään. (ollut nyt vajaan vuoden eläkkeellä, eläkkeelle joutui/pääsi alkoholista johtuvista syistä)

    VR on perinteisesti ollut paikka, jossa piilotellaan kavereiden juomista niin pitkään kuin mahdollista....valitettavasti :(

    Ja uudistunut VR ei katsele epäkelpoja juoppotyöläisiä enää pätkääkään. Voi olla että eläkkeelle pääsi ennen, mutta lopputiliä nykyisin tarjotaan.
    Hyvä että edes rautatiekuljetuksissa on selvät sävelet ja kuskit toisin kuin maantiellä.

    Äänestä

  • uudella vuosituhannella kirjoitti:

    Ja uudistunut VR ei katsele epäkelpoja juoppotyöläisiä enää pätkääkään. Voi olla että eläkkeelle pääsi ennen, mutta lopputiliä nykyisin tarjotaan.
    Hyvä että edes rautatiekuljetuksissa on selvät sävelet ja kuskit toisin kuin maantiellä.

    minun käsittääkseni vuosi 2005 on samaa vuosituhatta, mitä edelleenkin eletään.
    Sinulla taitaa vuosituhannet vaihtua vilkkaaseen tahtiin ;)

    Ei kannata vetää hernettä nenuun. Kyllä siellä VR:llä on pääosin fiksua porukkaa töissä mutta aina sinne on mahtunut mukaan myös näitä alkoholiongelmaisia ja mikä kurjinta, minkäänlaista hoitoonohjausta en ole nähnyt tapahtuvan yhdenkään kohdalla.
    Onhan se tietty mukavaa kun työkaverit kantavat huolta kaverin jaksamisesta, siis kaikella muulla tavalla, mutta ei sillä ainoalla oikealla, eli yrittämällä saada kaveri hoitoon aikanaan.

    Äänestä

Taitaa olla halpa elokuvan promokiertue käynnissä, etten sanois kännissä.
Lähes ilmaista mainosta joka mediassa. Pienen sakon hinnalla.

Äänestä

että julkimot onkin ihan taviksia. Mutta niille kun sattuu "harmiteltava vahinko" niin heti on lärvi etusivulla.
Minä vaadinkin että kaikkien rattijuoppojen valokuvat pitää jatkossa präntätä hesariin ja ip-lehtiin tasapuolisuuden nimissä. Nimiä ei välttämättä tarvi olla.
Sitten minustakin tulisi julkkis, ja voisin joskus päästä sanomalehteen.

Olkoon sivu vaikka Valtakunnan Juoppouutiset!

Äänestä

Kyllä oli taas tehty tyhjästä juttu, kummelin jätkät ovat osa meistä siis hulluja suomalaisia.
On vielä muistettava että oikeat rattijuopot ovat asia eriksee ja niitä riittä, mutta ne 1,5...5,0 -romillen päivittäiset juoppokuskit eivät nouse otsikoihin.

Äänestä
  • Toiset saa nautiskella alkoholia töissä, toiset saa siittä samasta juopottelusta potkut.
    Toiset saa ajaa lievästi alkoholin vaikutuksen alaisena autoilla ja lentokoneilla ja toiset saa rattijuopumussyytteen ja potkut.
    toiset pääsee lievällä rattijuopumuksella lehtiin ja kunnon ryyppäämisellä telkkariin, mutta toiset unohdettuna hautausmaalle.
    Miksei kaikilla ole samat säännöt?

    Äänestä

Tämä on hyvä esimerkki tämän palstan vaikutusvoimasta. Heti kun kehotetaan juomaan ruokaolutta, niin kohta joku starba ajelee kännissä poliisin haaviin. Tätähän ei olisi tapahtunut ilman keskusteluamme, eihän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

BrunoVanPell kirjoitti:

Onpa taas otettu Teidän kaikkien viikon vinkeistä vaarin.
Ja ajettu joustavasti ruokaoluen voimin?

Hyvä että asioista keskustellaan, mutta
jotkut luulevat silti edelleen että kaahailu ja humalassa-ajo on vaan työtapaturma.
Ihan julkisesti näin kehuen.
Selitäppä tavallinen duunari tämä poliisille.

Pääseehän tällä tapaturmalla taas lööppeihin.

Edes kunnia ei mene, mutta maine vaan kasvaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu