Maarit Tastula haastatteli joitakin viikkoja sitten molempia pres.ehdokkaita taitavasti eikä antanut viedä itseään.
Erityisesti tämä kostautui Niinistölle, joka on tottunut dominoimaan ja jankkaamaan haastatteluissa ja tenteissä.
Tastula pystyi siis pitämään langat käsissään, tiesi, mitä etsi ja mihin halusi vastauksia. Hänellä oli tietoa ja ennenkaikkea sellainen persoona, jolle asiat, joita hän tenttasi olivat jo sisäistyneet.
Jos lyhyesti tiivistää Tastulaa, niin hän toi hastateltavien eteen ns. perimmäisiä kysymyksiä, joista selviytyminen edellytti laaja-alaista maailmankuvaa ja arvomaailmaa.
Erityisesti ekologisten faktojen esilleotto oli minusta hyvä veto. Meillä ei ole paljon aikaa, tuomiopäivä saattaa olla yllättävän lähellä.
Sille joka on lukenut aikamme arvostetuimman filosofin ja intellektuellin, von Wrightin näkemyksiä näistä perimmäisistä kysymyksistä ja viimeisistä ajoista (esim. kirjan Logiikka ja humanismi), Tastulan esittämät faktat eivät olleet uutta tai yllättävää.
Minulle oli suuri yllätys ja pettymys, ettei Niinistö ollut lukenut Kasvun rajat kirjaa ja että hän muutenkin antoi varsin kehnon kuvan tiedoistaan näissä asioissa, joiden lopulta pitäisi mennä kaiken muun yläpuolelle. Jos tai kun nimittäin Maa-planeetta ns. romahtaa, niin on turha puhua enää kasvusta tai puolustaa kilpailu-ja kulutusyhteiskuntaa. Nykymuotoinen kapitalismi on silloin auttamatta tullut tiensä päähän. Mikään rimpuilu ei auta - edessä on paluu post-kapitalistiseen maailmaan, josta David Korten puhuu kirjassaan Elämä kapitalismin jälkeen.
Von Wrightin näkemys on realistisempi: ihmisiä pitää valmentaa ja opettaa olemaan hyvällä ja järkevällä tavalla joutilaina, työttöminä ja tehottomina koska joudumme hyväksymään rajoja, joita ei voi ylittää tuotannossa ja koska koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta. Heille pitää tarjota yhteiskunnan toimesta sellaista sosiaalista sisältöä elämään, ettei synny henkisiä vaurioita, joita passivoituminen synnyttää.
Heitä pitää myös oppia kohtelemaan tasa-arvoisina muiden, siis niiden kanssa, joille työtä vielä riittää. Ja heidän toimeentulonsa on turvattava yhteiskunnassa kuten kaikkien muidenkin mikä tekee monien nyt suunnitteilla olevien asioiden yksityistämisestä kyseenalaisen ellei vaarallisen asian.
Kaikista huolta pitävän sosiaalisen struktuurin merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa kun suurella osalla kansaa ei tule olemaan varaa yksityispalveluihin. Myös työajan lyhennys tulisi olla keskeinen tavoite vaikka se juuri nyt on maailmantalouden ahneen kiristysotteen ja tehokkuusilluusion alla jouduttu jopa tämän asian edelläkävijämaassa Ranskassakin purkamaan.
Jäin miettimään voisiko Suomi olla näissä asioissa edelläkävijä, mallioppilas. Miksei voisi. Ja mitä hyötyä siitä olisi pitkällä aikajaksolla jos hylkäisimme taistelun tuotannon ja tehokkuuden kärkimaana ja alkaisimme keskittyä kestävään kehitykseen ja sellaisiin ratkaisuihin, joilla ei tavoitella uutta kasvua vaan tasa-arvoista ja materialistisesti vähemmän antoisaa mutta ekologiset realiteetit huomioonottavaa tulevaisuutta, josa solidaariset voimat ja arvot nousevat etusijalle kovan kilpailun ja tehokkuuden sijasta.
Yleensä totuudenpuhujalle ei löydy yösijaa. Moni pitää minua utoopikkona mutta siitä ei ole kysymys. Olen enemmänkin tiukka realisti ja kovat faktat ohjaavat tätä ajatteluani. Ellemme ennakoi tulevaa tilannetta se voi kaatua niskaamme perin tuhoisalla tavalla kuten Jared Diamondin kirja Collapse kertoo.
Nyt vaaditaan toisenlaista 'sisäistä sankaruutta', ei sellaista mitä sarasvuot tai saariset opettavat.
Aikaa on vähän ja väärän tien valinnasta johtuva häviö häämöttää jo horisontissa. Voisiko keskusta olla tiennäyttäjä muille?
Erityisesti tämä kostautui Niinistölle, joka on tottunut dominoimaan ja jankkaamaan haastatteluissa ja tenteissä.
Tastula pystyi siis pitämään langat käsissään, tiesi, mitä etsi ja mihin halusi vastauksia. Hänellä oli tietoa ja ennenkaikkea sellainen persoona, jolle asiat, joita hän tenttasi olivat jo sisäistyneet.
Jos lyhyesti tiivistää Tastulaa, niin hän toi hastateltavien eteen ns. perimmäisiä kysymyksiä, joista selviytyminen edellytti laaja-alaista maailmankuvaa ja arvomaailmaa.
Erityisesti ekologisten faktojen esilleotto oli minusta hyvä veto. Meillä ei ole paljon aikaa, tuomiopäivä saattaa olla yllättävän lähellä.
Sille joka on lukenut aikamme arvostetuimman filosofin ja intellektuellin, von Wrightin näkemyksiä näistä perimmäisistä kysymyksistä ja viimeisistä ajoista (esim. kirjan Logiikka ja humanismi), Tastulan esittämät faktat eivät olleet uutta tai yllättävää.
Minulle oli suuri yllätys ja pettymys, ettei Niinistö ollut lukenut Kasvun rajat kirjaa ja että hän muutenkin antoi varsin kehnon kuvan tiedoistaan näissä asioissa, joiden lopulta pitäisi mennä kaiken muun yläpuolelle. Jos tai kun nimittäin Maa-planeetta ns. romahtaa, niin on turha puhua enää kasvusta tai puolustaa kilpailu-ja kulutusyhteiskuntaa. Nykymuotoinen kapitalismi on silloin auttamatta tullut tiensä päähän. Mikään rimpuilu ei auta - edessä on paluu post-kapitalistiseen maailmaan, josta David Korten puhuu kirjassaan Elämä kapitalismin jälkeen.
Von Wrightin näkemys on realistisempi: ihmisiä pitää valmentaa ja opettaa olemaan hyvällä ja järkevällä tavalla joutilaina, työttöminä ja tehottomina koska joudumme hyväksymään rajoja, joita ei voi ylittää tuotannossa ja koska koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta. Heille pitää tarjota yhteiskunnan toimesta sellaista sosiaalista sisältöä elämään, ettei synny henkisiä vaurioita, joita passivoituminen synnyttää.
Heitä pitää myös oppia kohtelemaan tasa-arvoisina muiden, siis niiden kanssa, joille työtä vielä riittää. Ja heidän toimeentulonsa on turvattava yhteiskunnassa kuten kaikkien muidenkin mikä tekee monien nyt suunnitteilla olevien asioiden yksityistämisestä kyseenalaisen ellei vaarallisen asian.
Kaikista huolta pitävän sosiaalisen struktuurin merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa kun suurella osalla kansaa ei tule olemaan varaa yksityispalveluihin. Myös työajan lyhennys tulisi olla keskeinen tavoite vaikka se juuri nyt on maailmantalouden ahneen kiristysotteen ja tehokkuusilluusion alla jouduttu jopa tämän asian edelläkävijämaassa Ranskassakin purkamaan.
Jäin miettimään voisiko Suomi olla näissä asioissa edelläkävijä, mallioppilas. Miksei voisi. Ja mitä hyötyä siitä olisi pitkällä aikajaksolla jos hylkäisimme taistelun tuotannon ja tehokkuuden kärkimaana ja alkaisimme keskittyä kestävään kehitykseen ja sellaisiin ratkaisuihin, joilla ei tavoitella uutta kasvua vaan tasa-arvoista ja materialistisesti vähemmän antoisaa mutta ekologiset realiteetit huomioonottavaa tulevaisuutta, josa solidaariset voimat ja arvot nousevat etusijalle kovan kilpailun ja tehokkuuden sijasta.
Yleensä totuudenpuhujalle ei löydy yösijaa. Moni pitää minua utoopikkona mutta siitä ei ole kysymys. Olen enemmänkin tiukka realisti ja kovat faktat ohjaavat tätä ajatteluani. Ellemme ennakoi tulevaa tilannetta se voi kaatua niskaamme perin tuhoisalla tavalla kuten Jared Diamondin kirja Collapse kertoo.
Nyt vaaditaan toisenlaista 'sisäistä sankaruutta', ei sellaista mitä sarasvuot tai saariset opettavat.
Aikaa on vähän ja väärän tien valinnasta johtuva häviö häämöttää jo horisontissa. Voisiko keskusta olla tiennäyttäjä muille?
Vastaukset 2
Vanhimmat
liittyen.
globalisaatio aiheuttaa euroopan sisällissodan
Kirjoittanut: kimiguy 14.2.2006 klo 22.53
Elämme aikoja, jolloin yrityksillä on esteetön vapaus siirtää tuotanto kiinan ja intian kaltaisiin 1 euron tuntipalkkamaihin. Euroopassa 7 euron palkka aiheuttaa jo sen, että koko ihmisen palkka kuluu kohtuuttoman korkeaan vuokraan, asusteisiin ja ruokaan. Kun työ teetetään kiinassa, ja kotimaassa ihmiset jää työttömiksi, tipahtavat he toimeentulojärjestelmän varaan. Koska kiinassa ei saa toimeentuloa 300-1000 euroa kuussa, on syytä olettaa, ettei sitä 10 vuoden päästä makseta enää täälläkään. Jos väestöstä on realistisesti tilastoituna joka 5.s työtön, voi siitä päätellä ettei se yhdistettynä eläkkeiden maksuvaikeuksiin, voi aiheuttaa muuta kuin konfiktin yhteiskunnassa. globalisaation toteutus ilman euroopan laajuista luokkataistelua, joka on västämätön fakta, ei olisi välttämättä tullut, jos se olisi toteutettu vasta, kun kiinalainen työläinen olisi tienannut edes tuon 7 euroa kuussa. Lisäksi on otettava huomioon se, että kiinassa ammattiyhdistys-työturvallisuus ja verotusasiat ovat merkittävästi eurooppaa edullisemmassa tilassa yritystoiminnan toiminnan ja voitollisuuden kannalta.
Itsestään selvänä pidän sitä, että kansalaiset käsittää, etteivät talouskasvu ja teknologian kehittäminen ole minkäänlainen vaikuttava tekijä työllisyyteen ja EU:n houkuttelevuuteen. Kiinalainen insinööri maksaa kaiketi saman verran kuin suomalainen hitsaaja, ja heitä on siellä 3 kertaa enemmän, joista valita, ja joilla on myös 3 kertaa enemmän uusia ideoita kuin euroopan insinööreillä. lisäksi heillä on kasvavat markkinat, toisin kuin euroopalla. Mikään talouskasvu ei ole todistettavasti edistänyt yritysten siirtymistä suomesta pois, päinvastoin. Samat yritykset, jotka julkaisevat huipputuloksia ja osakeanteja, ovat supistaneet toimintaansa suomessa samaan aikaan.
Lisänä tässä kaikessa on APEC-maiden houkuttelevuus edullisen työvoiman ja monipuolisen kaupankäynnin yhteisönä.
Globalisaatio ei ole enää tapahtumasarja jota voi hallita, ja se kertoo myös siitä, että EU:n luokkataisteluvivahteinen sisällissota tulee olemaan väistämätön.
Joku aika sitten tv:ssä esitetyn dokumentin mukaan kiinalaisen insinöörin palkka on siinä 100 USD luokkaa. Kiinassa valmistuu vuosittain n. 800 000 eri alojen insinööriä.