Jokaisen uskovan tulisi olla adventisti, jos hän odottaa Jeesusta noutamaan omansa Jumalan valtakuntaan!
Oletko adventisti?
kyselijä
9432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Adventistiksi voi jokainen ryhtyä, ja sen parissa harrastella. Toista kokonaan on olla pelastettuna Jumalan armosta.
Et ymmärtänyt kirjoittajan tarkoitusta.
Se taas johtuu siitä asenteesta, joka monilla on, että pelkkä sana adventisti synnyttää jo vastahenkeä.
Olla adventisti, tarkoittaa siis pelkästään sitä, että odottaa Jeesuksen toista tulemusta ja haluaa päästä jo sinne pelastuksen täydellisyyteen, Taivaaseen.
Sillä ei siis ole sinänsä mitään tekemistä minkään kirkkokunnan kanssa.
Siispä väitän, että jokainen todellinen Kristukseen uskova on joko adventisti tai sitten hän ei ole uskova lainkaan.
Mitä taas sitten tulee kirkkokunnallisiin adventisteihin, olemme me jos ketkään pelastettuja yksin armosta. Kaikki muut väitteet ovat pelkkää valhetta.
Pyörittelet lopputulokseksi aina saman eli pelastuakseeen on mielestäsi tultava adventistiksi ja liityttävä adventtikirkkoon ja hyväksymällä EGW:n profeetallisen sanoman. Et voi, etkä pysty erottaa ja irrottaa näitä toisistaan.
Joko adventisti tai sitten uskosta osaton.
Onneksi on Jumalan sana ja Pyhähenki jotka ohjaa oikeaan elävään uskoon.
What?! Ihanko tosissas sanoit nuin??
Ettäkö ei ole uskossa jos ei ole adventisti??
Tuo oli minulle ihan uutta??
Huiii..hyvä ku en olekkaan ,adventisti.
Olenki uskossa Jeesukseen,sydämmenuskossa.
Mitäs siihen sitte sanot?
Siunausta sinulle
Adventistit pitävät (jehovalaisten tapaan) omaa seurakuntaansa ainoana oikeana lopunajan seurakuntana.
Tietääkseni taivaassa ei ole eri seurakuntia,vaan ainoastaan armosta pelastettuja Jumalan lapsia.Uskon että joka seurakunnasta ,jotka uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan ja vilpittömästi ja nöyrästi palvelevat Jumalaa.Mitkään opinkappaleet eivät pelasta ihmistä.Jokainen tosi uskovainen haluaa oman ymmärryksensä mukaan,tehdä niinkuin raamattu opettaa.Uskon että Jumalan tahto on,ettemme riitele opin asioista.Jumala on oikeudenmukainen ja näkee jokaisen sydämeen.Jumalan Siunausta kaikille.Iloitaan siitä,että saamme olla pelastettuja.Toivoo.Adventisti jo 25 vuotta.
Ainoa oikea poliittinen puolue on kokoomus.
Nämä kaksi ovat ne joiden kautta hengellinen ja maallinen ovat sopusoinnussa.
Advendistit eivät puhu tuossa hengessä,vaan uskovat vilpittömästi että Jumalan seurakunta on viellä hajala,ja todellisia Jumalan lapsia löytyy kaikista uskon suunnista;Jeesus kokoaa vielä laumaansa koska hän ei ole vielä tullut noutamaan omiaan.Mutta lopuksi tulee olemaan ysi lauma ja yksi paimen.
Ei nöyryys Jumalan tahdolle ole lakihenkisyyttä,vaan kuuliaisuuden iloa.
Vain adventtikirkko julistaa totuuden sanomaa.
Olertko koskaan kuullut totuutta julistettavan muissa kirkoissa.
Muut kirkot ovat "Baabelin tyttäriä".
Muissa kirkoissa ei pidetä lakia eikä julisteta sitä oikein.
Se tehdään vain yhdessä kirkossa.
Mitä todellisia uskovia voit mainita muista kirkoista?
Puhut vain ilman esimerkkejä.