Jos muslimien viimeaikaiset raivonpurkaukset johtuisivat pelkästään pilakuvista, niin reaktio olisi aivan kohtuuton. Kyse on kuitenkin paljosta muusta. Sitä muuta on jopa suomessakin käsitelty jonkin verran julkisuudessa joten ei siitä sen enempää tällä kertaa, mutta kun media ja poliitikot puolustelivat kuvien julkaisemista sananvapaudella, niin se särähti ainakin minun korvaani.
Vielä 90-luvun alussa suomessakin sai yleisönosastoissa läpi kiperiäkin juttuja, sellaisiakin joista toimittajat eivät uskaltaneet hiiskahtaakaan, mutta sitten tuli stoppi.
Kun Koivisto viimetöikseen presidenttinä luovutti poliittisen vallan markkinaherroille, niin meno maassa yltyi aivan hurjaksi. Media joutui markkinaherrojen haltuun ja siitä lähtien julkisuuteen on päässyt vain markkinaherramyöteiset jutut.
Toimittajat ovat aina olleet vallan vahtipuudeleita, mutta nyt tukittiin myös yleisönosastot. Esim. minä en saanut yli 10 vuoteen yhtään kriittistä juttua läpi.
Nyt aivan viime aikoina, ilmeisesti netin aiheuttaman paineen vuoksi, jotkut toimittajat on komennettu tekemään mukamas ärhäköitä juttuja, mutta ne ovat sitä samaa paskaa tekoräväkästä puhetavasta huolimatta.
Sananvapaus on niillä jotka omistaa median, ei muilla. Senpä takia Esim. sellainen juttu että suomessa on hirvittävä työvoimapula ja valtiovalta perustaa verorahoilla työvoiman värväystoimistoja ympäri halpatyömaita, menee ilmoitusasiana, ilman kommentteja.
Palatakseni vielä siihen pilakuvajuttuun, se ajaa sotateollisuuden asiaa, ja on kaiketi sieltä käsin masinoitu. Törkymedian ja –poliitikkojen vetoaminen sananvapauteen tässä tapauksessa on aika kornia. Varsinkin kun tiedetään minkälainen sananvapaus suomessa on tavallisella kansalaisella. Arvelen että tilanne on samantapainen useimmissa EU maissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
media, jota meikäläinenkin tiedotusvälineistö edustaa, toimii juuri niin, kuin kuvailit.
Tätä mediaa aavistuksen huolettaa internet-kehitys ja sielä tapahtuva tiedonvaihto. Siksi he seuraatkin myös näitä palstoja aktiivisesti.
tavoitettavuus on prsnta-medialla kuitenkin aivan eri luokkaa.
Jos juttusi täälä lukee parhaimmillaanki 500 laskurin mukaan, saa tv-media propagandansa satojen tuhansien korviin. Kuulijalle jää lopullinen vastuu, kuinka tiedotteeseen suhtautuu.
..niin toiselle kertoo.. ja sana leviää.
Tämä Hirsi Ali on kyllä musliminaiseksi rohkea esimerkki, miten hän taistelee sananvapauden puolesta. Entinen somali, pakkoavioliittoa paennut, nykyinen poliitikko Hollannissa. Tanska vielä uskaltaa julkaista vaikeitakin asioita ja moni muukin Euroopan maa, niin kuin tuosta Barroson lausunnostakin huomaa, mutta Suomessa on ihan kauhea sensuuri ja itsesensuuri, hiljainen painostus. Ollaanko jotenkin menty Suomessa huonompaan suuntaan? Totta kai muistan sen NL-ajan hyssyttelyn, tämä on ihan samanlaista. Hirsi Ali muuten vertasi, että kommunistit käyttivät samoja metodeja kuin nyt islamistit käyttivät. Tuon paikkansapitävyyttä olisi syytä tutkia myös meillä Suomessa, ellei jo ole tutkittu? Jos joku tietää tutkimuksen/kirjan, antaisiko vinkkiä?
Linkki tuossa vielä Hirsi Alin, sananvapaustaistelijan ajatuksiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000014168339