Usein esitetään meidän historiasta tulkinta, että pähkinäsaaren raja 1300 luvulta olisi ollut ensimmäinen raja idän ja lännen välillä täällä.
Tosiasiassa keskiajan Ruotsi ei ollut vielä territoriaaninen valtio, eikä sen rajoja ollut määritelty tarkasti.
Pähkinäsaaren rauhasopimuksesta ei ole olemassa dokumenttia eikä kopiota, eikä ole edes tiedossa onko siitä koskaan ollutkan olemassa kirjallista sopimusta. Koko rauhansopimus voi olla kunniallisten miesten keskinäinen suullinen sopimus.
Suomalaiset itse tuskin ymmärsivät koko rajan olemassaoloa, jos sitä käytännössä oli edes olemassa missään vaiheessa.
Joka tapauksessa Ruotsalaiset alkoivat tulkitsemaan itsellen oikeuksia myös rajan toiselle puolen, sinne rakennettiin joka vahva linna eli Olavin linna.
Samoin luotiin myytti Birkkalaisoikeuksista, jotka oli myöntänyt Ruotsin kuningas ns. Birkkalaispäälliköille.
Todennäkäisesti Birkkalaisoikueksia ei aikanaan ollut olemassakaan vaan koko käsite luotiin myöhemmin vahvistamaan Ruotsin kuningaan oikeuksia alueelle. Eli joskus 1500 luvulla ...

Vastaukset 15
Vanhimmat
Sopimus on olemassa. Useanakin saman sisältöisenä dokumenttina.
Lisäksi tuo raja on ilmeisesti, vanhojen dokumenttien osalta, ollut vanha Hämeen ja Karjalan raja. Kyseinen sota, jonka jälkeen raja vahvistettiin, ei alkujaan ollut Venäjän ja Ruotsin välinen, vaan Hämeen ja Karjalan, ja kumpikin puoli kutsui avukseen vahvemmat liittolaiset.
Ja niin kuin Niccolo-setä opettaa, vahvempi liittolainen syö tuettavansa. Sodan jälkeen Hämeeseen jäi Ruotsin- ja Karjalaan Novgorodin valta.
Ja jos haluaa esiintyä edes yläasteikäisten parissa jotenkin punastumatta historian tuntijana pitäisi erottaa pirkkalaiset ja birkalaiset. Ero on suunnilleen sama kuin troijalaisilla ja etruskeilla.
Mistähän dokumentti mahdollisesti löytyy, kun ei sitä kukaan osaa sanoa missä se on ...
"Kyseinen sota, jonka jälkeen raja vahvistettiin, ei alkujaan ollut Venäjän ja Ruotsin välinen, vaan Hämeen ja Karjalan, ja kumpikin puoli kutsui avukseen vahvemmat liittolaiset."
Onko lähdettä vai heitätkö ihan mutupohjalta?
Joensuun ylopiston professori Jukka Korpelan mukaan pähkinäsaaren rauhansopimus oli itseasiassa kaupparauha.
Eikä mikään varsinainen rajasopimus.
suomalaisen itsetunto heikko kun kieltää oman historiansa.
Suomalaisuuden Liitto taas asialla?
pähkinäsaaren rauhasta joka solmittiin 12. päivänä elokuuta 1323 pähkinälinnassa.
Ruotsalaisten valtuuskuntaa johti Erik Turesson ja novgorodilaisia Juri Danilovits. Rajalinjaus ei kaikilta osilta ollut tarkka. Se kulki viipurista pohjanlahden rannikolle.
Pähkinäsaaren sopimuksesta on säilynyt myöhemmin kopioituja ruotsin- , venäjän- ja latinankielisiä kopioita. Myös tarkoituksella väärennetty ruotsalaiskopio vuodelta 1490 on olemassa.
Pähkinäsaaren raja säilyi aina vuoteen 1595. Vieläkin rajalinja on havaittavissa eräänlaisena kulttuurirajana. (R.Kari Suomalaisten keskiaika)
Kun professori tason mies väittää julkisesti, ettei alkuperäisestä sopimuksesta ole olemassa kopioita, niin ehkä sinä sitten kerrot meille missä ne kopiot on jos sinulla on sellainen tieto ...
Risto Kari väittää..
Joensuun yliopiston professori Jukka Korpelan väittää ....
heidän väitellä..
Tämän päivän johdosta pähkinäsaariseura viettää aina juhlaa.
Kun muistaa että pelkästään tienpitoon käytetyillä rahoilla rakennettaisiin koko lapin väelle uudet asunnot jonnekin missä on työtä ja toimeentuloa...
No eihän Lappi Suomea tarvitse sinänsä ...
Eikä lappilaiset varmaan pane pahakseen jos suomalaiset päättävät vetäytyä alueelta.
Esim. lamavuosina 1995-97, lapin läänin osuus suomen vienituloista oli 13 %:tia, kun väestöstä oli vain noin 4 %:tia lapin läänissä.
Lapin lääni olisi Australian kaltainen raaka-aineista elävä hyvinvointivaltio ilman muuta Suomea.
Pähkinäsaaren rauhan jälkeen raja merkittiin maan eteläosassa maastoon kiviin ja kallioihin hakatuilla rajamerkeillä. Joitakin niistä on vieläkin jäljellä. Yksi esimerkki löytyy täältä: http://www.rautjarvi.fi/Historiaa.htm#Rajamerkit
Raja oli epämääräinen erityisesti maan pohjoisosissa, mutta Karjalassa se on ollut todellinen valtakuntia erottava raja.
sinne maastoon onkin jo eri juttu.
Rajakiviä kun ovat voineet tehdä myöhempienkin aikojen eläjät ja ihan omien mieltymystensä mukaan.
Tuo linkissä oleva Haukkavuoren rajamerkki on tosin varsin luotettavasti vuodelta 1722. Se ei silti kerro, että raja olisi kulkenut samasta paikasta 400 vuotta aiemmin.
Niin, siinäpä se, että jos kyseessä onkin jokin vanhempi raja sillä jos asia on niinkuin professori Korpela väittää, että pähkinäsaaren rauha onkin vain kaupparauha Nevajoelle.
Niin tällä rajalla ei ole mitään tekemistä Pähkinäsaaren rauhansopimuksen kanssa.
Eli tämä raja olisikin sovittu joskus toiste ihan jossakin muualla ja ihan toisten miesten toimesta ...