Oletko tyytyväinen elämääsi?

...perseestähän tämä on koko touhu. Loppus jo.

...perustelut - vähän rahaa, vähän rakkautta (em. eivät omassa maailmankuvassani ole kuitenkaan sidoksissa toisiinsa).

Toisaalta, voisi mennä huonomminkin. :)

Mutta vois mennä huonomminkin, vaan ihminen on siitä kumma olento että tajuaa vasta sitten että mullahan meni sillon hyvin kun menee hunommin...

Tämä yhteiskunta on p...stä silloin kun tulee eteen terveyteen liittyviä asioita, niin ettet pysty enää tekemään työtäsi ja pitäisi vaihtaa alaa 40 ikäisenä. Työeläkeyhtiön mukaan töitä on tarjolla vaikka kuinka paljon merkonomille eli lopettivat kuntoutustuen maksamisen vaikka lääkärit ehdottivat vuoden osakuntoutustuen maksamista... et sillee. Tässä olen rämpinyt sellaisessa suossa n. 6 vuotta leikkauksen jälkeen eikä vieläkään paista aurinko ns. risukasaan. Henkiset voimavarat alkaa loppumaan, suomalainen sisu hiipumaan. En vaan jaksa enää. Nyt pohjamutia rämpiessäni, tajuan että vähän alle 50v. on työelämässä kalkkis, kukaan ei ota töihin vaikka kokemusta on monenlaisista työtehtävistä. Tämän hetkinen työni kuuluu sellaiseen ryhmään etten saa edes soviteltua päivärahaa ammattiliitolta, koska työtuntimäärää ei pystytä selkeästi määrittämään(provisiopalkka). Sossusta ei tule mitään, kun on vakituinen työsopimus. Pankista ei saa lainaa, kun ei ole tarpeeksi tuloja. Palkka jää n. 1000€/kk-verot ja vuokra 600€ (kiitos Sato-yhtiön aktiivisesta toiminnasta vuokrankorotuksissa). Päivittäin laitan työpaikkahakemuksia eri yrityksille, eivät vaivaudu edes vastaamaan etten ole tullut valituksi. No,meneehän se aika tässä häätöä ja nälkäkuolemaa odotellessakin. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta. NM. Spitaalinen työelämässä

olen kun on ihania lapsia,rakkaita ystäviä ja työpaikka mutta tietyiltä osin voisi paremminkin mennä..

Voishan tietenkin paremminkin mennä, mutta juuri tällä hetkellä olen, toisinkuin viimevuonna. Viimevuonna olisin voinu vaikka hypätä rotkoon ku ei ollu ollenkaan ystäviä, eikä mitään ihastustakaan.
Mutta nyt on nyt ja turha sitä jäädä miettimään vanhoja. Mun ihastushan tietenkin on osa mun elämää, joka antaa energiaa koko päiväksi.

On katto pään päällä. Olen terve. Saan laskut maksettua ja poperöä pöytään. Olen sinut itseni kanssa ja helpottunut vuosikautisen ahdistuksen loputtua. Mitä muuta voisin toivoa?

Osittain olen, osittain taas en.
Perustelut: Olen tyytyväinen, koska minulla on terveyttä, ystäviä ja opiskelupaikka.
Toisaalta taas en voi millään olla, koska elämästäni puuttuu muutama asia joita kovasti kaipaisin, mutten niitä viitsi alkaa tässä paljastelemaan, lisäksi erittäin tärkeä läheiseni on vakavasti sairas. Eikä ole kesätöitäkään kuulunut, vaikka olen kovasti yrittänyt metsästää.
Mutta ei pidä vaipua synkkyyteen... eiköhän se elämä vielä hymyile täälläkin :)