Assasiinit

Ristiretkien ajoilta tiedetään murhanhimoinen ja väkivaltainen islamin lahko, assasiinit, jotka vainosivat sekä kristittyjä että eri lahkoa olevia muslimeja. Marco Polo vielä mainitsee heidät ja kirjallisuudessa on heistä satunnaisia mainintoja. Jokin osa assasiinejä tiedetään yhä vieläkin, ja hieman yllättäen täällä lännessäkin tunnettu Karim Aga Khan on heidän johtajansa. Tämä suuntaus on varmaankin rauhanomainen, mutta elääkö assasiinien väkivaltainen oppi edelleen islamilaisissa maissa?
2969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hashishimin lahko hävitettiin Mongolien toimesta 1200-luvun puolivälissä. Ja on huomattu, että hashismin ei varsinaisesti ollut murhanhimoinen yleisellä mittakaavalla vaan suosi selkeästi salamurhaamista.

Hashishimin kaltaisesta salaseurasta on paljon myyttejä, mutta mikäli jokin itseään sillä nimellä ilmenevä lahko tai ryhmittymä ilmenee, ei sillä ole todellista yhteyttä vanhaan lahkoon joka hävitettiin.

Aga Khan ei varsinaisesti ollut lahkon johtaja, vaan sen perusti ja sen menetelmiä kehitteli Hassan-i-Sabbah.

Äänestä
  • Hyvä mongoolit !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vm-38 kirjoitti:

Ristiretkien ajoilta tiedetään murhanhimoinen ja väkivaltainen islamin lahko, assasiinit, jotka vainosivat sekä kristittyjä että eri lahkoa olevia muslimeja. Marco Polo vielä mainitsee heidät ja kirjallisuudessa on heistä satunnaisia mainintoja. Jokin osa assasiinejä tiedetään yhä vieläkin, ja hieman yllättäen täällä lännessäkin tunnettu Karim Aga Khan on heidän johtajansa. Tämä suuntaus on varmaankin rauhanomainen, mutta elääkö assasiinien väkivaltainen oppi edelleen islamilaisissa maissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu