kansalaissota, siinäpä nyt aihe.
Mitä se kertoo suomalaisille ja miksi?
Miten muokannut kansallista identiteettiä?
Mitä se kertoo suomalaisille ja miksi?
Miten muokannut kansallista identiteettiä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirjoitin tästä jo toisen otsikon alle, mutta kun tässä nyt on suora kysymys aiheesta, niin Linna on ainakin vaikuttanut siihen kuvaan mikä meillä on torppareiden osuudesta punaisten toiminnassa. Pohjantähden Pentinkulman torpparit asettuvat selkeästi punaisten puolelle sotaanlähtöä myöten. Tässä kaiketi oli suuria alueellisia eroja. Kaikenkaikkiaan torpparit eivät olleet vallankumousyrityksen keskeinen veturi maallakaan vaan pikemminkin tilaton väestö, jota oli enemmän kuin torppareita ja joilla ei ollut edes torpan peltoja elannon antajana.
Linnan taide perustuu todellisuuteen, mutta ajan mittaan Linnan taide on muuttunut ihmisten mielissä todellisuudeksi.
todellisuudeksi kuten hullun Stenvallin 7 miestä kansallissankareiksi tai maahanmuuttaja Agricolan kielitiede faktaksi.
Runeberg, Lönnrot jne.
Matti Pulkkisen romaanissa "Ja pesäpuu itki" oli henkilö, joka ei hyväksynyt mitään muuta kirjallisuutta kuin Raamatun ja Seitsemän veljestä. Kaikki muu oli hänen mielestään "valetta ja mielikuvitusta".
Ne on hyviä kirjoja molemmat ...
Tosin raamattu on vielä lukematta.
taiteen ja todellisuuden suhteista: sehän on Pulkkisen ROMAANIHENKILÖ, joka ei hyväksy muuta kirjallisuutta kuin mainitut. Tietysti hänelle saattaa olla vastineensa todellisuudesssa, vaikka vaikea kuvitella noin ehdotonta äijää.
... on myös yhden Pulkkisen teoksen nimi. Itse olen taipuvainen hyvinkin uskomaan, että tuollaisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy muuta kirjallisuutta kuin Raamatun ja Seitsemän veljestä, on olemassa. Pelkkä Raamattukin riittää monille.
Toisaalta Veijo Meren erään teoksen alkulehdellä on lause: "Tämän romaanin henkilöillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut."
Kuva jonka Väinö Linna loi Pentinkulman torppareista ja tapahtumista siellä on oikea, kun asiaa katsotaan Pentinkulmalta päin.
Väinö Linna on kirjassaan kuvannut Pentinkulmaa, eikä tälläiseen teokseen voi sisällyttää otteita jostakin muualta, kokemus mikä Pentinkulman torppareilla oli on heidän subjektiivinen reaalitosiasioihin perustuva kokemus, jota ei ole syytä vääristellä millään tilastotieteellä muuhun muotoon, se olisi vääryytä Pentinkulman asukkaita kohtaan.
Muilla paikkakunnilla voi olla ja onkin muita kokemuksia ja tapahtumaketjuja, jotka on johtaneet toisen tapaiseen lopputulemaan.
Pentinkulman esikuva on Honkolan kylä Urjalassa. Linna itse oli sieltä kotoisin.
Siellä sijaitsee Honkolan kartano, joka on Furuhjelmin suvun omistuksessa. Siellä on myös Urjalan seurakunnan vanha pappila, joka nykyisin on tyhjillään.
Kansakoulu, jota Väinö Linna aikoinaan kävi, on palanut. Palokunnantalo ja entinen kauppa ovat olemassa ja kuuluvat opastettuun Väinö Linnan reittiin, joka matkailijoita varten on Honkolaan perustettu.