Äitini

Jaksaisitteko rukoilla kanssani äitini puolesta.Hän on sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi ja lääkkeet eivät tehoa kunnolla.Hänellä on tosi kovat kivut selkärangan rappeutuman vuoksi-olleet jo vuosia ja paljon muuta luustovaivaa ja nyt kovat lihaskivut.Hän on uskossa ja nyt pitkään masentunut kipujen ja avuttomuuden vuoksi.Hänellä on syntymäpäivä nyt perjantaina.Jeesus rakas,annathan lahjaksi hänelle terveyttä,iloa ja rauhaa.
12437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Herra Jeesus, kirkasta tälle äidille synti synniksi ja armo armoksi. Todista Henkesi kautta, mitkä synnit ovat tunnustamatta ja mistä asioista tulee tehdä totista parannusta. Kirkasta myös, että olet jo kantanut kaikki hänen syntinsä Golgatalle ja kirkasta myös se, että sinua haavoitettiin ja runneltiin, että tällä äidilläkin olisi rauha ja että sinun haavaisi kautta hän tulisi terveeksi!

Olkoon kiitos Isälle Jeesuksen nimessä! Amen!

Äänestä

Rukoillaan sopimuksessa. Rukoilemme täällä vaimoni kanssa!

Kiitos Jeesus, että parannat nimimerkin äidin, joka rukousta pyytää ja näin tästä syntyy rukoussopimus. Mitä kaksi keskenään sopii ja sitä Jeesukselta anoo, sen taivaan Isä antaa.
Ja vielä kun yksimielisiä rukoilijoita on enemmän, on voima suurempi, "yksi ajaa tuhatta ja kaksi kymmentä tuhatta jne... "

Kiitos Jeesus, että parannat luustovaivat, selkävaivat, lihaskivut, masennuksen, selkärangan rappeuman, avuttomuuden. Kittämme anomme ja uskomme tämän saaneemme nimimerkin äidille. Jeesus, sinä olet sama parantaja eilen kun raamattua kirjoitettiin, tänään ja ikuisesti.

Pyydä tämän nimimerkin äidin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Anna Jeesus anteeksi hänen katkeruutensa. Anna kaikki sukujen synnit anteeksi hänestä kolmanteen ja neljänteen polveen asti taaksepäin. Näin pysäytämme kaiken sukukirouksen. Sinut kirottiin Jeesus meidän tähtemme, kun sinut naulittiin ristiin, että nimimerkin, rukouksen pyytäjän äidillä on lunastus sairaudesta, köyhyydestä, puuteenalaisuudesta ja hengelisestä kuolemasta, joka olivat lain kirouksia. Sinussa Jeesus meillä on elämä ja yltäkylläisyys. Sinä olet rikas antaja kaikille, jotka sinua avuksi huutavat. SE pelastuu, joka HUUTAA herran nimeä avuksi. SIinäkin tulee esille sydämestään tahtominen, ihminen ei ehkä huuda, jos hän ei tahdo sydämestään. Mutta kun hän totisesti tahtoo, hän saa.

13.Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, näet pelastuu.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 10:13]

Siinäkin on yksi pelastukseen johdattava Raamatun kohta. Minun elämäni muuttui, kun sain sanan julistajan voitelun 2002. Siitä lähtien on saaanut kokea sen, mitä PYhä Henki haluaa, että mitä kenellekin julistetaan. Sanon tämän siksi, että täällä toisaalla oli jokin lista, että mitä kaikkea on seurauksena "Jumalan tulesta" jne..

Eli sanan julistajan lahja, armosta sisältää hauskan käsiteen, joka on ns. "lopettamisen armo" armoa ei tietenkään pilkata, tuota nimitystä ei saisi käyttää. Mutta on todellakin kyse siitä, ettei Jeesus vaadi niin kovasti uskoon tulleita ihmisiltä. Sen voi Pyhän Hengen voitelun kautta kokea miten paljon kukin voi ottaa vastaan ja mitä Pyhä Henki haluaa missäkin tilanteessa ja mihinkin uskoon tuloon opettevan ja sanottavan. joskus se on lyhyt ja joskus se on pitkä.

Miksi sitten rukousalueella on Jumalan sanaa?
Siksi, että Jumala kuulee ja vastaa juuri niihin rukouksiin, jotka ovat Jumalan sanan mukaisia, esimerkkien mukaisia, joita löytyy Uudesta Testamentista, esimerkisi sopimusrukous.

http://www.jeesusonherra.net/sopimusrukous.htm

Siunausta kaikille:

http://www.jeesusonherra.net/

Äänestä
  • jonka mukaan "jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurkas ja antaa syntimme anteeksi ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

    Jumalan Henki näyttää synnin todeksi lain kautta. lain kautta tulee synnin tunto. Synnintunto on murhetta, Jumalan mielen mukaista murhetta, ei hurmosta ja henkihuumaa, ei ihmeellistä kielillämongerrusta tai silmien kiiltoa, vaan todellista hätää ja tuskaa siitä, että on syntinen, on syyllinen pyhän Jumalan edessä, ei saastaisten hurmahekien pauloissa, vaan ahtaan portin tuskassa ja kuitenkin tilassa, jossa Jumalan armo, Hengen kautta alkaa kirkastua ja
    Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä ja Jeesuksen Kristuksen, Jumalan lihaantulleen Pojan ruoskitun ja lävistetyn ruumiin haavojen kautta
    ihminen voi parantua.

    Kaikessa olkoon mukana Jumalan armoa kirkastava usko, ei hurmahenkinen "kaavallisuus" iskulauseineen. Herra Jeesus armahtakoot tätä äitiä. Jumala johdattakoot kaikkeen totuuteen ja armon tuntoon, sillä aika on paha ja yhä pahenemassa ja eksytyksen kavalat juonet tiivistymässä. Jeesus Kristus olkoon Herra!

    Äänestä

  • ihmisen tahdosta!

    Mieletöntä tekovanhurkautta kirjoitat:"SIinäkin tulee esille sydämestään tahtominen, ihminen ei ehkä huuda, jos hän ei tahdo sydämestään. Mutta kun hän totisesti tahtoo, hän saa."

    Ihmisen sydämestä lähtevät pahat ajatukset, himot, varkaudet, murhat jne...ei ihmissydämestä lähde mitään halua huutaa Jumalalta apua, vaan Pyhä Henki saa lain saarnan kautta synnintunnon ja hädän, vain ahtaan portin kautta voi ihminen
    tulla parannukseen, kaikki muu on valhetta ja hurmahenkisyyttä, laittomuutta ja vääryyttä. Jeesus sanoo monelle laittomuuden ja vfääryyden tekijälle kerran: Menkää pois, minä en tunne teitä!

    Äänestä

  • "Siksi, että Jumala kuulee ja vastaa juuri niihin rukouksiin, jotka ovat Jumalan sanan mukaisia, esimerkkien mukaisia, joita löytyy Uudesta Testamentista, esimerkisi sopimusrukous."

    Raamattu ei tunne sellaisia sopimusrukouksia joita "tulenkantaja" opetat, vaan Pyhä Henki kirkastaa, mitä uskovaiset rukoilevat ja aina
    silloin on kyseessä Jumalan tahto, koska se, mitä pyydämme oman lihamme mukaan, ei tapahdu ja sellaisia on sinunkin sopímuksissasi mukana. Siitäkin vopi jo tietää, ettei opetuksessasi ole Jumalan armon Hehnkeä, vaan ihmisen korotuksen ja kokemuksen etsimisen ihmiskeskeisyys!

    Äänestä

  • Jumalan sanan kirjoitti:

    "Siksi, että Jumala kuulee ja vastaa juuri niihin rukouksiin, jotka ovat Jumalan sanan mukaisia, esimerkkien mukaisia, joita löytyy Uudesta Testamentista, esimerkisi sopimusrukous."

    Raamattu ei tunne sellaisia sopimusrukouksia joita "tulenkantaja" opetat, vaan Pyhä Henki kirkastaa, mitä uskovaiset rukoilevat ja aina
    silloin on kyseessä Jumalan tahto, koska se, mitä pyydämme oman lihamme mukaan, ei tapahdu ja sellaisia on sinunkin sopímuksissasi mukana. Siitäkin vopi jo tietää, ettei opetuksessasi ole Jumalan armon Hehnkeä, vaan ihmisen korotuksen ja kokemuksen etsimisen ihmiskeskeisyys!

    että tällaista sananhelinää tulee vastaan.Eli pyysin äidin puolesta rukousta ja sitten rukoilijoita vaan arvostellaan eikä mitään rakkautta ja hätää, varsinaisen esirukouspyynnön huomioimista.Tämä jo puhuu puolestaan...
    Kiitos kaikille tosirukoilijoille.

    Äänestä

Jotenkin tuli mieleen, että mikä on Jumalan tahto. Jotkut ihmiset ovat epävarmoja ja sanovat vain, että tapahtukoon Jumalan tahto, joka saattaa tarkoitaa sitä, että henkilö ei tiedä mikä on Jumalan tahto ja hän jättää ikään kuin asian avoimeksi.

Meidän on hyvä ollä täsmällisiä mitä anomme.
Sanotaan että Yoggi Cho, kun hän rukoili pöytää ja polkupyörää, Pyhä Henki pyysi häntä tarkasti kuvailemaan millaisen polkupyörän hän haluaa ja millaisen pöydän. Minkä värisen ja mitä muita ominaisuuksia siinä oli. Sitten hän sanoi ystävilleen, että minulla on uusi pyörä, vaikka sitä ei vielä ollut. Joku saattoi tulla katsomaan, että misse se pyörä on. No se ei ole materilaisoitunut vielä! Mutta se pyörä on, hän hän sai sen.

Jumalan tahto paranemisen suhteen on kirjoitettu Raamatun Uuteen testamenttiin. Jeesus näytti meille millainen Taivaan Isä on. Hän teki niitä tekoja, joita isä osoitti ja pärjäsi vähällä unella, koska hän monesti rukoili öisin.

Tein kerran vuosia siten ruutupaperille yhteenvedon, että paransiko Jeesus jokaisen, joka haluaa parantua? Kyllä paransi. Luen yhren evankeliumin lävitse ja merkkasin, että paransiko hän tuossa ja tuossa kohdassa. Koskaan hän ei sanonut ettei sinulle ole varattuna paranemista. Vaan hän paransi ja rohkaisi. Hän oli rukoillut, eikä joutunut sanomaan opetuslapsille, että valitettavasti tuota ja tuota riivaajaa ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella ja paastolla. Hän oli rukoillut ja paastonnut ja oli tilanteen tasalla.

Ihmisen viinileili uudistetaan paastolla. Ne ovat sanassa peräkkäin. Paasto terävöittää ihmisen hengelliset aistit. Ei tee ihmistä paremmaksi, mutta ihminen hiljentää sillä itsensä, lopettaa normaalit touhut, koska lepo tulee ja silloin hän pysähtyy kuuntelemaa enemmän Jumalaa, Pyhää Henkeä. Eli jos ylkä ei ole kanssasi niin, että sairaat paranevat, on hyvä paastota jos haluaa antautua ja auttaa ystävää esimerkiksi tai perheen jäsentä. Mutta jos ja kun ylkä eli Jeesus on kanssasi tai kanssamme niin että sairaat paranevat, silloin ei tarvitse paastota. Tietenkään ei voi paastota jatkuvasti. JA se on vain yksi kohta sanassa. Jumalan armo se on kaikkein suurin asia. Armosta saadaan synnit anteeksi ja armosta saadaan lahjat kuulla Pyhää Henkeä ja tehdä Jeesusken tekoja, joita hän haluaa milläkin hetkellä tehtävän. NE ovat lahjaksi ja saatavaksi kenelle tahansa. Jumala ei katso henkilöön!

11.sillä Jumala ei katso henkilöön.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 2:11]

Eli kaikilla on samat mahdollisuudet palvella.

Laitan nettiin 3 CD:Tä mp3 muodossa, jos ne mahtuu. TAi vuorottelen sitten niin, että laitan myöhemmin lisää, jos ei mahdu. Kysessä on Jumalan ihmeitä tekevän voiman hinta niminen kasettisarja, jonka olen tehnyt MP3 tiedostoiksi.

Jumalan ihmeitä tekevän voiman sarjan teki A. A. Allen niminen julistaja ja se on luettu suomeksi.

Siinä Allen sulkeutuu vaatekomeroon, pyytää vaimoaan lukitsemaan sen ja hän päättää odottaa niin kauvan, paastota tai kuolla komeroon, kunnes JUMALA ILMESTYY, että mikä on hänen Jumalan ihmeitä tekevän voiman välillä, että miksi se ei vaikuta hänen kokouksissaan.

Tapahtuu seuravaa: Jumalan kirkkaus tulee vaatekomeroon "oi mistä on tuo valo tullut..."
Jumala puhuu, 13 synnin listan, joka on A. A. Alleni ja Jumalan ihmeitä tekevän voiman välissä.

Hän teroittaa hampaillaan kynän jonka löytää komerosta ja pyytää saada kuulla listan vielä uudelleen ja kirjoittaa sen kenlälaatikon kanteen. 11 syntiä niistä hän kertoo kirjassa ja 2 niistä oli niin henkilökohtaisia, ettei hän voinut niitä edes vaimolleen kertoa.

Sitten ehkä kun vuosia meni, ja hän sai synnin yksitellenb pois elämästään, ja kun hän oli saanut ne kaikki 13 syntiä pois, hänen seurakuntaansa laskeutui valtava Jumalan voima.

Ihmiset paranivat ja täyttyivät Pyhällä Hengellä penkkeihin piäin, ilman että kukaan edes kosketti heitä.

Koen että tässä oli sana jollekin tänään. Laitan tähän viestin lisäksi, katsotaan miten paljon saan mahtumaan www hotelliin tuota verratonta opetuista, jonka olen itse kuunnllut ehkä 10 kertaa autossa automatkoilla ja Pyhä Henki on koskettanut ja täyttänyt minua siinä samalla.

Paasto ja ihmisen viinileili, ihminen.
--------------------------------------
33. Jeesukselle sanottiin: "Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseusten. Sinun opetuslapsesi taas syövät ja juovat."

34.Jeesus sanoi heille: "Ettehän voi vaatia häävieraita paastoamaan sulhasen ollessa heidän kanssaan?

35.Mutta päivät tulevat, jolloin sulhanen otetaan heiltä pois. Silloin, niinä päivinä, he paastoavat."

36.Hän esitti heille vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta viitasta paikkaa ja pane vanhaan viittaan. Jos hän niin tekee, uusi viitta repeää, eikä uudesta viitasta otettu paikka sovi vanhaan.

37.Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin leileihin. Nuori viinihän rikkoisi leilit ja valuisi maahan, ja leilit turmeltuisivat.

38.Nuori viini on laskettava uusiin leileihin.
[Jumalan Kansan Raamattu: Luuk. 5:33-38]

Uusi Pyhän Hengen voitelu on se uusi viini, joka lasketaan paastossa.

Äänestä
  • On per´keleellä kiire, kun villitsevät henget ja riivaajien opit suorastaan rypsähtävät ilmoille.
    On todella lohikäärme syössyt vääryyden vesivirrart liikkeelle, että seurakunta menisi virran mukana ja lopulta hukkuisi!


    Jumalan Henki kirkastaa synnit lain kautta, mutta ei komerossa, Pietari ei ollut komerossa ollessan Hengessä, ei todellakaan.


    Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Herra jätti Paavalin demonin rusikoimaksi, että armon saisi tulla täydelliseksi, pitkän ajan joutui M. Reponen olemaan tuberkuloosin vuoksi heikkona, mutta silti koki suurta armon Hengen osallisuutta.

    Kun ja jos anomme jotain Jumalan tahdon mukaan, saamme olla varmoja, että hän kuulee meitä. Jos anomme, vaikka kuinka "sopimusrukoisilisimme" Jumalalta mitä tahansa, lihamme mukaan, kuluttaaksemme sen himoissamme, pöytiä, huonekaluja, kirjavia maastopyöriä, ei Jumala sellaisia anna, mutta perkele, tämän maailman ruhtinas antaa vaikka kaikkien valtakuntien loiston, ken vain syyllistyy tekopyhyyteen ja sitähän sielunvihollinen koettaa jopa valittujakin saada tekemään. Mutta Jumalan armossa on kyllin, heikkouden ja sairaudenkin keskellä silloin kun Jumalan armo on Hengessä tarjolla. Jumala armahtaa ketä armahtaa ja parantaa silloin kun tahtoo. Moni parantuminen on sielunvihollisen metkuja, laittomuutta ja vääryyttä!

    Äänestä

  • Nyt on Jumalan ihmeitä tekevän voiman hinta - nimnen sarja saatavissa www sivulta.

    http://www.jeesusonherra.net/

    se on MP3 muodossa. CD:n ääniraidat voi kuunnella suoraan klikkaamalla äänitiedostoja, tai sitten ne voi ladata koneelleen. Valitettavasti tätä kirjoitettaessa 3:s eli viimeinen CD ei mahtunut kuin puoliksi www-hotelliin.

    Äänestä

  • on jälleen julistuksesi kirjoitti:

    On per´keleellä kiire, kun villitsevät henget ja riivaajien opit suorastaan rypsähtävät ilmoille.
    On todella lohikäärme syössyt vääryyden vesivirrart liikkeelle, että seurakunta menisi virran mukana ja lopulta hukkuisi!


    Jumalan Henki kirkastaa synnit lain kautta, mutta ei komerossa, Pietari ei ollut komerossa ollessan Hengessä, ei todellakaan.


    Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Herra jätti Paavalin demonin rusikoimaksi, että armon saisi tulla täydelliseksi, pitkän ajan joutui M. Reponen olemaan tuberkuloosin vuoksi heikkona, mutta silti koki suurta armon Hengen osallisuutta.

    Kun ja jos anomme jotain Jumalan tahdon mukaan, saamme olla varmoja, että hän kuulee meitä. Jos anomme, vaikka kuinka "sopimusrukoisilisimme" Jumalalta mitä tahansa, lihamme mukaan, kuluttaaksemme sen himoissamme, pöytiä, huonekaluja, kirjavia maastopyöriä, ei Jumala sellaisia anna, mutta perkele, tämän maailman ruhtinas antaa vaikka kaikkien valtakuntien loiston, ken vain syyllistyy tekopyhyyteen ja sitähän sielunvihollinen koettaa jopa valittujakin saada tekemään. Mutta Jumalan armossa on kyllin, heikkouden ja sairaudenkin keskellä silloin kun Jumalan armo on Hengessä tarjolla. Jumala armahtaa ketä armahtaa ja parantaa silloin kun tahtoo. Moni parantuminen on sielunvihollisen metkuja, laittomuutta ja vääryyttä!

    Herra on luvannut täyttää tarpeemme.
    Jos sinulla ei ole pöytää, eikä rahaa sitä ostaa, aivan varmasti sen voi Herra antaa.

    Sama koskee esim.kulkuvälinettä, jos esim.työmatkojen takia tarvitset pyörää tai autoa, eikä siihen ole varaa, Herra voi järjestää että pääset töihin tavalla tai toisella.

    Usko nimenomaan pitäisikin ulottaa kaikkiin käytännön asioihin.Kaikkeen, mitä elämäämme kuuluu.

    Se on kyllä totta, että emme tarvitse luksusasuntoja,-autoja ym.ym., mutta sen mikä on meille tarpeen, voimme viedä Herralle.

    Terveyteen liittyvät asiat, toimeentulo, läheistemme asiat jne.
    Ja kun näissä laitamme luottamuksemme Herraan, emme luota turhaan.

    Sopimusrukous on Raamatunmukaista! "Jos kaksi teistä keskenään maan päällä sopii mistä tahansa asiasta, että he sitä anovat, he saavat sen!
    Uudestisyntyneet eivät ano miljoonien taloja tai ylikalliita autoja, he anovat sitä mikä on heille todellinen tarve, ja he saavat sen, Jumalalta!

    Äänestä

  • UPDATE_6899599 kirjoitti:

    Nyt on Jumalan ihmeitä tekevän voiman hinta - nimnen sarja saatavissa www sivulta.

    http://www.jeesusonherra.net/

    se on MP3 muodossa. CD:n ääniraidat voi kuunnella suoraan klikkaamalla äänitiedostoja, tai sitten ne voi ladata koneelleen. Valitettavasti tätä kirjoitettaessa 3:s eli viimeinen CD ei mahtunut kuin puoliksi www-hotelliin.

    Jeesus kielsi uskomasta ja juoksemasta perässä, kun sanotaan: Hän on täällä, tai Kristus on tuolla.

    Saatana korvaa lain julistamisen , voimateoista julistamalla, koska lain kautta tulisi synnintunto, voimateoista julistamalla ei sellaista tule ja silloin uudestityntyminen on mahdotonta!

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Herra on luvannut täyttää tarpeemme.
    Jos sinulla ei ole pöytää, eikä rahaa sitä ostaa, aivan varmasti sen voi Herra antaa.

    Sama koskee esim.kulkuvälinettä, jos esim.työmatkojen takia tarvitset pyörää tai autoa, eikä siihen ole varaa, Herra voi järjestää että pääset töihin tavalla tai toisella.

    Usko nimenomaan pitäisikin ulottaa kaikkiin käytännön asioihin.Kaikkeen, mitä elämäämme kuuluu.

    Se on kyllä totta, että emme tarvitse luksusasuntoja,-autoja ym.ym., mutta sen mikä on meille tarpeen, voimme viedä Herralle.

    Terveyteen liittyvät asiat, toimeentulo, läheistemme asiat jne.
    Ja kun näissä laitamme luottamuksemme Herraan, emme luota turhaan.

    Sopimusrukous on Raamatunmukaista! "Jos kaksi teistä keskenään maan päällä sopii mistä tahansa asiasta, että he sitä anovat, he saavat sen!
    Uudestisyntyneet eivät ano miljoonien taloja tai ylikalliita autoja, he anovat sitä mikä on heille todellinen tarve, ja he saavat sen, Jumalalta!

    on todellakinb Raamatussa, mutta ei irallisena
    lauseena, kuten monesti käytetään, vaan kun laitat kaikki UT:n ( ja tärkeimmät VT:n)rukouksista kertovat kohdat
    rinnakkain, syntyy ainakin tällainen kooste:

    -Jumala on Henki, ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee turoilla Hengessä ja totuudessa

    -Jumalan käsi ei ole liian lyhyt auttamaan eikä korvansa kuuro kuulemaan, vaan synnit voivat estää, ettei hän kuule

    -Anokaa, niin teille annetaan

    -Millä mitalla mittaatte, sillä teille mitataan

    -Jos kaksi teistä maan päällä keskenänsä sopivat, että anovat sitä Jumalata Jeesuksen nimessä he saavat

    -Että Isä kirkastettasiin Pojassa

    -Kun anomme hänen tahtonsa mukaan

    -Saamme kun pidämme hänen käskynsä


    Siis jos sovimme tänään jostakin, mikä ei olekaan Jumalan tahto, se ei toteudu. Sopimusrukouksien ehdottajien tulee myös ensin rukoilla, että Herra avaa esteet, kirkastaa synnin synniksi ja armon armoksi ja silloin kun olemme Jeesuksessa, täydelliset, uskon ja kasteen kautta, voimme rukoilla uskossa...ennen sitä rukouksemme tulee olla, että jumal johdattaisi Kristukseen. Jos me valkeudessa vaellamma, meillä on yhteys keskenämme. Kun tunnustamme syntimme toisillemme, on Jeesus verensä kautta läsnä Pyhän Hengen vaikuttamassa uskossa ja niin olemme Herrassa ja tie Jumalan tykö on auki!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin avuton itse kirjoitti:

Jaksaisitteko rukoilla kanssani äitini puolesta.Hän on sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi ja lääkkeet eivät tehoa kunnolla.Hänellä on tosi kovat kivut selkärangan rappeutuman vuoksi-olleet jo vuosia ja paljon muuta luustovaivaa ja nyt kovat lihaskivut.Hän on uskossa ja nyt pitkään masentunut kipujen ja avuttomuuden vuoksi.Hänellä on syntymäpäivä nyt perjantaina.Jeesus rakas,annathan lahjaksi hänelle terveyttä,iloa ja rauhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu