Haluaisin aloittaa keskustelun parista asiasta.
Ensinnäkin, olisi mukava lukea käännyttäjien käyttämistä taktiikoista ja argumenteista, joihin te olette mahdollisesti törmänneet. Voisitte myös kertoa miksi argumentit eivät uponneet tai ihan muuten vain jättää ne tarkastelun alaiseksi.
Toiseksi, täällä voitaisiin alkaa keskustelemaan keskustelusta. Kyllä, minä kehoitan metakeskustelua. Tällä palstalla on monia nimimerkkejä, joiden takana on ylimielinen trolli tai kahjo käännyttäjä. Esimerkiksi Sydämmen.usko, Kristitty ja AKK. Mitä mieltä olette, kannattaako kenenkään vastata heidän viesteihin? Ja jos kannattaa, niin miten?
Tämä on ateismi-palsta, luulisi että tänne tulevat uskovat odottavat tiettyä vastusta. Ehkä tätä vastusta pitäisi vahvistaa ja luopua armollisuudesta. Kun uskovainen tulee trollaamaan Jeesuksista ja jumalista, niin vaadittaisiin perusteluja ja todisteita. Jos uskova alkaa valittamaan ja itkemään ateistien uskonpuutteesta tai kriittisestä suhtautumisesta, niin ei lähdetä lohduttamaan. Jos havaitaan epäloogisuutta tai selviä päättelyvirheitä, niin osoitetaan ne tälle uskovalle.
Ja totta kai, ilmoitetaan tänne kuulumattomista viesteistä. Ne viestit eivät poistu automaattisesti, vaan niistä pitää ilmoittaa erikseen.
Noh, mitä mieltä olette?
Ensinnäkin, olisi mukava lukea käännyttäjien käyttämistä taktiikoista ja argumenteista, joihin te olette mahdollisesti törmänneet. Voisitte myös kertoa miksi argumentit eivät uponneet tai ihan muuten vain jättää ne tarkastelun alaiseksi.
Toiseksi, täällä voitaisiin alkaa keskustelemaan keskustelusta. Kyllä, minä kehoitan metakeskustelua. Tällä palstalla on monia nimimerkkejä, joiden takana on ylimielinen trolli tai kahjo käännyttäjä. Esimerkiksi Sydämmen.usko, Kristitty ja AKK. Mitä mieltä olette, kannattaako kenenkään vastata heidän viesteihin? Ja jos kannattaa, niin miten?
Tämä on ateismi-palsta, luulisi että tänne tulevat uskovat odottavat tiettyä vastusta. Ehkä tätä vastusta pitäisi vahvistaa ja luopua armollisuudesta. Kun uskovainen tulee trollaamaan Jeesuksista ja jumalista, niin vaadittaisiin perusteluja ja todisteita. Jos uskova alkaa valittamaan ja itkemään ateistien uskonpuutteesta tai kriittisestä suhtautumisesta, niin ei lähdetä lohduttamaan. Jos havaitaan epäloogisuutta tai selviä päättelyvirheitä, niin osoitetaan ne tälle uskovalle.
Ja totta kai, ilmoitetaan tänne kuulumattomista viesteistä. Ne viestit eivät poistu automaattisesti, vaan niistä pitää ilmoittaa erikseen.
Noh, mitä mieltä olette?
Vastaukset 66
Vanhimmat
mainitsemasi nimimerkit "Sydämmen.usko, Kristitty ja AKK." sekä muutamia muita.
Näiden kohdalla olen noudattanut tuota vastaamattomuuspolitiikkaa, jos ketju on kovasti em. kaltaisten krisseleiden kyllästämää, en edes lue sitä.
Muuten tuosta uskisten käännytystoiminnasta, en siitä jaksa kauheasti innostua suuntaan tai toiseen, se että heidän jumalaansa/jumaliaan ei ole olemassa, on heidän ongelmansa, ei minun.
Päättelyvirheiden ja epäloogisuuksien osoittelu sinänsä on lähinnä hauskaa viihdettä, parhaimmillaan esim. Ellin kommentit ovat todella purevia.
Uskikseen noiden osoittamisella ei ole mitään vaikutusta, onhan selvää että jos he käyttäisivät järkeään, uskistumista ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Mutta logiikan virheiden osoittelu palvelee muita ateisteja viihteellisellä tavalla ja siksi se on ihan hauskaa.
"Ja totta kai, ilmoitetaan tänne kuulumattomista viesteistä"
Nimenomaan noin. Niihin ei kannata vastailla. Ilmoitus on parempi keino.
...täällä pääpiirtein heihin on suhtauduttukin.
Tosin itse olen tänne tupsahtanut vasta tällä viikolla. (Vakituisella keskustelareenallani puheenvapauttani rajoitetaan)
Kevyellä ironialla enimmäkseen vastaillaan noihin saarnapurkauksiin. Joitakin hiilestyneitä tosin ilmenee välillä.
En ihmettele kovinkaan vahvasti. Sen verran tuskastutavaa on, että uskovaiset vastaavat aina yksinkertaisiin ja selviin kysymyksiin heittämälä näkyviin tukun ramatunlauseita.
Keskusteluun ei ole mitään mahdollisuuksia.
"Käännyttäjistä"(Heh) Toistuva ohilyönti joka ei ainakaan meikäläiseen uppoa on väite: Ilman uskoa/jumalaa elämältä puuttuu tarkoitus!
Miksikö ei uppoa? No olen elänyt yli neljäkymmentä vuotta enkä ole ollut KOSKAAN uskossa.
Silti en ole tuota väitettyä "elämän turhuutta" osaltani kokenut.
Argumentti on siis (ainakin minun tapauksessani) osoitettu pätemättömäksi.
Toisaalta säälin kyllä sellaista ihmispoloista joka kuvittelee olemassaolonsa tarkoitukseksi jumalansa palvomisen.....
Toiseksi. Keskustelua keskustelun tasosta on aina sillointällöin käytykin.... Yleensä ollaan todettu että taso on laskenut. Sitten on alettu riidellä siitä onko alamäki uskisten vai atskujen syy.... ;)
Vakavasti puhuen, ilmeinen syy palstan rappiotilaan ovat juuri nämä trollit!
Kun pila-aloituksia, ja niihin vastaherjoja tulee monta kertaa enemmän kuin aitoja keskustelun avauksia, on tuloksena S-24nykytila.
Omasta puolestani olen jo linjanvedon tehnyt, en vastaa enkä yleensä edes lue "tunnettujen" tyhjänpuhujien viestejä.
Minun puolestani nämä Jarlaut, Hunttarit ja Sunglassesit saavat puhua seinille, Luulisin että ym. tapaukset kyllästyisivät aika nopeasti jos heidän avauksiinsa ei tulisi yhtään vastausta....
Tunnustan tosin tehneeni viime aikoina yhden poikkeuksen linjaani: AKK. Heppu on hulluudessaan niin ylittämätön tapaus ettei voi ottaa muuta kuin huumorina!
Vai mitä sanot esimerkiksi tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000014180538
Terveen ihmisen juttua? EH HEH!!
Ja Seemos kanssa :)
Se mistä kerroin,on tapahtunut tosiasia.
Lyhensin sen niin minimaaliseksi,kuin suinkin, joten se kertomus siitä Burmalaisesta munkista jäi niin vajavaiseksi.
Se kyseinen munkki oli sen elämään palaamisen jälkeen kertonut kaikkialla Jeesuksesta, ja sanonut, että Budhan usko on täyttä valhetta.
No Burman viranomaiset ottivat hänet kiinni ja heittivät tyrmään.
Onko siinä mitään outoa, vai häh?
Luin uudelleen sinun viestisi ja huomasin sinun osoittaneen minua kohtaan oikein poikkeuksellista huomiota.¨'
Joten kiitos siitä,ihan rehellisesti.
Sitä toivon, että näkisit minun viesteistä sen oleellisen,vaikka joskus olen vastannut joillekin samalla mitalla.
Sitä kuitenkin kadun ihan aidosti.
Ja vakuutan,että olen vastuullinen Jumalan edessä niistä asioista, joista olen teille ateisteille kirjoittanut.
Kun olen sanonut Jeesuksen todella olevan olemassa,se pitää paikkansa.
ja samoin pitää Raamatun evankeliumitkin paikkansa.
Älä kiinnitä lapsellisesti huomiotasi pieniin eroihin uuden testamentin kirjeissä, vaan anna itsesi huomata se kaiken kattava TOTUUDEN HENKI,joka niissä on.
Ja onhan täysin luontevaa ja totuuden mukaista se, että eri ihmisten kertomana asioista, tulee pientä erilaisuutta. Vai mitä?
''Ja vakuutan,että olen vastuullinen Jumalan edessä niistä asioista, joista olen teille ateisteille kirjoittanut.''
---------------------------------------------
ne pornofilmitkö
Kirjoittanut: akk. 17.2.2006 klo 23.52
Noin paljon antaa polleutta? Luulisi olevan toisinpäin.
---------------------------------------------
Olen vastuussa.
Ja se kirjoittamani asia ei ole pois totuudesta.
ja totuudesta minä olen kirjoittanut. Ennen kaikkea jeesuksesta,koska Hän on totuus.
Ja raamatussa sanotaan riettaus riettaudeksi ja synti synniksi,eikä sitä hyssytellä.
vai onko tänä päivänä pornofilmit niin hyväksyttyjä,ettei ne vastaa enää riettauden käsitettä.
parempi, että pitäisit turpasi kiinni, jos et tiedä mistä lässytät.
Vai puhutko omista pornofilmeistäsi? Miten ne liittyvät tämä palstan aiheisiin?
Ja kuka sinua käski hampaitasi sieltä raksuttamaan.
Ainahan voit nakata tuleen ne pornofilmisi, ja nakkaa heti.
Reppusi on heti keveämpi.Piru siitä ei tykkää, ja se käskee sinun katsoa minun viestejäni hampaat irvessä.
menisit 'kädettämään' sitä jeesustasi muualle!
olisin kiitollinen jos näihin kahdenvälisiin "Rap Battle-vääntöihin ei sekaannuttaisi, ainakaan rekisteröimättömällä nikillä.
Ihan siitä syystä että se näyttää siltä kuin toinen osapuoli kirjoittaisi itse "nimettömänä" sivustatukea itselleen.
Sen kyllä ymmärrän hyvin että AKK ärsyttää monia muitakin.
Olisi mukavaa, jos olemassa olisi suodatin, joka poistaisi automaattisesti numeroidut virkkeet. Ne nimittäin estävät uskisten omien sanojen käytön ja koko viesti on käytännössä tyhjää tilaa - ilman raamatunlauseiden hokemista heidän olisi suorastaan yritettävä ajatella kirjoittamisiaan.
Olet asialinjalla. Sellaiset suorat raamatunlauseet, mitä ei ole mainittu/viitattu edellisissä keskusteluissa, voisi suoraan poistaa, sekä ylipitkät höpöhöpö-käännätystekstit vailla järkevää sisältöä..
Huumoripitoinen viestisi korostaa tahattomasti, kuinka käännyttäjät ovat aina uskiksi. Samalla agitoit aktiivisesti kristinuskoa vastaan.
Valittelet lisäksi, että tuo ja tuo viesti pitäisi poistaa ja jäädessäsi keskusteluissa alakynteen alat luonnollisesti solvaamaan sekä haistattelemaan.
Tekniikka tuokin. Tai sitten ei.
Tai tietystikin itse asian puolesta.
Miksi ei kristinuskoa, tai mitä tahansa uskontoa vastaan saisi agitoida.
Kristillinen ohje kylläkin kuuluu: ...käännä toinenkin poskesi.
Meidän, joilla ei uskontoa ole rasitteenamme, ei tuota tarvitse totella.
Jos minun kimppuuni hyökätään, hyökkään takaisin.
Uskovaisethan ne nimittäin vasta hyökkäilevätkin ja ennen kaikkea agitoivat niin että sylki roiskuu.
Miksi ei kristinuskoa, tai mitä tahansa uskontoa vastaan saisi agitoida.
- Entä ateismia vastaan?
Meidän, joilla ei uskontoa ole rasitteenamme, ei tuota tarvitse totella.
- Eikä lakia, kunhan ei jää kiinni.
Jos minun kimppuuni hyökätään, hyökkään takaisin.
- Koston sulous, sitähän tarkoitit. Ymmärrätkö, että hyökkääjä ei ole koskaan kasvoton eikä väkivallan tekijä voi rajata tekoaan vain tarkoitettuun kohteeseen. Asia koskee aina muitakin.
"Uskovaisethan ne nimittäin vasta hyökkäilevätkin ja ennen kaikkea agitoivat niin että sylki roiskuu."
- Malliesimerkki huonosta argumentista, mööt sulle.
Voisin halutessani alentua sinun tasollesi, mutta minua ei todellakaan kiinnosta lapsellinen "eiku ite oot"-kinastelu.
...Jos minun kimppuuni hyökätään, hyökkään takaisin.
- Koston sulous, sitähän tarkoitit. Ymmärrätkö, että hyökkääjä ei ole koskaan kasvoton eikä väkivallan tekijä voi rajata tekoaan vain tarkoitettuun kohteeseen. Asia koskee aina muitakin...
Jos vedän vain niskani kyryyn ja otan iskuja nöyrästi vastaan, eivät lyönnit lopu oskaan.
Kun tiedän olevani oikeassa ja perusteettoman parjaamisen kohteena, katson olevani oikeutettu puolustautumaan. Vanhana sotilaana tiedän, että vastahyökkäys on oleellisen tärkeä osa puolustusta.
Kosto on eri asia. Sitähän te uskovaiset kerrotte jumalanne meitä varten pitävän varastossa, jota sitten saamme kaiken hirmuisuuden niskaamme, kun täältä viimein erkanemme.
"Jos vedän vain niskani kyryyn ja otan iskuja nöyrästi vastaan, eivät lyönnit lopu oskaan."
Sotilaalliseen ajatteluun kuulunee myös tilannearvio, strategian valinta ja pyrkimys rauhaan, vaikka ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä.
Kuvittele tilanne: Näkemyserot johtavat konfliktiin ja kumpikin osapuoli kokee olevansa oikeutettu toimiinsa. Tällaisessa skenaariossa lyönnit eivät tosiaan loppuisi ennen nujertavaa vastahyökkäystä. Ajatuksen virheenä vain on, että siinä siis kuvitellaan onnistuneesti rajaamaan väkivallan vaikutukset kuviteltuun viholliseen.
Mikäli arvioit tilanteen ratkeavan diplomatiallasi, miksi sortuisit hätävarjelun liioitteluun?
Vielä tämä:
"Kosto on eri asia. Sitähän te uskovaiset kerrotte jumalanne meitä varten pitävän varastossa"
Niin teidät tuomitaan kuin te tuomitsette. Tuo kaiketi kehottaa armollisuuteen myös ihmisten kesken.
"Voisin halutessani alentua sinun tasollesi"
Eikös tapanasi tähän asti ole ollut herjata ihmisiä ylpeiksi?
Mielenkiintoista :)
siitä että kristinusko on nykyään laajalti tunnustettu.
ottaa itse hieman liian vakavasti.
Minua on aina huvittanut tuo termi: "Käännyttäjä"
Pelkääkö joku tosiaan tulevansa uskoon väkisin?
Tietysti "miekkalähetyksen" aikaan (ja nyk. Islamissa) asia oli toisin.....
"Valittelet lisäksi, että tuo ja tuo viesti pitäisi poistaa ja jäädessäsi keskusteluissa alakynteen alat luonnollisesti solvaamaan sekä haistattelemaan."
S-24 keskustelujen vakioprotokolla. Homma menee vähän kuin masturbaation kanssa. Kaikki sitä tekevät mutta harva myöntää..... omalta kohdaltaan.
Eihän H.H. moiseen tietenkään alennu..... Sitä varten on eri nikki ;)
Vaan mitäs olet mieltä itse asiasta? Jos käytäisiin keskustelu siitä mikä on tämä mystinen "palstan aihepiiri"
Onko palstamme A:ateisteille B:ateismista keskusteluun ilman uskontoa(aika suppea aihepiiri)
C:uskonnot vs uskonnottomuus D:joku muu, keksikää lisää...
""Valittelet lisäksi, että tuo ja tuo viesti pitäisi poistaa ja jäädessäsi keskusteluissa alakynteen alat luonnollisesti solvaamaan sekä haistattelemaan."
S-24 keskustelujen vakioprotokolla. Homma menee vähän kuin masturbaation kanssa. Kaikki sitä tekevät mutta harva myöntää..... omalta kohdaltaan."
Mutta täytyykö sitä nyt julkisesti... vaikka ei myöntäisikään?
"Vaan mitäs olet mieltä itse asiasta? Jos käytäisiin keskustelu siitä mikä on tämä mystinen "palstan aihepiiri"
Onko palstamme A:ateisteille B:ateismista keskusteluun ilman uskontoa(aika suppea aihepiiri)
C:uskonnot vs uskonnottomuus D:joku muu, keksikää lisää..."
Käyhän tuo ehdottamasi keskustelu palstan aihepiiristä. Mielestäni aihepiiri on tavattoman laaja, ja keskustelijoiksi kelpaa kuka hyvänsä. Vähemmistöravintoloihinkin kelpuutetaan mielihyvin enemmistön edustajia ja ikärajaa täällä ei ole.
Essiivitarkasteluja:
Ateismi
- sosiaalisena jarruna
- eskapismin muotona
- sosialismin saavutuksena
- loogisena selviönä
- henkilökohtaisen euforian lähteenä
- vakaumuksena
Pelkästään kielioppi tarjoaa viitteitä monimuotoisesta mahdollisuudesta eri tulkintoihin. Kokonaan toinen asia on, jos ateismista pitäisi pystyä keskustelemaan ilman termejä usko, uskonto ja Jumala. Nämä porukat ovat ryhmittyneet lähinnä veronkiertotarkoituksissa, tai oirehtivat traumojaan julkisesti.
Haa! Eiköhän näillä löylyillä saada lauteille fiiliksiä;)
No, täytyy myöntää: En halua pilata hyvää keskusteluyhteyttä kanssasi tässä vaiheessa jo turhin provoin. Siispä lyhyesti sanottuna, palataan asiaan. Joskus jopa minulla on velvollisuuksia.
" Mielestäni aihepiiri on tavattoman laaja, ja keskustelijoiksi kelpaa kuka hyvänsä. Vähemmistöravintoloihinkin kelpuutetaan mielihyvin enemmistön edustajia ja ikärajaa täällä ei ole.
Essiivitarkasteluja:
Ateismi
- sosiaalisena jarruna
- eskapismin muotona
- sosialismin saavutuksena
- loogisena selviönä
- henkilökohtaisen euforian lähteenä
- vakaumuksena
"
Siinähän sitä tulikin enemmän Aiheen mukaisia keskustelunavauksia kuin keskiverto kvasi-ate pystyy eläessään keksimään (hirmuvirniö)
Toivoisin näkeväni näitä myös jossain oikealla keskustelufoorumilla...
Minä olen jo oman linjani vetänyt en lue enkä vastaa pahimpien trollien vänkäämisiin. Ei noiden raamatulauseiden kanssa ateisti pärjää koska niiden tulkinta on uskovien omaa aluetta. Mielestäni kaikkien ateistien pitäisi lopettaa ko nimimerkkien aloitusten lukeminen mutta siitähän seuraa vain se että trollit ottavat uuden nimimerkin käyttöön. Tosin kirjoitustyyli on niin helposti tunnistettavissa että eipä siitäkään mitää apua ole.
Asiattomista viesteistä olen jo ilmoitellutkin välillä koska saarnat eivät tälle palstalle mielestäni kuulu. Ylläpitokin on ollut kanssani samaa mieltä :)
Ja Ellin kommentit on loistavia :)
"...olisi mukava lukea käännyttäjien käyttämistä taktiikoista ja argumenteista, joihin te olette mahdollisesti törmänneet..."
Useasti tyrkytetty ongelma on tämä ihmisen alkuperä: Miten voimme olla syntyneet ilman Jumalaa? Muuta selitystä tähän ei uskovien mielestä voi mitenkään olla kuin heidän Jumalansa. Zeus se ei tietenkään voi olla, Semoksesta puhumattakaan, saati sitten luonnollinen kehitys.
Joskus vedotaan ihmeparantumisiin, mutta oikeasti näitä parantumisia ei tietenkään voida todistaa. Toisinaan ihmeparantumiset ovat merkki Jumalan hyvyydestä. Siis jos yksi parantuu ja miljoona muuta sairastuu samanaikaisesti, yhden parantuminen on merkki kyseisen Jumalan hyvyydestä.
Jos rukoilut eivät toteudu, esim. ei tule täysosumaa lotosta, vaikka kuinka anelisi, se ei ole merkki Jumalan olemattomuudesta vaan siitä, että kyseinen rukoilija ei tarvitse voittoa. Kyseinen, hyväksi kehuttu Jumala ei kuitenkaan tee mitään miljoonien hädässä elävien tuskan helpottamiseksi.
Erityisesti minua naurattaa uskovien tapa asettaa itsensä eläinkunnan yläpuolelle. "Miten voisimme polveutua apinoista? Nehän ovat eläimiä!" Semos sentään, monet uskovista ovat jopa enemmän apinoita kuin varsinaiset apinat.
Uskovilla on tavan takaa ominaista vedota tuohon kuoleman jälkeiseen elämään. "Sitten nähdään, kuinka käy!" Kuitenkaan minulle ei ole kukaan edesmenneistä, uskovista sukulaisistani tullut sanomaan edes telepaattisesti, että ryhdy hyvä mies uskomaan muuhun kuin siihen Semokseen, jos haluat tänne iki-ihanaan karkeloon meidän kanssamme.
Itseasiassa minua ihmetyttää, miksi uskovat voivat uskoa olevansa menossa johonkin hienoon paikkaan, koska en ole ikinä nähnyt esitettä kyseistä matkailukohteesta. Pelaavatko taivaassa palvelut? Onko tarjolla tuoretta vai viimeviikkoista? Tuntuuko sata vuotta kestävä orgasmi vielä siinä 90 vuoden paikkeilla orgasmilta vai helvetiltä?
"...kannattaako kenenkään vastata heidän viesteihin? Ja jos kannattaa, niin miten?"
Kyllä minä aion vittuilla edelleen. Vittuilu on hauskaa :) Tosin jokaiseen trollaukseen en
ole viitsinyt lähteä, mutta jos aihe tuntuu mukavalta, kirjoitan ilokseni (on toinen juttu, onko siitä iloa muille :))
"Tämä on ateismi-palsta, luulisi että tänne tulevat uskovat odottavat tiettyä vastusta."
Totta. Saavat varautua vaikka mihin! Ainakaan minä en tunne armoa. Armottomia ovat uskovatkin, eivät suinkaan lähimmäisrakkaita.
"Ja totta kai, ilmoitetaan tänne kuulumattomista viesteistä."
Jes!
On mielestäni mielenkiintoista, että monet ateistit kuvittelevat näkevänsä, mutta he eivät kuitenkaan kykene näkemään eri vaihtoehtoja mielestäni ollenkaan monipuolisesti, mutta tämä oli vain toteamus, itse asia on tuossa alempana.
"Kyseinen, hyväksi kehuttu Jumala ei kuitenkaan tee mitään miljoonien hädässä elävien tuskan helpottamiseksi."
Ai ei tee mitään, mistä tiedät? Eihän täälä maanpäällä kuitenkaan kukaan ikuisesti ole tuskissaan.
"Kuitenkaan minulle ei ole kukaan edesmenneistä, uskovista sukulaisistani tullut sanomaan edes telepaattisesti, että ryhdy hyvä mies uskomaan muuhun kuin siihen Semokseen, jos haluat tänne iki-ihanaan karkeloon meidän kanssamme."
Tuolla väitteellä sinä suorastaan vaadit minua ottamaan Raamatun esiin ja sieltä kohdan Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31), joka mielestäni sopisi tähän vastaukseksi (erityisesti kohta 31). Olen kuitenkin saanut käsityksen, että Raamatun lauseet eivät teidän keskuudessa ole tervetulleita ja suosittuja, enkä halua, että Matti Vanhanen joutuu pyytämään ateisti väestöltä minun puolesta anteeksi ja siksi tyydyn vain laittamaan viittauksen tuohon Raamatun kohtaan, jonka jokainen tiedon janoinen voi käydä esim. tästä linkistä lukemassa: http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.16.html
"Ai ei tee mitään, mistä tiedät? Eihän täälä maanpäällä kuitenkaan kukaan ikuisesti ole tuskissaan."
Se ei paljon lohduta niitä jotka ovat.
Tehkää immeiset jotain tämän elämän parantamiseksi. Minun taivaani ainakin on tässä ja nyt jos haluan.
"Se ei paljon lohduta niitä jotka ovat."
Pitää varmaan paikkansa. Minua on siunattu uskomattoman suurella hyvyydellä, kiitos Jumalalle siitä, enkä varmaan osaa edes kuvitella vaikeuksia kunnolla, mutta jos on valmis valittamaan Jumalan kohtelusta ja teoista/tekemättömyydestä olisi loogista ottaa vastaan myös ne lohdutuksen sanat, jotka viittaamassanikin Lasarus kohdassa piillee ja Raamatussa muutenkin.
On mielenkiintoista, että paatuneinkin ateisti muistaa kyllä Jumalaa kun on kyse vaivoista, mutta hyvistä asioista ei Jumalaa kuitenkaan kiitetä, eikä luoteta Jumalan lupaukseen huolenpidosta.
On aika ärsyttävää, kun ihmisillä on hyvin asiat, he ottavat kiitoksen ja kunnian siitä itselleen ja sitten kun asiat menee huonosti syyllinen on aina joku muu. Näyttäisi melkein siltä, että tehokkain tapa saada ihminen kääntymään Jumalaan päin on kärsimys, ikävä kyllä.
"Tehkää immeiset jotain tämän elämän parantamiseksi. Minun taivaani ainakin on tässä ja nyt jos haluan."
Minäkin kehoittaisin parannukseen:)
" paatuneinkin ateisti muistaa kyllä Jumalaa kun on kyse vaivoista"
Ai jaa. En kyllä ole mitään jumalaa syyttänyt ongelmistani. Itseäni tai olosuhteitani, ehkä muita ihmisiä - parhaani mukaan ymmärtäen ja anteeksi antaen.
Jos taas puhutaan siitä kuinka Jumala pystyy vaikuttamaan joka ikiseen maailman tapahtumaan miten haluaa, on mielestäni kohtuullista mainita että maailmassa tapahtuu myös ikäviä asioita - yhtä paljon uskoville kuin ei-uskoville.
"...monet ateistit kuvittelevat näkevänsä, mutta he eivät kuitenkaan kykene näkemään eri vaihtoehtoja mielestäni ollenkaan monipuolisesti..."
Minä en kuvittele mitään. Ainoastaan uskovat kuvittelevat elämällä satumaailmassaan.
"Ai ei tee mitään, mistä tiedät? Eihän täälä maanpäällä kuitenkaan kukaan ikuisesti ole tuskissaan."
Jumala ei pysty olemattomana mihinkään. Siksi tuskaa piisaa pallollamme. Toivottavasti sinäkin vielä saat osasi tästä "jumalan rakkaudesta", jotta saat tuta, mitä se on itse koettuna.
Lasarus on satuhahmo.
"Minua on siunattu uskomattoman suurella hyvyydellä"
Hyvyytesi on vain oma näkemyksesi ja asiallisesti yhtä kateissa kuin Jumalasi, mikä sekin osaltaan todistaa, ettei Jumalaa ole.
Turha kehua Jumalaanne hyväksi, jos hän ei kykene hyvyyteen. Tehän olette kuin puoskareita, jotka sanovat tuotteestaan aivan toista kuin se sitten on. Jos Jumala on, hän on oikea perkele ja Jeesus oli paatunut rikollinen, joka sai silloisten lakien mukaisesti rangaistuksen töppäilyistään.
"... mikä sekin osaltaan todistaa, ettei Jumalaa ole."
Mikä sinulle todistaisi, että Jumala on?
"Turha kehua Jumalaanne hyväksi, jos hän ei kykene hyvyyteen."
Mikä sinulle osoittaisi Jumalan hyvyyden?
Oletettavasti sairauksien poisto? Mitä luulet, että siitä seuraisi kun kaikki ihmiset olisivat ilman sairauksia?
''Mikä sinulle osoittaisi Jumalan hyvyyden?
''Oletettavasti sairauksien poisto? Mitä luulet, että siitä seuraisi kun kaikki ihmiset olisivat ilman sairauksia?''''
Se on Jumala, joka on luonut meille terveydenhotojärjestelmän, jotta hoitoalalla olisi töitä. On se vaan helevetin fiksu toi Jumala. Se varmaan kelaa joka päivä pään puhki, jotta keksisi uusia sairauksia koska tiede kehittyy. Pitäähän se panna aina paremmaksi. On epäuskonnollista taistella sairauksia vastaan. Toisaalta jäisin työttömäksi, jos en niin tekisi. Mitäköhän se Jumala oikeasti meistä haluaa?
"Ateistipalstalla ei kerjätä pölvästi"
Hyv on, erehdyttävästi siltä kuitenkin kuulostaa välillä.
"Jumala ei pysty olemattomana mihinkään. Siksi tuskaa piisaa pallollamme."
Tuon hokeminen itselle ja uskottelu ei taida helpottaa sitä tuskaa ollenkaan.
"on mielestäni kohtuullista mainita että maailmassa tapahtuu myös ikäviä asioita"
Tietenkin, se on ihan ymmärrettävää. Ja voisi myös ajtella miksi Jumala antaa niin tapahtua. Syy kuitenkaan ei minun mielestäni ole se, että Jumala kiusaisi ihmistä tai olisi voimaton. Mutta on aika selkeätä, ettei ateisti ainakaan normaalisti pysty näkemään muita vaihtoehtoja.
"...yhtä paljon uskoville kuin ei-uskoville. "
Enpä tiedä.
Uskovilla on kuitenkin se etu, että heidän Raamatun opetuksen mukaan (älkää kerätkö aarteita maan päälle) kannattaisi kiinnittää katse parempaan kuin tämä fyysinen maailma. En tarkoita, että tästä maailmasta ei tarvitse välittää, vaan siihen ei kannata takertua, koska se ei ole ikuinen ja vaikka kuinka pyrkisi pitämään kiinni tästä elämästä joutuu siitä kuitenkin luopumaan. Ja voi myös olla varma, että kaikella on hyvä syy, jonka ymmärtäminen voi sillä hetkellä vain olla vaikeata.
Ja lopuksi sanoisin, jos teidän elämänne on yhtä tuskaa, niin voittehan te aina laittaa kädet ristiin ja pyytää Jumalaa olemaan armollinen ja auttamaan teitä vaikeuksissanne.
Ja jos näette jonkun muun olevan vaikeuksissa, niin mikä estää teitä auttamasta. Jos minä näen jonkun olevan vaikeuksissa, niin kyllä yleensä pyrin tekemään itsekkin jotain, enkä ainakaan valita jos muut tai Jumala ei näytä tekevän. Myönnän kyllä etten ole kovinkaan hyvä ihminen ja häpeäkseni tunnustan laiskuuteni, mutta jos minun on mahdollista auttaa, niin kyllä pyrin siihen itse enkä ajatttele, että jonkun muun pitäisi niin tehdä.
"...erehdyttävästi siltä kuitenkin kuulostaa välillä."
Minä en sinun ruikutustasi tarvitse mihinkään. Pysy poissa.
"Tuon hokeminen itselle ja uskottelu ei taida helpottaa sitä tuskaa ollenkaan."
No minä en kykene poistamaan tuskaa koko maailmasta, mutta eipä tuohon kykene se teidän "kaikkivoipa Jumalannekaan".
"Mikä sinulle todistaisi, että Jumala on?"
Jos esim. tietokoneeni on tässä pöydällä, se todistaa, että se on pöydällä. Sen ei sen kummemmin tarvitse todistaa itsestään mitään. Jos se olisi pöydällä, tietäisin sen tulleen varastetuksi. Käsitätkö?
Jumala ei ole todistanut itsestään yhtään mitään. On vain satusetiä ja -tätejä, jotka väittävät Jumalan olevan sitä sun tätä, vaikka tuosta Jumalasta ei kuulu eikä näy merkkiäkään. Niin että valehtele vain mummosi pyörryksiin.
"Mikä sinulle osoittaisi Jumalan hyvyyden?
Oletettavasti sairauksien poisto? Mitä luulet, että siitä seuraisi kun kaikki ihmiset olisivat ilman sairauksia?"
Totesit erinomaisen näytön. Pidän totisesti parempana sellaista, joka parantaisi sen sijaan, että tekisi sairaaksi. Ilman sairauksia ihmiset olisivat terveitä, heillä olisi vähemmän kärsimyksiä ja he voisivat nauttia elämästä. Ilman sairauksia Nokia Missionin tilaisuudet loppuisivat, koska ei olisi ketään, jota pitäisi yrittää ihmeparantaa. Ne, jotka haluaisivat sairastaa, saisivat toki olla kipeänä.
"Pidän totisesti parempana sellaista, joka parantaisi sen sijaan, että tekisi sairaaksi."
Itse olen sitä mieltä, että sairaudet on kuitenkin ihmisten omaa syytä, vaikka suurin osa pitää oletettavasti tätä väitettä naurettavana.
Ja kannattaa varautua siihen, että kärsimys vaan lisääntyy, koska Raamatussa harvinaisen selvästi ilmaistaan, että lopunaikoina tulee olemaan suuria vaivoja, eivätkä ihmiset silti kadu ja käänny Jumalan puoleen muuten kuin herjaamaan. Tällä menolla nuo lopunajan ennustukset tulevat toteutumaan yllättävän nopeasti.
"Itse olen sitä mieltä, että sairaudet on kuitenkin ihmisten omaa syytä, vaikka suurin osa pitää oletettavasti tätä väitettä naurettavana."
Aivan varmasti pidän naurettavana :)
Uskovien mukaan kaikki johtuu ns. syntiinlankeemuksesta. Jos kaikkivoipa ja -tietävä Jumala on, hän tiesi jo luodessaan, millainen sekasikiö hänen tumpulataidoillaan syntyy. Olisi jättänyt sitten luomatta, jos hänellä ei "hyvyyksissään" ole muuta ihmisille antaa kuin kärsimyksiä tuomioksi siitä, etteivät he ole parempia kuin miksikä heidät on luotu. Käsitätkö? Juuri siksi en voi sietää uskovia, koska he aina kaatavat tuon sontansa niskaan.
"Ja kannattaa varautua siihen, että kärsimys vaan lisääntyy"
Olen riemuissani, kun se kohdistuu sinuun :)
Ennusteet lopunajoista ovat humpuukia, koska Raamattu on satukirja ja siihen uskovat ovat satusetiä ja -tätejä. Uskovat olisivat hokeneet ennusteita lopunajoista jo viisi miljardia vuotta sitten, jos olisivat eläneet jo silloin.
"Jos se olisi pöydällä, tietäisin sen tulleen varastetuksi."
Tarkoitin: jos se EI olisi pöydällä
"Juuri siksi en voi sietää uskovia, koska he aina kaatavat tuon sontansa niskaan."
Et tule saamaan sitä ikuisesti :)
Elikkä jotain positiivista sinullekkin on.
"Olisi jättänyt sitten luomatta, jos hänellä ei "hyvyyksissään" ole muuta ihmisille antaa kuin kärsimyksiä tuomioksi siitä, etteivät he ole parempia kuin miksikä heidät on luotu."
En usko kenenkään ihmisen olevan luotu tekemään typeriä valintoja. Jos osa ihmisistä tekee oikein ja osa väärin, niin syy ei mielestäni ole luojassa vaan valitsioissa.
"Ennusteet lopunajoista ovat humpuukia, koska Raamattu on satukirja ja siihen uskovat ovat satusetiä ja -tätejä. Uskovat olisivat hokeneet ennusteita lopunajoista jo viisi miljardia vuotta sitten, jos olisivat eläneet jo silloin."
Tiedän kyllä, että pidät tätä höpöhöpönä, mutta toivottavasti sinä et vastaavalla hetkellä kuin alla olevassa Johanneksen ilmestyksen kohdassa (16)9, toimi herjaajan tavoin vaan kuulet alla olevan (3)19 kohdan opetuksen.
(16)9. Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
(3)19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. 20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
Ymmärrän kyllä, että tuota ei uskota eikä ymmärretä, mutta mielestäni kaikkien on hyvä tietää tuo asia, jotta olisi mahdollisuus valita oikein. Ikävästi tuntuu kuitenkin, että suuri osa ihmisistä vihastuu vain tuosta, eikä ainakaan tee parannusta.
"Et tule saamaan sitä ikuisesti :)
Elikkä jotain positiivista sinullekkin on."
Ei mutta sehän tarkoittaa sitä, että kristinusko katoaa. Se on positiivista totta tosiaan.
"En usko kenenkään ihmisen olevan luotu tekemään typeriä valintoja. Jos osa ihmisistä tekee oikein ja osa väärin, niin syy ei mielestäni ole luojassa vaan valitsioissa."
Ihmiset tekevät typeriä valintoja. Ihminen kuulemma oppii tekemistään virheistä. Kokeissa väärin vastatustakin siis oppii, vaikka pisteet jäävät saamatta, mutta ei niistä tauteja ja vaikeuksia saa loppuelämäkseen. Että joku kohtuus sentään.
Raamatun mukaan Jumala loihti houkuttelevan hedelmäpuun houkuttelevasti keskelle paratiisia ja sanoi houkuttelevasti, että älkää vain missään nimessä menkö ottamaan hedelmää juuri tuosta puusta. Et varmaan sinäkään olisi mennyt ottamaan hedelmää siitä. Tuollainen jumala, joka kaikkitietävänä pitäisi tietää kuinka siinä käy, olisi pitänyt loihtia hedelmäpuu huitsin nevadaan, jotta syntiinlankeemukselta olisi vältytty. Mutta mites sitten olisi käynyt? Sitten me olisimme niitä robotteja, joilla ei olisi sitä uskovien toivomaa omaa tahtoa. Siellä taivaassa uskovista siis tulee jälleen niitä robotteja, joilla ei ole omaa tahtoa ikuisuuteen. Tervemenoa!
En minä pilkkaa Jumalaa paahtuessani helteessä tai palellessani pakkasessa. Asiallisesti miten voisin pilkata olematonta? Jos joudun oikeuteen jumalanpilkasta, sinne ei saavu Jumalaa, vaikka kyse on asianomistajarikoksesta. Myöskään Allah ei polttanut irtaimistoa islamilaisissa maissa. Sen tekivät yksinkertaiset tollot.
Jättäkäämme vastaamatta sen kaltaisiin viesteihin, jotka eivät ole kunnollisia keskustelunavauksia ja joihin on turha edes yrittää väittää vastaan. Tällaiset viestit yleensä sisältävät runsaasti ISOJA KIRJAIMIA ja mainosfraaseja kuten "ota Jeesus sydämeesi", "ennen kuin on liian myöhäistä", "kadotuksessa ja liekeissa"...
Jättäkäämme sellaiset yksikertaisesti huomiotta. Eiryisen provosoivat voi ilmoittaa asiattomina.
Ateismin/uskonnon perusteita kriittisesti pohtivia aloituksia toivottavasti saamme lukea enemmän kuin viime aikoina.
pph:n avaukseen "rupean ateistiksi jos"...siis uskomattoman typerää paskaa (omasta mielestään luultavasti nokkelaa).
Puhalsin kynttilät ja toivon samaa...noh, sentään saadaan pitää paperihatut.
Ja nyt kun katsoo noita vastausmääriä... voi p'rkl.
Pelkään pahoin, että meistä parhaat jäävät vähimmälle huomiolle siksi, etteivät toiset uskalla väittää vastaan. Asialliset, oikeakieliset kirjoittajat, joilla on päässäänkin enemmän kuin kaksi homeista hernettä, pelottavat pois niitä, joilla olisi kysyttävää, mutta jotka eivät halua antaa itsestään "tyhmää" kuvaa. Siispä se, mitä tosissani haluan rohkaista ja kannattaa, on kritiikki, kritiikki, KRITIIKKI. Vaikka kysymys vaikuttaisi päässäsi tyhmältä, kysy silti. Tämä on sitä, mitä tarvitaan asiallisen, pohtivan keskustelun luomiseksi ja ylläpitämiseksi.
Sitten itse kysymyksiin, eli aloitetaan käännyttäjien taktiikoista. Mitä tähän mennessä olen nähnyt, ongelma on summattavissa yhteen argumenttiin, josta ei eriävien näkemyksien vuoksi päästä suuntaan eikä toiseen. Mistä hyvänsä julistaja ja potentiaalinen käännynnäinen päätyvätkin taittamaan peistä, päätyy väiteketju aina siihen samaan: julistajan mukaan Jumala on olemassa, ja piste. Käännytettävä ihmettelee, että milläs julistaja sen todistaa. Mutta julistaja uskoo Jumalaan, ja hänelle se on aivan yhtä totta kuin että aurinko nousee idästä. Tämän argumentin ympäri ei käännytettävä pääse, koska julistaja vastaa kaikkeen aina tällä samalla tavalla. Käännytettävä sen sijaan ei vakuutu, koska hän kaipaa parempaa todistusta kuin sokea usko. Vallitsee ristiriita, jota kumpikaan osapuoli ei pysty rikkomaan, ja lopulta molemmat poistuvat vittuuntuneina omiin suuntiinsa.
En sano, etteikö moinen silloin tällöin tuottaisi tulosta. Varmasti Suomessakin on niitä, jotka eivät oikeasti ajattele uskonnollisia asioita sen vertaa, että pystyisivät tulemaan jonkinlaiseen tulokseen ilman muiden apua. On varmasti niitäkin, jotka todella tarvitsevat tietoa Jumalasta ja Raamatusta. En kuitenkaan jaksa uskoa, että valtaväestöstä tällaisia olisi juuri prosenttia enempää, jos sitäkään. Muut joko kuuluvat jo johonkin uskontokuntaan, tai ovat vakuuttuneita omista, muunlaisista näkemyksistään. He eivät julistajia tarvitse tai kaipaa.
Siitä tämä suuri skisma: fanaattiset uskovaiset eivät suostu katsomaan asioita realistisesti ja näkemään "raa-an materiaalin", uskonnollisuuden suhteen päättämättömien ihmisten vähyyttä, kun taas uskonnottomat eivät jatkuvasti viitsisi tulla tuomituiksi jos jonkinlaisiin helvetteihin.
Mitä tulee kantaani näiden hihhuleiden ja hörhöjen suhteen, se on simppeli: olkoon minkälaista paskaa tahansa, pyrin vastaamaan rakentavasti, jos jotakuta jokin asia askarruttaa. Vasta-argumentteihinkin taivun, jos vain asia on tarpeeksi yksilöllinen, eikä toistu joka toisen topicin alla. Maailmankuvani on perusteltu, olen uhrannut asioille aikaa ja ajatusta, ja olen valmis jakamaan näkemykseni jos sellaisia kaivataan, trollienkin kanssa. Vaikka alkuperäinen viesti olisi täynnä virheitä, raamatunlauseita ja caps lockia, siitäkin voi saada pienellä vaivannäöllä aikaan jotakin rakentavaa. Jos siis jaksaa ja viitsii. Rajansa kaikella, kärsivällisyydelläkin.
Raportointi kunniaan. Minun puolestani uskovaiset saavat vapaasti esittää näkemyksensä, ja käännyttääkin, jos vain tekevät sen asiallisesti: johan Jason sanoikin, että täältä odotetaan tiettyä vastustusta. Ties vaikka joku uskovainen joskus olisi oikeasti vakuuttava. Mutta jos teksti on joka suhteessa päätöntä, loukkaavaa tai asiatonta, raportoitakoon se sheriffille. Huutamiseen ei ole mitään järkeä vastata samalla volyymillä.
armeijaa omiin nimiisi.
Mikäpä siinä,teidän ateistien "maaperällähän" tässä ollaan ja kaikki on vapaata riistaa.
Kysyisin sitä,että mitähän armeijasi mahtaa voittaessaan voittaa? Sitäpaitsi sehän on tuhoon tuomittu jo alkaessaankin, koska itse herrojen Herra on sen sanan antanut.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen aina pyrkinyt asialliseen keskusteluun. Ja sen tunnustan, että joidenkin kohdalla olen antanut yhtä pitkällä seipäällä takaisin.
Sanoohan Raamatussa eräs kirjoittaja:" lyököön minua vanhurskas, se on rakkautta".
Lopuksi kysyisin,kummaksi sinä minut laatikoit.
Olenko mielestäsi ylimielinen trolli vai kahjo käännyttäjä?
ja lopuksi luulenpa niin, että sinua kiinnostaa nämä keskustelut uskosta ja ateismista, koska jaksat täällä käydä, siitäkin huolimatta, että kunnon asiaa ei ateistit ole pystyneet muiltakaan elämän sektoreilta tällä asemalla kertomaan.
Etupäässä juttukaverin puutteessa jotain vitsejä ja herjoja veistelette. Pitäisikkö nekin panna poistoputkeen.
varsinkin kun ihan asialliseen ja rauhalliseen uskovaisen juttuun tulee niin piruja täynnä olevia haistatteluja ateistien taholta, että kammottaa semmoisten ihmisten sielunmaisema.
Pahasti rikkihän he ovat,ja heille nimenomaan on tarpeen sanoma jeesuksesta, että Hän on ainoa joka välittää ja auttaa, ja haluaa parantaa ne katkerat haavat,jotka heidän sieluunsa on tässä ateistisessa maailmassa lyöty.
Joten mitä vastaan sinäkin jason dax oikein taistelet?
Jumalan suullako olet täällä puhumassa:
Muuten kiitos
Kirjoittanut: akk. 18.2.2006 klo 01.14
Luin uudelleen sinun viestisi ja huomasin sinun osoittaneen minua kohtaan oikein poikkeuksellista huomiota.¨'
Joten kiitos siitä,ihan rehellisesti.
Sitä toivon, että näkisit minun viesteistä sen oleellisen,vaikka joskus olen vastannut joillekin samalla mitalla.
Sitä kuitenkin kadun ihan aidosti.
Ja vakuutan,että olen vastuullinen Jumalan edessä niistä asioista, joista olen teille ateisteille kirjoittanut.
Kun olen sanonut Jeesuksen todella olevan olemassa,se pitää paikkansa.
ja samoin pitää Raamatun evankeliumitkin paikkansa.
Älä kiinnitä lapsellisesti huomiotasi pieniin eroihin uuden testamentin kirjeissä, vaan anna itsesi huomata se kaiken kattava TOTUUDEN HENKI,joka niissä on.
Ja onhan täysin luontevaa ja totuuden mukaista se, että eri ihmisten kertomana asioista, tulee pientä erilaisuutta. Vai mitä?
Jos minä olen mielestäsi jakomielitautinen, mikä sinä olet, kun toistat minun viestini kokonaisuudessaan.
Todella kummallista, ja tulee lähinnä mieleen joku, juuri puhkeamassa oleva papukaija tauti,jota ei edes lääkärit vielä tunne.
Se on tietenkin niitä lopunajan vitsauksia.
ole lääke olemassa. Edellyttää luonnollisesti omaa hoitoon hakeutumista. Sullehan luonnollisesti kaikki 'ei haluttu' tai 'tuntematon' ovat lääkäreille tuntemattomia tai lopun ajan lässytyksiä. Pane pelastusrengas kaulaasi ja hyppää mereen ennenkuin on liian myöhäistä.
Olenko mielestäsi ylimielinen trolli vai kahjo käännyttäjä?
Olet!
Mitä sanot? Jos minä olisin maallisen avun tarpeessa,sinä sanot. "hyppää mereen".
Juuri noin henkisesti kuollut ihminen sanoo, ja suoraan avun pyytäjällekin semmoinen sanoo:- Kyllä se siitä. tai,-ajattele posiitivisesti. Ja,- ole luonnollinen,- ole oma itsesi.
Ja sitten semmoisten kehoituksien antajat sanovat huuli pyöreänä jeesuksesta: -En minä usko.
Voe hirveätä sitä pimeyttä. Eikä ateistit edes käsitä sitä,mitä on pimeys, vaikka siellä ovat.
En loukkaantunu tippaakaan, ja se loukkaa varmaan teitä ateisteja.
"En loukkaantunu tippaakaan, ja se loukkaa varmaan teitä ateisteja."
Et sinä loukkaa. Sinä olet vain huvittava.... usein jopa naurettava xD
Ainoa "ilonpilaaja" Tapaus akk:ssa on se pieni omantunnon kolkutus, että JOS TOSIAAN on olemassa noin pahasti vinksahtanut Hölö IRL.
Niin Mielisairaalle naureskelu ei ole kovin fiksua käytöstä.
Joten taidan jatkossa jättää juttusi kommentoimatta...
maallisen avun tarpeessa. Hengellinen tasosi on ylittänyt normaalin palvontatason. Lisäksi pörräät kuin p***akärpänen ympäriinsä heitellen pilantuneita mielipiteistäsi. Sulla ei ole mitään linjaa mielipiteissäsi. Tuohon, kun yhdistetään jeesustelu niin paketti on valmis. Ja se paketti döfaa. Jos tajuat mitä tarkoitan!
Taidat olla aikanurinkurinen ihminen.
Väität minun hengellisen tasoni ylittäneen normaalin palvontatason.
Ihan niinkuin sinä tietäisit normaalitasosta jotain.
kerroppa mulle, mikä on normaalitaso. Pelkään pahoin,että se mielestäsi on tiukan paikan tullen karkuun juoksemista.
Sinun viestiesi henki on semmoinen.
Ja voi ihminen, mitä sinä sanot,vai maallisen avun tarpeessa. että kehtaatkin edes ruveta jotain sanomaan hengellisiin asioihin.
Ja tuolla tasolla sinä väität minun todistuksiani paskakärpäsen pörräämiseksi.
tajuatko,sinä samalla sanoit ateisteja paskaksi,jos minä olen se kärpänen. Ja jos olet ateisti,silloin sinä sanoit itseäsikin paskaksi.
Joten hankipa itse sitä maallista apua. Eikö niin.
Vaikka Jeesus auttaa paljon paremmin. Mutta eihän se kelpaa,kun joutuu syntinsä tunnustamaan.
Vaan,ihan vapaasti. Minun "vinksahtamisesta joudut syyttämään Jeesusta. Koska aiemmin minäkin olin samanlainen tietämätön Totuudesta,niinkuin tekin,ateistit.
En minäkään pystynyt käsittämään sitä,että jollekin tosiaan Jeesus vastaa,ja todistaa sanansa.
et näköjään tiedosta taantumuksesi tasoa. Parasta, että panen katosta roikkumaan yhden kärpäspaperin. Saat Inistä sitten siinä loppuelämäsi 'Jeesuksen armosta'!
Vaikka paskakärpänen,kuin tuommoisten puoskareiden myrkkyjen koekaniinina.
ja sinä sanot minua toivottomaksi,vaikka minä olen toivoa täynnä,ja olen sitä Jeesuksen tähden.
Mutta sulta se toivo näyttää puuttuvan.
Joten sinähän siinä toivoton tapaus olet.
Sinun suosittelemasi myrkyt menevät muodossa jos toisessakin viemäristä alas ja niin menet sinäkin niiden mukana. Koska sinun suosittelemasi maalliset hoidot ovat niitä aivan pöntöksi tekevien myrkkyjen syömistä.
Olemattomia tai 2K vuotta sitten kuollutta henk.koht ongelmista.
Mielisairaudestasi kerrot parhaiten itse...
Esim. tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000014236090
Kertoo aika karusti sen tosiasian että olet lataamotapaus joka lykätään ulos avohoitoon resurssien puutteen takia, eikä ketään kiinnosta miten oireilet täällä kun lääkkeet jää ottamatta.....
Päivänselvää Suomen kieltä, vai tahallasiko sinä haluat käsittää kaiken nurinpäin?
Ja ilmankos käsität kaiken nurinpäin,kun sinussa on antikristuksen henki.
Paskaa ja pörinää koko spede!