sinusta ei ole

TÄMÄ TAPAUS SATTUI KOKKOLASSA VIIME KESÄNÄ.
ERÄS YSTÄVÄNI OLI KÄYNNYT TODISTAJIEN KOKOUKSISSA JA MUISSA SUUREMISSA TAPAHTUMISSA YLI 2 VUOTTA.
HÄN OLI TUTKINUT ERÄÄN PERTTI NIMISEN VANHIMMAN KANSSA JO PITKÄÄN. ERÄÄNÄ KERTANA KOKOUKSEN JÄLKEEN
HÄN KYSYI ERÄÄLTÄ SISARELTA ETTÄ HÄN HALUAISI OPPIA TUNTEMAAN TÄMÄN PAREMMIN JA PYYSI HÄNTÄ KOTIIN SYÖMÄÄN. (sirar oli vapaa)
TÄHÄN SISAR TOKAISI -,PAREMPI KUIN SINÄ ET KULJE TÄÄLLÄ, SINUSTA EI OLE JEHOVANTODISTAJAKSI!
YMMÄRETTÄVISTÄ SYISTÄ YSTÄVÄNI JÄRKYTTYI MOISESTA KYLMÄSYDÄMMISYYDESTÄ JA KOKOUKSISSA KÄYNTI JÄI.
YSTÄVÄNI KERTOI TÄMÄN MINULLE VAROITUKSENA JEHOVALAISTEN KYLMÄKISKOISUUDESTA.
MIKÄ IHMINEN ON TUOMITSEMAAN SITÄ MIKÄ KUULUU JUMALALLE!
OLI SE AIKA KOVASTI SISARELTA SANOTTU,-ETTÄ EI SINUSTA OLE JEHOVANTODISTAJAKSI.
TÄMÄ KIRJOITUS EI OLE KEKSITTY VAAN SE PERUSTUU TODELLISEEN TAPATUMAAN.
TAPAUS SATTUI KOKKOLASSA. ITSE ASUN OULUSSA KUULIN TÄMÄN YSTÄVÄLTÄNI JOKA OPISKELEE NYT OULUSSA.
6566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sanon aluksi että vastaan puolueettomana tähän asiaan enkä yritä puolustella kumpaakaan, mutta ihmettelen kovasti miten et voi ymmärtää että ihmiset eivät ole täydellisiä, tottakai joku on voinut sanoa jollekkin noin mutta miksihän siitä aina nousee hirveä halo kun jehovantodistajien piirissä sattuu jotain tällaista !? Tarkoitan tällä sitä että esimerkiksi Kirkon piirissä Solmitaan avioliittoja "kymmeniä" ja erotaan ja uusiin naimisiin, tämä vertaus tuli mieleen aiheesta. Raamattu kieltää tällaisen avioliitolla pelleilyn eikä näistä tietääkeni kirkon väki ole itse lainkaan kiinnostunut, senkun kaivelette muista uskonnoista niitä huonojapuoli. Voin kyllä sanoa että kirkon puolelta niitä olisi vähän helpompi kaivella. Jos joku nyt väittää minun puolustelevan jehovan todistajia niin kirjoitin vain koska minua raivostuttaa kirkonväen nuuskiminen ja muiden pikkuasioihin takertuminen joita heillä itsellään on tuhat kertaa enemmän.

Äänestä

Jos ei kahdessa vuodessa selvinnyt, ettei moinen ole sopivaa, niin eipä ole ollut hereillä kokouksissa, eikä ole sopiva todistajaksi.

Äänestä
  • sopivaakutsua syömään jos kummatkin ovat vapaita,niin miten ihmeessä jt ,vapaat jos etsivät kumppania voivat tutustua toisiinsa onko esiliina aina mukana?Niinkuin muslimeilla?

    Äänestä

  • todistajaksi kun vastoin seuran ohjeita pyörit täällä???? Katsoppa peiliin!!!

    Äänestä

Kokemusta on Kokkolalaisista jt:stä ja voin sanoa, että kylmäkiskoisuus on siellä päin aivan normaalia heillä. Olen kuullut vielä pahempaa heidän suustaan enkä vain yhden jt:n. Ilmeisesti suuriluuloisuus, itsekkyys ja itsensä pitäminen muiden yläpuolella/mahtavuus on heihin iskostunut syntymästään vai olisiko niin, että kyseinen uskonto kasvattaa heidät sellaisiksi. Seurakunnassa näytti usein, että tiettyjen ihmispalvonta on suurempaa kuin Jehovan.

Äänestä
  • he pitävät luonnollisesti muita tai ainakin tietynlaisia ihmisryhmiä alempinaan ja tuo kun sanotaan "ettei sinusta ole johonkin" on kuultu aivan liian usein. Onko se kristillistä käytöstä, että jt sanoo noin, aivan kuin olisi jokin valta siihen. Mistä he tietävät mihin jostain ihmisestä on? tuollainen tuomitseminen on inhottavaa ja kertoo heidän suurista ennakkoluuloista. Itse kuulin niin usein tuon "sinusta ei ole siihen tai "sinulla ei ole mahdollisuuksia sellaiseen" tai "et voi saada sellaista" mutta kuinka kävikään minusta oli siihen ja sain sen kaiken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jehovan todistajaksi kirjoitti:

TÄMÄ TAPAUS SATTUI KOKKOLASSA VIIME KESÄNÄ.
ERÄS YSTÄVÄNI OLI KÄYNNYT TODISTAJIEN KOKOUKSISSA JA MUISSA SUUREMISSA TAPAHTUMISSA YLI 2 VUOTTA.
HÄN OLI TUTKINUT ERÄÄN PERTTI NIMISEN VANHIMMAN KANSSA JO PITKÄÄN. ERÄÄNÄ KERTANA KOKOUKSEN JÄLKEEN
HÄN KYSYI ERÄÄLTÄ SISARELTA ETTÄ HÄN HALUAISI OPPIA TUNTEMAAN TÄMÄN PAREMMIN JA PYYSI HÄNTÄ KOTIIN SYÖMÄÄN. (sirar oli vapaa)
TÄHÄN SISAR TOKAISI -,PAREMPI KUIN SINÄ ET KULJE TÄÄLLÄ, SINUSTA EI OLE JEHOVANTODISTAJAKSI!
YMMÄRETTÄVISTÄ SYISTÄ YSTÄVÄNI JÄRKYTTYI MOISESTA KYLMÄSYDÄMMISYYDESTÄ JA KOKOUKSISSA KÄYNTI JÄI.
YSTÄVÄNI KERTOI TÄMÄN MINULLE VAROITUKSENA JEHOVALAISTEN KYLMÄKISKOISUUDESTA.
MIKÄ IHMINEN ON TUOMITSEMAAN SITÄ MIKÄ KUULUU JUMALALLE!
OLI SE AIKA KOVASTI SISARELTA SANOTTU,-ETTÄ EI SINUSTA OLE JEHOVANTODISTAJAKSI.
TÄMÄ KIRJOITUS EI OLE KEKSITTY VAAN SE PERUSTUU TODELLISEEN TAPATUMAAN.
TAPAUS SATTUI KOKKOLASSA. ITSE ASUN OULUSSA KUULIN TÄMÄN YSTÄVÄLTÄNI JOKA OPISKELEE NYT OULUSSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu