Kun olin perustanut yrityksen niin jostain internethakuportaalista soitettiin mitä on nykyään kai kymmeniä ja kilpailu kovaa. Alettiin viralliseen sävyyn tarkastelemaan tietoja kuin veroviranomainen ja luulinkin että verohallinnosta soitetaan kun ei kerrottu firman nimeä aluksi. Myyjä sanoi päivittävänsä tietoni vaikka en ollut antanut mihinkään lupaa ja postissa piti tulla tunnus millä pääsee muokkaamaan oman firman tietoja tarvittaessa ja lasku minkä maksamalla tietoni näkyisi 6kk eteenpäin netissä. En suoraan kieltänytkään "päivittämästä" tietojani koska myyjä sanoi että voin käydä katsomassa sivua ennenkuin maksan laskun. No, ei sieltä postista mitään tunnuksia tullut mutta lasku tuli kyllä jota en sitten maksanut. Luulin että kauppa on rauennut mutta sitten tulikin karhu jonka lähetin takaisin ja selvityksen etten ole tilannut palveluanne. Sitten lasku vietiinkin ennätysvauhtia Intrum Justitiaan ja lasku on siellä yli tuplaantunut koska en aio maksaakaan laskua. Kaiken lisäksi en ole tänä päivänäkään nähnyt sivuja koska en silloin aluksi tarkastanut sitä netistä ja nyt tietoni on joko poistettu tai niitä ei ole sivustolle vietykään, kun googlella ei löydy mitään. Kauppaamisesta on 3kk ja tietojen piti näkyä 6kk. Kai tietojen pitäisi olla se puoli vuotta netissä jos siitä laskutetaan oikein perintätoimiston kautta. Mitä tällaisille laskuille pitäisi tehdä?
Kun alkuperäinen lasku on 99e, niin on ajateltu ettei noita monikaan jaksa viedä oikeuteen, vaan maksaa kiltisti pois. Itse en aio maksaa mutta onko oikeusjutun nostaminen ainoa vaihtoehto ja miten se tehdään?
Kun alkuperäinen lasku on 99e, niin on ajateltu ettei noita monikaan jaksa viedä oikeuteen, vaan maksaa kiltisti pois. Itse en aio maksaa mutta onko oikeusjutun nostaminen ainoa vaihtoehto ja miten se tehdään?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä firma on kyseessä? Taidan kyllä arvata sen, mutta kerro nyt kuitenkin.
Nyt ei ole yhtään laskua käsillä, mutta se oli joku ABC-portaali Kuopiosta. Sinnepäin. Ainakin siinä oli edessä toi ABC.
Kuopio on pahaa työttömyysaluetta - ja savolainen kierous tosissaan pitää paikkansa (esim. tuttavatarjoilijat möivät monesti vajaita paukkuja - näin kertoivat). PIDÄ VARASI!
Olisiko tämä:
http://www.abc.fi
Siis oikeesti, mistä näitä oikein sikiää?
No jos ET ole allekirjoittanut mitään sopimusta tarjotusta palvelusta niin laskuakaan ei voi esittää eli LASKU EI PÄDE OIKEUDESSA. Muista tässä kohtaa vanha kansanviisaus, ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa!
Olen muutaman vuoden ollut näiden yhteystietojen päivittäjien ja markkinoijien ristitulessa. Empä olisi uskonut, että meidän "kunniallinen" fonecta toimii yhtä kyseenalaisesti. Heidän toimintansa ansiosta minulla on vieläkin maksuhäiriömerkintä asiakastiedossa, vaikka en ollut fonectalta koskaan mitään tilannut. Tulevaisuudessa en tilaa miltään luettelokauppiaalta tai webbipalvelun välittäjältä mitään.
Jos velkojalla ei ole esittää saatavansa perusteeksi edes tilausvahvistusta, mitä laillisia oikeuksia hänellä on vaatia mitään?!