Meillä on 2,5v poika joka ei vielä puhu, olemme alkaneet juuri käydä puheterapeutilla asiasta. Täällä kun lueskelee tulee mieleen ettei vaan meilläkin olisi pojalla jonkunlainen ADHD?
Mikä meidän mielestä meidän pojassa on muista lapsista poikkevaa:
Ei pysy hetkeäkään paikoillaan, touhuaa koko ajan.
Jos mennään esim. päivystävään lääkäriin ja pitää kauan odottaa, ei istu hetkeäkään paikallaan, vetää kädestä ympäri laitosta, menee kaikkien vieraiden ihmisten syliin, vie näille leluja yms.
Kauppaan meno välillä tuntuu mahdottomalta, poika menee haluamiaan polkuja eikä pysähdy tuotteita valitsemaan, jos löytää kiinnostavaa, ei millään saa poikaa pois. Jos pyydämme toimimaan muutoin kun hän haluaa,hän kaatuu maahan ja alkaa hirmuinen huutokohtaus,joka ei lopu sitten millään.
Kotona jonottaa ja järjestelee esineitä,suuttuu heti jos yksi menee vinoon.
Puree kaikkea ja itseään,hakkaa päätään seinään.
Lempileikit jonottamisen lisäksi: tiskaus,pyykkien laitto,veden kaataminen mukista toiseen (tekisi sitä tuntikausia).
Juoksee innoissaan ja räpyttää käsiään.
Tykkää hirmuisesti taputtaa ja heiluttaa.
Peittää korvansa ja alkaa huutamaan tosi lujaa jos ei halua kuulla jotain tai jos muut keskustelevat keskenään.
Joskus on todella raskasta kun yleisillä paikoilla lapsi potkii puree läpsii huutaa....
Välillä tuntuu että lapsi rajoittaa hirveästi meidän normaaleja menoja (kaupassa käynti,ulkona syöminen-joka on lapsen kanssa mahdotonta:hän kiertää muiden pöydissä,ottaa joka pöydältä jotakin,touhottaa,juoksee....)
Välillä tuntuu,ettei kaikki lapset voi olla tuollaisia?
Sitten taas ajattelee, että jos ne muutkin samanlaisia, jospa minä vain ylireagoin?
Ollaan jätetty karamellin antaminen pois, kun joku sanoi että liika sokeri vilkastuttaa....
Ollaan pian menossa toisen kerran puheterapeutilla, että kai ne siellä sitten huomaavat, jos lapsi erilaisempi kuin muut..
Kokemuksia saa kirjoittaa, varsinkin jos jollain samanlaista kuin meillä.
Mikä meidän mielestä meidän pojassa on muista lapsista poikkevaa:
Ei pysy hetkeäkään paikoillaan, touhuaa koko ajan.
Jos mennään esim. päivystävään lääkäriin ja pitää kauan odottaa, ei istu hetkeäkään paikallaan, vetää kädestä ympäri laitosta, menee kaikkien vieraiden ihmisten syliin, vie näille leluja yms.
Kauppaan meno välillä tuntuu mahdottomalta, poika menee haluamiaan polkuja eikä pysähdy tuotteita valitsemaan, jos löytää kiinnostavaa, ei millään saa poikaa pois. Jos pyydämme toimimaan muutoin kun hän haluaa,hän kaatuu maahan ja alkaa hirmuinen huutokohtaus,joka ei lopu sitten millään.
Kotona jonottaa ja järjestelee esineitä,suuttuu heti jos yksi menee vinoon.
Puree kaikkea ja itseään,hakkaa päätään seinään.
Lempileikit jonottamisen lisäksi: tiskaus,pyykkien laitto,veden kaataminen mukista toiseen (tekisi sitä tuntikausia).
Juoksee innoissaan ja räpyttää käsiään.
Tykkää hirmuisesti taputtaa ja heiluttaa.
Peittää korvansa ja alkaa huutamaan tosi lujaa jos ei halua kuulla jotain tai jos muut keskustelevat keskenään.
Joskus on todella raskasta kun yleisillä paikoilla lapsi potkii puree läpsii huutaa....
Välillä tuntuu että lapsi rajoittaa hirveästi meidän normaaleja menoja (kaupassa käynti,ulkona syöminen-joka on lapsen kanssa mahdotonta:hän kiertää muiden pöydissä,ottaa joka pöydältä jotakin,touhottaa,juoksee....)
Välillä tuntuu,ettei kaikki lapset voi olla tuollaisia?
Sitten taas ajattelee, että jos ne muutkin samanlaisia, jospa minä vain ylireagoin?
Ollaan jätetty karamellin antaminen pois, kun joku sanoi että liika sokeri vilkastuttaa....
Ollaan pian menossa toisen kerran puheterapeutilla, että kai ne siellä sitten huomaavat, jos lapsi erilaisempi kuin muut..
Kokemuksia saa kirjoittaa, varsinkin jos jollain samanlaista kuin meillä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ompas teillä rankkaa. Kannattaa lähteä hakemaan apua ehdottomasti. Puheterapeutin kautta teille varmasti tulee esineiden kuvat käyttöön. Ne toivottavasti auttavat häntä viemään ajatuksiaan eteenpäin.
Dysfasia voi aiheuttaa kovia turhaumia lapsessa ja hän voi pistää sirkuksen pystyyn.
Se, että poikanne vahingoittaa itseään voi olla syy aloittaa lääkitys jo ennen 5-6vuoden ikää.
Lapsityranni-ohjelmassa oli kerran sellainen alle kouluikäinen sisko-veli pari, kauppareissusabotöörejä.
Heille tuli taulu ja ostoslista tehtiin lasten kanssa yhdessä. Lapset kiinnittivät ostettavien tavaroiden kuvat ja vuorotellen poimivat ne ostoskärryihin kaupassa pienen rohkaisevan stimuloinnin säestyksellä. Täysin ilman raivareita äidin hämmästykseksi.
Terveisin
friidu
Kaikki lapset kehittyvät ja ovat erinluontoisia. Ei minunkaan vanhin poikani puhunut mitään yli kaksivuotiaana. Ja minä olin todella huolissani. Eräs vanha pappa sitten minulle sanoi:"turhaan murehdit, tulee vielä se päivä, että joudut sanomaan että ole jo hiljaa" ja aivan niin tänä päivänä todella puhelias ja fiksu koululainen.
Keskimäinen oppi jo vähä reilu 1,5 vuotiaana puhumaan ja kaikki kirjaimet meni heti alusta nappiin. Käveli ennen 9 kk ja muutenkin oli sellainen meniä.
Ja entä sitten tämä meidän nuorin 2,5 v. Luulin että olit kirjoittanut meidän tyttärestä. Hänkään ei viihdy kauaa paikalla, eikä vielä tarvikkaan tuonikäisenä. Rakastaa siivousta (ostimme hänelle omat siivousvälineet) looraisi vedellä tutikausia kaataen kupista toiseen, hyppii ja pomppii,juoksee ja välistä laahustaa, kuin joku vahus. Kokeilee täysillä rajoja. Alkaa itkeen kun ei saa periksi, heittäytyy maahan ja dramaattisesti nyyhkii..välistä kiljaisee niin että korvat särisee, (johon tein heti stopin, nyt saa kiljaista vain silloin kun äiti antaa luvan ja välistä sitten "auomme äänihuulia" hetkellisesti.
On tiettyjä sääntöjä mitä en hyväksy ja niihin tartun heti. En missään muodossa hyväksy läpsimistä tai lyömistä (tätäkin on kokeiltu, mutta siihen puutuimme heti) tyhmäksi nimittelyä tai muuten kiroilua, puremista. Näitä sääntöjä sitten noudatan ehdottomasti, enkä lipsu missään muotoa.
Joten uskoisin teidän poikanne olevan ihan normaali. Mutta jos asia todella vaivaa, niin kannattaisi kääntyä terkkarin puoleen.
Ps. Meidän keskimäinen on sellainen villinpuoleinen ja kolussa tahtoi olla levoton. Opettaja tyrmäsi heti ajatukset ADHD:sta. Käytimme häntä lääkärissä ja hb oli todella alhainen. Ruokavaliolla saimme hb:n nousemaan ja samalla aloitimme kalamaksaöljy kapseleiden antamisen ja nyt poika on rauhoittunut. Edelleen hän on liikunnallinen, puhelias ja ihanan persoonan omaava, mutta tämä ylimääräinen luokassa vaeltelu loppui ruokavaliota muuttamalla.
Vielä lisätäkseni alkuperäiseen kirjoitukseeni, poika on todella kranttu ruoan suhteen, mikään ei tahdo kelvata. Ei syö kuin muutamaa ruokalajia, ja niitäkin välillä vain vähän nyppien. Että ehkä ruokavaliollakin saattaa olla tekemistä, ku hän tosiaan ei syö ihan niin monipuolisesti kuin haluaisimme.
Ja tottakai toivomme että poika olisi silti normaalin villi eikä ADHD, mutta kaikkea tulee epäiltyä kun täälläkin lueskelee. Toivottavasti tilanne rauhoittuu eikä pahene iän myötä.
Tämä adhd on nykyajan muotisairaus lapsilla. Normaali villiyskin joissain tapauksessa luokitellaan jonkin sairauden piikkiin. Käsitykseni mukaan iso osa sosiaalisista ongelmista tai käytöshäiriöistä pystytään diagnosoimaan vasta kouluikään tultaessa.
Kirjoittamasi ongelmat kieltämättä kuullostavat autismiin/aspergerin ongelmilta.
Tuli vain mieleen, että kuinka tarkkoja rutiineja arjessanne noudatetaan? Pelkästään aisteiltaan herkkä lapsi voi tuntea turvattomuutta yllättäen tulevista tilanteista. Joillain lapsilla myös jonkin ruoan ulkomuoto tai väri saattavat ärsyttää, joten koko ruoka jää syömättä (Esim. herne).
Aikoinaan teimme päättötyötä lapsista joilla tärkiempänä ongelmana sosiaaliset ongelmat. Tärkeää tällaisen lapsen arkeen ovat lähes kellon tarkat rutiinit ja kuvalliset ilmaisut arkirutiineissa.
Toivottavasti jotain ajatusta herätti. Tsemppiä teille tuleville kokemuksille =)
Meillä poika rakastaa punajuuriviipaleita, mutta ei saa kurkustaan millään alas niitä pieniä punajuurikuutioita. Itse en huomaa eroa. Sama pätee moniin muihinkin ruokiin. Periaatteessa on kyllä hyväsyömäinen, mutta vääränlainen tai näköinen ruoka ei alas mene. Meillä on siis todettu aistitoiminnoissa poikkeavaa, on se3kä ali-, että yliherkkyyksiä....
" Tämä adhd on nykyajan muotisairaus lapsilla."
Toivon, että tämän viestin kirjoittaja käyttää viimeisen kerran substantiivia 'muotisairaus' äskeisessä yhteydessä.
Sellainen vanhempi, jonka voimat ovat kuluneet arjen pyörittämisessä ei ymmärrä tuota lausetta kovin rohkaisevana.
Jos muotisairaus-sanalla tarkoitetaan sitä, että sitä diagnosoidaan paljon, niin silloin kannattaa ilmaista asia täsmällisesti sillä tavoin. Muuten lapsensa ongelmista huolestunut ja arjessa väsähtänyt vanhempi kokee sanan ja lauseen sen ympärillä syyllistävänä.
AD/HD:ta diagnosoidaan enemmän kuin ennen, koska sitä esiintyy enemmän kuin ennen.
Vankien työsiirtola -rutiinit kotiin ja homma alkaa teilläkin sujua ei ole mukavaa kuultavaa, jos vanhemmilla itsellään on arkea hankaloittava neurobiologinen oireisto.
AD/HD-vanhemman Akilleen kantapää on juuri johdonmukaisuuden puuttuminen kasvattajana. Silloin eivät auta 'ota itseäsi niskasta kiinni' ohjeet tai käskyt. Tilanne voi jopa akutisoitua siitä, että aikuisten tulisi luoda lapsilleen rajat, kun oman elämän suhteenkaan ei siihen kykene.
Suosittelen sensomotorista kuntoutusta.
www.thalamusoy.com
Ystävällisin terveisin
friidu
Ei ole todellakaan tarkoitus syyllistää lasten vanhempia millään muotoa. Harmi jos saitte tällaisen käsityksen.
ADHD:stä on mielestäni tullut sairaus millä on helppo luokitella lasten ongelmat tähän kategoriaan, vaikka olisi jotain muuta poikkeavaa lapsen käyttäytymisessä. Pitempiä tutkimuksia tekemättä saatetaan hoitaa lasta tämän diagnoosin valossa. Eikö teistä ole huolestuttavaa, kuinka paljon lapsia on joilla tämä sairaus on todettu? Tilastoja ei minulla ole näyttää mutta jo tällä palstalla kirjoittelee paljon näiden lasten vanhempia. Tarkoitin siis muotisairaus-sanalla juuri sitä, että ehkäpä liian moni merkataan tämän sairauden alle.
Toivottavasti kevensin tällä tuota edellistä kirjoitustani. Neuvoja tai haukkuja en todellakaan antanut alkuperäiselle vaan ystävällisesti kysyin.
Näinhän se on, että helposti asioista tulee hieman karkeamman näköisiä kirjoittamalla nopeita viestejä, kuin mitä todellisuudessa tarkoittaa.
mitään "muotisairautta" tai oireyhtymää? viime vuosina, vuosikymmenen aikana on tullut paljon tutkittua tietoa ja siitä johtuu, että tiedetään enemmän erilaisista neurologisista oireyhtymistä.
Mm Asperger-diagnooseja tehtiin 1997 oulussa vain 5kpl. Seitsemän vuotta myöhemmin 230kpl.
Oireyhtymien asiantuntijat, niihin perehtyneet neurologit ym ovat sitä mieltä, että suomessa on ADHD henkilöitä n 200 000 ja AS-henkilöitä n 50 000. vain pienellä osalla on diagnoosit.
Ja tottakai k.o oireyhtymät lisivät, koska nyt jo tiedetään että geeniperimä on merkittävin syy siihen, että ADHD:tä ja AS:a löydetään yhä enemmän.
Edellinen viestini ei tainnut olla tarpeeksi selkeä. Luettuani sen, totesin sen edelleen olevan kurantti.
"ehkäpä liian moni merkataan tämän sairauden alle"
Tällainen lause voisi mielestäni edustaa mediaseksikästä tarveharkintaa. Kuulostaa aika kummalliselta korkeiden dg-lukujen kyseenalaistaminen sillä perusteella, että luku kuulostaa suurelta, siinäpä täytyy olla virhe. Onpas meillä huolimaton lääkärikunta, kun tuolla lailla vain lonkalta nakkelee AD/HD-diagnooseja, vaikka lasten käyttäytymisessä olisi jotain muuta poikkeavaa.
On totta, että AD/HD-diagnosointiluvuissa on vääristymä! Vaadin oikaisua!
Väestöennusteiden mukaan Suomessa on 3-5% AD/HD-henkilöä. Se saattaa äkkiseltään näyttää siltä, että meillä olisi 3-5 AD/HD-ihmistä. Tällä väestöllä se tarkoittaa kuitenkin 250 000 henkilöä, neljännesmiljoonaa. Siihen lukuun verraten tämänhetkiset numerot ovat aika kalpeita. Kaikki nousu dg-luvuissa kertoo avun tarpeessa olevien vakavien arjessa selviämisvaikeuksien kanssa kamppailevien ihmisten saaneen apua. Pidän sitä hyvänä asiana.
Minulla on vähän sellainen tunne, että AD/HD:tä pidetään tällä Tarkkaavaisuushäiriöt-palstalla pelkästään lasten ongelmana. AD/HD on kuitenkin erittäin vahvasti perinnöllinen, taipumus siihen periytyy lähes varmasti. Ajatellaan pitkälti niin, että AD/HD-lasta huoltaa aina "terve" aikuinen, että AD/HD-lapset olisivat vain pillahtaneet meidän keskuuteemme yhtäkkiä. Näin ei asia kuitenkaan ole. Kun alkaa tarkastella sukuaan vähän tarkemmin, niin sieltä tulee vastaan neurologista käyttäytymistä hyvinkin äkkiä.
"Pitempiä tutkimuksia tekemättä saatetaan hoitaa lasta tämän diagnoosin valossa."
Voin vakuuttaa, että kukaan ei saa AD/HD-diagnoosia "valohoito"-periaatteella. Lasten diagnosoinnissa lasta observoidaan ja hankitaan monilta lapsen kanssa toimivilta ammattihenkilöiltä lausuntoja.
Haluaisin erityisesti tietää, että millaista on lapsen AD/HD-hoito, joka voi olla hänelle väärää? 45 minuutin pituisen oppitunnin ajan pystyy tarkkaavaisuutta pitämään yllä vain muutaman prosentin kokoinen joukko väestöstä. Kuitenkin koulupäivä rakentuu 45min osasista. Tavallinen aikuinenkin pystyy pitämään tarkkaavaisuutensa tuoreena 20 minuutin ajan. Kaikki sellaiset opetusjärjestelyt, jotka pitävät oppilaan / opiskelijan tarkkaavaisuutta yllä, auttaa oppilasta siirtämään sitä tarvittaessa aiheesta toiseen, kohdistamaan mielenkiinnon aivan uuteen asiaan ja siirtymään välitunnille sille tarkoitettuna aikana voivat tuskin olla kenellekään vaarallisia tai turhia. Paljon voidaan siis tehdä kognitiivisten mallien muuttamisella ja hyvien mallien vakiinnuttamisella.
Miksi aikuinen ja ehkä asialle aivan ulkopuolinen pelkää tässä AD/HD:n hoidossa?
Jos se on lääkitys, niin puhutaan lääkityksestä. Jos se on ammattitaidoton diagnosointi, puhutaan siitä.
AD/HD on neurobiologinen oireyhtymä, jota kukaan ei itselleen ehdoin tahdoin hanki, vaan se on jokaisen hedelmöittymisen hetkellä kunkin kohdalle osuneen geenien lottoarvonnnan tulosta.
Liian monista AD/HD näyttää ns. roskakoppadiagnoosilta. Kun oireita on tarpeeksi kauan kartoitettu ja mitään varmaa ei löydy, niin se on sitten varmaan AD/HD. Jos tällaista esiintyy, kyse on ammattitaidottomuudesta. AD/HD:ssa on selkeästi havaittava aivojen hitaasta toiminnasta, etuotsalohkon kärkiosien toimintaongelmista ja välittäjäainetoiminnan häiriöstä aiheutuva oireisto. AD/HD:hen perehtyneellä yleislääkäreillä on periaatteessa kaikki "oikeudet" diagnoisoida ja hoitaa tarkkaavaisuushäiriöisiä, mutta tämänhetkisessä tilanteessa niin ei juurikaan tapahdu, siksi diagnosointi on erikoissairaudenhoidon huolena.
Jos tarkkaavaisuushäiriöiset olisivat itse saaneet valita lääkkeensä, ei kenellekään olisi takuulla tullut mieleen valita huumausainereseptilomakkeella määrättävät lääkkeet. Koko ajan etsitään uusia lääkkeitä em. tilalle. Tilanne on kuitenkin sellainen, että stimulantit ovat edelleen suurimmalle osalle tarkkaavaisuushäiriöisiä paras lääkitys.
http://www.helsinki.fi/yliopistolehti/2005/11/artikkeli.htm
Implisiittinen viestintä on minusta huipussaan, kun kirjoittaja sanoo oman mielipiteensä viestin otsikossa ja varsinainen viesti on linkki pitkään juttuun!
Jos Uskollinen puutarhuri tarkoittaa, että Yliopistolehden jutussa käsiteltiin AD/HD:ta, niin toivoisin, että hän osoittaisi sen hieman tarkemmin. Minusta siinä ei edes sivuttu AD/HD:tä.
Ystävällisesti
friidu
No ennen meillä ei juuri kellon tarkasti toimittu. Olen kuullut tuosta ennenkin, että varsinkin silloin kun perheeseen tulee lapsia,olisi hyvä jos esim ruoka-ajat olisivat aina samaan aikaan. Nyt olemmekin pikkuhiljaa jo jonkin aikaa yrittäneet säännöllistää elämäämme: Samaan aikaan herätys,aamupala,ulkoilu,ruokailut yms. Kyllä sellainen järjestelmällisyys ihan normaalinkin lapsen kanssa helpottaa elämää. Joskus aikoinaan sinkkunahan sitä söi ja meni miten sattui :)
Kommentoin nyt tätäkin. Eli kyllä minäkin välillä mietin että jospa poika tosiaan on vain normaalin villi ja persoonallinen, ja että helposti vaan leimataan ADHD lapseksi vaikkei todellisuudessa sellaista sairautta olisi. Ja niistä meidän pojan oireista, eihän hän esim,koko aikaa päätään hakkaa, mutta välillä, tiedä sitten mikä normaalia on ja mikä ei? Ja joskus kai voi normaalitkin lapset tehdä kausiluontoisesti kaikkea hölmöä. Mutta kyllä välillä tosiaan on päiviä jolloin tuntuu,ettei tämä voi olla tällaista eihän tällaista jaksa! Sitten taas on parempia päiviä vuorostaan. Mutta ADHD tai ei,sen voin kyllä sanoa että varmasti on maailmassa helpompiakin lapsia....meidän poika vaatii kyllä aika paljon huomiota. Ja onhan se meidän ihana kullannuppu, mutta niinkuin aikaisemmin laitoin, välillä on niitä päiviä ettei tahdo jaksaa.
Ensimmäinen kuvaus tarkkaavaisuushäiriöisen aikuisen käyttäytymisestä on v. 1798.
Terv. friidu
Joskus tulee ruuasta jonkinlainen reaktio. Reaktion vai laukaisee haju tai muu. Siis joku aisti. Sen jälkeen on turha saada syömään.
Kannattaa myös miettiä sitä, että mitkä asiat ovat vaikeita, ihan vaikka paperille. Sitten vaan ottaa ongelman kerrallaan, eli ei kannata ajatella, että hoitaa kaikki samalla kertaa. Siihen uupuu, jos ajattelee, että nyt kaikki nämä hommat pistän luistamaan. Ole siis armollinen myös itsellesi. Aikaa kuitenkin on, ja on lapsellekin helpompaa, ettei ihan yhtäkkiä tarvitse "kiltiksi" muuttua.
Rutiinit ja ennakointi on ainakin meillä avainasemassa, eli lastakin valmistellaan tiettyihin juttuihin jo etukäteen: esim. kolmen yön päästä mennään käymään neuvolassa jne... Pikkuisen muistuttelua välillä ohimennen auttaa paljon.
Minun mieheni vanhemmat kertoivat, että mieheni alkoi puhua vasta 4-vuotiaana! Hekin olivat käyneet puheterapeuteilla ym. Mutta sitten se puhe vain alkoi, eikä ole ollut mitään ongelmaa. Vaikuttaapa tuo ihan normaalilta ja juttua riittää :)
Minulla on yksi lapsi, jolla kaksi lasta. Koska pidän lapsista olen seurannut näitä Supernanny ja Lapsityrannit ohjelmia. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että nykylasten elämä on tosi rankkaa kun ärsykkeitä tulee niin valtavasti joka puolelta.
Kotona saattaa televisio olla auki koko päivän, viereisessä huoneessa huutaa levysoitin, siinä sitten ihmisetkin joutuvat huutamaan toistensa yli. Leluja on niin paljon, ettei niillä mahdu leikkimään. Aikuiset ovat kiireisiä, kukaan ei koskaan rauhoitu.
Olen huomannut, että lapsenlapseni käyttäytyvät minun luonani paljon rauhallisemmin kuin kotona.
Pidän television auki vain kun sitä katsotaan.
Leluja on tietenkin melko vähän, mutta niitäkään ei välttämättä tarvita, koska he keksivät itse leikkejä. Mikä sen mukavampaa kuin että mummu makaa potilaana sohvalla, isompi lapsi tekee kauneusleikkauksessa mummulle lisää (!) ryppyjä, pienempi pitää kanttiinia, josta mummu voi tilata herkkuja.
He myös tottelevat minua hyvin, koska olen rauhallinen ihminen, enkä koko aikaa moiti, yritän päinvastoin sanoa jotakin positiivista epäonnistuneestakin yrityksestä. Ihanaa nähdä lasten silmien loistavan.
Tiedän, että on aivan toista olla lasten äiti kuin isoäiti, mutta voisi selkeyttää tilannetta yrittää tietoisesti rauhoittaa ympäristöä.
TV ja musiikki hiljaisiksi, kirja tilalle
Tyttäreni poika alkoi kunnolla puhua lähes kolmevuotiaana
Tyttäreni pysäytti muutaman vuoden ikäisenä kaikki lastenvaunuja työntävät äidit ja kysyi mikä vauvan nimi on, mutta tätä kesti vain lyhyen aikaa
Huutokohtauksia kai saavat kaikki tuon ikäiset
"Vesileikit" ovat olleet kaikkien minun "lasteni" lempileikkejä, iso vahakangas lattialle, siihen kippoja ja kuppeja, erittäin kehittävä ja turvallinen leikki (kunhan on tarpeeksi vähän vettä
Kauppaan mentäessä keskustelen lastenlasten kanssa mitä ostetaan ja kerron etukäteen että kumpikin saa valita esim yhden hedelmälajin. Muistan kuinka tyytyväisenä pikkuinen poika melkein koko kauppamatkan istui rattaissa kun sai huolehtia ruuvimeisselistä.
Kun menemme jonnekin kirjastoon, kahvilaan, taidenäyttelyyn, kysyn muistavatko he miten siellä käyttäydytään, sitten kerrataan miten ja miksi.
Yritä olla ulkona mahdollisimman paljon, jotta lapsi saa purkaa energiaansa.
Ainut joka minusta tuntuu pahalta on tuo itsensä pureminen ja pään hakkaaminen seinään, koska luulisi että pienellä lapsella on synnynnäinen itsesuojeluvaisto, sen sijaan toisen pureminen on ihan normaalia itsepuolustusta. Mutta titysti täytyy tehdä selväksi, ettei niin saa tehdä.
Käykö poikanne missään kerhossa, tai tarhassa tai missään lapsiryhmässä, tai saatteko mistään tietoa millainen poikanne on muiden lasten tai aikuisten seurassa.
Joku lapsipsykiatri sanoi, ettei ole häiriintyneitä lapsia vaan häirittyjä lapsia.
Kaikkein inhottavin paikka pienten lasten kanssa ovat suuret ostoskeskukset, niissä kyllä häiriintyy aikuinenkin. Taustamusiikki, hälinä, räikeät valot, tavaran paljous, ihmisten paljous. Kun te nykyäidit olitte pieniä, oli vielä helpompaa, vaikka kyllä minäkin joskus otin lapseni kainaloon ja lähdin ulos. Nyt hän valittaa, että hänen lapsensa ovat aivan mahdottomia. Minusta he ovat oikein rauhallisia ja mukavia.
Niin varmaan joku sanoo sinunkin lapsestasi, ainakin uhmaiän mentyä.
Koeta ottaa vähän rennommin, yritä rauhoittua katselemaan hänen puuhiaan ihan vaan nähdäksesi mitä hänen pienessä päässään liikkuu. Olet varmaan kyllästymiseen asti kuullut, että lapset ovat pieniä niin vähän aikaa.
Kaikkien kolmen "lapseni" käytöksessä yksi asia on saanut minut raivon partaalle: into tiskata.
Helppoa se on aina sivullisesta. Jos teet hommaa 24 tuntia, niin se voi joskus väsyttää. Jos lapsia on vaikka muutamakin ja ne herättää aikaisin aamulla ja joku niistä valvoo illalla myöhään. Ei siis lepoaikaa. Jos lapsia hoitaa silloin tällöin, niis sehän on vain huvia. Nykyään on onneksi mahdollisuus saada ongelma lapset päivähoitoon, että saa levätä välillä.
Olipa hyvä kirjoitus. Olen kuullut omalta isoäidiltäni kun hän on nähnyt poikaa, että ihan normaali tuo on :) Ja kyllä pojan mahdoton käytös korostuu juuri isoissa paikoissa missä on paljon ihmisiä, ei niin mahdoton kotona ole kuin esim. juuri supermarketissa mikä on kaikkein pahin.
Poika ei ole missään päivähoidossa tai kerhossa ollut. Joskus kun olemme kyläilleet paikoissa joissa hänen ikäisiään, hän leikkii nätisti muiden meneväisten lasten kanssa. Mutta sitten kun tulee leikkikaveriksi hiljainen ja ujosteleva toveri, poika saattaa hakea kontaktia toiseen lapseen läpsäisemällä tätä, sitten saa aina pelätä että ei se vaan löisi. Mutta jos toinen on menevä, leikki sujuu, kun toisesta ei tarvitse hakea kontaktia, vaan toinen automaattisesti leikkii ja touhuaa mukana.
Sitten vielä meidän kodista ja leluista. Usein meillä on televisio aina päällä, se on vaan jotenkin ollut aina tapa jo kauan ennen pojan syntymää. Vaikkei sitä katsottaisi, se pauhaa. Se vähän kuin korvaa sen kun jotkut huudattavat radiota aamusta iltaan, me emme kuuntele juurikaan radiota. Tiedän että olisi parempi sulkea televisio kun sitä ei katsota. Sitä vaan tottuu siihen kun se ainaa pauhaa ja voi ohimennen vilkuilla mitä sieltä tulee.
Ja leluista, niitä on paljon, emmekä ole edes itse ostaneet puoliakaan! Sukulaiset mummit ( myös mummit :) )ja kummit laahaavat niitä joka joulu synttäri ja nimipäivä. Pojan huone on niin täynnä leluja että vaikka sen joka päivä siivoaa, kun poika on hetken aikaa levitellyt huoneessaan niitä lelujaan, siellä ei kävelemään mahdu! Sitten ei poikaakaan enää leikki kiinnosta kun on joka paikka niin piukassa rojua. Tämä tavaran paljous on minua mietityttänyt ennenkin ja olen miettinyt mitä voisi tehdä, kun ei pojan lelut tahdo huoneeseen mahtua kun on joka hylly ja lisälaatikko tavaraa piukassa. Nykypäivänä ostetaan lahjaksikin niin paljon lelua, että siitä saa kyllä ihan ongelman tästäkin.
..todella hyvä kirjoitus ja antoi varmasti monelle äidille ajattelemisen aihetta. Näinhän se on ja oli kun omaa lapsuuden alkaa miettii.
Paljon ulkona leikittiin, eikä niitä leluja paljoa ollut. Itse kaikkea kivaa keksittiin, eikä todellakaan tv pauhannut aamusta iltaan. Ja illalla rauhotuttiin ajoissa ja ruoka-aikaan kaikki oli yht'aikaa pöydässä. Ei äiti ja isä olleet virikkeitä keksimässä. He olivat tuki ja turva, elämän peruspilareita. Ei äiti ääntään korottanut, vaan rauhallisesti asian selitti, jos toisen ja kolmannenkin kerran (minulle varmaan 100 kertaa), mutta niin vain minustakin villikosta aikuinen kasvoi ja ihan rauhallinen työssä käyvä. Ja samaa kasvatusperintöä olen omilleni jakanut..eikä vielä pahempia ongelmia ole eteen tullut ja toivottavasti ei tulekkaan.
Onko sinulla mahdollisuus pyytää näitä mummeja ja kummeja silloin tällöin liikkumaan poikasi kanssa erilaisissa paikoissa, niin saat ensinnäkin omaa aikaa ja toiseksi tietoa lapsesi käyttäytymisestä? Voisitko myös esittää synttärilahjatoiveeksi rahalahjaa jonkin isomman hankinnan toteuttamiseksi? Noinkin pieni lapsi ei kovin montaa pakettia tarvitse, kun jo on tyytyväinen. Tyttärenpoika oli kai kolme, kun alkoi jouluna itkeä, kun ei saanut rauhassa leikkiä ensimmäisestä paketista tulleen auton kanssa. (Hänellä muuten oli kanssa pienempänä tapana laittaa pikkuautoja täsmällisiin riveihin.)
Sanoin ekassa kirjoituksessani, että muistan vielä millaista oli olla lapsen vanhempi, minulla oli vain yksi lapsi, mutta varsinkin yksinhuoltajana se oli rankkaa. Tiedän myös miten rankkaa tyttärelläni on kahden lapsen yksinhuoltajana.
Tarkoitukseni oli lähinnä sanoa, että on ihme, jos ei nykylapsi saa jotakin ADHD:n kaltaisia oireita tässä kaoottisessa maailmassa.
Voimia kaikille äideille ja isille!
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/hairikot.html
Kuulostaa mielestäni kyllä enemmän Aspergerilta.
Diagnoosina on ihan tarkkaavaisuushäiriö. Kun ei ole tarpeeksi aspergerin piirteitä.
autistisilta piirteiltä koska ainakaan vielä ei juuri aspin erityisominaisuuksia näy tai äiti ei niitä ole huomannut.. puheen kehityskin viittaa mielestäni enemmän autismiin?
Joka tapauksessa kannattaa alkaa kysellä ainakin puheterapeutin kantaa lapsen kehityksestä. Ei liene haittaa jos on ajoissa liikkeellä, koska lapsen kehitys voi olla tietysti persoonallistakin mutta aika räväkältä tuntuisi että tuosta asettuu itsestään. Voimia vaatii tuollainen elämä ja vertaistuki auttaisi kestämään sitä.
Kotiin ei kuitenkaan kannata jäädä enää asiaa pohtimaan. "Vika" voi löytyä sitten kyllä vaikka mistä ja se heijastuu lapsen käytökseen. Jopa kuulon vamma voi olla tuollaisen käytöksen takana vaikka periaatteessa vaikuttaisi että lapsi kuulee normaalisti.
Heitän täältä vähän jäitä hattuun. Ihan vain sen takia, ettei tällaisen nettikuvailun perusteella lähdetä aivan hakoteille.
Tunnen lapsen, jolle tehtiin varhaisessa vaiheessa autismi-diagnoosi. Vanhempien mukaan hänen käyttäytymisensä oli aivan identtistä autististen lasten kanssa. Jostain vain äitinsä sai ajatuksen, että lapsi ei vain ymmärrä, mitä hänen ympärillään puhutaan.
Dysfasiaa, kielellisen kehityksen häiriötä lähdettiin selvittelemään ja se löytyi. Kuntoutus auttoi kielenoppimisen hyvään alkuun. Lapsi on tällä hetkellä normaalilla ala-asteella.
t. kummimumma
Kertomuksesi kuulostaa tutulta. Olen nähnyt/hoitanut paljon erityistä tukea tarvitsevia lapsia, joten kyseessä voisi olla jokin autismin muoto. Myöskin asperger, adhd ja dysfasia kulkevat käsikädessä autismin kanssa.
Vielä ei kannata huolestua, koska lapsesi käytökseen voi liittyä esim. jokin elämänmuutos tai uusien taitojen oppiminen ja lapsen ollessa vielä pieni ei tutkimuksia yleensä aloiteta vaan tarkkaillaan. Sinun kannattaa puhua asiasta, kun käytte neuvolassa. Pyydä, että terveydenhoitaja kirjaa asian lapsen paperihin, koska tulevaisuudessa siitä voi olla hyötyä.
Voimia kasvatukseen, se ei ole välttämättä helppoa, mutta tiukat rajat ja sylitys ovat parhaat keinot...
mutta kerron oman tarinani...Tyttäreni on nyt 4,5vuotias. Syntyi sektion avulla, sydänäänet romahtivat ja sitä rataa. On pohdittu oliko syynä tuo synnytys, kun oli eloton että onko aivot ehtineet kärsiä. Mutta asiaan. Lapseni oli ihan vauvasta asti huono syömään, kiinteät oli tuskaa syödä...Vähänkin jos oli kokkareita niin oksensi. Kun nousi pystyyn rupesi samointein jo juoksemaan. Oli edellä motorisissa taidoissa. Puhua ei osannut...Siitä alettiin huolestumaan jo silloin yksi-kaksivuotis neuvolassa kun ei sanonut juuri muuta kuin äiti. Ei pysynyt paikoillaan juoksi ja karkaili, ei vierastanut, ei pelännyt mitään. Ja söi edelleen huonosti. Ei viihtynyt sylissä ei jaksanut leikkiä samalla lelulla kauaa. sitten sen huomasi myös muut siis ihan tarhatädit jne kun tyttöön ei saanut minkäänlaista kontaktia.Tyttö oli tässä vaiheessa alle 2-vuotias, saimme lähetteen lasten neurologille ja siellä alettiin tutkia asiaa..
Tarhan aikaan tyttö sairasti kroonisenkorvatulehduksen josta seurauksena hysteerinen pelko tutkia korvia.
En muista enää minkä ikäisenä diagnosoitiin ADHD, mutta neurologi sanoi että se se on ei mitään kuvitelmaa. Puheterapia ja toimintaterapia tällähetkellä käynnissä. Tarhassa lääkärin määräyksestä. Ja siis diagnoosissa puheenkehityshäiriö ja impulsiivinen apua en muista sitä tarkkaa mutta jokatapauksessa. Onneksi näistä hillittömistä vaaratilanteista on päästy ohi. Saattoi riuhtaista itsensä irti ja lähteä juoksemaan vaikka autoja vilisi, tarhassa antoivat neuvoksi että pidät niin lujaa kiinni vaan ei auta muu. Tyttö huusi ja rimpuili, voit kuvitella että ihmiset hiukan katsoivat..se siis mennyt ohi, juoksee kyllä vieläkin mutta pysähtyy sentään käskystä...välillä tuntuu kuin koiraa saa komentaa.
Mitähän muuta vielä kertoisin, on tapahtunut kaikkea ettei enää edes muista kaikkea.
Edisytstä on tapahtunut puhua ei vieläkään kunnolla osaa. siis osaa tuottaa puhetta, muttei ymmärrä puoliakaan mitä puhuu ja mikä mukavinta, ei ymmärrä asioita mitä hänelle puhutaan. Toimintaterapeutin kanssa siitä keskustelimme että asioiden ymmärtäminen on vaikeaa. Samat asiat saa toistaa sen sata kertaa, okei ei ne mene monella muullakaan perille, mutta jos sanoo ettei saa piirtää lattiaan, sisällä ei saa juosta tai huutaa, menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Monikaan ei halua leikkiä lapseni kanssa kotipihalla mikä särkee sydäntäni. Lapseni ei osaa leikkiä normaaleja leikkejä, ei osaa leikkiä itsekseen, aina pitää olla joku että näyttää miten leikitään.
Hahmottaminen on vaikeaa. Päällä, alla, eilen, tänään, huomenna jne. ei osaa piirtää mallista kunnolla, esim ympyrä, kolmio. Tyttö turhaantuu ja saa raivarit. Jos ei mene vaatteet kunnolla päälle raivarit. Vaatteet täytyy olla tietyllä tavalla päällä ennenkuin on hyvin, esim lahkeet ja käsineet.
Hiuksia ei saa pestä tai harjata, veden tuleminen naamalle tai silmiin aivan kauhistus.Vedessä leikkiminen on kyllä mukavaa, veden tarvitsee olla vaan sopivaa ennenkuin voi mennä kylpyyn.
Edelleen syöminen on vaikeaa. Karkki kyllä maistuisi, jota yritän välttää siis yksi karkkipäivä viikossa. Verensokeri pitäisi koettaa pitää tasaisena, kun se heittää heittää myös keskittyminen. Sen takia tyttö valittaa että nälkä kokoajan. sitä juuri ihmettelin, miten voi olla nälkä kun vasta söi...syö kyllä todella pieniä ruoka-annoksia ja ruoan pitää olla lähes kylmää, jos ruoka liian kuumaa ei syö.
Hirveän hyvä muisti hänellä kuitenkin on mielusiin asioihin ja mitkä ovat mukavia juttuja...esim jos lupaan ostaa jotain hän sen muistaa, muttei sitä syytä minkä takia lupasin sen ostaa.
Väillä tuntuu ettenkö osaa olla äiti ja kaikki mahdolliset tarhatädit ja lääkärit koettavat selittää että parhaani teen, välillä vaan ei siltä tunnu kun kaikki on ei, ei ja ei.... Kaikken masentavinta on ihmisten paheksuvat katseet että enkö saa kakaraani kuriin. Siinä vaiheessa tekis mieli alkaa huutaa että lapseni on sairas perhana, mutta sitten tulisi juuri näitä HELPPO ON VEDOTA ADHD:N KUN ON NOIN HÄIRIINTYNYT LAPSI JA SAAMATON ÄITI. Mutta oikeasti ihmiset jotka eivät elä tällaisen lapsen kanssa eivät voi tietää millaista helvettiä elämä välillä on, onneksi on myös näitä ihania äiti-tytär hetkiä, jolloin vaan miettii voi kun olis aina näin. Lääkitystä ei ole aloitettu eikä ole puhetta edes ollut enkä kyllä tahtoisi sitä ikinä aloittaa. Koetan vaan jaksaa näin. Mutta toivottavasti teillä siellä on jotain selvinnyt. Seuraavan kerran neuvolalääkärille jos puhut että haluat lapsesi tutkimuksiin...ellette ole jo olleet....kun nyt vasta löysin nämä sivut....mutta tsemppiä teille ja kaikille ADHD-lasten vanhemmille...tässä välillä tuntuu vaan olevan aika voimaton.... mutta oma lapsukaiseni on kuitenkin aivan ihana ja valloittava persoona! :)Tuskin tästä mitään irtosi kun on koko teksti vähän asiasta toiseen ja tästä olisi tullut niin pitkä tarina ettei kukaan sitä olisi jaksanut lukea, mutta noh kirjoitimpahan nyt meidän tarinan tai ainakin osan.
Ihan kyynelet kihos silmiin ku luin sun tekstin. On ihan kun mun tytsy. Koko elämän alkutaival ("voimakas tempperamentti") ja sit mitä kaikkee tuli vastaan. Puheen hahmotusongelmat, adhd. Nyt 5-v. tyttö ja vaikka monet asiat korjaantunut ja tyttö HALUAA olla "hyvä" tyttö ja käyttäytyä niin, että äiti ois tyytyväinen, ni silti välillä omituisia juttuja..esim nukkeleikissä nuket ei puhu vaan sirisee: "Triik, Striik" jne. Kaikkein surkeinta tässä vaiheessa (kun on päässy yli siitä shokista, ett omalla lapsella on jotain "vikaa"), on just se, ettei ihmiset ymmärrä, kuinka lapsi ite kärsii omasta tilanteestaan. Tyttö yrittää niin kovasti käyttäytyä ja saada kavereita. Joka päivä on tsemppausta lapsen puolesta, mutta ei kai se huoli lapsesta koskaan lopu ja vaikka pyrin auttelemaan tyttöä niin paljon ku mahdollista, ni en silti haluis tehdä lapsesta mitään projektia itselle. Tärkeintä ois yrittää pitää yllä lämmintä kotia kaiken kaaoksen keskellä. Voimia ja jaksamista sinulle. Meitä on muitakin!
mulle tuli mieleen autismi. voiko se oireilla noin "rajusti?"
Ensinnäkin 2,5 vuotias on uhmaikäinen, ja uhmaikäiselle kuvailemasi käytös on suhteellisen normaalia. Voimakkuuden vaihtelut syntyvät tempperamenttieroista.
Mutta toinen juttu on sitten tuo puheen kehityksen viivästyminen, sen täytyy olla vaikeaksi koettu koska puheterapiaan olette päässeet jo tuossa vaiheessa. Puheen tuottamisen ja ymmärtämisen ongelmat tuottavat lapsen käytökseen samankaltaisia vaikeuksia kuin ADHD:ssa voidaan todeta.
Lapsi saattaa purkaa itseilmaisun tarvettaan toiminnallisesti, koska puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeudet turhauttavat. Lapsi tavallaan kommunikoi laittamalla vanhemmat juoksemaan perässään.
Eiköhän ADHD -diagnoosi ole ainakin turhan aikainen. Puheen ongelmien selvittely lienee ensisijainen toimenpide ja kun niihin on tartuttu ja keinoja kommunikaatioon löydetty saattaaa tämä alkaa näkyä myös käytöksen muutoksena. Tai sitten ei. Asia kerrallaan.