kulttuurin joka rappioitui kolmannella vuosisdalla. Tässä kulttuurissa kaikki näyttäisi sopivan mormonismiin, temppeleineen kaikkineen.
Antiikin kulttuureissa tunnettiin ns. inkubaatio tai temppeliuni, joka tarkoittaa pyhässä paikassa nukkumista. Sitä harrastettiin kreikkalaisen parantamisen Jumalan ja Apollon pojan, Asklepioksen, kultissa.
Sen keskuspaikka sijaitsi Epidauroksessa, lähellä Ateenaa. Myyttien mukaan Asklepios oli aluksi aivan tavallinen kuolevainen lääkäri, mutta parantamisen lahjojen myötä hänestä kehittyi yksi jumalista.
Inkubaatio on yhä säilyttänyt asemansa joissakin kristillisissä luostareissa, mutta sen käyttö on vähenemässä. Antiikin maailmassa oli noin 400 Asklepioksen temppeliä, jotka olivat aktiivisia 600 eKr., ja niiden rappioituminen tapahtui kolmannella kristillisellä vuosisadalla.
Mikäli antiikin kreikkalainen sairastui, hän saattoi hakeutua Asklepioksen temppeliin, missä hän ensin suoritti erilaisia puhdistautumiseen liittyviä riittejä, ja sitten hän meni temppeliin nukkumaan.
Ideana oli nukkua niin pitkään, että nähtäisiin jokin merkittävä uni, joka olisi itsessään parantava tai antaisi vihjeitä sairauden hoitamiseen. (Hall 1977, 4-5.)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.