kaukosuhteet:

Kertokaa kokemuksianne kaukosuhteista!
Mä olen pidemmän aikaa kulkenut tätä karua tietä
yksin ja päätin hakea opiskelemaan toiselle
paikkakunnalle. Tapasin ihanan miehen, pääsin
opiskelemaan ja nyt seurustelumme on jo aika
vakavalla tasolla vaikka olemme tunteneet vasta
noin kuukauden. Olemme sopineet yrittävämme, eikä
välimatkaakaan ole kuin 90 km, mutta silti mieltä
kaihertaa ajatus, toimiiko kuitenkaan?
Kannattaisiko suosiolla sanoa good bye,
hymyillään kun tavataan, vaikka tuntuu, että olen
ensimmäistä kertaa oikeassa taspainoisessa
suhteessa.
8742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse opiskelun vuoksi saman kokeneena, välimatkaa
oli 150 km ja hyvin toimi, asumme nykyään
yhdessä.

Äänestä
  • seurustelumme taipaleella ollaan oltu puoli
    vuotta kokonaan erossa, koska asuin ulkomailla.
    sen jälkeen kaksi vuotta erossa 300 km:n päässä
    opiskeluiden takia. Nyt asutaan yhdessä ja
    porskutetaan eteenpäin elon tiellä.

    Äänestä

Itselläni on ollut kolme vakavaa suhdetta ja
kaikki kaukosuhteita. Ensimmäinen kesti 1,5
vuotta, välimatkaa 400 km, toinen melkein vuoden
ja myös 400 km, kolmanessa suhteessa
poikakaverini muutti ensin 350 km:n päähän
opiskelemaan, mutta muutti kolmen kk päästä
takaisin, sitten minä muutin 250 km:n taakse
opiskelemaan. Tätä kesti vuoden, mutta suhde
loppui kun muutettiin takaisin samalle
paikkakunnalle :( . Hyvin pärjättiin, kunhan vain
luottamus pelaa niin ei pitäisi olla mitään hätää.
Eli 90 km ei ole edes pitkä matka, aina kannattaa
yrittää!!!
Onnea yrityksellenne, toivottavasti onnistutte!!!

Äänestä

jos vain huolehditte rakkaudestanne ja luotatte
toisiin ja eihän tuo ole edes mikään matka
voi olla vaan hyväkin alkuvaiheessa jännitys
sälyy ja tutustuu kunnolla
hyvää jatkoa vaan ja onnea siitä että on
rakastunut

Äänestä

... kO kauko suhde?
No tavallaan kai.
Itte oon asunu viimeset 1.5vuotta eri mantereella
mun tyttO ystAvAn kanssa. Nyt ois viel melkein 4
viikkoo kun taas saadaan olla yhessA (Molemmat
odotetaan sitA enenmmAn kun mitAAn muuta).

Äänestä

Ei tarvitse sanoa hyvästejä,sillä aika näyttää.
Seurustelu ei ole vakavaa jos on tuntenut
kuukauden ja asuu eri kaupungeissa!
Omien kokemuksieni perusteella suosittelisin ns.
kaverisuhdetta (vapaata) ja jos hän on se
oikea,tulee siitä myöhemmin hyvä suhde.
On tyhmää ajatella heti liikaa,sillä ei koskaan
voi olla varma. Jos olet itse valmis sitoutumaan
niin toisen pitää olla myös. Jos näin on niin
kaikki varmasti järjestyy vaikka välimatkaa olisi
enemmänkin. Kuukauden tuntemisen jälkeen et vielä
tiedä hänen huonoja puoliaan,joten malttia
ajatuksiin. Ihastuminen on kyllä hienoa,mutta se
ei ole vielä rakkautta.

Äänestä

Jos toinen on se oikee, älä missään nimessä sano
hyvästejä. Voi käydä niin et menetät jonkun
tärkeän ihmisen elämässä. Kaukosuhteet onnistuu
vaikkakin kovasti ikävöiden. Joskus voi olla
parempi sanoa näkemiin ja katsoa suhdetta sitten
kun pystyy elämään toisen lähellä. Rakkaus on
kuitenkin ikuista..jos kaukosuhde ei sillä
hetkellä toimi on vain odotettava.

Äänestä

jos haluatte suhteenne toimivan. Olen itse
seurustellut noin 10 kk:n ajan miehen kanssa joka
asuu 200 km:n päässä. Ystävälläni on vielä
harrastus, joka vie viikonlopuista suurimman
osan, mutta olemme pystyneet kaikesta huolimatta
järjestämään tapaamisia viikottain. Joko hän ajaa
luokseni tai minä ajan hänen luokseen jopa
viikollakin. Lomat kyllä olemme viettäneet
yhdessä. Niinä harvoina viikonloppuina, kun
saamme olla yhdessä, teemme kaikkea mukavaa.
Viihdymme erinomaisesti kotona. Kun harvoin
tapaamme, niin yhdessä olo on todella laadukasta.
Ei turhia kinastella, vaan nautitaan täydestä
sydämestä toisistamme. Puhelinyhtiöt ovat kyllä
rikastuneet suhteestamme, mutta sekään ei
harmita.
Toivon Sinulle ja ystävällesi kaikkea hyvää!
Eläkää päivä kerrallaan ja nauttikaa jokaisesta
hetkestä, minkä saatte viettää yhdessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Bridget kirjoitti:

Kertokaa kokemuksianne kaukosuhteista!
Mä olen pidemmän aikaa kulkenut tätä karua tietä
yksin ja päätin hakea opiskelemaan toiselle
paikkakunnalle. Tapasin ihanan miehen, pääsin
opiskelemaan ja nyt seurustelumme on jo aika
vakavalla tasolla vaikka olemme tunteneet vasta
noin kuukauden. Olemme sopineet yrittävämme, eikä
välimatkaakaan ole kuin 90 km, mutta silti mieltä
kaihertaa ajatus, toimiiko kuitenkaan?
Kannattaisiko suosiolla sanoa good bye,
hymyillään kun tavataan, vaikka tuntuu, että olen
ensimmäistä kertaa oikeassa taspainoisessa
suhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu