TYÖ nationalistisena aatteena

Työ nationalistisena aatteena johtaa katastrofiin.

Suomi on ollut jo monen presidentin ja monen hallituksen ajan sosialistien johtama. Voimme nyt siis puhua todellisesta "nationalistisesta työväen sosialismista."

"Nationalistinen työväen sosialismi" johtaa yhtenäisyyden paineeseen ja ksenofobioihin; vähemmistön jahtaamiseen ja myös demokratian polkemiseen.

Siihen Suomella on jo Gestapoa, Stasia ja KGB:täkin vahvemmat välineet ja "oikeudet."
Tekniikka on kehittynyt ja ketä tahansa voidaa valvoa sen avulla ja myös vasikointi on nyt mukana kuvoissa.

Tarkoitus ei ole siis vain rikollisuuden ja terrorismin ehkäiseminen, vaan koko järjestelmä on käytettävissä POLIITTISIIN TARKOITUSPERIIN.

Puuttuu vain se että vieläkin nykyisiäkin tyrannimaisempi diktaattori astuu Kansan johtoon ja käyttää tätä "työmuurahaiskansaa" pahan ja itsekkään vallan välineenä.

Myös vahva valtio haiskahtaa pahasti Hitlerin opeilta.

Demokraattinen kanslaisyhteiskunta liberaaliein markkinatalousvoimin, on ainut politiikka joka voi pitää Suomen Kansan oikealla tiellä.
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

>3. EU:n talouspolitiikka on valjastettu vapaan, uusliberalistisen talouspolitiikan vankkurien vetäjäksi ja pääoman voittojen takaajaksi.

hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on EU:hun sisäänrakennettu, samoin suurtyöttömyys on EU:hun sisäänrakennettu.

Kun talouspolitiikan tarkoituksena on vain ja ainoastaan suuryritysten tukeminen ja niiden kilpailukyvyn kasvattaminen, kaikki muu jää tämän tavoitteen alle. Siksi valtiolla ja kunnilla ei ole varaa huolehtia sosiaaliturvasta, vanhusten hoidosta, lasten päiväkodeista ja koululaitoksesta. Ja yhä vaaditaan aina vain uusia ja uusia säästöjä, vaikka Suomen yritykset ovat nyt kuulemme erityisen hyvässä iskussa. Pelkästään Suomen pörssiyhtiöt ovat tuottaneet voittoa viimeisen vuoden aikana 10 mrd. euroa, eli 60 mrd. vanhaa mummon markkaa. Mutta eihän näistä rahoista juuri mitään heru kansan käyttöön, sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon, koulutukseen, työllisyyden kehittämiseen, nuorisotyöttömyyden poistamiseen. Valtion Budjetista on 90- luvulla hävinnyt taivaan tuuliin suuryrityksille lahjoitettuna n. 10 miljardia euroa eikä niitä ole sinne takaisin palautettu, vaan aina vain enemmän pitäisi julkisissa menoissa säästää, etteivät raharikkaat ja suuryritykset joutuisi maksamaan veroja. Tästä syystä meillä ei ole enää edes kunnollista vanhuuden turvaa. Monet jopa miettivät, kuinka vanhoiksi he oikein uskaltavat elää, ennekuin joutuvat täydellisesti hyljätyiksi ja laiminlyödyiksi vaipoissaan lojuviksi petipotilaiksi. Tämä kaikki on seurausta Suomen EU-jäsenyydestä ja siitä seuranneesta talouspolitiikasta.

5. Miten tämä talouspolitiikka luotiin? Vaikka Suomi liittyi EU:n jäseneksi kymmenen vuotta sitten v. 1995 alusta, liittymisen valmistelun aloitti jo viimeistään Holkerin hallitus v. 1987. Holkeri lupasi "hallittua rakennemuutosta". Tarkoituksen oli ajaa Suomi "EU-kuntoon". Samassa yhteydessä tehtiin "suuri verouudistus" jossa pääomaverotus laskettiin 48%:sta 25%:iin ja alettiin vapauttaa pääomien liikkeitä. Hallitus myös liitti Suomen ETA-sopimukseen, joka oli samaa kuin siirtyminen EU: n "eteiseen". Pääomien vapauttamisen seurauksena oli
1. Suomalaisia pääomia alettiin esteettömästi keinottelun ja kasinotalouden merkeissä viedä ulos. Ulosviejinä olivat mm. paperiteollisuus ja muu vientiteollisuus. Pääomien vienti johti Suomen pankin valuuttavarannon kriisiin. Valuutan pitämiseksi maassa Suomen pankin oli nostettava korkotaso lähes pilviin, pahimmillaan se nousi n. 15%:iin.
2. Korkea korkotaso taas houkutti Suomeen ulkomaista keinottelupääomaa, jotka oli laitettava kiertoon eli lainattava edelleen voidakseen tuottaa voittoa, eli korkoa. Siksi pankit lainasivat rahaa 90-luvun alussa asiakkaille mitään takuita kysymättä. Lainaa sai kuka tahansa ja kuinka paljon tahansa.
3. Korkeasta korkotasosta johtuen lainojen takaisinmaksu ei hyvin monilta onnistunutkaan. Seurasi suuri konkurssiaalto, noin 50.000 pien- ja isompaakin yritystä meni konkurssiin. Sen seurauksena syntyi jättiläismäinen työttömyys. Pankit alkoivat kaatua, SKOP ensimmäisenä. Seurasi pankkikriisi. Pankit pelastettiin siten, että Suomen työtätekevä kansa tuki pankkeja verovaroistaan ainakin 60 miljardin markan edestä.
4. Työttömyys ja pankkituki maksoivat ja valtiolta loppuivat rahat. Hallitus otti valtiolle satojen miljardien markkojen edestä velkaa, mutta sen vastapainoksi hallitus alkoi leikata budjettia kaikkialta muualta paitsi puolustusmenojen osalta. Vuonna 1992 siirryttiin eduskunnassa ns. enemmistöpäätösperiaatteeseen, jolloin oppositio ei enää voinut siirtää huonoja päätöksiä seuraavan eduskunnan päätettäväksi. Valtion ahdinkoon vedoten Ahon hallitus alkoi säätää liukuhihnalta ns. säästölakeja. Budjetista leikattiin talouspulaan vedoten kaikesta, kuntien valtionosuuksista, terveydenhoidosta, sosiaaliturvasta, koulutuksesta. Laman jälkeen talous kääntyi nousuun v. 1995. Nousu jatkui voimakkaana jopa 5%:n vuosivauhdilla, mutta siitä huolimatta Lipposen kaksi hallitusta jatkoivat edelleenkin leikkauslinjaa, jossa valtion budjetista on leikkausten myötä riisuttu kaiken kaikkiaan pois n. 10 miljardia euroa.
5. Nykyisen Vanhasen hallituksen ei ole tarvinnut paljoa leikata, koska suuret leikkaukset on jo tehty. Vanhasen hallitus ja valtiovarainministeri Kalliomäki nyt vain vahtivat, että budjetti pidetään leikkausten jälkeisellä tasolla, että kuristusote hyvinvointivaltiosta jatkuu. Julkisen talouden yksityistämislinjaa jatketaan. Julkisia palveluita siirretään yksityisille, jolloin julkisten palveluiden rahoitustarve tosin pienenee. Kääntöpuolena tässä vain on, että palvelut ovat rikkaita varten, eivät tasapuolisesti koko kansalle.
6. Näin rahat ovat kadonneet pois kansalaisten ja kuntien ulottuvilta yritysten voittojen kasvattamiseen. Kaikki tämä on Suomen EU-jäsenyyden ja siihen liittyvän politiikan suoraa seurausta>


http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/EU-perustuslaki.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Politiikan historia kirjoitti:

Työ nationalistisena aatteena johtaa katastrofiin.

Suomi on ollut jo monen presidentin ja monen hallituksen ajan sosialistien johtama. Voimme nyt siis puhua todellisesta "nationalistisesta työväen sosialismista."

"Nationalistinen työväen sosialismi" johtaa yhtenäisyyden paineeseen ja ksenofobioihin; vähemmistön jahtaamiseen ja myös demokratian polkemiseen.

Siihen Suomella on jo Gestapoa, Stasia ja KGB:täkin vahvemmat välineet ja "oikeudet."
Tekniikka on kehittynyt ja ketä tahansa voidaa valvoa sen avulla ja myös vasikointi on nyt mukana kuvoissa.

Tarkoitus ei ole siis vain rikollisuuden ja terrorismin ehkäiseminen, vaan koko järjestelmä on käytettävissä POLIITTISIIN TARKOITUSPERIIN.

Puuttuu vain se että vieläkin nykyisiäkin tyrannimaisempi diktaattori astuu Kansan johtoon ja käyttää tätä "työmuurahaiskansaa" pahan ja itsekkään vallan välineenä.

Myös vahva valtio haiskahtaa pahasti Hitlerin opeilta.

Demokraattinen kanslaisyhteiskunta liberaaliein markkinatalousvoimin, on ainut politiikka joka voi pitää Suomen Kansan oikealla tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu