Edesmennyt akateemikko ja suuresti arvostamani maamme ykkösintellektuelli piti itseään 'taistelevana humanistina'.
Ensimmäinen rohkea askel oli asettuminen Vietnamin sodan vastustajaksi.
Hän sanoi loppuvuosinaan olevansa sitoutunut kaikkein vahvimmin taisteleaavn humanismiin.
Tässä erään taistelevan humanismin ajatuksia:
------ " ... Työsarkaa taistelevan humanismin parissa riittäisi… mutta riittäisivätkö hänen voimansa?
Ei, ne eivät olleet riittäneet ja häntä harmitti ettei totuus ollut valjennut hänelle yhtä kirkkaana silloin kun oli enemmän voimia.
Mutta sitten hän oivalsi, että voisi tehdä ’linkolat’, paeta ahdistavasta häkistä, jossa ei ollut tilaa sille, mitä hän piti tärkeänä.
Ja oltuaan vapaa hän voisi kirjoittaa, sanoa suoraan sen, mitä häkissä ei saanut sanoa. Tai jos sanoi, joutui vallan hampaisiin.
Toki hän silti joutuisi. Hän leimautuisi vapauden viholliseksi, kommunistiksi, ties miksi… ja hänen sanomansa yritettäisiin mitätöidä, uhkasihan se 'miehistä parhaiden' (establishment) ryhmää, joka idealistisesti uskoo, että älykkyyden ja moraalin välillä vallitsee positiivinen korrelaatio ja että älykkäät siksi sopivat johtamaan muita vaikka faktat eivät sitä lainkaan tue... suurin viisaus ei todellakaan ole älyä vaan vastuullista moraalia. ...
Hänen kirjoituksistaan etsittäisiin kohtia, jotka voi ymmärtää väärin. Niihin tartuttaisiin koska häiritsijältä vaaditaan täydellisyyttä. Se, mikä epämiellyttävyydessään on inhimillisesti merkityksellistä, kohtaa kollektiivista vastustusta… niinhän se meni tuo ’Siiralan teesi’.
Huvittavaa, sillä onhan hän humanisti, ajattelee ihmisen parasta, taistelee sosiaalisen vastuunsa tiedostavan yksilön puolesta, kannattaa suoraa demokratiaa, solidaarisempaa kakunjakoa, ei suvaitse sortavia valtarakenteita.
Mutta niin ne tekevät… itsekkäästi ajattelevat, että joka ei ole meidän puolella on meitä vastaan… vaikka olisikin totuuden ja ihmisen puolella oleva humanisti... kirkon tapaan tekevät ’galileit’, jyräävät korpifilosofin..."
------------
Miksi politiikassa on niin vaikeaa olla humanisti, taistella yhteisen hyvän puolesta? Siitäkin huolimatta että se on ainoa kestavä ja hyviin tuloksiin vievä tie.
Ensimmäinen rohkea askel oli asettuminen Vietnamin sodan vastustajaksi.
Hän sanoi loppuvuosinaan olevansa sitoutunut kaikkein vahvimmin taisteleaavn humanismiin.
Tässä erään taistelevan humanismin ajatuksia:
------ " ... Työsarkaa taistelevan humanismin parissa riittäisi… mutta riittäisivätkö hänen voimansa?
Ei, ne eivät olleet riittäneet ja häntä harmitti ettei totuus ollut valjennut hänelle yhtä kirkkaana silloin kun oli enemmän voimia.
Mutta sitten hän oivalsi, että voisi tehdä ’linkolat’, paeta ahdistavasta häkistä, jossa ei ollut tilaa sille, mitä hän piti tärkeänä.
Ja oltuaan vapaa hän voisi kirjoittaa, sanoa suoraan sen, mitä häkissä ei saanut sanoa. Tai jos sanoi, joutui vallan hampaisiin.
Toki hän silti joutuisi. Hän leimautuisi vapauden viholliseksi, kommunistiksi, ties miksi… ja hänen sanomansa yritettäisiin mitätöidä, uhkasihan se 'miehistä parhaiden' (establishment) ryhmää, joka idealistisesti uskoo, että älykkyyden ja moraalin välillä vallitsee positiivinen korrelaatio ja että älykkäät siksi sopivat johtamaan muita vaikka faktat eivät sitä lainkaan tue... suurin viisaus ei todellakaan ole älyä vaan vastuullista moraalia. ...
Hänen kirjoituksistaan etsittäisiin kohtia, jotka voi ymmärtää väärin. Niihin tartuttaisiin koska häiritsijältä vaaditaan täydellisyyttä. Se, mikä epämiellyttävyydessään on inhimillisesti merkityksellistä, kohtaa kollektiivista vastustusta… niinhän se meni tuo ’Siiralan teesi’.
Huvittavaa, sillä onhan hän humanisti, ajattelee ihmisen parasta, taistelee sosiaalisen vastuunsa tiedostavan yksilön puolesta, kannattaa suoraa demokratiaa, solidaarisempaa kakunjakoa, ei suvaitse sortavia valtarakenteita.
Mutta niin ne tekevät… itsekkäästi ajattelevat, että joka ei ole meidän puolella on meitä vastaan… vaikka olisikin totuuden ja ihmisen puolella oleva humanisti... kirkon tapaan tekevät ’galileit’, jyräävät korpifilosofin..."
------------
Miksi politiikassa on niin vaikeaa olla humanisti, taistella yhteisen hyvän puolesta? Siitäkin huolimatta että se on ainoa kestavä ja hyviin tuloksiin vievä tie.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jonka nimi unohtui tekstin alkuosasta.
niin tähän tullaan:
Kun talouspolitiikan tarkoituksena on vain ja ainoastaan suuryritysten tukeminen ja niiden kilpailukyvyn kasvattaminen, kaikki muu jää tämän tavoitteen alle.
Siksi valtiolla ja kunnilla ei ole varaa huolehtia sosiaaliturvasta, vanhusten hoidosta, lasten päiväkodeista ja koululaitoksesta. Ja yhä vaaditaan aina vain uusia ja uusia säästöjä, vaikka Suomen yritykset ovat nyt kuulemme erityisen hyvässä iskussa.
Pelkästään Suomen pörssiyhtiöt ovat tuottaneet voittoa viimeisen vuoden aikana 10 mrd. euroa, eli 60 mrd. vanhaa mummon markkaa. Mutta eihän näistä rahoista juuri mitään heru kansan käyttöön, sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon, koulutukseen, työllisyyden kehittämiseen, nuorisotyöttömyyden poistamiseen.
Valtion Budjetista on 90- luvulla hävinnyt taivaan tuuliin suuryrityksille lahjoitettuna n. 10 miljardia euroa eikä niitä ole sinne takaisin palautettu, vaan aina vain enemmän pitäisi julkisissa menoissa säästää, etteivät raharikkaat ja suuryritykset joutuisi maksamaan veroja.
Tästä syystä meillä ei ole enää edes kunnollista vanhuuden turvaa. Monet jopa miettivät, kuinka vanhoiksi he oikein uskaltavat elää, ennekuin joutuvat täydellisesti hyljätyiksi ja laiminlyödyiksi vaipoissaan lojuviksi petipotilaiksi.
Tämä kaikki on pääosin seurausta Suomen EU-jäsenyydestä ja siitä seuranneesta vapaasta talouspolitiikasta, ns. uusliberalismista, jota olli Rehn ja kumpp. ajavat.
eipä ihme että köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat...
vaikea tätä on ymmärtää ja vielä vaikeampaa hyväksyä..
-----------
Kansanedustaja Bjarne Kallis on eduskunnan ylivoimainen pörssihai. Kalliksen osakesalkun arvo on nyt noin 665000 euroa.
Aktiivisena pörssipelurina tunnettu kansanedustaja Mikko Elo (kuvassa) (sd) sanoo tehneensä reilun 200000 euron arvoisella osakesalkullaan vuoden aikana lähes 100000 euroa voittoa.
Tammikuun vaaleissa kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaana olleen Bjarne Kalliksen omistus on hajallaan 24 pörssiyhtiössä. Suurin potti tulee nousukiidossa olleesta Rautaruukista, 160000 euroa.
Kansanedustajien osakesalkut ovat hyvänä pörssiaikana kasvaneet. Kalliksen salkun arvo on noussut vajaassa vuodessa 65 prosenttia, vaikka hän myi joulukuussa puolet Rautaruukin osakkeistaan ja sai noin 140000 euroa.
Arkadianmäen pörssikuningatar on Astrid Thors (r) yli 200000 euron osakesalkullaan. Naiskansanedustajista Eva Biaudet (r) ja Leena Harkimo (kok) ovat aktivoituneet sijoittajina.
Elo naureskelee, ettei tuollaisen tuoton ansiosta kansanedustajan palkkaakaan niin tarvitsisi maksaa.
Valitessaan Tieto-Finlandia -palkinnonsaajaa G H von Wright päätyi Anu Kantolaan. Anu Kantolasta on tänäänkin puhuttu tällä palstalla. Varsinkin hänen tohtorinväitöstään siitä miten politiikan kieli laman yhteydessä muuttui talouden kieleksi on syytä suositella kaikille yhteiskunnallisesta keskustelusta vähänkään intresseeratuille ihmisille.
Asia on nimittäin niin ettei järkiajattelun ja humanismin vastustajana suinkaan ole joukko tyhmiä ja arvoinvalidisoituneita ihmisiä, vaan sellainen etupäässä kielellisistä rakennusaineksista kutoutunut valheiden verkko, joka muodostaa yhteisesti tunnustetut "realiteetit". Vaikka älyköt ja viisaat tutkijat kerran toisensa perään muistuttaisivat siitä ettei yhteiskunnallisen (eli nykyään siis lähes yksinomaan taloudellisen) keskustelun "realiteeteille" ole tutkimustietoa tueksi (usein päinvastoin -- on näyttöä eräiden keskeisten väitteiden paikkansapitämättömyydestä) niin tuolla yhteisten uskontunnustusten kielellisellä verkolla on kuitenkin ihmisten mielissä vahvempi ote kuin intellektuellien ja tutkijoiden sanoilla.
Tässä muuan linkki Kantolan väitöskirjan arvioon:
http://www.prodemokratia.net/demokratia/markkinavalta.html
tässä joku kohta siitä
"Tämä valtiovarainministeriön johdolla tuotettu tilannearvio hyväksyttiin yleisesti totena ja sen johtopäätöksenä Esko Ahon hallitus aloitti 1991 julkisen talouden laajan leikkausohjelman, jota Lipposen ensimmäinen hallitus jatkoi vuosina 1995-99. 1990-luvun loppuun mennessä valtion menoja oli leikattu yhteensä 57 miljardia markkaa, mikä vastaa noin kahdeksaa prosenttia vuoden 1999 bruttokansantuotteesta. Lipposen toinen (nykyinen) hallitus jäädytti valtion budjetin reaalisesti vuoden 1999 tasolle koko hallituskautensa ajaksi vuoteen 2003 asti. (Tästä tavoitteesta on jouduttu nyttemmin jonkin verran tinkimään julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan kohdistuvien paineiden seurauksena).
Uusi suomalainen konsensus perustuu ratkaisevasti talouskriisin tietynlaiseen määrittelyyn. Tätä määrittelyä tarjottiin niin voimakkaasti ja arvovaltaisesti - samalla kun vaihtoehtoiset käsitykset eliminoitiin näköpiiristä - että siitä tuli vallitseva käsitys ja pian yleisesti hyväksytty totuus: hyvinvointivaltion alasajo näytti ainoalta mahdolliselta toimintatavalta."
Ei ole vaihtoehtoa - muistan tuon sloganin.
Irvokasta kosksa samaan aikaan rahaa virtasi rikkaile ja hyvinvoiville.