maaltamuutto

Te jotka olette muuttaneet pääkaupunkiseudulle, miksi valitsitte niinkuin valitsitte, ettekä muuttaneet esim. Turkuun tai Tampereelle.

Turun väkiluku on ollut pysähdyksissä, jo jonkin aikaa. Outoa asiassa on se, että kaikki muut suuret kaupungit vetää porukkaa sisään.

Turkulaisena minua kiinnostaa, että onko Turun imago muualla Suomessa niin huono, vai onko Turusta vain vaikea saada oikeanlaista taloa?

Minä en nyt aja takaa mitään, että Helsinki olisi huono paikka, vaan haluan vain tietää miten maalaiset valitsevat sen tietyn kaupungin. Tietty pääkaupunkin yhteydet vetävät puoleensa.
201509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Helsingissä on nuorekkaampi ja vauhdikkaampi meno. Enemmän konsertteja ja palveluja ja muutenkin enemmän kaikkea. Erilaisia ihmisiä ja tykkään Helsingin joukkoliikenteestä, vaikka Turussakin on hyvä.

Muutenkin tykkään, että on mahdollisimman paljon ihmisiä ympärillä, mieluusti muuttaisin isompaankin kaupunkiin kuin Helsinki.

Lisäksi tunnen enemmän porukkaa Helsingistä kuin Turusta, josta tunnen ehkä pari tyyppiä.

Äänestä
  • Kiva että joku sellainen vastasi, jonka toivoinkin vastaavan :)

    Vaikka en tiedäkkään onko Helsinki nuorekkaampi, muuta kuin iältään tai vauhdikkaampi.

    No täällä ei ole kaikki isoja konsertteja, koska on yleensä vaikea saada kuuluisuuksia edes Suomeen, saati muualle kuin Helsinkiin.

    No kyllä niitä konsertteja kuitenkin on elysee-areenalla aina silloin tällöin ja Ruisrock on maailman vanhin rokkifestari.

    Tapahtumaa Turussa on itseasiassa näin pieneksi kaupungiksi todella paljon, mutta sitä ei varmaan tiedetä kovin hyvin muualla, ellei Turussa tule kesiä vietettyä.

    Äänestä

eräs Turkua hyvin tunteva totesi että ao. paikkakunta on erittäin sisäänpäin lämpiävä, jonne on ulkopuolisen vaikea kotiutua vaikka olisi asunut siellä yli kymmmenen vuotta. Samaa olen valitettavasti kuullut monilta muiltakin :(

Helsinki on taas sen verran sekalaista väkeä täynnä, jotta kotituminen on nopeaa jos vain kaupunkiasuminen kiinnostaa.

Äänestä
  • Tuo on ennemmänkin huhu kuin paikkaansa pitävä ja todellakin se on aina ihmisestä itsestä kiinni.

    Turun varissuon ala-asteella on 70% ulkomaalaisia ja koulussa puhutaan 20eri kieltä. Tuo vain todisteeksi siitä, että Turussa on todella sekalaista sakkia.

    Turku on myös omaa todella kansainvälisen historian, joten olisi outoa, jos turkulaiset eivät voisi sulattaa muualta tulleita.

    Minulla henkilökohtaisesti on kavereita Helsingissä ja Euroopassa ja luulen että en ole mitenkään erikoinen turkulainen. Me puhutaan nopeasti ja paljon. Pidetään huolta muistakin. Turkulaiset on erittäin sarkastisia, joten sekin voi antaa väärän kuvan.

    Äänestä

  • kyselijä kirjoitti:

    Tuo on ennemmänkin huhu kuin paikkaansa pitävä ja todellakin se on aina ihmisestä itsestä kiinni.

    Turun varissuon ala-asteella on 70% ulkomaalaisia ja koulussa puhutaan 20eri kieltä. Tuo vain todisteeksi siitä, että Turussa on todella sekalaista sakkia.

    Turku on myös omaa todella kansainvälisen historian, joten olisi outoa, jos turkulaiset eivät voisi sulattaa muualta tulleita.

    Minulla henkilökohtaisesti on kavereita Helsingissä ja Euroopassa ja luulen että en ole mitenkään erikoinen turkulainen. Me puhutaan nopeasti ja paljon. Pidetään huolta muistakin. Turkulaiset on erittäin sarkastisia, joten sekin voi antaa väärän kuvan.

    et sitä huomaa? Itselläni on kokemusta yrityselämän puolelta. Siis siitä, miten sisäänlämpiävää turkulaisuus on. Ihmisiähän niissä yrityksissäkin on:)

    Äänestä

  • turkulaisena kirjoitti:

    et sitä huomaa? Itselläni on kokemusta yrityselämän puolelta. Siis siitä, miten sisäänlämpiävää turkulaisuus on. Ihmisiähän niissä yrityksissäkin on:)

    Mutta voisko kyseessä olla positiivinen sisäänpäinlämepeneminen, ei muilta sulkeutuminen?

    Minä taas olen kuullut, että Helsingissä(vain vertaus)on taas yritys maailmassa "muille ei jätetä" -meininki. Minä en tiedä, mutta kerrottiin, ettei siellä haluta esim. auttaa uutta työtekijää, ettei se vaan vie kilpailuetua itselleen.

    Sitä minä kutsuisin todella sisäänpäinlämpeäväksi touhuksi, kun käännytään vain itseään päin, siinä mielessä turkulainen "Turku ja me turkulaiset"-asenne on paljon terveempi. Kannattaa muistaa ettei Turussa tosiaankaan vierasteta muita sen enempää kuin meitä turkulaisia vierastetaan muualla tai ehkä tästä homma juuri kiikastaa.

    Voi olla ettei turkulaiseksi pääse hetkessä, mutta miksi pitäisikään päästä. Ei omia juuriaan pidä kadottaa. Sitten kun löytää Turun sydämestään ja pitää sitä pelkkää kaupunkia suurempana asiana on aito turkulainen. Mutta ei tarvitse olla turkulainen pitääkseen Turusta. Pitää olla vain avoin mieli tai ulkomaalainen, joka ei ole kuullut kaiken maailman luikuria Turusta.

    Äänestä

.. Helsinkiin, tekisin sen varmaan hyvien yhteyksien takia. Helsingistä pääsee helposti minne päin vain suomea ja ulkomaille.

Helsingin etuja Turkuun nähden on sellainen avaruus, kun Turku on tavallaan aika ahdas, niin Helsingissä on paljon avarampi kaavoitus.

Helsingissä on myös paljon enemmän esiintyjiä, jos pitää livestä jne. Ja ehkä valikoimaa on enempi, jossei sitten monipuolisempi.

Helsingissä on tietysti paljon suurempi stokka ja enemmän kahviloita sun muita, mutta tiheydeltään kahviloita ja pikaruokaloita tuskin on enemmän. Sitä paitsi, minä niinkuin varmaan moni muukin, valitsen jonkin vakiopaikan, jossa enimmäkseen käyn, enkä ole edes kaikki turun kahviloita viellä katsastanut.

Turku voittaa Helsingin tunnelmallaan ja historiallaan. Turussa on hienoa, kun tietää että tässä on kävellyt kaupunkilaisia, jo keski-ajalla, ehkä jo sitäkin ennen.

Turku on kesäkaupunkina ehdoton ykkönen, on paljon tapahtumaa ja erilaisia markkinoita. Löytyy keskiaikaismarkkinoita, silakkamarkkinoita, Turun päiviä, dbtl:llää, hansa päiviä ja muita pienempiä pippaloita. Ja tietysti myös jaetulla sijalla maailman vanhin rockfestivaali Ruisrock pitää mainita.

Turussa on myös järjestetty Tall Ship Race muutamaankin otteeseen.

Turussa on hyvät urheilumahdollisuudet. Suomen suurimalla kaupunkipuistolla kupitaalla, on jos minkälaista urheilumahdollisuutta ja sielläkin järjestetään plajon erinäisiä tapahtumia.

Turussa on iloisia ihmisiä ja paljon juhlatunnelmaa, nimen omaan se on ehkä parasta Turussa.

Turussa on muuten tällä hetkellä maan nopein taloudenkasvu ja työvoimapula. Eli Turussa riittää töitäkin, vaikka mediassa ollaan keskitytty lähinnä kertomaan mitä yhtiöitä Turussa lopetetaan.

Helsinki on kiva kaupunki, ihan oikeasti pidän Helsingistä, mutta minä en voisi asua siellä, koska olen Turusta. Minä alkaisin voida siellä pahoin, tiedän koska olen kokeillut sitä tavallaan ja se ei tietenkään johdu Helsingistä, vaan minusta itsestäni, en ole ihminen, joka hakee aina vikaa muualta.

Äänestä
  • Itse pohjoisemman Suomen entisenä asukkaana voin sanoa, että Turussa tosiaan on sisäänpäin lämpeävää porukkaa, se ei todellakaan ole pelkkää huhupuhetta. En väitä, että Helsingissäkään olisi niin puheliasta ja "lupsakkaa" porukkaa kun pohjoisemman Suomen pienemmissä kaupungeissa, mutta aina Helsingistä Turkua rennompaa porukkaa löytyy. Itse vertaan Turkua mielummin Tampereeseen, jonka ihmisistä minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Jos voitte niin viettäkää vaikka edes muutama ilta Turun ja Tampereen yössä tai päivisin muissa tapahtumissa, niin tulette huomaamaan eron.

    Itse nykyisenä Helsinkiläisenä voin kyllä kehua myös joukkoliikennettä joka on aivan loistavalla tasolla. Kai Helsingin kulttuuri tarjonta on myös Turkua monipuolisempi.

    Äänestä

  • HHH kirjoitti:

    Itse pohjoisemman Suomen entisenä asukkaana voin sanoa, että Turussa tosiaan on sisäänpäin lämpeävää porukkaa, se ei todellakaan ole pelkkää huhupuhetta. En väitä, että Helsingissäkään olisi niin puheliasta ja "lupsakkaa" porukkaa kun pohjoisemman Suomen pienemmissä kaupungeissa, mutta aina Helsingistä Turkua rennompaa porukkaa löytyy. Itse vertaan Turkua mielummin Tampereeseen, jonka ihmisistä minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Jos voitte niin viettäkää vaikka edes muutama ilta Turun ja Tampereen yössä tai päivisin muissa tapahtumissa, niin tulette huomaamaan eron.

    Itse nykyisenä Helsinkiläisenä voin kyllä kehua myös joukkoliikennettä joka on aivan loistavalla tasolla. Kai Helsingin kulttuuri tarjonta on myös Turkua monipuolisempi.

    En vain ymmärrä että mitä te tällä sisäänpäinlämpeävällä tarkoitatte. Ollaanko teille epäkohteliaita vai mistä on kyse? Olisi kiva, joskus kuulla neuvoja valittamisen sijasta. Kertokaa mitä voidaan parantaa, vai onko tästä tehty turkulaisuuteen liittyvä ylitsepääsemätön ongelma? Ihmisiä mekin vaan ollaan, aivan kuten tekin.

    Helsinki vetää kotiin päin kaikessa missä pystyy, joten ei ihme jos Helsingin tarjonta on kulttuurisesti muuta Suomea parempaa. Muille ei ole annettu edes mahdollisuutta. Määrä ei aina kuitenkaan korvaa laatua, turkulaisilla on sukupolvien kokemusetu, kuka voi väittää ettei sillä ole mitään merkitystä.

    Kaupunkina on Turku kuitenkin Helsinkiä merkittävämpi, jos otetaan kaikki asiat huomioon, Turku on Suomen historian mahtavin kaupunki ja toisena näkisin Viipurin, ei siinä pitäisi kenenkään suomalaisen nähdä ongelmaa, Turku on kaikkien suomalaisten Turku, asuitte sitten missäpäin suomea tahansa, se on osa teitäkin!

    On hiukan annettavaa tähän.
    Oma sukulaiseni asuu Turussa ja käyn vuositasolla
    siellä 3-10 kertaa.

    Nuorempana illanvietoissa koin tuota kuuluisaa
    sisäänlämpiävyyttä näkymättömän seis-signaalin
    tavoin. Jos keskustelussa tuli ilmi, että olin
    Helsingistä kotoisin, olisin voinut ruveta piik-
    kaamaan jäätä. Vastakkaista sukupuolta lähestyt-
    täessä katsottiin, ettei aikeet voineet olla "sy-
    vemmät" tai ruvettiin "painostamaan".

    Tämän saman ilmiön olen kokenut Kemissä ja Savon-
    linnassa ja lukuisilla pikkupaikkakunnilla.

    Sukulaiseni on asunut siellä toistakymmentä vuotta
    eikä hän vieläkään koe itseään täysin Turkulaisek-
    si.

    Mutta asiat muuttuvat. Pikkuhiljaa palvelutkin
    ovat saaneet neutraalimman otteen ja paikkakuntai-
    suus höllentynyt. Turku on ihan nätti kaupunki
    ja silloin tällöin kävelenkin siellä mielelläni.

    Erilaisia tilaisuuksia jokivarsi tarjoaa koko ke-
    sän, mutta siihen oikeastaan jääkin. Katseen ava-
    ruus puuttuu mm. Ruissalon ja muun vastarannan
    estäessä horisontin. Tätä kaipaan usein kun olen
    poissa Helsingistä. Suomenlinna on yksi mainio
    henkireikä kiireen keskellä.

    Olen kuitenkin huolissani uudesta rakennusbuumis-
    ta, joka muokkaa kaupunkikuvaa täysin elitistiseen
    suuntaan. Jokisuun kalliot peitetään ökytaloilla
    ja pienlaivateollisuus ja -telakat ajetaan pois
    "rumentamasta" maisemaa, joka itseäni ainakin
    viehätti omalla tavallaan.

    "...Kaupunkina on Turku kuitenkin Helsinkiä
    merkittävämpi, jos otetaan kaikki asiat huomioon..
    ..." Tuo kommentti meni hieman harakoille, sillä
    Kyllä Helsingin merkitys Suomen historiaan on jo
    monilla historian foorumeilla todettu varsin mer-
    kittäväksi.

    Turun asema aikoinaan Suomen pääkaupunkina perus-
    tui lähinnä maantieteelliseen asemaan Ruotsin
    "suurvallan" aluskaupunkina. Ruotsi käytti sitä
    lähinnä oman taloutensa kulmakivenä eli otti pal-
    jon, antoi vähän. Suomen taloudellisen ja sivis-
    tyksellisen nousun aika tapahtui Helsingin tulles-
    sa pääkaupungiksi. Huolimatta Venäjän valtakauden
    lieveilmiöistä olemme saaneet paljon enemmän Ve-
    näjältä kuin Ruotsilta, joka kävi sotaakin suo-
    malaisvoimin ja -uhrein. Ruotsinvallan aikana lä-
    hinnä oma kekseliäisyytemme toi leipämme. Rahaa
    tuli lähinnä linnoitustöihin ja asevoimiin.

    Oho... meni liiallisuuksiin, mutta joskus sitä in-
    nostuu sonnikin...

    Turkulaisuus on monille peikko, itse en enää sel-
    laista koe, mutta kyllä siellä vieläkin pidetään
    "omien puolta", vaikkei aivan yhtä ärhäkästi.

    En oikeastaan edes halua ihmisten olevan liian sa-
    manlaisia, koska erilaisuus voi olla myös rikkaus.
    Liika itseriittoisuus voi kuitenkin olla aika
    turmiollista hyvässä kehityksessä.

    Pax Fennica

    Äänestä

  • No joo kirjoitti:

    Minä en kauheasti yöelämässä liiku, joten tuo siivu aiheesta on mulla pikkasen hämärän peitossa, mutta muistan kyllä kerran jossain baarissa, joku ulkopaikkakuntalainen valitti, kun muijat on ynseitä. Pintaliitäjät nyt vaan on sellaisia ja laitoin asian sen piikkiin.

    Helsingin vaikutus suomen historiaan on merkittävä, koska pääkaupunki siirrettiin sinne, tuskinpa paljon helsingistä kuultaisiin, jos näin ei olis käynyt.

    Turun pääkaupunkius nimenomaan selittyikin maatieteellisesti, Turkuhan on lähinnä Eurooppaa, kolmen meren keskellä ja olisi Ruotsi hallinnut Suomessa tai ei Turun paikkalla olisi, joka tapauksessa kaupunki, todennäköisesti Turku.

    Turku on Tukholmaa vanhempi ja mainitaan ensimmäisen kerran al-idrisin kalitoissa yli 800vuotta sitten tosin eri nimellä ja lähinnä satamana.

    Helsinki ei ollut ylivoimainen vaihtoehto Suomen uudeksi pääkaupungiksi, vaan muitakin vaihtoehtoja oli. Helsingissä vaan oli ovelimmat päämiehet.

    Äänestä

  • ja miehelläni on todella hyvät kokemukset Turusta niinä muutamina kertoina, kun siellä olemme käväisseet. Olen itse 3. polven hesalainen ja mieheni on Oulusta, pidän kovasti kotikaupungistani, mutta Turussa käydessämme olemme jutelleet, että Turkuun voisi hyvin muuttaa. Siellä ihmiset ovat olleet aina ystävällisiä ja pidän Turun murteesta. Elämänmeno tuntuu rauhallisemmalta kuin Hesassa. Sitten olemme hyvin ihastuneet upeaan Aboa Vetus -museoon, siellä on historiaa käsitelty houkuttelevalla tavalla. Olemme kolunneet museossa monia tunteja - historia puhuttelee.

    Äänestä

  • kyselee kirjoitti:

    Minä en kauheasti yöelämässä liiku, joten tuo siivu aiheesta on mulla pikkasen hämärän peitossa, mutta muistan kyllä kerran jossain baarissa, joku ulkopaikkakuntalainen valitti, kun muijat on ynseitä. Pintaliitäjät nyt vaan on sellaisia ja laitoin asian sen piikkiin.

    Helsingin vaikutus suomen historiaan on merkittävä, koska pääkaupunki siirrettiin sinne, tuskinpa paljon helsingistä kuultaisiin, jos näin ei olis käynyt.

    Turun pääkaupunkius nimenomaan selittyikin maatieteellisesti, Turkuhan on lähinnä Eurooppaa, kolmen meren keskellä ja olisi Ruotsi hallinnut Suomessa tai ei Turun paikkalla olisi, joka tapauksessa kaupunki, todennäköisesti Turku.

    Turku on Tukholmaa vanhempi ja mainitaan ensimmäisen kerran al-idrisin kalitoissa yli 800vuotta sitten tosin eri nimellä ja lähinnä satamana.

    Helsinki ei ollut ylivoimainen vaihtoehto Suomen uudeksi pääkaupungiksi, vaan muitakin vaihtoehtoja oli. Helsingissä vaan oli ovelimmat päämiehet.

    että vieläkin otat sydämellesi pääkaupunkiuden ja
    turkulaisuuden erinomaisuuden...

    Ja sitten vielä ihmettelet, miksi vastakkainaset-
    telua jatketaan.

    No, mikä ettei.

    Sana "turku" tulee muinaisvenäjän kielen sanasta
    "trg", joka lausutaan "turgu" ja joka tarkoittaa
    markkinapaikkaa.

    Eli venäläiset olivat siellä ennen turkulaisia?

    Ja, kun turkulaiset halusivat erottua, niin paik-
    kaa alettiin kutsua Suomen Turuksi, jottei sekoi-
    tettaisi muihin toreihin, turuihin tai markkina-
    paikkoihin...

    Helsinki oli lähellä hansareittiä ja myös hyvän
    maayhteyden päässä silloisesta jättikaupungista,
    Pietarista. Tämä palveli paremmin liike-elämää
    ja työllisyyttä, jota Turku ei tarjonnut.

    ---

    Yöelämä ei ollut perimmäinen asian argumentti vaan
    kyllä se saattoi näkyä muissakin palveluissa, ku-
    en mielestäni asian ilmaisin. Esimerkki vain sat-
    tui olemaan helppo, eikä se siihen rajoittunut
    vaan saattoi se arkielämässäkin näkyä. Helsinki-
    läinen sulho kun olisi helposti saanut kaunaa
    osakseen. Jopa Rymättylässä olisi saanut helpommin
    heilan. Tämä on kuitenkin menneisyyttä, joten
    en siihen sen enempää.

    Kyllä minä kaupunkini historian tunnen. Turku tunnetaan myös nimellä aboa, jonka oletetaan tarkoittavan jokiasutusta.

    Al'idrisin kartoissa turku oli nimetty Abuwaksi, joka on aika lähellä Aboaa, eikö olekkin. Joten kumpi nimi on Turulle se ensimmäinen? Vai onko viellä joku suomalainenkin nimi, joka on jäänyt unohduksiin tällä vilkkaalla kaupankäynnin aluella, jossa paljon on ollut kansainvälisiä vaikutteita.

    Mitä Pietariin tulee, Helsinki onkin lähinnä Pietarin esikaupunki, siis noin kuvainnollisesti, kun Turku on ollut ihan itsenäin satama. Sinä viittaat että Turku olisi hieman ruotsalaisten pikku sivusatama, mutta Turku on syntynyt ihan ilman ruotsalaisia(varsinaissuomi on ensimmäisiä asutettuja alueita)ja Turku oli suur-ruotsin toisiksi suurin kaupunki.

    Turku sijaintia pytäisin sinun viellä kerran katsomaan, minkä väitän edelleen olevan suomen portti. Mieti jos Turusta lähtisi rautatieverkko Suomeen, ei muuten jäisi mikään paikka syrjään, koska Turku on kulmassa.

    Nyt kun livettiin tälle Turku-Helsinki vastakkain asetettelulle, niin minä en voi kyllä millään keskustella tästä asiasta neutraalisti, koska minun mielestäni Turku on ainoa oikea pääkaupunki Suomelle ja Helsinki vain tekopääkaupunki.

    Voisikin tehdä pientä eroa nyky-Turun ja Turun välillä, se mikä Turku oli joskus ei ole enää, vaan Turusta on jäljellä enää rippeet. Turku hävisi vähitellen sen jälkeen kun pääkaupunki titteli siirrettiin pois ja Turku paloi.

    Jos lähdetään siitä miten Helsinkin on syntynyt ja miten Turku on syntynyt, On minusta Turun tapa jotenkin kunnioitettavampi. Turku on syntynyt, koska sijainti oli loistava, eri kansojen kohdata ja käydä kauppaa. Niin virolaisten, suomalaisten, venäläisten kuin viikinki-kansojen. Sillä että ruotsi otti suomen haltuunsa, ei ole mitään tekemistä Turun synnyn kanssa, näin on kunnes toisin todistetaan. Turun syntyhetki on virallisesti hämärän peitossa.

    Äänestä

  • rentukka kirjoitti:

    ja miehelläni on todella hyvät kokemukset Turusta niinä muutamina kertoina, kun siellä olemme käväisseet. Olen itse 3. polven hesalainen ja mieheni on Oulusta, pidän kovasti kotikaupungistani, mutta Turussa käydessämme olemme jutelleet, että Turkuun voisi hyvin muuttaa. Siellä ihmiset ovat olleet aina ystävällisiä ja pidän Turun murteesta. Elämänmeno tuntuu rauhallisemmalta kuin Hesassa. Sitten olemme hyvin ihastuneet upeaan Aboa Vetus -museoon, siellä on historiaa käsitelty houkuttelevalla tavalla. Olemme kolunneet museossa monia tunteja - historia puhuttelee.

    Kiva kun joku sanoo, jotain positiivistakin. Väittäisin että ihmisten välisessä kanssakäymisessä n. 50% on itsestä kiinni, niin Turussa kuin muuallakin.

    Joku piikki voi tulla, jostain murteesta, mutta aina on joku joka tälläisistä sanoo, niin se on myös muualla.

    Jos minä lähden Helsinkiin ja puhun avoimmesti turkua, olen aika 100% varma, että joku uus-helsinkiläinen siitä minulle mainitsee jossain vaiheessa. Siitä ei vain pidä olla moksiskaan.

    Murre unohtuu, kun oppii tuntemaan. Niin minulla ainakin käy ulkopaikka kuntalaisten kanssa. Sen muutaman hetken pistän murteen merkille, mutta sitten se katoaa persoonan taakse.

    Äänestä

  • kyselee kirjoitti:

    Kyllä minä kaupunkini historian tunnen. Turku tunnetaan myös nimellä aboa, jonka oletetaan tarkoittavan jokiasutusta.

    Al'idrisin kartoissa turku oli nimetty Abuwaksi, joka on aika lähellä Aboaa, eikö olekkin. Joten kumpi nimi on Turulle se ensimmäinen? Vai onko viellä joku suomalainenkin nimi, joka on jäänyt unohduksiin tällä vilkkaalla kaupankäynnin aluella, jossa paljon on ollut kansainvälisiä vaikutteita.

    Mitä Pietariin tulee, Helsinki onkin lähinnä Pietarin esikaupunki, siis noin kuvainnollisesti, kun Turku on ollut ihan itsenäin satama. Sinä viittaat että Turku olisi hieman ruotsalaisten pikku sivusatama, mutta Turku on syntynyt ihan ilman ruotsalaisia(varsinaissuomi on ensimmäisiä asutettuja alueita)ja Turku oli suur-ruotsin toisiksi suurin kaupunki.

    Turku sijaintia pytäisin sinun viellä kerran katsomaan, minkä väitän edelleen olevan suomen portti. Mieti jos Turusta lähtisi rautatieverkko Suomeen, ei muuten jäisi mikään paikka syrjään, koska Turku on kulmassa.

    Nyt kun livettiin tälle Turku-Helsinki vastakkain asetettelulle, niin minä en voi kyllä millään keskustella tästä asiasta neutraalisti, koska minun mielestäni Turku on ainoa oikea pääkaupunki Suomelle ja Helsinki vain tekopääkaupunki.

    Voisikin tehdä pientä eroa nyky-Turun ja Turun välillä, se mikä Turku oli joskus ei ole enää, vaan Turusta on jäljellä enää rippeet. Turku hävisi vähitellen sen jälkeen kun pääkaupunki titteli siirrettiin pois ja Turku paloi.

    Jos lähdetään siitä miten Helsinkin on syntynyt ja miten Turku on syntynyt, On minusta Turun tapa jotenkin kunnioitettavampi. Turku on syntynyt, koska sijainti oli loistava, eri kansojen kohdata ja käydä kauppaa. Niin virolaisten, suomalaisten, venäläisten kuin viikinki-kansojen. Sillä että ruotsi otti suomen haltuunsa, ei ole mitään tekemistä Turun synnyn kanssa, näin on kunnes toisin todistetaan. Turun syntyhetki on virallisesti hämärän peitossa.

    Oikea karva esiin. "Viaton" muuttokysymys muuttui
    sittenkin voimakkaaksi kannanotoksi maan hegemo-
    nian alkupisteestä.

    Et voi millään sulattaa tapahtunutta, mutta histo-
    ria kautta maailman on osoittanut, että maiden
    pääkaupungit ovat poliittisin perustein syntyneitä
    ja harvoin alkuperäinen pääkaupunki pysynyt ny-
    kypäiviin saakka.

    Monella maalla on satama- ja kauppakaupunkinsa,
    eikä niistä ole tullut pääkaupunkeja tai poliitti-
    sen elämän keskipisteitä vaikka olisivat vauraita-
    kin. Tai ehkäpä juuri samasta syystä...Vanhaan
    aikaan, kun varakkaat ja poliitikot pitivät kä-
    siään toistensa taskussa.

    Turku ei ollut kaupunki syntyessään vaan kauppa-
    paikka mainitsemistasi syistä, suojaisien vesien
    ja syvien väylien ansiosta. Vuonna 1229 se oli
    vain puinen hökkelikylä, joka poltettiin myöhem-
    min peräti kahdesti.

    Minun puolestani pääkaupunki voisi olla vaikka
    Rovaniemellä, sillä saamelaiset tätä maata asutti-
    vat jo tuhansia vuosia ennen kuin "sivistys" pa-
    kotti heidät vetäytymään. Saisimme rauhan tänne-
    kin ja voisimme rakentaa entistä paremman kaupun-
    gin ilman poliittisia paineita.

    Onko kaupallisin perustein syntynyt kaupunki jo-
    tenkin "kunnioitettavampi" syntyperuste? Kuulostaa
    hieman hataralta. Syntyihän villiin länteenkin
    kaupunkeja sinne tänne samoin perustein vain sik-
    si, että kaupankäynnille luotiin perusteet.

    Jos he olisivat tulleet Abuwan rannoille kuunte-
    lemaan julistuksia, yleviä ajatuksia, poliittisia
    kannanottoja tai peräti oopperaa á vot, siinäpä
    kunnioitusta kerrakseen...Ehkäpä Islamin kirjoi-
    tuksia tunteva voisi kertoa tuon Abuwan oikean
    tulkinnan.

    Itsehän siihen suuntaan hommaa veit. Minä ilmaisin vain mielipiteeni. Minä halusin vain tietää, miksi turkuun ei muuteta ja mikä valintaan vaikuttaa.

    Äänestä

  • kyselee kirjoitti:

    Itsehän siihen suuntaan hommaa veit. Minä ilmaisin vain mielipiteeni. Minä halusin vain tietää, miksi turkuun ei muuteta ja mikä valintaan vaikuttaa.

    Lue ketjua alkuunpäin, niin huomaat, että itse
    aloitit tämän erinomaisuuskampanjan. Minä lopetan
    tähän.

    Huomannet myös, etten ole Turkua kaupunkina
    moittinut.

    Äänestä

Nyt ymmärrän taas vähän paremmin, ehkä me varsinaissuomalaiset sit vaan ollaan sen verran erilaisia, ettei tulla yhteyksiin niin hyvin.

Ja ehkä Turun pitaliito yöelämä, ottaa muut nokka pystyssä vastaan. Omassa erinomaisuudessaan elävillä on vaikea nähdä vikojaan.

Ja ehkä "turkulaiseksi ei tulla, turkulaiseksi synnytään"-asenne on muutamilla paikallisilla, itse olen naapurikunnasta, mutta hyvin varsinaissuomalainen juuriltani.

Kaikesta huolimatta haluaisin viellä heittää pallon teille, voisiko mitenkään olla mahdollista, että se miten turkulaisiin suhtaudutaan, saattaa vaikuttaa asenteisiimme, kuinka kohtelemme muualta tulleita, eli kumpi oli ensin, muna vai kana?

Kiitän asiallisista viesteistä, vielä takaisin alkuperäiseen kysymykseen, mikä painaa vaaka kupissa kun maaltamuutetaan, onko kyse tunneperäisestä valinnasta vai kylmistä faktoista, kuten logistinen aseman ja työmahdollisuudet?

Äänestä

Olisimme halunneet Tampereelle, mutta täällä pääkaupunkiseudulla ne työt vaan on.. :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyselee kirjoitti:

Te jotka olette muuttaneet pääkaupunkiseudulle, miksi valitsitte niinkuin valitsitte, ettekä muuttaneet esim. Turkuun tai Tampereelle.

Turun väkiluku on ollut pysähdyksissä, jo jonkin aikaa. Outoa asiassa on se, että kaikki muut suuret kaupungit vetää porukkaa sisään.

Turkulaisena minua kiinnostaa, että onko Turun imago muualla Suomessa niin huono, vai onko Turusta vain vaikea saada oikeanlaista taloa?

Minä en nyt aja takaa mitään, että Helsinki olisi huono paikka, vaan haluan vain tietää miten maalaiset valitsevat sen tietyn kaupungin. Tietty pääkaupunkin yhteydet vetävät puoleensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu