muuttuu luopioksi, ja milloin hän on vain "langennut" uskova?
Jos elää koko ajan lankeemuksessa, niin onko jo silloin luopio?
Kuinka kauan voi elää synnissä, ja olla silti Jumalan lapsi?
Jos elää koko ajan lankeemuksessa, niin onko jo silloin luopio?
Kuinka kauan voi elää synnissä, ja olla silti Jumalan lapsi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Silloin kun hän hylkää seurakunnankokoukset tai alkaa juopotella tai kiroilla tai asettaa seurakunnan opetukset kyseenalaisiksi tai menee avoliittoon tai uusiin naimisiin tai alkaa tupakoida tai... No, siinä tärkeimmät.
Jos tuollaiset edellisen nimimerkin luettelemat synnit ovat sellaisia, jotka tekevät luopioksi niin ei voi muuta kuin todeta, että ompa aika pinnallinen syntikäsitys. Edellämainittujen seikkojen välttäminenhän ovat ns. tavallisen kunnon kansalaisen käyttäytymisnormeja, pääosin, tai tekosyntejä korkeintaan. Todellinen synnin olemus taitaa olla paljon syvemmällä.
mieltä kanssasi, mutta luulenpa, että edellinen kommentti olikin satiirinen.
Ja ei niin pientä valhetta, ettei puolet totta.
Tuollaisen pinnallisen syntikäsityksen vallassa on ollut takavuosina koko herätysliike, ja siksi halusinkin alustuksellani tutkia nykyistä herätyksen tilaa, ja nykyisiä asenteita.
Tosi hyvä avaus ja pohdittavan arvoinen teema.
Ensinnäkin ajattelen, että uskovainen on eräällä tavalla koko ajan langennut uskova, jos tarkkaan ajatellaan. Tämä siitä syystä, että vaikka ei päivittäisessä elämässä mihinkään "isompaan" syntiin lankeaisi, niin silti "nuttu" likaantuu vähän väliä kaikenlaisiin pieniin tahroihin, kuten vääriin ajatuksiin, itsekkyyteen, vääriin motiiveihin jne. jne. En usko, etteikö jokainen uskova lankeaisi tällaisiin sisäisiin synteihin, jotka vain Jumala näkee. Tästä syystä uskova tarvitsee Jeesuksen jatkuvaa armoa ja puhdistusta.
Toinen juttu on sitten se, jos lankeaa syntiin, josta ei halua luopua. Eli uskova alkaa HARJOITTAMAAN syntiä tietoisesti ja tahtoen. Tässä kohden uskova on heikoilla, jos mielenmuutosta ei ala Jumalan rakkauden vaikutuksestakaan ilmenemään. Jumala kenties joutuu sallimaan asioita, jotka saavat uskovan havahtumaan ja palaamaan Jeesuksen luo ja saamaan anteeksi. Tämä paluu voi käsittääkseni tapahtua aivan kahden kesken Jumalan kanssa. Uskovalla on rukouksen tie armoistuimelle. Joskus voi ns. rippi olla tarpeeseen eli synnin tunnustus toisen, luotettavan uskovan läsnäollessa sekä synninpäästö. En tiedä, voiko mitään aikarajaa laittaa langenneelle. Jumala on ainakin pitkämielinen. Lankeemukseen jääminen voi olla luopumuksen esivaihe.
Ymmärtääkseni luopio on henkilö, joka on vakaalla päätöksellään halunnut kääntää selkänsä Jumalalle. Tällainen ihminen ei halua olla enää missään tekemisissä Armahtajansa kanssa. Tällainen henkilö on usein pimentynyt ymmärrykseltään, eikä näe enää Jumalan anteeksiantoa, armoa, laupeutta eikä rakkautta, vaan jotain, mitä Sielunvihollinen, Saatana on häneen päässyt kylvämään. Ihminen on sanonut Jumalalle, joka häntä rakastaa, peruuttamattomat hyvästit.
En pidä seurakunnasta vieraantunutta henkilöä luopiona, niinkuin joskus ajatellaan, vaan kyse on uskovan ja Jumalan välisestä suhteesta.
Uskova, joka ei ns. valvo hengellistä tilaansa, saattaa vähitellen liukua sellaiseen olotilaan, missä Jumala alkaa tuntua kaukaiselta ja vieraalta. Tällöin rukous ei maita, eikä Raamatun luku. Ollaan kuin haaleassa vedessä, jolloin ei mikään kosketa. Mutta Jumala on armollinen ja voi uudistaa tällaisen uskovan takaisin tuoreeseen uskon elämään.
Minä uskon äärettömän armolliseen Jumalaan, joka on armollisempi kuin luulemmekaan.
luopioista näin:
Daniel:
8:23 Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava.
Hoosea:
5:2 Luopiot ovat syvälle vajonneet turmiontekoon, mutta minä olen kuritus heille kaikille.
14:10 Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot niillä kompastuvat.
Uskon että ne jotka ovat luopion tiellä, alkavat myös pilkkaamaan uskovia ja heitä ei kiinnosta enää Jumalan tiet.
Synti elämä saa entistä enenmmän vain sijaa ja lopulta käy niin että hänestä voi pahimmassa tapauksessa tulla Jumalan kieltäjä. Joissain tapauksisa he antavat ymmärtää uskoville että synnissä ei ole mitään pahaa vaan yrittävät jopa uskotella ja käännyttää uskovienkin mielet samaan suohon mukaan.
Raamattu puhuu vakavaan sävyyn, löytäneekö hän uskoa maan päältä, ja valitutkin eksyvät. Siksi meidän tulee elää lähellä Jumalaa ja Hänen sanaansa joka ei vie eksymien tielle.
En siteerannut tarkoituksella Raamatun jakeita. Kirjoitin sen mukaan kuin olen asian ymmärtänyt Raamattua hieman lukeneena ja Jumalastakin jotain tietävänä, sekä Jeesuksen omana.
Tarkoititko muuten viestisi henk. koht. minulle vai lähinnä avauksen tekijälle vastaukseksi?
Tekstini osoitin avaajalle. :)
>>Jumala kenties joutuu sallimaan asioita, jotka saavat uskovan havahtumaan ja palaamaan Jeesuksen luo ja saamaan anteeksi. Tämä paluu voi käsittääkseni tapahtua aivan kahden kesken Jumalan kanssa.>>
Jos uskova on Kristuksessa, niin miten hän voi olla välillä kauenpana ja välillä lähempänä? Miten voi palata Jeesuksen luo, jos on Hänessä koko ajan? Vaikkakin langenneena.
>>Lankeemukseen jääminen voi olla luopumuksen esivaihe. >>
Mitä jos jää lankeemukseen, mutta ei käänny Jumalan viholliseksi? Voiko olla uskova, jos elää jatkuvassa lankeemuksessa?
Rönsykysymys:
Kumman rippikäytäntö on sinusta parempi, meidän vai katollisen kirkon?
Meidän rippi tapahtuu useimmiten kokouksen loputtua alttarilla, yleisessä esirukouspalvelussa, jonne menijä saa myös katseita selkäänsä; että mitäs tuollakin on taas tunnollaan.
Katollisilla on rippi auki arkena, ja sinne voi hiipiä niin, ettei edes pappi tiedä kenen kanssa puhuu.
Lähinnä vastaukseni oli spontaania pohdiskelua.
Hyvä kun kyselet tarkennuksia. Tällä tavalla voi hienosäätää omaa käsitystä asioista. Ei ole ensimmäinen kerta, kun joudun uudelleen miettimään ajatuksiani. Lienenkö ainoa laatuani, siis virheellinen kaveri...
Uskon tosiaan niin, että Jumala on niin uskollinen, että Hän ei lähde pois uskovasta, ellei ihminen anna lähtökäskyä. Kuitenkin läheisyys/kaukaisuus johtuu varmaan siitä, että uskova ei koe elämässään Jumalan armotekoja, eikä huomaa Hänen läheisyyttään. Armontuntu on kadonnut tällöin ja Jumala vaikuttaa vain tuomarilta, eikä armahtajalta. Palaaminen on sitä, kun saa armosta uudistua siten, että rukous ja Jumalan Sana maistuvat, kuva eli käsitys Jumalasta tervehtyy, armo nähdään taas omakohtaisesti sekä syntyy hätä muista, jotka eivät Jeesusta tunne.
Lankeemukseen jääminen voi johtaa pitkän ajan kuluessa lopulta välinpitämättömyyteen ja sen kautta kylmentymiseen ja uskon hylkäämiseen.
Jumalahan sydämet tutkii, emme me. Hän tekee oikeat arviot ja johtopäätökset. Synti eli tietoisessa synnissä eläminen erottaa ainakin hetkellisesti uskovan yhteydestä Jumalaan, kunnes ihminen palaa takaisin, Jumalan vetämänä. Paluu on Jumalan teko ja vaikutusta.
En tunne katolisen kirkon rippikäytäntöä, mutta olen ymmärtänyt, että se auttaa ihmisiä arjen keskellä hyvin konkreettisesti. Rippi ei kuitenkaan ole lupakirja rynnätä taas takaisin samaan kuralätäkköön. "Mene, äläkä enää syntiä tee" (harjoita, koska ei ko. nainenkaan muuttunut synnittömäksi anteeksisaatuaan).
Rippiasiassa meilläkin voitaisiin mennä sellaiseen hienotunteisempaan käytäntöön, ihan systemaattisesti. Puhut oikeaa asiaa. Rippi pitäisi myös meillä mielestäni olla intiimi tapahtuma, josta muiden ei pitäisi tietää mitään, ei edes kumartuneita selkiä.
Nämä ovat edelleen spontaaneja ajatuksia, ilman syvempää pohdiskelua. Mitään teesejä en näistä ole rakentamassa. Jos joku pitää minua harhaoppisena, niin pitäköön. Jumala osaa arvioida kirjoitukseni ja niihin kätkeytyvän asenteeni oikein.
kuulostaa ihan hyviltä ainakin minun korvaani.
Paljon vaikeampaa tuleekin eteen, kun tuota rajaa sovelletaan seurakuntakuriin.
Silloin yleensä otetaan varman päälle ja reppanat ihmiset saavat hengellisen selkäsaunan.
Joskin seurakuntakurin ilmenemismuodot ovat viime vuosikymmenillä melkoisesti eläneet.
Nykyisin ollaan jo armahtavampia, vaikkakin siitä seuraa äänekkäiden pyhien valitusta, että ei olla kuuliaisia Jumalalle ja että katsotaan syntiä läpi sormien.
Palatakseni alustukseen, luulen että ns "kehitysvammainen" Jumalan lapsi saa osakseen mieluummin tuomitsevia katseita, kun säälin tai hyväksymisen osoituksia.
Silti olen kanssasi samoilla linjoilla siitä, että nokka porossa kulkeva uskovakin on Jumalan lapsi, vaikka olisikin ongelmia selvitä näkyvien syntien kanssa.
Vasta kun jää kiinni, voi kutsua itseään luopioksi.
Mutta Jumala näkee kaiken. Ihminen saattaa esittää uskovaa ja rakennella hienot kulissit, jotka kelpaa ihmisille, mutta mitä arvoa niillä on, kun kysymys on kuitenkin suhteesta kaikkinäkevään ja -tietävään Jumalaan, jolle ei kannata esittää mitään teatteria, eikä esitellä erilaisia naamareita. Hän näkee kaiken.
Jumala vahvistaa minuutta ja jos häpeämistä ei ole opiskeltu/opetettu häpeämättömyys vahvistuu.
Tämä on tuttuakin tutumpi ominaisuus uskovassa Jumalan lapsessa. Häpeämisen taitoa on vaikea kehittää, ellei se ole luontainen ominaisuus.
Kyllä minä osaan hävetä ihan luontaisesti, lähes päivittäin. Se on Jumalan asettama ominaisuus, josta en edes halua päästä eroon, koska se säätelee myös tekemisiäni. Muista en tiedä, kun en osaa lukea ihmisten sisintä. Jumala vain sen osaa, täydellisesti.
>kuinka kauan voi elää synnissä, ja olla silti Jumalan lapsi?<
tulee eittämättä mieleen ajatus, että on olemassa pienempi- ja isompimerkityksisiä syntejä.
ja jatkoa: voin olla keppoisasti ilkeäkielinen ja -mielinen, mutta silti Jumalan lapsi, kun taas esim. avionrikkomusta ei passaisi niinkään pitkään harrastaa menettämättä lapsioikeuttaan.
>>avionrikkomusta ei passaisi niinkään pitkään harrastaa menettämättä lapsioikeuttaan.>>
Pyhien yhteyden seurakuntakuria on nääs vaalittava tarkkaan..