Keskusta häviää seuraavat vaalit jos...

Puoluetukirahat on juotu ja käytetty huoriin.

   
Ihmisen pääelinkeino on syöminen, sanotaan. Tämä sanonta on niin tosi ja viisas, että sen tulee olla yhteiskunnan elinkeinorakenteen perusta. Sillä jos tämä totuus hämärtyy, joudumme tuuliajolle, jossa raha ja kansainvälinen keinottelu määrää suunnan ja pyörittää kompassia vailla minkäänlaista kosketusta biologiseen todellisuuteen. Globaalissa markkinataloudessa ravinnon tuottaminen on keskittynyt suurteollisuudeksi, joka muuttaa maatalouden elinehdot ja vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin asemaan koko biosfäärissä.

Ravinnon tuottamisen tulee perustua ekologisesti kestävään maatalouteen, kotitarveviljelyyn sekä keräilyyn, metsästykseen ja kalastukseen. Nämä tavoitteet eivät ole romantisoitua utopiaa, sillä nykyisessäkin, luonnosta etääntyneessä kulttuurissamme, puutarhanviljely, sienestys, marjastus ja kalastus edustavat varsin merkittävää osaa monen ihmisen ravinnon hankkimisessa. Tällainen omakohtainen luonnontalous on nykyisin määritelty harrastukseksi tai mielen virkistykseksi, mutta se osoittaa myös, että sisimmissään ihminen haluaa elää omavaraisesti ja luonnonmukaisesti.

Ihmisen tulee mahdollisimman paljon pysyttäytyä kasvisruokavaliossa, sillä se on eettisesti, ekologisesti ja terveydellisesti paras vaihtoehto. Myös luonnonkala on ekologisesti ja terveydellisesti edullinen ravintoaine.

Maatalouden päätehtävänä on ylläpitää paikallista omavaraisuutta ja taata puhtaiden perusravintoaineiden saanti. Luonnon moninaiskäyttö ekologista tasapainoa vaarantamatta antaa ihmiselle mielekästä työtä. Maatalouden tuotantokyky turvataan vain biologisin ja työvaltaisin menetelmin. Uuden biotekniikan tulee palvella paikallistaloutta ja sen luonnottomat muodot, kuten geenimanipulaatio, on kiellettävä ja samalla huolehdittava siitä, ettei maahan tuoda geenimanipuloituja elintarvikkeita.

Vaikka luonnonmukaisessa kulttuurissa ravinto onkin pääasiassa kasvis- ja kalavoittoista, on syytä ylläpitää myös pienimuotoista karjanhoitoa jo peltojen lannoituksenkin vuoksi. Suomen luonnon monimuotoisuus osin perustuu vanhakantaisen maatalouskulttuurin luomiin ympäristöihin. Nykyisin Suomessa uhanalaisiksi luokitelluista eliölajeista huomattava osa edustaa laidun-, niitty- ja hakamaaympäristön seuralaislajistoa. Sen vuoksi riittävän laajamittainen karjatalouden ylläpito on tärkeä. Pääosa siitä palvelisi kuitenkin maidon ja villan tuotantoa. Karjanhoidossa ei saa harjoittaa massatuotantoa, vaan eläimiä tulee kohdella yksilöinä. Ihmisen tulee kunnioittaa eläimiä ja olla loukkaamatta niiden lajiominaisuuksia sekä biologista arvokkuutta.

Maataloudessa, niin kuin kaikessa luonnonkäytössä, ihmisen tulee ottaa huomioon biosfäärin ravinto- ja energiaketjujen jatkuvuus ja eliölajien moninaisuus. Ihmisen on opittava elämään luonnossa luonnonympäristönsä ehdoilla.

Uusi Keskusta kirjoitti:

   
Ihmisen pääelinkeino on syöminen, sanotaan. Tämä sanonta on niin tosi ja viisas, että sen tulee olla yhteiskunnan elinkeinorakenteen perusta. Sillä jos tämä totuus hämärtyy, joudumme tuuliajolle, jossa raha ja kansainvälinen keinottelu määrää suunnan ja pyörittää kompassia vailla minkäänlaista kosketusta biologiseen todellisuuteen. Globaalissa markkinataloudessa ravinnon tuottaminen on keskittynyt suurteollisuudeksi, joka muuttaa maatalouden elinehdot ja vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin asemaan koko biosfäärissä.

Ravinnon tuottamisen tulee perustua ekologisesti kestävään maatalouteen, kotitarveviljelyyn sekä keräilyyn, metsästykseen ja kalastukseen. Nämä tavoitteet eivät ole romantisoitua utopiaa, sillä nykyisessäkin, luonnosta etääntyneessä kulttuurissamme, puutarhanviljely, sienestys, marjastus ja kalastus edustavat varsin merkittävää osaa monen ihmisen ravinnon hankkimisessa. Tällainen omakohtainen luonnontalous on nykyisin määritelty harrastukseksi tai mielen virkistykseksi, mutta se osoittaa myös, että sisimmissään ihminen haluaa elää omavaraisesti ja luonnonmukaisesti.

Ihmisen tulee mahdollisimman paljon pysyttäytyä kasvisruokavaliossa, sillä se on eettisesti, ekologisesti ja terveydellisesti paras vaihtoehto. Myös luonnonkala on ekologisesti ja terveydellisesti edullinen ravintoaine.

Maatalouden päätehtävänä on ylläpitää paikallista omavaraisuutta ja taata puhtaiden perusravintoaineiden saanti. Luonnon moninaiskäyttö ekologista tasapainoa vaarantamatta antaa ihmiselle mielekästä työtä. Maatalouden tuotantokyky turvataan vain biologisin ja työvaltaisin menetelmin. Uuden biotekniikan tulee palvella paikallistaloutta ja sen luonnottomat muodot, kuten geenimanipulaatio, on kiellettävä ja samalla huolehdittava siitä, ettei maahan tuoda geenimanipuloituja elintarvikkeita.

Vaikka luonnonmukaisessa kulttuurissa ravinto onkin pääasiassa kasvis- ja kalavoittoista, on syytä ylläpitää myös pienimuotoista karjanhoitoa jo peltojen lannoituksenkin vuoksi. Suomen luonnon monimuotoisuus osin perustuu vanhakantaisen maatalouskulttuurin luomiin ympäristöihin. Nykyisin Suomessa uhanalaisiksi luokitelluista eliölajeista huomattava osa edustaa laidun-, niitty- ja hakamaaympäristön seuralaislajistoa. Sen vuoksi riittävän laajamittainen karjatalouden ylläpito on tärkeä. Pääosa siitä palvelisi kuitenkin maidon ja villan tuotantoa. Karjanhoidossa ei saa harjoittaa massatuotantoa, vaan eläimiä tulee kohdella yksilöinä. Ihmisen tulee kunnioittaa eläimiä ja olla loukkaamatta niiden lajiominaisuuksia sekä biologista arvokkuutta.

Maataloudessa, niin kuin kaikessa luonnonkäytössä, ihmisen tulee ottaa huomioon biosfäärin ravinto- ja energiaketjujen jatkuvuus ja eliölajien moninaisuus. Ihmisen on opittava elämään luonnossa luonnonympäristönsä ehdoilla.

Erinomainen kirjoitus. Jos tuo visio valitaan päämääräksi, niin aina mennään oikeaan suuntaan, vaikkei koskaan perille päästäisikään.

Samanaikaisesti pitäisi purkaa kaupan keskusliikkeiden kartellit ja edellyttää kaupan rakenteiden hajauttamista alueelliseen tukku- ja vähittäiskauppaan, jotta uudelle maataloustuotannolle ja elintarvikkeiden jalostukselle saadaan mahdollisimman lyhyt markkinointikanava ja jakelutie.

Keskustalaisten pääsääntöisesti hallitsema alueellinen osuuskauppaverkosto olisi tähän valmis pohja ainoastaan valtakunnallista ketjuohjausta löysentämällä

Uusi Keskusta kirjoitti:

   
Ihmisen pääelinkeino on syöminen, sanotaan. Tämä sanonta on niin tosi ja viisas, että sen tulee olla yhteiskunnan elinkeinorakenteen perusta. Sillä jos tämä totuus hämärtyy, joudumme tuuliajolle, jossa raha ja kansainvälinen keinottelu määrää suunnan ja pyörittää kompassia vailla minkäänlaista kosketusta biologiseen todellisuuteen. Globaalissa markkinataloudessa ravinnon tuottaminen on keskittynyt suurteollisuudeksi, joka muuttaa maatalouden elinehdot ja vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin asemaan koko biosfäärissä.

Ravinnon tuottamisen tulee perustua ekologisesti kestävään maatalouteen, kotitarveviljelyyn sekä keräilyyn, metsästykseen ja kalastukseen. Nämä tavoitteet eivät ole romantisoitua utopiaa, sillä nykyisessäkin, luonnosta etääntyneessä kulttuurissamme, puutarhanviljely, sienestys, marjastus ja kalastus edustavat varsin merkittävää osaa monen ihmisen ravinnon hankkimisessa. Tällainen omakohtainen luonnontalous on nykyisin määritelty harrastukseksi tai mielen virkistykseksi, mutta se osoittaa myös, että sisimmissään ihminen haluaa elää omavaraisesti ja luonnonmukaisesti.

Ihmisen tulee mahdollisimman paljon pysyttäytyä kasvisruokavaliossa, sillä se on eettisesti, ekologisesti ja terveydellisesti paras vaihtoehto. Myös luonnonkala on ekologisesti ja terveydellisesti edullinen ravintoaine.

Maatalouden päätehtävänä on ylläpitää paikallista omavaraisuutta ja taata puhtaiden perusravintoaineiden saanti. Luonnon moninaiskäyttö ekologista tasapainoa vaarantamatta antaa ihmiselle mielekästä työtä. Maatalouden tuotantokyky turvataan vain biologisin ja työvaltaisin menetelmin. Uuden biotekniikan tulee palvella paikallistaloutta ja sen luonnottomat muodot, kuten geenimanipulaatio, on kiellettävä ja samalla huolehdittava siitä, ettei maahan tuoda geenimanipuloituja elintarvikkeita.

Vaikka luonnonmukaisessa kulttuurissa ravinto onkin pääasiassa kasvis- ja kalavoittoista, on syytä ylläpitää myös pienimuotoista karjanhoitoa jo peltojen lannoituksenkin vuoksi. Suomen luonnon monimuotoisuus osin perustuu vanhakantaisen maatalouskulttuurin luomiin ympäristöihin. Nykyisin Suomessa uhanalaisiksi luokitelluista eliölajeista huomattava osa edustaa laidun-, niitty- ja hakamaaympäristön seuralaislajistoa. Sen vuoksi riittävän laajamittainen karjatalouden ylläpito on tärkeä. Pääosa siitä palvelisi kuitenkin maidon ja villan tuotantoa. Karjanhoidossa ei saa harjoittaa massatuotantoa, vaan eläimiä tulee kohdella yksilöinä. Ihmisen tulee kunnioittaa eläimiä ja olla loukkaamatta niiden lajiominaisuuksia sekä biologista arvokkuutta.

Maataloudessa, niin kuin kaikessa luonnonkäytössä, ihmisen tulee ottaa huomioon biosfäärin ravinto- ja energiaketjujen jatkuvuus ja eliölajien moninaisuus. Ihmisen on opittava elämään luonnossa luonnonympäristönsä ehdoilla.

Samantapaisen maatalousmallin puolesta olen täällä useaan kertaan elämöinyt ja Jaba on antanut sille tukeaan omalta ja ihan hyvältä näkemyspohjaltaan. Aina ovat Kepun perusjoukot leimanneet meidät täyshulluiksi, joten tervetuloa maatalouskahjojen hilpeään joukkoon.