Toteuttaa itseänsä -
tämä Maslown tarvehierarkian korkeimmasta kategoriasta löytyvä käsite on monelle ihmiselle vieras. Mitä se sellainen itsensä toteuttaminen on? Mikä on itse? Miten se toteutuu?
Ajatus itsensä toteuttamisesta tuntuu epämääräiseltä niin kauan kuin itseään ei ole oppinut tuntemaan. Tunne itsesi - gnothi seauton - on vanha kreikkalainen viisaus, joka pätee nykyaikanakin. Vasta kun ihminen todella tuntee itsensä, voi hän tietää mitä itsensä toteuttaminen merkitsee.
Kyse ei ole mistään epämääräisestä asiasta, vaan koko elämän kestävästä määrittely- ja kasvuprojektista. Tämä kasvuprojekti ei ole pelkästään kivaa, vaan se on myös jännittävää. Kasvaminen tekee toisinaan myös kipeää, mutta syvän todellisuuskäsityksen omaava näkee myös vaikeuksien kasvattavan merkityksen. Ne ovat kuin henkisiä punnuksia, joita nostamalla minuutemme vahvistuu ja kehittyy.
Itsetuntemisen ja itsekasvatuksen tie ilmenee ihmiselle itselleen jäsentyneenä ihmiskäsityksenä, arvomaailmana ja maailmankuvana sekä luottamuksena siihen, että elämä kannattaa kovissakin aallokoissa.
Kestävien arvojen varaan minuuttaan rakentava ilmenee toisille ihmisille peruspositiivisena, auliisti neuvoja, tukea ja kannustusta antavana luotettavana henkilönä, joka ei esitä mitään roolia, ei kiinnitä sydäntään tai mieltään materiaalisille arvoille, ei millään tavoin korosta tai kehu itseään... sanalla sanoen, tällainen henkilö vain on oma itsensä. Tällaisesta henkilöstä säteilee salaperäisellä, hiljaisella tavalla voima ja totuus, jonka herkkävaistoinen saattaa havaita.
Nykyihmistä usein vaivaava epämääräinen tyytymättömyyden tunne, paha olo, johtuu tyypillisesti siitä, ettei minuutta ole tietoisesti kehitetty. Ei ole vakavasti pohdittu, mitä juuri minä haluaisin elämälläni tehdä.
Elämä ja todellisuus on tässä ja nyt ja sillä pitäisi tehdä jotakin - olemiselle on löydettävä mieli. Terve itsekunnioitus mahdollistuu vain itsetuntemuksen myötä ja aito lähimmäisenrakkaus voi kummuta vain ehjästä tai eheytyvästä minuudesta käsin.
Mikäli ei tietoisesti ponnistele itseytensä löytämiseksi, liukuu hyvin helposti pinnallisuuteen ja esineolemiseen, joka ilmenee mm. tajunnan kritiikittömänä täyttämisellä television, iltapäivälehtien ja muiden tiedotusvälineiden tarjoamalla informaatiolla, josta suurin osa on kestävän minuuden rakennusaineiksi kelpaamatonta toisarvoista pintakuplintaa. Kyllä, suuret kalat kutevat syvissä vesissä, ja aito ihmisyys on arkipäiväisyyden pintakuplia syvemmällä. Pintatason ilmiöihin takertuva (epä)minuus ei selviydy elämän koulussa, vaan pirstaloituu ennemmin tai myöhemmin epämääräiseksi pahan olon, tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteeksi, välinpitämättömyydeksi, rakkaudettomuudeksi, ahneudeksi, julmuudeksi, väkivallaksi... Tämä rikkinäisyys ilmenee usein myös epäterveenä itsensä korostamisena (narsismi).
Useimmat ns. realistit toteavat normaaliin elämään kuuluvan sekä ylä- että alamäkeä ja ovat tässä aivan oikeassa. Mutta näissä elämän kumpareissa seikkailua helpottaa kovasti, jos on vilpittömästi pyrkinyt ja pyrkii selvittämään itselleen vastaukset peruskysymyksiin: Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Minne minä menen? Miksi? Epämääräinen paha olo ja kyvyttömyys itsensä toteuttamiseen jatkuu kunnes tietoisuus herää näkemään nämä kysymykset ja niihin vastaamisen elämän ykkösasiana.
-pohtija
www.sunpoint.net/~aajajii
tämä Maslown tarvehierarkian korkeimmasta kategoriasta löytyvä käsite on monelle ihmiselle vieras. Mitä se sellainen itsensä toteuttaminen on? Mikä on itse? Miten se toteutuu?
Ajatus itsensä toteuttamisesta tuntuu epämääräiseltä niin kauan kuin itseään ei ole oppinut tuntemaan. Tunne itsesi - gnothi seauton - on vanha kreikkalainen viisaus, joka pätee nykyaikanakin. Vasta kun ihminen todella tuntee itsensä, voi hän tietää mitä itsensä toteuttaminen merkitsee.
Kyse ei ole mistään epämääräisestä asiasta, vaan koko elämän kestävästä määrittely- ja kasvuprojektista. Tämä kasvuprojekti ei ole pelkästään kivaa, vaan se on myös jännittävää. Kasvaminen tekee toisinaan myös kipeää, mutta syvän todellisuuskäsityksen omaava näkee myös vaikeuksien kasvattavan merkityksen. Ne ovat kuin henkisiä punnuksia, joita nostamalla minuutemme vahvistuu ja kehittyy.
Itsetuntemisen ja itsekasvatuksen tie ilmenee ihmiselle itselleen jäsentyneenä ihmiskäsityksenä, arvomaailmana ja maailmankuvana sekä luottamuksena siihen, että elämä kannattaa kovissakin aallokoissa.
Kestävien arvojen varaan minuuttaan rakentava ilmenee toisille ihmisille peruspositiivisena, auliisti neuvoja, tukea ja kannustusta antavana luotettavana henkilönä, joka ei esitä mitään roolia, ei kiinnitä sydäntään tai mieltään materiaalisille arvoille, ei millään tavoin korosta tai kehu itseään... sanalla sanoen, tällainen henkilö vain on oma itsensä. Tällaisesta henkilöstä säteilee salaperäisellä, hiljaisella tavalla voima ja totuus, jonka herkkävaistoinen saattaa havaita.
Nykyihmistä usein vaivaava epämääräinen tyytymättömyyden tunne, paha olo, johtuu tyypillisesti siitä, ettei minuutta ole tietoisesti kehitetty. Ei ole vakavasti pohdittu, mitä juuri minä haluaisin elämälläni tehdä.
Elämä ja todellisuus on tässä ja nyt ja sillä pitäisi tehdä jotakin - olemiselle on löydettävä mieli. Terve itsekunnioitus mahdollistuu vain itsetuntemuksen myötä ja aito lähimmäisenrakkaus voi kummuta vain ehjästä tai eheytyvästä minuudesta käsin.
Mikäli ei tietoisesti ponnistele itseytensä löytämiseksi, liukuu hyvin helposti pinnallisuuteen ja esineolemiseen, joka ilmenee mm. tajunnan kritiikittömänä täyttämisellä television, iltapäivälehtien ja muiden tiedotusvälineiden tarjoamalla informaatiolla, josta suurin osa on kestävän minuuden rakennusaineiksi kelpaamatonta toisarvoista pintakuplintaa. Kyllä, suuret kalat kutevat syvissä vesissä, ja aito ihmisyys on arkipäiväisyyden pintakuplia syvemmällä. Pintatason ilmiöihin takertuva (epä)minuus ei selviydy elämän koulussa, vaan pirstaloituu ennemmin tai myöhemmin epämääräiseksi pahan olon, tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteeksi, välinpitämättömyydeksi, rakkaudettomuudeksi, ahneudeksi, julmuudeksi, väkivallaksi... Tämä rikkinäisyys ilmenee usein myös epäterveenä itsensä korostamisena (narsismi).
Useimmat ns. realistit toteavat normaaliin elämään kuuluvan sekä ylä- että alamäkeä ja ovat tässä aivan oikeassa. Mutta näissä elämän kumpareissa seikkailua helpottaa kovasti, jos on vilpittömästi pyrkinyt ja pyrkii selvittämään itselleen vastaukset peruskysymyksiin: Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Minne minä menen? Miksi? Epämääräinen paha olo ja kyvyttömyys itsensä toteuttamiseen jatkuu kunnes tietoisuus herää näkemään nämä kysymykset ja niihin vastaamisen elämän ykkösasiana.
-pohtija
www.sunpoint.net/~aajajii
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lukuisat ihmiset ilmeisesti siis luulevat, että heidän tulee käyttäytyä tietyllä, yhteiskunnan tarjoamalla tavalla, tai ajatella jollakin, ulkopuolisella tavalla tai kenties viisaudella?! Olen kyllä huomannut, että jos et uskalla olla oma itsesi, olet pian jokusen toinen itsesi, jonkun muun malli toteuttaa kyllä kauttasi toteutuksiaan, mitä ikinä sitten toteuttaakin.
Sanot että, nykyihmistä usein vaivaava epämääräinen tyytymättömyyden tunne,...
Varmasti sama väittämä on esiintynyt aina aiemmissakin nyky-yhteiskunnissa, eri naamat vain pohtivat elämän päättömyyttä ja kun on vain kysymyksiä. Vaikea laji tämä kun tänne vain lupaa kysymättä nakataan ja lyödään roolit valittaviksi ja talvikin vielä joidenkin riesana. Ehkä sitä tosiaan pitää elää vaan kybällä piittaamatta niin kauhean vakavasti muiden aiemmista päätelmistä, mitä elämään ja autuuteen tulee.
Sanot että pitäisi myös näitä yrittää selvitellä; Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Minne minä menen? Miksi?
Kyllähän tietysti ihmiskunta yhdessä tekee tuota selvitystyötä joka ikisellä elämän saralla ja vastaukset ovat ne usein kovin kummallisia, moninaisia ja varsin harhaileviakin. Vastausta noihin kysymyksiin ei totuuden nimessä olekkaan, on vain kohtuullisia väliarvioita, entäs sitten?!
Itsensä tunteminen, minkä itsensä?, tästä voisi revitellä sata sivua etenemättä aiheesta. Ymmärrän kyllä mitä haet takaa ja todellakin, tarvitsemme varmasti ns. "ehjiä ihmisiä", oman arvonsa tuntevia ihmisiä, terveitä, ei aivopestyjä ihmisiä. Onko sellaisia missään, on eri juttu.
On tämä silti edullista hupia, nollasta tullaan ja nollaan mennään, tiiraillaan tässä vuorollamme suurta kärrinpyörää ja jotkut sitä moottoripyärää, kuten sinä vissiin teet, lonely rider. Vuorollaan sitten taas laitetaan yx päivä ajohaalarit narikkaan, kiitos kaloista, olihan nam.
Olla oma itsensä; jotta voi olla, on opittava tuntemaan itsensä. Itsensä tuntemaan oppiminen ei ole helppoa. Ihminen on moniulotteinen merkillinen olento. Elämän mittaisesta projektista on kysymys.
Olla oma itsensä; itseys. Mitä on itse? Tyypillisesti erotetaan tiedostamaton tajunta ja tiedostettu; kokonaisuus, itse on tiedostamattoman ja tiedostetun kokonaisuus. Minä katson että kasvu on tiedostamattoman integrointia tiedostavaan minään.
Olla oma itsensä; haaveena ehjä minuus joka realisoi ihmisyyden kirkkaimpia potentiaaleja kaikilla tasoilla.
Olla oma itsensä; on opittava tuntemaan itsensä.
Olla oma itsensä; on maltettava välillä pysähtyä, hiljentyä, kääntyä sisään, katsoa, ihmetellä.
Olla oma itsensä; siinäpä haaste.
-pohtija
www.sunpoint.net/~aajajii
kuten meillä länkkäreillä, niin mikäs tässä on tutustua vaikka tuohon vanhaan naapuriin. Toisaalta sellainenkin mielikuva on olemassa, noista, maapalleron enemmistö asukkaista, noista oikeasti köyhistä, että he eläisivät jotenkin "maanläheisempää", tahi jotenkin rikkaampaa eloa, kun joutuvat raasut elämään niin konkreettisesti ravinnon hankinnan perässä, tai peräti jatkuvasti kuolema olkapäällä. Onhan se romannttinen mielikuva, kun meillä on siihen varaa ja paskat.
Meillä on siis tätä varaa ja hirveän paljon luppoaikaa, jessustella ihan mistä asiakkaiden laidoista vaan, eri asia on tekeekö kukaan silti mitään mitä ei muuten tekisi, tuskinpa vaan.
"Maailmaan kyllä mahtuu tarinoita ja marinoita", sanoi joku viisas ja marisi taas.
Toinen asia on myös johtaako itsensä etsiminen yhtikäs muuhun mihinkään kuin omaansa, epämääräiseen paremmuuden tuntoon tai johonkin luuloihin itsestään, sellaisessa on siinäkin omat sudenkuoppansa. Voi kait johtaakkin, tietäisipä vain mitä etsiä ?! Pitäiskö sitä sitten vielä uusi uskonto laittaa markkinoille...
Pitäisi ehkä reisusa olla vaikkapa personal-opas. (Paljon maksaa henk.koht enkeliopas, joka johdattaa kotiin ja kertoo matkalla sairaan hyviä tarinoita josmaailmasta, vitseillä?).
Tässä tulee jostain syystä mieleen vanha viidakon sananlasku, "Se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". No, "yrittänyttä ei laiteta", toiminee myös morkkikseen.
Olen absolut sitä mieltä, että jokainen kaupunkineläjä olisi vietävä ihka yksin autiosaareen, joksikin aikaa aivolepoon. Vähän noin niin kuin pohtimaan mikä lie on tämä homman juju ja yhteiskunnan puhallettava hiili. Vai syönkö minä tässä vain toisten syöttämää karvaista pajunköyttä, ainaisessa tukehtumispisteessä ja harmaassa, kelluvassa epävarmuudessa ja rahat pois kaupan päälle.
Nimimerkki: Kokemusta on, entäs sitten, ei tunnu missään, pitäisikö ehkä tuntua ja miltä.
Pitkästä aikaa luen tältä palstalta jotain
syvältä koskettavaa.Nuo näkemykset ovat kypsymässä
itselläni.Tosin se on elämän mittainen projekti.
Toivon jatkoa tähän avaukseen.Minun on luettava se
vielä tarkemmin ajatuksella.(Toisin sanoen töissä
ollessani tulostan)
on ihmeellinen olento.
Jokainen on enemmän kuin käsitys itsestään.
Jokainen.
Ihmisyyteen sisältyy mahdollisuuksia.
Suuria mahdollisuuksia.
Mahdollisuuksia hyvyyteen, kauneuteen, oikeudenmukaisuuteen.
Mahdollisuuksia.
Sinä voit valita.
Valitse viisaasti.
-pohtija
kiemurrellaaan eksistentiaalisten ongelmien kimpussa ja tehdään itsemurhia "ollako vai eikö olla" kysymyksen takia. Samaan aikaan suurin osa maailmaa näkee nälkää, eikä voi koskaan edes haaveilla itseään tilanteeseen, jossa voisi kysyä itseltään: " olenko onnellinen" ?