Kielilläpuhuminen, mitä sillä tarkoitetaan?
Protestanttisissa seurakunnissa, joissa myös "karismaattiset armolahjat" ovat yleisiä, sillä tarkoitetaan uskovan ihmisen puhetta / rukousta / profetoimista Pyhän Hengen innoittamana "taivaallisilla kielillä".
Merkittävää luonnehdinnassa on se, että käytetyt kielet eivät ole välttämättä / tiettävästi ihmiskunnan käyttämiä kieliä. Kielentutkijat ovat vertailleet eri mantereilla kuultuja kristillisiä karismaattisia kielilläpuhumiskokemuksia. He eivät ole löytäneet näistä esimerkeistä mitään viitteitä ihmisen käyttämään kieleen, kielioppiin tai foneettiseen rakenteeseen.
Usein karismaattista ”kielilläpuhumista” auktorisoidaan Apostolien tekojen kuvauksella ensimmäisestä helluntaista.
Silloinhan kyse oli siitä, että apostolit puhuivat Pyhän Hengen vaikutuksesta useita eri inhimillisiä vieraita kieliä, niin että kyseisten kielten edustajat pystyivät heitä ymmärtämään.
Uuden Testamentin kreikan substantiivi tälle (Apt. 2:4) kielilläpuhumiselle on "glossa" = the language or dialect used by a particular people distinct from that of other nations. Verbi "laleo" = to speak, kertoo mistä teosta oli kyse.
Eli Apt. 2:4 kuvaus helluntaikokemuksesta kertoo apostoleista, jotka saivat kyvyn puhua eri tunnettuja ihmiskieliä.
Paavali, opettaessaan Korinttin seurakuntaa, ottaa kielilläpuhumisen esille (1.Kor.14:23). Hän käyttää samaa kreikan kielirakennetta (glossa laleo) kuin Luukas Apostolien teoissa kuvatessaan ensimmäistä helluntaita. Merkittävää on, ettei käytetä toista, erilaista substantiivia kuvailemaan kielilläpuhumista enkelien- tai vielä tuntemattomilla inhimillisillä kielillä tapahtuvaksi.
Johtopäätös:
Uusi Testamentti käyttää kertoessaan tai opettaessaan kielilläpuhumisesta samaa verbi- ja substantiivirakennetta.
Saman kieliopillisen rakenteen käyttö kummassakin esimerkissä viittaa siihen, että niissä yhtäpitävästi tarkoitettiin inhimillisen, ymmärrettävän kielen käyttöön kielilläpuhumisessa.
Protestanttisissa seurakunnissa, joissa myös "karismaattiset armolahjat" ovat yleisiä, sillä tarkoitetaan uskovan ihmisen puhetta / rukousta / profetoimista Pyhän Hengen innoittamana "taivaallisilla kielillä".
Merkittävää luonnehdinnassa on se, että käytetyt kielet eivät ole välttämättä / tiettävästi ihmiskunnan käyttämiä kieliä. Kielentutkijat ovat vertailleet eri mantereilla kuultuja kristillisiä karismaattisia kielilläpuhumiskokemuksia. He eivät löytäneet näistä esimerkeistä mitään viitteitä ihmisen käyttämään kieleen, kielioppiin tai foneettiseen rakenteesen.
Usein kielilläpuhumista auktorisoidaan Apostolien tekojen kuvauksella ensimmäisestä helluntaista.
Silloinhan kyse oli siitä, että apostolit puhuivat Pyhän Hengen vaikutuksesta useita eri inhimillisiä vieraita kieliä, niin että kyseisten kielten edustajat pystyivät heitä ymmärtämään.
Uuden Testamentin kreikan substantiivi tälle (Apt. 2:4) kielilläpuhumiselle on "glossa" = the language or dialect used by a particular people distinct from that of other nations. Verbi "laleo" = to speak, kertoo mistä teosta oli kyse.
Eli Apt. 2:4 kuvaus helluntaikokemuksesta kertoo apostoleista, jotka saivat kyvyn puhua eri tunnettuja ihmiskieliä.
Paavali, opettaessaan Korinttin seurakuntaa, ottaa kielilläpuhumisen esille (1.Kor.14:23). Hän käyttää samaa kreikan kielirakennetta (glossa laleo) kuin Luukas Apostolien teoissa kuvatessaan ensimmäistä helluntaita. Merkittävää on, ettei käytetä toista, erilaista substantiivia kuvailemaan kielilläpuhumista.
Johtopäätös:
Uusi Testamentti käyttää kertoessaan tai opettaessaan kielilläpuhumisesta samaa verbi- ja substantiivirakennetta.
Saman kieliopillisen rakenteen käyttö kummassakin esimerkissä viittaa siihen, että niissä yhtäpitävästi tarkoitettiin inhimillisen, ymmärrettävän kielen käyttöön kielilläpuhumisessa.
Joten, miten voidaan perustella Raamatun sanalla karismaatikkojen harrastama "kielilläpuhuminen"?
Protestanttisissa seurakunnissa, joissa myös "karismaattiset armolahjat" ovat yleisiä, sillä tarkoitetaan uskovan ihmisen puhetta / rukousta / profetoimista Pyhän Hengen innoittamana "taivaallisilla kielillä".
Merkittävää luonnehdinnassa on se, että käytetyt kielet eivät ole välttämättä / tiettävästi ihmiskunnan käyttämiä kieliä. Kielentutkijat ovat vertailleet eri mantereilla kuultuja kristillisiä karismaattisia kielilläpuhumiskokemuksia. He eivät ole löytäneet näistä esimerkeistä mitään viitteitä ihmisen käyttämään kieleen, kielioppiin tai foneettiseen rakenteeseen.
Usein karismaattista ”kielilläpuhumista” auktorisoidaan Apostolien tekojen kuvauksella ensimmäisestä helluntaista.
Silloinhan kyse oli siitä, että apostolit puhuivat Pyhän Hengen vaikutuksesta useita eri inhimillisiä vieraita kieliä, niin että kyseisten kielten edustajat pystyivät heitä ymmärtämään.
Uuden Testamentin kreikan substantiivi tälle (Apt. 2:4) kielilläpuhumiselle on "glossa" = the language or dialect used by a particular people distinct from that of other nations. Verbi "laleo" = to speak, kertoo mistä teosta oli kyse.
Eli Apt. 2:4 kuvaus helluntaikokemuksesta kertoo apostoleista, jotka saivat kyvyn puhua eri tunnettuja ihmiskieliä.
Paavali, opettaessaan Korinttin seurakuntaa, ottaa kielilläpuhumisen esille (1.Kor.14:23). Hän käyttää samaa kreikan kielirakennetta (glossa laleo) kuin Luukas Apostolien teoissa kuvatessaan ensimmäistä helluntaita. Merkittävää on, ettei käytetä toista, erilaista substantiivia kuvailemaan kielilläpuhumista enkelien- tai vielä tuntemattomilla inhimillisillä kielillä tapahtuvaksi.
Johtopäätös:
Uusi Testamentti käyttää kertoessaan tai opettaessaan kielilläpuhumisesta samaa verbi- ja substantiivirakennetta.
Saman kieliopillisen rakenteen käyttö kummassakin esimerkissä viittaa siihen, että niissä yhtäpitävästi tarkoitettiin inhimillisen, ymmärrettävän kielen käyttöön kielilläpuhumisessa.
Protestanttisissa seurakunnissa, joissa myös "karismaattiset armolahjat" ovat yleisiä, sillä tarkoitetaan uskovan ihmisen puhetta / rukousta / profetoimista Pyhän Hengen innoittamana "taivaallisilla kielillä".
Merkittävää luonnehdinnassa on se, että käytetyt kielet eivät ole välttämättä / tiettävästi ihmiskunnan käyttämiä kieliä. Kielentutkijat ovat vertailleet eri mantereilla kuultuja kristillisiä karismaattisia kielilläpuhumiskokemuksia. He eivät löytäneet näistä esimerkeistä mitään viitteitä ihmisen käyttämään kieleen, kielioppiin tai foneettiseen rakenteesen.
Usein kielilläpuhumista auktorisoidaan Apostolien tekojen kuvauksella ensimmäisestä helluntaista.
Silloinhan kyse oli siitä, että apostolit puhuivat Pyhän Hengen vaikutuksesta useita eri inhimillisiä vieraita kieliä, niin että kyseisten kielten edustajat pystyivät heitä ymmärtämään.
Uuden Testamentin kreikan substantiivi tälle (Apt. 2:4) kielilläpuhumiselle on "glossa" = the language or dialect used by a particular people distinct from that of other nations. Verbi "laleo" = to speak, kertoo mistä teosta oli kyse.
Eli Apt. 2:4 kuvaus helluntaikokemuksesta kertoo apostoleista, jotka saivat kyvyn puhua eri tunnettuja ihmiskieliä.
Paavali, opettaessaan Korinttin seurakuntaa, ottaa kielilläpuhumisen esille (1.Kor.14:23). Hän käyttää samaa kreikan kielirakennetta (glossa laleo) kuin Luukas Apostolien teoissa kuvatessaan ensimmäistä helluntaita. Merkittävää on, ettei käytetä toista, erilaista substantiivia kuvailemaan kielilläpuhumista.
Johtopäätös:
Uusi Testamentti käyttää kertoessaan tai opettaessaan kielilläpuhumisesta samaa verbi- ja substantiivirakennetta.
Saman kieliopillisen rakenteen käyttö kummassakin esimerkissä viittaa siihen, että niissä yhtäpitävästi tarkoitettiin inhimillisen, ymmärrettävän kielen käyttöön kielilläpuhumisessa.
Joten, miten voidaan perustella Raamatun sanalla karismaatikkojen harrastama "kielilläpuhuminen"?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kielillä puhuminen on raamatun saduissa sama kuin kalevalassakin. mietippä ite kannattiko tuhlata hyvää aikaa raamatun lukemiseen. Hommaa elämä.