Tässä teille

Kuka voi väittää vastaan Raamatun Sanaan:

Room. 10:10
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
19430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Täällä joku väittää,että "äidinmaito" se vasta onkin uskon ja uudestisyntymisen todellinen lähde !
Itse kyllä haluan myös vatauksen tuohon asettamaasi "teesiin" !

Äänestä
  • pilkkaat?

    Toivon että vastaat.

    Näin ne otetaan asiat kun ei ole ymmärrystä saanut ollaan oman järjen valossa matkaa tekemässä.

    Minä en voi sanoa sitä vastaan mitään mitä Jeesus itse on sanonut.

    Te ihmiset luulette olevanne paljon tietävämpiä, kuin itse Taivaan Isä.
    Te luulette olevanne paljon rakkaudellisempia, kuin Taivaan Isä.

    Mutta ette huomaa miten julmia tietämättömiä olette.

    Te olette tuomitsemassa kadotukseen pienet lapset?

    Ettekä voi ymmärtää Jeesuksen sanaa:
    "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä,
    sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
    Totisesti minä sanon teille:
    joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

    Tässä ei ole kyse siis "äidin maidosta" vaan lapsi on otollinen Jumalalle, niinkuin sen Jeesuksen sanomassa on selvästi sanottu.

    Miksi ette voi uskoa tätä.

    Siksi, että Pyhä Henki ei ole oppaananne joka johdattaa kaikkeen totuuteen.

    Vastatkaa kumpi on rakkaampi tämä maailma vaiko Jeesus?

    No ei tarvi sanoa mutta miettikää onko Jeesus saanut todella teissä sijan?
    Niin etten enää elä minä vaan Jeesus minussa.

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    pilkkaat?

    olen lapsena kastettu, mutta myöhemmin parannuksen kautta saanut armon tulla uskoon.

    Se, että vlillä oli liki 25 vuotta ei vähennä kasteesta yhtään mitään. Tärkeintä lienee, että ennen kastetta kastetilaisuudessa minullekin luettiin (tiedän Raamatunpaikat) Jeesuksen puhumia sanoja ja niistähän usko tulee!

    Jos aletaan saivarrella uskon ja kasteen järjestyksestä, väitän, että jokainen sylilapsen kaste on uskovaisen kaste.

    Parannusta ei sylilapsilta vaadita, mutta heille tulee opettaa Jumalan käskyt, että tulisi synnintunto ja laki kasvattaisi ja suojelisi, kunnes Kristus saisi todella kirkastua syntisen Vapahtajaksi...sihen astihan hän on ollut vasta
    pinen lapsen Vapahtaja.

    Ahtaasta portista julistamista pidetään monesti rakkaudettomuutena ja kuitenkin se juuri on rakkautta, että ei kierrä totuutta!

    Äänestä

sanaa vastaan tule väittää.

"sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen"

Se on totta, mutta huom. sydämen usko, ei siis se että sinä päälläsi, järjen mukaan uskot, vaan todella onko tämä sydämen uskoa, niin että Jumala sen on saanut sinussa vaikuttaa.
Hän on sinut johdattanut kahden "portin" luo jossa sinun on tullut valinta tehdä joko olet mennyt avarasta portista sisään sillä se on helpompi valinta, koska se on miellyttänyt lihaa, tai sitten siitä ahtaasta portista mikä ei lihaa miellytä, koska se on oman minän kuoleman paikka.

Tiedättekö minun on sanottava, että todella harvat
täällä netissä keskustelevista on käynyt "ahtaan portin" kautta Elämän tielle.

Tiedän mikä on reaktio, mutta en voi alkaa valehtelemaankaan.

Mistä sen tietää minähän uskon.

Niin sinä uskot. Mutta pelkkä minä uskon ei auta.

Lukekaapa Raamattunne kokonaan, pyytäkää Jumalalta armoa että saisitte tulla tuntemaan totuuden.

Teidän on jätettävä kaikki saastainen ihmisoppi joka lihaa miellyttää.

Lakatkaa palvelemasta saatanaa. Pyytäkää päästä Elävän Jumalan palvelijoiksi.

Äänestä
  • mielestäsi oikeaoppinen ja muut kulkevat laveaa tietä.

    Mutta miten on, riittääkö rakkautta ja armoa?
    Jeesus antoi meille käskyksi rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme niin kuin itseämme.

    Tuomitseminen ei ketään ristin juurelle vie, rakkaus sen tekee.

    Ja jotenkin tuntuu, että et luota Jumalaan näitten mielestäsi laveaa tietä kulkevien kohdalla.
    Kyllä Jumala on voimallinen viemään eteenpäin jokaista, joka on Jeesuksen elämäänsä pyytänyt.

    Ja Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä vaan tekee meissä kärsivällisesti työtään.
    Ei meidänkään pitäisi "tuomita" sisariamme ja veljiämme, vaan luottaa Jumalaan niin heidän kuin oman itsemmekin kohdalla.

    Äänestä

  • Sunin vihaoppi tuskin on oikeaa kristillisyyttä ainakaan, katkeroitunut ja tekonöyrä mies julistaa kaikki seurakunnat ja uskovaiset niiden mukana harhaoppisiksi.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    mielestäsi oikeaoppinen ja muut kulkevat laveaa tietä.

    Mutta miten on, riittääkö rakkautta ja armoa?
    Jeesus antoi meille käskyksi rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme niin kuin itseämme.

    Tuomitseminen ei ketään ristin juurelle vie, rakkaus sen tekee.

    Ja jotenkin tuntuu, että et luota Jumalaan näitten mielestäsi laveaa tietä kulkevien kohdalla.
    Kyllä Jumala on voimallinen viemään eteenpäin jokaista, joka on Jeesuksen elämäänsä pyytänyt.

    Ja Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä vaan tekee meissä kärsivällisesti työtään.
    Ei meidänkään pitäisi "tuomita" sisariamme ja veljiämme, vaan luottaa Jumalaan niin heidän kuin oman itsemmekin kohdalla.

    jotka eivät Jumalan Sanan Totuutta kestä kuulla ovat
    vieraan vallan alaisia.

    Tiedätkö sinun oma rakkautesi, vaikka sitä kuinka paljon osoittaisit muille ei sinua pelasta, eikä ketään muutakaan kauttasi.

    Herää kysymys yhä vahvempana onko todella niin että ihmiset on turrutetut väärään "armon rauhaan"niin ettei sieltä voi enää pois päästä.
    Onko todella se aika kun sanotaan rauha, rauha, ei
    mitään hätää.

    Kaikki opit hyväksytään.

    Synnistä ei saa puhua, kun ei saa ketään syyllistää?

    Siis kaikki synti kaikki saasta on hyväksyttävä,
    Eihän kukaan ihminen paha ole, "toinen vain on parempi toista".

    Mutta tiedättekö ketä te palvelette tällaisella opetuksella?

    Ettekö te näe minkälaiset hedelmät on nähtävissä?

    Miksi?

    Kyllä Jumala on Pojassaan valmistanut todella ihanan elämän.

    Jeesuksessa on tarjona sinullekin joka nyt olet tuskassa ja vaivassa, vapautus kaikesta syntisaastasta, vajaudestasi.
    Hän odottaa että voisi olla armollinen, mutta tätä hän ei voi tehdä ellet sinä itse suostu valitsemaan häntä, vaan haluat pitää tämän maailman rakkaana myös.
    Mutta se on niin kuin Raamatussa sanotaan emme voi palvella kahta herraa.

    Ja tästä riippuu se uskovien vajaus kun he haluavat rakastaa myös tätä maailmaa jolloin ei Jeesus voi heissä työtään tehdä ei hän voi antaa Pyhää Henkeä sellaiseen astiaan jossa hän ei saa olla Herrana.

    "Kyllä Jumala on voimallinen viemään eteenpäin jokaista, joka on Jeesuksen elämäänsä pyytänyt."

    Sanoisin,että jos Jeesus on kipinän saanut laittaa ihmis sydämeen, hän on voimallinen johtamaan tällaisen ihmisen yhteyteensä.
    Jos tällainen ihminen Anoo,etsii kolkuttaa ,siis Jumalan edessä. Ei ihmisen ihmisten edessä. Hän on löytävä hänelle avataan, hänelle annetaan Taivaasta sitä Vettä jolloin hänen ei enää tule jano ja hän on "löytävä laitumen"

    Tiedättekö olen nähnyt niin paljon rikkinäisiä ihmissieluja jotka ovat näissä eri lahkoissa ja lohkoissa ollut, että todella itkettää.

    Ja vaikka kuinka sydän olisi vedeslihalla ei tahdota ottaa vastaan Jumalan sanaa, vaan se torjutaan sillä ettei se nyt tähän kuulu.
    Älä lyötyä lyö.
    Mutta jos Jumala ei saa ihmistä tuskienkaan kautta parannukseen johtaa, niin hirveältä tuntuu.
    Mutta näen että tämä on niitä väärän opin hedelmiä
    Kun ihminen ei synnistä mitään tiedä kun ei niistä ole saanut puhuakkaan, kun ei ole saanut syyllistää ei tuomita.

    Mutta kyllä se on niinkuin paha paise ihmisessä jos sitä ei aveta auki ja puhdisteta mätää pois, niin ei siinä paranemista tapahdu vaan se muhii ja muhii ja menee yhä pahemmaksi, vasta kun se paise avataan ja suoritetaan puhdistus alkaa paraneminen tapahtua.
    Siis jos syntisaastaa ei tunnusteta jos Jumala ei saa repiä rikki, niin että ihminen saa tuntea minä kurja synnin saastassa rypevä, oi Herra Jeesus Armahda minua, niin ei myöskään voi todellista paranemista tapahtua.

    "Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä"

    Tämä lause ei Raamatun mukaan pidä paikkaansa.
    Sehän on totta ihminen itsessään ei voi miksikään paremmaksi tulla, ei pyhemmäksi.
    Ei ihminen.
    Mutta meissä tulisi tapahtua sitä että minä vähenen ja Jeesus enenee. Siis etten enää eläisi minä vaan Jeesus minussa.

    Raamatussa sanotaan "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on"

    "Ei meidänkään pitäisi "tuomita" sisariamme ja veljiämme, vaan luottaa Jumalaan niin heidän kuin oman itsemmekin kohdalla."

    Kukaan ihminen ei täällä voi toisia ihmisiä tuomita, mutta totuus, Jumalan sanan totuus on tuotava esille, varoitettava on siitä väärästä mikä ei ole Jumalasta.

    Sanomani on että käykää Jumalan eteen kysymään hänen totuuttaan pyytäkää että saatte näkevät silmät ja kuulevat korvat.

    Lukekaa Raamattu kokonaisuudessaan, Mitä Taivaan Isä todella sanassaan sanoo.

    hävisit taas niinkuin "tuhka tuuleen"?

    Eikö ole parempi että ihminen saa tuomionsa tässä ajassa eikä kerran kun on jo myöhäistä?

    Ystävät tämä on todella vakava asia.

    Olen hämmästynyt että niin vähän on niitä jotka ovat totuuden päässeet tuntemaan, näkemään.

    Kuitenkin Raamatussa sanotaan, että Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen.

    Ja se on totta.

    Ilman Pyhää Henkeä ei voi nähdä ei voi kuulla ei voi ymmärtää Jumalan sanaa.

    Älkää enää antako pettää itseänne väärillä ihmisopeilla, vaan kääntykää todella Elävän Jumalan puoleen ,Anomaan, etsimään, kolkuttamaan.
    Niin te saatte, löydätte ja teille avataan näin Jumala lupaa. Ja se on totisesti totta näin on tapahtuva.

    kun on ihmisillä työtäkin tehtävänä.

    Sinun kirjoituksiisi en oikein tiedä mitä sanoa, mutta rakentaviksi niitä en koe.Niistä puuttuu armo ja rakkaus ja mielestäni ei voida julistaa Jeesusta ilman armoa ja rakkautta, koska Jeesushan on armo ja rakkaus.

    Luin kerran David Wilkersonin kirjasta jotain tällaista; " Jos Jumalan rakkaus ei vedä meitä ristin juurelle, helvetillä ja tuomioilla pelottelu ei sitä koskaan tee."

    Itsekin koviakin koettelemuksia elämäni aikana kokeneena ja niissä Jumalan suuren avun saaneena näen Jumalan ennen kaikkea armollisena ja rakastavana Jumalana.
    Ei minun inhimillinen rakkauteni ketään pelasta mutta jos voin läheisiäni lohduttaa Jumalan ihmeellisestä avusta kertomalla, uskon sen olevan parempi kuin helvetillä pelottelu.

    Ja toisekseen, sinä et tiedä millainen kenenkin historia Jumalan kanssa on.Et tiedä sitäkään, että minäkin jo pikkutyttönä peloissani rukoilin Jumalalta apua.Jumala on minuakin tehnyt ehjäksi jo usean vuosikymmenen ajan ja minä ainakin haluan uskoa ja luottaa Hänen armoonsa. Se on ainut mahdollisuuteni,Jumalan armo Jeesuksen Kristuksen kautta, kun täältä kerran lähdön aika tulee.

    Äänestä

  • Sunilaiset kirjoitti:

    Sunin vihaoppi tuskin on oikeaa kristillisyyttä ainakaan, katkeroitunut ja tekonöyrä mies julistaa kaikki seurakunnat ja uskovaiset niiden mukana harhaoppisiksi.

    on selvästi näkyvissä kun suomalainen eläkeläinen alkaa miettiä olenkohan Elia tai toinen niistä säkkipukuisista...No Jumalahan senkin tietää. Säkkipuku on katumuspuku ja todella nöyrän, nöyrimmästä nöyrimmän asuste!

    En usko Sunin kaikkia kirjoituksia, kuten esimerkiksi sitä että Pyhä Henki kirjoituttaisi jonkun uskovaisen kynän kautta: "Hillalujaa" kun kyseessä on suonäky!

    En jaksa sellaista uskoa, pikemminkin se vaikuttaa hetkelliseltä vanhan ihmisen huumorilta. Eli Teuvo Sunikaan ei ole aina vakavailmeinen saatanasta varoittelija vaan osaa laskea jopa huumoria. Kirjoittaa myös "lähetyssaarnaajaasennosta"...tuskinpa sitäkään Pyhä Henki tekisi...en usko!

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    kun on ihmisillä työtäkin tehtävänä.

    Sinun kirjoituksiisi en oikein tiedä mitä sanoa, mutta rakentaviksi niitä en koe.Niistä puuttuu armo ja rakkaus ja mielestäni ei voida julistaa Jeesusta ilman armoa ja rakkautta, koska Jeesushan on armo ja rakkaus.

    Luin kerran David Wilkersonin kirjasta jotain tällaista; " Jos Jumalan rakkaus ei vedä meitä ristin juurelle, helvetillä ja tuomioilla pelottelu ei sitä koskaan tee."

    Itsekin koviakin koettelemuksia elämäni aikana kokeneena ja niissä Jumalan suuren avun saaneena näen Jumalan ennen kaikkea armollisena ja rakastavana Jumalana.
    Ei minun inhimillinen rakkauteni ketään pelasta mutta jos voin läheisiäni lohduttaa Jumalan ihmeellisestä avusta kertomalla, uskon sen olevan parempi kuin helvetillä pelottelu.

    Ja toisekseen, sinä et tiedä millainen kenenkin historia Jumalan kanssa on.Et tiedä sitäkään, että minäkin jo pikkutyttönä peloissani rukoilin Jumalalta apua.Jumala on minuakin tehnyt ehjäksi jo usean vuosikymmenen ajan ja minä ainakin haluan uskoa ja luottaa Hänen armoonsa. Se on ainut mahdollisuuteni,Jumalan armo Jeesuksen Kristuksen kautta, kun täältä kerran lähdön aika tulee.

    on hyvä ettet tyystin hävinnyt.

    Niin sekö se on rakentavaa kun saa kuulla armoa, armoa, armoa. Rauhaa, rauhaa, rauhaa ei mitään hätää?

    Saanko sanoa mitä minä koen kun luen näitä ihmisten kirjoituksia?

    Vai onko se jo tullut selväksi?

    Ehkä ei.

    Minä nyt sanon vaikka ilman sinun valtuuksia olenkin.

    Täytyy sanoa, että helppoa tämä ei ole, mutta en minä voi olla sanomattakaan.

    Lihallista ihmistä tämä tulee ärsyttämään, mutta ne joilla on Pyhä Henki oppaanaan tämän ymmärtävät.

    Niin mitä siis koen, täällä näitä kirjoituksia lukiessa.

    Ensinnäkin valtavan pimeyden.
    Se on kuin paksu muuri joka on ihmisten ja Jumalan
    välillä.
    Tuntuu että se on niin vahva ettei sitä Jumalakaan
    voi murtaa.
    Tässä minun täytyy sanoa, sisimpäni huutaa Jumalan
    puoleen; Herra Jeesus auta, sinä näet tämän valtavan pimeyden joka on kuin musta muuri, joka vahvana seisoo perustuksellaan, mutta tiedän sinä Jeesus olet sen voimallinen murtamaan. Jeesus yksin sinä sen voit tehdä, kiitos että sinä Jeesus sen teet kun sinun aikasi on.

    Toisekseen sen kuinka ihmiset tämän Jumalasta erottavan väliseinän takana, ovat kietoutuneet
    mitä moninaisempiin hienoihin säikeisiin.
    Joissa räpistellään pääsemättä irti, pääsemättä vapauteen.
    Vaan mitä enemmän siinä hienoista säikeistä muodostuneessa verkossa räpiköi, kiemurtelee sitä pahemmin siihen verkkoon takertuu, kietoutuu.
    Ei ole hyvä olla, vaikka näennäisesti voi siltä tuntua.

    Ihminen etsii lohtua muista ihmisistä.
    Yksin on huono olla.

    Ihminen etsii nautintoja hyvää fiilistä yrittää peittää sitä huonoa oloa.
    Hiljaisuus on "myrkkyä" pitää olla menoa ja meininkiä, ääntä,

    Ja kun näin on kirkkokin sen kun yrittää keksiä millä saisi ihmisiä viihdytettyä.

    Kyllä sitä ihmetellään kun on niin paljon kaikenlaista huonoa oloa.

    Miksi ei auta se kun julistetaan armoa, anteeksiantoa, Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan?

    Sanotaan älkää mistään murehtiko.
    Menkää herran rauhaan.

    Niin miksi ei kuitenkaan näy rauhaa , vaikka julistetaan rauhaa, rauhaa, rauhaa, ei siis mitään hätää?

    Miksi on kuitenkin niin paljon hätää?

    Vaikka julistetaan ei mitään hätää.

    Ja mitä ovat nämä hienot säikeet mistä tällainen verkko muodostuu?

    Ne ovat niitä lukemattomia hienoja "korulauseita"
    joita vale rakkauden ja valhe armon nimissä ilmoille kuulutetaan.
    Nyt en niistä ala mitään toistelemaan.
    Toivon ja rukoilen että Jumala ne saisi itsekullekin näyttää.

    Kolmanneksi ei näy Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä
    viisautta.

    Vaan ihmisviisaus paistaa.

    Miksi on näin?

    Jeesus on luvannut antaa omilleen Pyhän Hengen joka johtaa kaikkeen totuuteen.

    Niin miksi näkyy ihmisviisaus, miksi ei näy Pyhän Hengen antamaa viisautta?

    Tiedän mitä tässä ajatellaan ei ihminen ole täydellinen, ihminen on kaikella tavalla vajavainen.

    Niin, niin on ihminen. Ei sitä "pajunköyttä" kannata syöttää.

    Vaan katsokaa mitä Raamattu sanoo.

    Jos ihminen pääsee kohtaamaan Jeesuksen Vapahtajansa ihan todella eikä järjen mukaan.
    Ihminen muuttuu, "Katso entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut"
    Kun ihmisestä on uusi luomus tullut, häntä johdattaa Jumalan Pyhä Henki joka johdattaa siis kaikkeen totuuteen.

    Jotka Pyhän Hengen johdatuksessa ovat heille ei
    valhe kelpaa, vaan se on kauhistus.

    "Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
    Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
    Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa.
    Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

    Neljänneksi näkyy tämä " Luin kerran David Wilkkersonin kirjasta jotain tällaista..."
    Siis mistä se oppi ammennetaan, se näkyy.
    Ei niinkään Raamatun sanan koko totuudesta, vaan mitä se ja se ihminen on sanonut.
    Siis ihmisen viisaus menee edelle Jumalan Sanan.
    Ihmisen sanaa julistetaan jumalan sanana.

    Tässä siis jotakin siitä mikä täällä paistaa.

    Muutama sana tekstistäsi vielä;
    "ja mielestäni ei voida julistaa Jeesusta ilman armoa ja rakkautta, koska Jeesushan on armo ja rakkaus."

    Tiedätkö Jumalan armoa ja rakkautta ei tule julistaa ellei ensin saarnata lakia.
    Ja tästä tulee se valhe "armo" kun sitä julistetaan ilman lainsaarnaa.
    Jumalan armolla ei syntisaastaa voi peittää.

    Siksi on vaarallista tyynnytellä ihmisiä väärään rauhaan.

    Vaan synti on sanottava synniksi lakia on luettava,
    että ihmisissä syntyisi synnintunto ja hätä sielunsa tilasta , mikä ajaisi ihmisen parannuksen paikalle.

    Jeesus kun saa ihmisen sydämen puhdistaa kaikesta syntisaastasta tällainen ihminen tulee todellisesti vapaaksi ja hän saa Pyhän Hengen joka johdattaa kaikkeen totuuteen.

    se, että muut ovat lavealla tiellä, mutta et sinä.

    Jos en tietäisi olevani syntinen ja vailla toivoa ilman Jeesusta, en olisi Häntä elämääni pyytänyt.

    Minä en etsi tunteita ja ihmeellisiä kokemuksia.Koviakin koettelemuksia kokeneena olen jo vuosia sitten tajunnut että paljon tärkeämpää on oppia luottamaan Jumalaan jokapäiväisessä elämässään, niin suurissa ongelmissa kuin pienissä huolissakin.

    Mutta koska olen todella ahtaallakin ollut, pelännyt menettäväni niin lapseni kuin miehenikin, ja siinä Jumalan ihmeitä tekevän voiman ilmestyttyä ja autettua, kykenen ehkä ymmärtämään miten meistä kukaan ei ole uskossaan täydellinen eikä voi tietää, minkälaisten asioitten kautta Jumala kutakin lastansa vie eteenpäin.

    Nimenomaan en etsi "viihdykettä" tai pettävää rauhaa.Tiedän että ainut kestävä ja todellinen turva on Jumalassa.Ja koska sen tiedän, tahdon oppia luottamaan ja turvaamaan Häneen kaikessa.

    Senkin tiedän, että vaikka Jumalan Sana kehottaa meitä olemaan täydellisiä, minä en sitä ole.Mutta toivoni on siinä, että Jeesuksen tähden Jumala minuakin pitää täydellisesti armahdettuna ja saan Hänen eteensä tulla, uudestaan ja uudestaan.Hän nostaa suosta ja auttaa taas eteenpäin.

    Äänestä

  • vaan paistaa kirjoitti:

    miten paljon lukenut kirjoituksiani?

    Olen joitakin kertoja loppuun laittanut; Jumalan Siunausta kaikille jotka Jeesuksessa olette ja jotka häntä etsitte.

    Joten en luule olevani yksin Jeesuksen oma.

    Ja todella Jeesus kuulee jokaisen synnintunnossa ja sielun hädässä olevan avun ja anteeksi annon pyynnöt.

    Se on Jumalan armoa että hän meitä kurittaa, sitä Herra rakastaa jota hän kurittaa.
    Eikä ole niinkuin maallinen isä joka kurittaa tätä elämää varten, vaan hän kurittaa meitä tosi parhaaksemme että me saavuttaisimme iankaikkisuuden Hänen luonaan Taivaassa.

    Taivaan Isä on minuakin kurittanut, Mutta kuolemalle hän ei minua antanut.

    Mutta kyllä hän minut ahtaalle on laittanut kunnes
    minulle osoitettiin kaksi "porttia" Joko valitsen sen joka lihaani miellytti, helpomman portin mennä sisälle tai sen portin joka oli ahtaampi joka ei lihaa miellyttänyt,
    Kyllä minä jouduin itkien sanomaan Jeesus armahda minua kurjista, kurjinta syntistä ,minun lihani on heikko se tahtoo valita tuon helpomman tien joka on avaran portin takana,
    Tiedätkö kyllä Jeesus kuuli sain armosta Hänen ansiostaan käydä siitä "portista" joka johti Elämän kaidalle tielle.
    Kun Jeesus sai minut puhdistaa syntisaastastani sain kokea todellisen vapauden.
    Sellaisen jota mikään, kukaan muu ei voi antaa.

    Siksi on järkyttävää se ihmisoppi jota julistetaan jota pidetään tarjolla niinkuin jumalan sanana.

    Ihmiset eivät voi päästä tuntemaan todellista Jumalan rakkautta ja armoa.
    Jeesus tahtoo eheyttää.
    Jeesus tahtoo parantaa
    Jeesus tahtoo antaa rikkaan yltäkylläisen elämän Hänessä
    Sillä Jeesuksessa minulla on kaikki ei minulta mitään puutu.

    Ja ennenkaikkea Jeesuksessa saamme omistaa iankaikkisen elämän Taivaissa.

    Ja tämän iankaikkisen elämän tulee alkaa jo täällä maanpäällä joka sitten jatkuu Taivaassa.

    Meidän tulee vähetä kuolla että Jeesus saa meissä sijan. Ja kun en enää elä minä vaan Jeesus minussa silloin emme voi puhua vajaasta sillä Jeesus on täydellinen, Siksi Raamatussa sanotaan: "olkaa täydelliset niinkuin teidän Taivaallinen Isänne täydellinen on"

    Ei ole siis Raamatun mukaista puhua Jeesuksen omakin on ja pysyy vajavaisena.

    Mutta näin on, " Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
    Veljet , minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää,
    voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut
    Kristuksessa Jeesuksessa.
    Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
    Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!

    Noissa Raamatun jakeissa on paljon sanottu. Näin meitä on Jumalan lapsia voisiko sanoa vauvasta vaariin on siis niitä jotka ovat uskon alkutaipaleella ja niitä jotka ovat ehtineet vaarin ikään ja siltä väliltä.
    Mutta se on tärkeintä että olemme kerran päässeet samalle kaidalle Taivaan tielle.
    Meillä on sama henki Jumalan Pyhä Henki oppaanamme ja ohjaamassa kaikkeen totuuteen.

    Taivaan Isän siunaamaa hyvää yötä sisaret ja veljet Jeesuksessa.

    Äänestä

  • vaan paistaa kirjoitti:

    se, että muut ovat lavealla tiellä, mutta et sinä.

    Jos en tietäisi olevani syntinen ja vailla toivoa ilman Jeesusta, en olisi Häntä elämääni pyytänyt.

    Minä en etsi tunteita ja ihmeellisiä kokemuksia.Koviakin koettelemuksia kokeneena olen jo vuosia sitten tajunnut että paljon tärkeämpää on oppia luottamaan Jumalaan jokapäiväisessä elämässään, niin suurissa ongelmissa kuin pienissä huolissakin.

    Mutta koska olen todella ahtaallakin ollut, pelännyt menettäväni niin lapseni kuin miehenikin, ja siinä Jumalan ihmeitä tekevän voiman ilmestyttyä ja autettua, kykenen ehkä ymmärtämään miten meistä kukaan ei ole uskossaan täydellinen eikä voi tietää, minkälaisten asioitten kautta Jumala kutakin lastansa vie eteenpäin.

    Nimenomaan en etsi "viihdykettä" tai pettävää rauhaa.Tiedän että ainut kestävä ja todellinen turva on Jumalassa.Ja koska sen tiedän, tahdon oppia luottamaan ja turvaamaan Häneen kaikessa.

    Senkin tiedän, että vaikka Jumalan Sana kehottaa meitä olemaan täydellisiä, minä en sitä ole.Mutta toivoni on siinä, että Jeesuksen tähden Jumala minuakin pitää täydellisesti armahdettuna ja saan Hänen eteensä tulla, uudestaan ja uudestaan.Hän nostaa suosta ja auttaa taas eteenpäin.

    katosit taas.

    En tiedä miksi sinua pitää"kiusata"?

    Mutta kysyn mikä oli väärää alla olevissa kirjoituksissani.

    En voi tyytyä siihen että ihmisopein ihmisjärjen
    mukaan "tuomitaan" kaikessa pitää olla vankka Jumalan sanan perustus kun toisiamme opetamme
    toisiamme kehoitamme, kun toisiamme nuhtelemme, kun
    toisiamme varoitamme, kun toisillemme osoitamme
    että kuljet väärää tietä.

    Tämä asia on niin kallis että täällä ajassa pitää
    asiat tulla kuntoon ei vain sanoissa vaan sydämissämme.

    Onko Jeesus meille Rakkain.
    Onko kaikki muu hänen rinnallaan "roskaa"poisheitettävää.

    Äänestä

  • Missä vaoiheessa pienestä lapsesta sti Jeersukseen uskova menee ahtaasta portista sisälle?

    Koska tuhlaajapojan veli meni anhtaastaportista sisälle?

    1/3 osa uskovia on uskonut Jeesukseen pienestä pitäen- missä heidän "ahdas portti".

    Omista kokemuksista monet näyttävät tekevän uskoontulo-opin ja kaikilla pitää sen jälkeen olla samanlainen uskoontulokokemus.

    tuijotetaan OMAAN KOKEMUKSEEN josta syntyy lahko-oppi.

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    Missä vaoiheessa pienestä lapsesta sti Jeersukseen uskova menee ahtaasta portista sisälle?

    Koska tuhlaajapojan veli meni anhtaastaportista sisälle?

    1/3 osa uskovia on uskonut Jeesukseen pienestä pitäen- missä heidän "ahdas portti".

    Omista kokemuksista monet näyttävät tekevän uskoontulo-opin ja kaikilla pitää sen jälkeen olla samanlainen uskoontulokokemus.

    tuijotetaan OMAAN KOKEMUKSEEN josta syntyy lahko-oppi.

    hyvä kysymys; "missä "ahdas portti""?

    Tämä asia ei vaan ole kenenkään ihmisen oppi ei siis minunkaan.

    Etkö ole lukenut Raamattua kokonaisuutena?

    Raamatussa on selvät Jeesuksen sanat:
    "Menkää ahtaasta portista sisälle.
    Sillä se portti on avara ja tie lavea,
    joka vie kadotukseen, ja monta on ,
    jotka siitä sisälle menevät;
    mutta se portti on ahdas ja tie kaita,
    joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
    jotka sen löytävät."

    Kysyt" missä vaiheessa pienestä lapsesta asti
    Jeesukseen uskova menee ahtaasta portista sisälle?"

    Niin itsekin olin lapsen uskossa. Eikä ole epäilystäkään siitä ettenkö olisi päässyt
    sillä uskolla Taivaaseen Jeesuksen luo jos
    minun aikani olisi ollut silloin lapsena
    lähteä tästä ajasta.

    Mutta niinkuin lapsikaan ei pysy lapsena, vaan hän
    varttuu, kasvaa tulee täyteen "miehuuteen".
    Samalla tavalla lapsen uskon tulee kehittyä, kasvaa niin että pääsee tapahtumaan niinkuin
    Efesolaiskirjeessä on sanottu;
    "tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen
    työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
    kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja
    Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen,
    Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
    ettemme enää olisi alaikäisiä,
    jotka ajelehtivat ja joita viskellään
    kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä
    ja eksytyksen kavalissa juonissa;
    vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa,
    kaikin tavoin kasvaisimme häneen,
    joka on pää, Kristus,
    josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman
    määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
    Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa:
    älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
    nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä
    paatumuksen tähden,
    ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
    Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta
    tuntemaan,
    jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
    että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne,
    jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
    ja uudistua mielenne hengeltä
    ja pukea päällenne uusi ihminen,
    joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

    Se mikä on se "ahdas portti". jonka läpi on mentävä Elämän kaidalle tielle, niin se on
    sellainen johonka Jumala kaikki kutsumansa
    johdattaa, mutta siitä ei voi toiselle sanoa
    se on sellainen ja sellainen, ja nyt sinä olet
    näiden porttien luona, vaan kyllä Jumala sen selvästi osoittaa, vie ihmisen sellaiselle paikalle jolloin hän kysyy: kumman valitset
    "avaran vai kaidan portin, sen tien joka lihaa
    miellyttää, vai sen joka ei lihaa miellytä.
    Siis jokaisen on tämä valinta tehtävä, joko maailma tai Jeesus ei ole olemassa sivuteitä, ei
    väliteitä.
    Kaksi tietä on valittavana.

    Ja se on tärkeintä niinkuin Raamatussa sanotaan
    "Ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus vaan uusi luomus."

    Oletko sinä tänä päivänä uusi luomus?

    Onko kaikki entinen mennyt ja uusi sijaan tullut.

    Jos olet niin se on valtava Jumalan työ.

    Jos et ole mutta sinulla on jano Elävän Jumalan
    puoleen niin ano, etsi, kolkuta niin olet saava,
    löytävä ja sinulle avataan.

    "Omista kokemuksista monet näyttävät tekevän
    uskoontulo-opin ja kaikilla pitää sen jälkeen
    olla samanlainen uskoontulokokemus."

    Tuohon jo tavallaan vastasin,en enää toista, muuta
    kuin sen että pääasia on se että sinusta on tullut
    uusi luomus.

    Jos sinä olet uusi luomus kaikki entinen on
    kadonnut, et enää elä sinä vaan Jeesus sinussa
    niin se näkyy ja kuuluu.
    Sinä et pahennu Jumalan sanan tähden.
    Sinun ei enää tarvitse pähkäillä omilla asioillasi
    miten on kasteen laita, yms.
    Sinä tulet näkemään mikä on harhaa sillä
    Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen.

    Äänestä

eikä kannatakaan, mutta silti Raamattu ei kumoa itseänsä sanoessaan myös, että:

-vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena

-anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi

-puhdisti sydämet uskolla

-Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä

-saavat vanhurkauden uskon kautta hänen vereensä

Siis Henki, vesi ja veri todistavat ja vaikuttavat saman asian!

Arkielän vertaus: Pankkipossusta otettu kultaraha tuo helpotuksen!

Niin tuo, mutta ei silti sulje pois tätä:

-teit viisaasti kun laitoi rahasi säästöön

eikä tätä: Säästölippaani on hukassa, en löydä sitä mistään!

eikä tätä: Pudotin rahani! Voi voi!

eikä tätä: Saat elämääsi helpotuksen oman kätesi kautta, jos osaat ottaa kultarahan lippaastasi ulos!

Huono esimerkkikö, no ehkä, mutta Raamattua sovelletaan usein tuojottaen vain yhteen kohtaan!

Monesti "sopimusrukoilijat" vetoavat vain yhteen Raamatun kohtaan, jonka mukaan Jeesus lupasi mitä tahansa, jos vähintään 2 uskovaista sitä häneltä anovat, mutta jättävät kokonaan hiomioimatta nmm.
että:
-Synnit voivat olla este, ettei Herra kuule

-Me saamme kun anomme hänen tahtonsa mukaan

-Saamme kun emme hellitä!

jne.

Äänestä

Paavalillekin sanottiin "Ja nyt mitä viivyttelet huuda avuksi hänen nimeänsä, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi. Jos Paavali olisi ollut perheellinen, niin olisi kehotettu viemään perhe kasteelle perhekunnittain.

Pelkkä avunhuuto ei Paavalia vielä pelastanut, vaan kaste, jossa synnit pestiin pois ja Jumala teki hyvän omantunnonliiton, Kristuksen ympärileikkauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohtimista kirjoitti:

Kuka voi väittää vastaan Raamatun Sanaan:

Room. 10:10
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu