Pierun

Keskimäärin ihminen vapauttaa suolikaasua 12–25 kertaa ja yhteensä 0,5–1,5 litraa yhden vuorokauden aikana. Se koostuu pääasiassa hajuttomista kaasuista kuten typestä (59 prosenttia), hapesta (4 %), anaerobisten mikrobien tuottamasta metaanista (7 %), aerobisten mikrobien tuottamasta hiilidioksidista (9 %) sekä niin ikään erilaisten mikrobien tuottamasta vedystä (21 %). Yksilölliset erot eri kaasujen määrässä ovat suuria.

Typpi on ilmavaivojen keskeisin kaasu. Metaania pääsee vain kolmasosalta ihmisiä. Sitä tuottavat yleensä ruoansulatuselimistössä elävät bakteerit. Metaani ja vety ovat palavia aineita, minkä vuoksi myös itse suolikaasu voi syttyä palamaan. Epämiellyttävä haju johtuu proteiinin hajoamisessa syntyvistä aineista: butyyrisistä hapoista (indoli, skatoli, lyhytketjuiset rasvahapot) sekä rikkiä sisältävistä yhdisteistä, kuten rikkivedystä ja rikkihiilestä.

Joskus nousee esille kysymys siitä, että oma pieru ei haise pahalle, vaikka muiden pierut haisevat. Tässä on kuitenkin kysymys vain psykologisesta tekijästä. Muiden pierut koetaan epämiellyttävinä jo siksi, että niihin liittyy epämiellyttäviä mielleyhtymiä. Omaan pieruun ei sen sijaan tällaisia niin helposti liitetä, ja siksi sitä ei koeta välttämättä inhottavana.
8386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ruoansulatuselimistössä syntyvä kaasu varastoituu peräsuoleen, josta se purkautuu ulos peräaukon kautta. Peräsuoli ja anaalikanava annostelevat yhden pieraisun aikana vapautuvan kaasun määrää. Anaalikanavassa on lisäksi reseptoreja, joiden tehtävänä on tunnistaa, virtaako anaalikanavaan kaasua vai ulostetta. Kun paine kasvaa riittävän suureksi, peräaukon sisempi sulkijalihas rentoutuu, jolloin kaasu pääsee esteettä virtaamaan peräaukkoa kohti. Pieraisun aikana ulompi sulkijalihas pysyy kireänä, jotta ulosteen roiskuminen estyy kaasun purkautuessa.

Ääni johtuu pieraisun aikana tapahtuvasta peräaukon kudosten värähtelystä. Se vaihtelee sen mukaan, miten kireä henkilön rengaslihas on ja kuinka suuri on vapautetun kaasun paine. Myös muut tekijät kuten ruumiin kosteus sekä lihavuus vaikuttavat ääneen. Kesto vaihtelee lyhyestä rupsahduksesta jopa kymmenen sekunnin mittaiseksi pieraisuksi sen mukaisesti, kuinka paljon kaasua purkautuu kerrallaan ja miten sen purkautumista säädellään sulkijalihaksella ja muilla alavartalon lihaksilla.

Äänestä
  • Suolikaasut tulevat 90-prosenttisesti ulkoisista lähteistä. Tämä ulkoinen kaasu on ilmaa, joka virtaa kehoon nenän ja suun kautta. Sisäiset kaasut, joiden osuus suoliston kaasuista on kymmenen prosenttia, ovat puolestaan ruoansulatuselinten muodostamia.

    Sisäsyntyiset kaasut muodostuvat tietyntyyppisen ruoan sulattamisen sivutuotteena. Suolikaasua tuottavissa ruoissa on yleensä paljon monimutkaisia hiilihydraatteja, etenkin oligosakkarideja. Tällaisiin ruokiin kuuluvat pavut, maito, sipulit, makeat porkkanat, sitruunankuoret, kastanjat, kaalit, artisokka, hiivaleivät ja monet muut.

    Laktoosi-intoleranssista kärsivillä ihmisillä ruoansulatusbakteerit tuottavat usein enemmän kaasua maitoa tai laktoosia sisältävien ruokien nauttimisen jälkeen.

    Äänestä

  • tästä aiheesta pokkana vaan ja katsella luokan ja opettajan ilmeet!!!!

    Äänestä

  • aiheuttaa? kirjoitti:

    Suolikaasut tulevat 90-prosenttisesti ulkoisista lähteistä. Tämä ulkoinen kaasu on ilmaa, joka virtaa kehoon nenän ja suun kautta. Sisäiset kaasut, joiden osuus suoliston kaasuista on kymmenen prosenttia, ovat puolestaan ruoansulatuselinten muodostamia.

    Sisäsyntyiset kaasut muodostuvat tietyntyyppisen ruoan sulattamisen sivutuotteena. Suolikaasua tuottavissa ruoissa on yleensä paljon monimutkaisia hiilihydraatteja, etenkin oligosakkarideja. Tällaisiin ruokiin kuuluvat pavut, maito, sipulit, makeat porkkanat, sitruunankuoret, kastanjat, kaalit, artisokka, hiivaleivät ja monet muut.

    Laktoosi-intoleranssista kärsivillä ihmisillä ruoansulatusbakteerit tuottavat usein enemmän kaasua maitoa tai laktoosia sisältävien ruokien nauttimisen jälkeen.

    Karjan päästämillä suolistokaasuilla on usein sanottu olevan merkittäviä ympäristövaikutuksia. Kuitenkin vain kuudesosa karjan tuottamista kasvihuonekaasuista on peräisin suolistosta. Suurin osa vapautuu karjan röyhtäilyn kautta.

    Äänestä

  • prips......prups.... kirjoitti:

    Karjan päästämillä suolistokaasuilla on usein sanottu olevan merkittäviä ympäristövaikutuksia. Kuitenkin vain kuudesosa karjan tuottamista kasvihuonekaasuista on peräisin suolistosta. Suurin osa vapautuu karjan röyhtäilyn kautta.

    Tahallista pieraisua pidetään yleensä epäkohteliaana ja jopa paheksuttavana. Toisten ihmisten seurassa pieru päästetäänkin siksi mahdollisimman äänettömästi. Hajuhaittojen takia sisätiloissa huomaavaiset ihmiset siirtyvät WC-tiloihin, kunnes olo helpottaa.

    Pieru on sanana täysin yleiskielinen, ja sitä käytetään myös lääketieteen terminä. Pieraisua pidetään kuitenkin yleisesti tabuna, jolloin on monesti — usein kuitenkin täysin aiheetta — nähty tarpeelliseksi käyttää erilaisia kiertoilmauksia. Pierun, kuten muidenkin alapäähän liittyvien elintoimintojen, ottamista puheenaiheeksi vieraassa seurassa pidetään kuitenkin sopimattomana ilman luonnollista asiayhteyttä.

    Äänestä

  • pierumoottori kirjoitti:

    tästä aiheesta pokkana vaan ja katsella luokan ja opettajan ilmeet!!!!

    Tämän tiedon puuttuminen on estänyt etenemiseni työttömyysjonossa jo vuosien ajan:DDDD Sairaan hauska ja samalla niin vakuuttava!

    Äänestä

  • tapa..... kirjoitti:

    Tahallista pieraisua pidetään yleensä epäkohteliaana ja jopa paheksuttavana. Toisten ihmisten seurassa pieru päästetäänkin siksi mahdollisimman äänettömästi. Hajuhaittojen takia sisätiloissa huomaavaiset ihmiset siirtyvät WC-tiloihin, kunnes olo helpottaa.

    Pieru on sanana täysin yleiskielinen, ja sitä käytetään myös lääketieteen terminä. Pieraisua pidetään kuitenkin yleisesti tabuna, jolloin on monesti — usein kuitenkin täysin aiheetta — nähty tarpeelliseksi käyttää erilaisia kiertoilmauksia. Pierun, kuten muidenkin alapäähän liittyvien elintoimintojen, ottamista puheenaiheeksi vieraassa seurassa pidetään kuitenkin sopimattomana ilman luonnollista asiayhteyttä.

    Pieru on hyvin suosittu huumorin lähde. Esimerkkejä pieruhuumorista ovat televisiosarja South Park sekä elokuvat American Pie ja Austin Powers. On myös olemassa pieruviihdyttäjiä, jotka hauskuuttavat yleisöään piereskelemällä. Heitä kutsutaan petomaaneiksi ranskalaisen Le Pétomanen alias Joseph Pujolin mukaan. Suomessa pieruhuumoria edustaa esimerkiksi Peräsmies-sarjakuva.

    Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttaneita tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin kreivi, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.

    Äänestä

...pinnallista syvällisemmin. Silloin ei aikasi kulu hukkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koostumus! kirjoitti:

Keskimäärin ihminen vapauttaa suolikaasua 12–25 kertaa ja yhteensä 0,5–1,5 litraa yhden vuorokauden aikana. Se koostuu pääasiassa hajuttomista kaasuista kuten typestä (59 prosenttia), hapesta (4 %), anaerobisten mikrobien tuottamasta metaanista (7 %), aerobisten mikrobien tuottamasta hiilidioksidista (9 %) sekä niin ikään erilaisten mikrobien tuottamasta vedystä (21 %). Yksilölliset erot eri kaasujen määrässä ovat suuria.

Typpi on ilmavaivojen keskeisin kaasu. Metaania pääsee vain kolmasosalta ihmisiä. Sitä tuottavat yleensä ruoansulatuselimistössä elävät bakteerit. Metaani ja vety ovat palavia aineita, minkä vuoksi myös itse suolikaasu voi syttyä palamaan. Epämiellyttävä haju johtuu proteiinin hajoamisessa syntyvistä aineista: butyyrisistä hapoista (indoli, skatoli, lyhytketjuiset rasvahapot) sekä rikkiä sisältävistä yhdisteistä, kuten rikkivedystä ja rikkihiilestä.

Joskus nousee esille kysymys siitä, että oma pieru ei haise pahalle, vaikka muiden pierut haisevat. Tässä on kuitenkin kysymys vain psykologisesta tekijästä. Muiden pierut koetaan epämiellyttävinä jo siksi, että niihin liittyy epämiellyttäviä mielleyhtymiä. Omaan pieruun ei sen sijaan tällaisia niin helposti liitetä, ja siksi sitä ei koeta välttämättä inhottavana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu