Naiseksi pukeutuminen toi elämääni jännitystä, seksuaalista mielihyvää sekä hetkellisen poispääsyn vihaamastani miehen roolista.
Näin kuvani lääkärin odotushuoneen ikkunassa. Huulipuna oli kadonnut huuliltani, koska olin purrut hermostuksissani huultani. Uusi kerros punaa huulille ja kevyt suihkaus hajuvettä iholle ja olin taas valmis tapaamaan lääkärini.
Katsoin ulos ikkunasta ja näin, että puut olivat alkaneet muuttua vihreästä hehkuvan punaiseksi. Minunkin on aika vaihtaa vuodenaikaa, ajattelin. Vihdoinkin! Mutta lääkärin sihteeri keskeytti ajatukseni: "On teidän vuoronne." Hän vei minut käytävän päässä olevaan toimistoon, jossa oli suuri, hyvin pehmustettu nojatuoli.
Hetken päästä aloin kertoa tarinaani naispsykiatrille. Hän kuunteli ja teki syvälle luotaavia kysymyksiä. "Pidän kovasti asustasi," hän kehui ja sanoi minua erittäin viehättäväksi naiseksi. "Kunpa minä olisin edes puoleksi niin hyvän näköinen kuin sinä," hän huokaisi ja piti tauon. "Jennifer, milloin sinä aloit ensi kertaa pukeutua naisten vaatteisiin?"
Palasin muistoissani neljänteen ikävuoteeni, jolloin sairastuin polioon. Naisten vaatteisiin pukeutuminen oli osa elämääni jo tuolloin. Sukupuoleni oli mennyt jotenkin sekaisin äidin kohdussa - tai niin minä ainakin ajattelin. Keskustelun lomassa kaivoin laukustani nenäliinan. En halunnut ripsivärieni valuvan poskille. En ollut kuvitellut itkeväni näin paljon. "Tunnen itseni ihan hölmöksi!"
Lääkäri tarttui minua kädestä. "Voi sinua tyttöparkaa! En ymmärrä, miksi sinun on täytynyt kestää kaikki tämä tuska. Kohta saat kuitenkin tuntea olosi paljon paremmaksi." Sitten hän alkoi kirjoittaa reseptiä. "Tätä lääkettä on otettava tarkasti ohjeiden mukaan," lääkäri sanoi tiukasti. "Tulet huomaamaan itsessäsi fyysisiä muutoksia muutaman kuukauden päästä. Ole kärsivällinen!"
Myöhemmin haettuani unelmapillerini apteekista käteni aivan tärisivät jännityksestä. Lopultakin ruumiini alkaisi muuttua naisellisemmaksi!
Vastakkaisen sukupuolen hormonien nauttiminen ja sukupuolenvaihdosterapeutilla käyminen tuntuivat minusta kovin oudolta. Olin naimisissa oleva mies, kahden lapsen isä ja aktiiviseurakuntalainen. Mietin, kuinka vaimoni Charlene suhtautuisi minussa ilmeneviin fyysisiin muutoksiin. Pitäisikö meidän erota? Vai voisimmeko jatkaa yhdessäoloa naisina? Ei, se ei tule ikinä toimimaan - koko ajatuskin inhotti minua.
Varhaisimpien muistikuvienikin mukaan lähimmät ystäväni olivat aina olleet naispuolisia, ja he olivat hyväksyneet minut yhdeksi heistä. Pienenä aloin myös kauhukseni tajuta, että vanhempani eivät ehkä sittenkään olleet halunneet minusta syntyvän poikaa.
"Kunpa sinä olisit tyttö, niin voisit jatkaa kosmetiikkakauppani pitämistä minun jälkeeni," äidillä oli tapana sanoa.
Kun kuusivuotiaana leikin pukuleikkiä naapurin pikkutyttöjen kanssa, isäni saattoi joskus kiusoitella minua sanomalla: "Sinähän olet paljon paremman näköinen tyttönä." Hänen ajattelemattomilla huomautuksillaan oli minuun kuitenkin syvä vaikutus. Vain harvoin sain tuntea isäni rakastavan tai vahvistavan minua poikana.
Murrosiässä suhteeni isääni huonontui entisestään. Kerran flunssaa potiessani isäni tuli myöhään illalla makuuhuoneeseeni tarkistamaan vointiani. Hän huomasi, että olin meikannut ja pukenut naisten yöpaidan ylleni. Isä tempaisi minut sängystä, pieksi minut ja haukkui minua joksikin pahuksen homoseksuaaliksi. Olin niin vihainen, että olisin voinut tappaa isäni. Osa minusta kuitenkin kaipasi epätoivoisesti hänen rakkauttaan ja hyväksyntäänsä. Ristiriitaiset tunteeni vain pahenivat tuosta päivästä alkaen.
Toisin kuin isäni luuli, en tuntenut koskaan seksuaalista vetoa miehiin. Itse asiassa minä vihasin miehiä ja kaikkea miehisyyteen liittyvääkin, mutta viihdyin erinomaisesti naisten seurassa.
Opiskeluaikanani tapasin tulevan vaimoni Charlenen ja rakastuimme toisiimme. Jo suhteemme alkuvaiheessa kerroin hänelle, että kamppailin transvestismin kanssa. "Mutta ethän sinä näytä edes naiselta," Charlene sanoi. "En olisi ikinä uskonut, että sinulla on tällainen ongelma." Olin leveäharteinen, 180 cm pitkä ja yli 90 kg painava miehinen mies.
Olimme molemmat siinä yksinkertaisessa uskossa, että avioliitto ratkaisisi ongelmani. Olimmehan molemmat sentään kristittyjä, joten Jumala varmaan korjaisi asian jotenkin.
Mutta salainen pakkomielteeni vaivasi minua avioliiton solmimisen jälkeenkin. Seuraava askeleeni oli transseksuaalisuus. Olin vakuuttunut siitä, että olin syntynyt väärään sukupuoleen. "Olen oikeasti nainen, mutta olen vankina miehen ruumiissa." Aloin vakavissani harkita sukupuolenvaihtoleikkausta.
Naiseksi pukeutuminen oli minun tapani paeta stressiä ja itsevihaa. Ristiriitatilanne työssä saattoi saada minut tuntemaan itseni jälleen kerran epäonnistuneeksi. Voi, että olen tyhmä, ajattelin itsekseni. Minusta ei ole mihinkään. Ajaessani kotiin saatoin nähdä kadulla kauniisti pukeutuneen naisen ja aloin miettiä, miltä naisen mekko näyttäisi minun ylläni. Pian olinkin jo matkalla läheiseen ostoskeskukseen ostamaan naistenvaatteita, ripsiväriä, huulipunaa ja hajuvettä. Sitten kiiruhdin kotiin tai johonkin motelliin "muuttuakseni" jälleen naiseksi.
Minulla oli usein tapana käydä naiseksi pukeutuneena kävelyllä tai ajelulla. Joskus harjoittelin naisminääni Jennifer Elainea käymällä ostoksilla jossain toisessa ostoskeskuksessa. Tunsin jännityksen huumaa, kun myyjät kutsuivat minua rouvaksi ja toiset naisasiakkaat hyväksyivät minut naisena.
Palattuani kotiin tai motelliin fantasiani saavuttivat huippunsa kiihottaessani itseni seksuaalisesti orgasmiin. Lopulta tämän hyvältä tuntuvan kokemukseni oli kuitenkin päätyttävä ja minun oli palattava vihaamaani miehen rooliin. Jälkeenpäin tunsin valtavaa häpeää, syyllisyyttä, turhautumista ja vihaa. Usein heitin ostamani uudet naistenvaatteet pelastusarmeijan vaatteenkeräyspisteeseen ja vannoin itselleni, etten enää koskaan pukeutuisi naisten vaatteisiin. Mutta muutaman päivän kuluttua sama kuvio toistui.
Lopulta halusin löytää ratkaisun sisäiseen myllerrykseeni ja aloin käydä psykiatrilla saadakseni naissukupuolihormonia. Uneksin sukupuolenvaihtoleikkauksesta ja kertakaikkisesta muuttumisestani naiseksi. Hankin jopa väärennetyn avioerotodistuksen, jottei psykiatri tietäisi minun olevan naimisissa.
Kolmannella vastaanottokerralla kuitenkin purskahdin itkuun ja kerroin lääkärille, miten paljon sukupuolen vaihtaminen itse asiassa pelotti minua. "Olen huomannut itsessäni joitakin fyysisiä muutoksia," kerroin hänelle, "mutta pelkään hirveästi hylkäämistä, jonka tulen kohtaamaan. Lisäksi olen varma, että menetän perheeni, jos teen sen. En pysty edes ajattelemaan sitä mahdollisuutta!" Naispsykiatri nousi seisomaan ja käveli huoneen poikki luokseni. "En voi määrätä sinulle enempää hormoneja, jollet aio ryhtyä muutosprosessiin."
Kotimatka oli yhtä painajaista. Kiehuin raivosta ja kirosin koko elämäni. Revin mekkoani tuskaillessani omaa kohtaloani. Nyt minun pitäisi pysyä loppuelämäni miehen roolissa, ja tulisin aina kuvittelemaan, millaista elämäni olisi ollut, jos...
Palattuani kotiin menin suihkuun ja itkin ja huusin Jumalalle saadakseni edes jotain lohtua. Olin ollut uskossa lähes 30 vuotta. Tiesin, että salainen elämäni vaivasi itseni lisäksi myös Herraani. Siinä seisoessani vesi huuhtoi pois kyyneleeni ja sydämessäni syttyi pieni toivon kipinä. Itsemurha-ajatukset väistyivät, kun aloin uskoa siihen, että Jumalalla voisi olla jokin keino päästää minut salaisesta tuskastani.
Myöhemmin samalla viikolla varasin ajan kristitylle miespsykologille. Jutellessani hänen kanssaan tunsin Kristuksen rakkauden ja hyväksynnän lämpimän syleilyn ympärilläni. Olin päättänyt etsiä ratkaisun ongelmaani. Olin vannonut itselleni tekeväni itsemurhan, jollen löytäisi apua.
Tuo tapaaminen oli käänteentekevä elämälleni. Psykologi sanoi minulle, että "olemme yhtä sairaita kuin salaisuutemme." Tiesin hänen olevan oikeassa. Neljä vuosikymmentä kestänyt kaksoiselämäni oli päättymässä.
Terapiani edetessä sain huomata, että olin uskonut monia valheita. Jumala ei ollut tehnyt "virhettä" luodessaan minut miehen ruumiiseen. Hän oli suunnitellut minut viimeistä piirtoa myöten jo aivan alussa. "Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani." (Ps. 139: 15-16)
Jumala oli suunnitellut minusta miehen jo ennen kuin minut oli edes luotu! Sisälläni ei ollut naista, joka kaipasi tulla julki. Olin tullut riippuvaiseksi tietynlaisesta käyttäytymisestä tuota fantasiaa ruokkiessani. Olin päättänyt hylätä mieheyteni, joka oli Jumalan hyvä lahja minulle.
Nyt minun oli opeteltava hallitsemaan ajatuksiani ja Jumalan avulla vangitsemaan jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10: 5). Saatana oli rakentanut petoksen linnakkeen mieleeni. Jumalan hengellisten aseiden avulla minun oli määrätietoisesti revittävä alas hänen valheensa ja korvattava ne Jumalan totuudella.
Minun oli harjaannuttava ajattelemaan asioita, jotka olivat puhtaita, kunnioitettavia ja tosia (ks. Fil 4: 8). Minun oli hyväksyttävä se totuus, että Jumala oli tehnyt minusta älykkään miehen. En ollut tyhmä enkä yksinkertainen. Pystyisin täyttämään Hänen antamansa kutsun elämälleni. Hänen avullaan heikkouksistani voisi tulla voimanlähteitä (ks. 2. Kor. 12: 9).
Mikään näistä muutoksista ei ole helppo. Päivä kerrallaan, viikko kerrallaan minun oli antauduttava Jumalalle ja taisteltava eteenpäin uusilla parantumista kaipaavilla elämänalueilla. Lähdin mukaan tuskalliseen prosessiin, jossa kerroin salaisuudestani avoimesti joillekin luotettaville seurakuntani vanhimmille. Olin varma, että he hylkäisivät minut, mutta he osoittivatkin minulle ylitsevuotavaa rakkautta, hyväksyntää ja myötätuntoa. Tämä yksinkertainen itsestäni kertominen helpotti valtavasti sisäistä tuskaani ja mieleni sekaannusta.
Aloin soveltaa elämääni Nimettömissä Alkoholisteissa käytettävää 12 askelen ohjelmaa muokaten hieman sen periaatteita omaan elämäntilanteeseeni sopiviksi. Aloin pitää päiväkirjaa avaten näin itselleni ja terapeutilleni oman pimeän puoleni. Terapeuttini ei koskaan järkyttynyt tunnustuksistani, vaan hän pikemminkin osoitti minulle, missä kohdin ajatukseni olivat järjenvastaisia tai itsetuhoisia. Seuraavaksi hän auttoi minua korvaamaan vanhat synnilliset ajatukseni uusilla rakentavilla asioilla.
Jumala rohkaisi minua myös muiden uskovien kautta. Kuuluin vaimoni kanssa rukouspiiriin, jossa eräs nainen rukoili kerran puolestani. Hän tiesi minusta niin erityisiä asioita, että hänen oli täytynyt saada ne Jumalalta. "Vihollinen on asettanut iskuryhmän vaivaamaan sinua jatkuvasti," hän sanoi ja jatkoi, "se saa sinut syyttämään itseäsi ja pyrkii kastroimaan sinut hengellisessä mielessä ja estämään sinua kantamasta hedelmää. Jumala antaa sinulle kuitenkin voiman ja rohkeuden nousta ylös miehuudessasi - Hänessä."
Salaisen minäni hylkääminen oli tuskallista. Aluksi en tiennyt, selviäisinkö emotionaali-sesti, jos en saisi enää pukeutua naiseksi. Lopulta sain huomata, että tuon tavan hylkääminen oli minulle vain hyväksi. Jatkoin päivittäin elämäni valintojen luovuttamista Kristukselle pyrkiessäni eheyteen.
Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin katson taas kerran ulos toimistoni ikkunasta ja näen vuodenaikojen ja värien vaihtuvan jälleen. Puut ovat taas kirkkaan punaisia. Ikkunassa näkyvä kuvani on kuitenkin muuttunut. Siellä ei näy enää tyylikästä naista, joka odottelee lääkärin sihteerin kutsua tulla sisään. Nyt näen ikkunassa miehen, joksi Jumala on minut luonut. Minun ei enää tarvitse olla Jennifer. Todellinen identiteettini on nimessäni - Jerry - josta olen ylpeä.
Kirjoittaja, Jerry Leach, on seksuaalisuudessaan rikkinäisten hyväksi toimivan CrossOver-järjestön johtaja. Osoite: P.O. Box 23744, Lexington, Kentucky 40523, U.S.A.
Näin kuvani lääkärin odotushuoneen ikkunassa. Huulipuna oli kadonnut huuliltani, koska olin purrut hermostuksissani huultani. Uusi kerros punaa huulille ja kevyt suihkaus hajuvettä iholle ja olin taas valmis tapaamaan lääkärini.
Katsoin ulos ikkunasta ja näin, että puut olivat alkaneet muuttua vihreästä hehkuvan punaiseksi. Minunkin on aika vaihtaa vuodenaikaa, ajattelin. Vihdoinkin! Mutta lääkärin sihteeri keskeytti ajatukseni: "On teidän vuoronne." Hän vei minut käytävän päässä olevaan toimistoon, jossa oli suuri, hyvin pehmustettu nojatuoli.
Hetken päästä aloin kertoa tarinaani naispsykiatrille. Hän kuunteli ja teki syvälle luotaavia kysymyksiä. "Pidän kovasti asustasi," hän kehui ja sanoi minua erittäin viehättäväksi naiseksi. "Kunpa minä olisin edes puoleksi niin hyvän näköinen kuin sinä," hän huokaisi ja piti tauon. "Jennifer, milloin sinä aloit ensi kertaa pukeutua naisten vaatteisiin?"
Palasin muistoissani neljänteen ikävuoteeni, jolloin sairastuin polioon. Naisten vaatteisiin pukeutuminen oli osa elämääni jo tuolloin. Sukupuoleni oli mennyt jotenkin sekaisin äidin kohdussa - tai niin minä ainakin ajattelin. Keskustelun lomassa kaivoin laukustani nenäliinan. En halunnut ripsivärieni valuvan poskille. En ollut kuvitellut itkeväni näin paljon. "Tunnen itseni ihan hölmöksi!"
Lääkäri tarttui minua kädestä. "Voi sinua tyttöparkaa! En ymmärrä, miksi sinun on täytynyt kestää kaikki tämä tuska. Kohta saat kuitenkin tuntea olosi paljon paremmaksi." Sitten hän alkoi kirjoittaa reseptiä. "Tätä lääkettä on otettava tarkasti ohjeiden mukaan," lääkäri sanoi tiukasti. "Tulet huomaamaan itsessäsi fyysisiä muutoksia muutaman kuukauden päästä. Ole kärsivällinen!"
Myöhemmin haettuani unelmapillerini apteekista käteni aivan tärisivät jännityksestä. Lopultakin ruumiini alkaisi muuttua naisellisemmaksi!
Vastakkaisen sukupuolen hormonien nauttiminen ja sukupuolenvaihdosterapeutilla käyminen tuntuivat minusta kovin oudolta. Olin naimisissa oleva mies, kahden lapsen isä ja aktiiviseurakuntalainen. Mietin, kuinka vaimoni Charlene suhtautuisi minussa ilmeneviin fyysisiin muutoksiin. Pitäisikö meidän erota? Vai voisimmeko jatkaa yhdessäoloa naisina? Ei, se ei tule ikinä toimimaan - koko ajatuskin inhotti minua.
Varhaisimpien muistikuvienikin mukaan lähimmät ystäväni olivat aina olleet naispuolisia, ja he olivat hyväksyneet minut yhdeksi heistä. Pienenä aloin myös kauhukseni tajuta, että vanhempani eivät ehkä sittenkään olleet halunneet minusta syntyvän poikaa.
"Kunpa sinä olisit tyttö, niin voisit jatkaa kosmetiikkakauppani pitämistä minun jälkeeni," äidillä oli tapana sanoa.
Kun kuusivuotiaana leikin pukuleikkiä naapurin pikkutyttöjen kanssa, isäni saattoi joskus kiusoitella minua sanomalla: "Sinähän olet paljon paremman näköinen tyttönä." Hänen ajattelemattomilla huomautuksillaan oli minuun kuitenkin syvä vaikutus. Vain harvoin sain tuntea isäni rakastavan tai vahvistavan minua poikana.
Murrosiässä suhteeni isääni huonontui entisestään. Kerran flunssaa potiessani isäni tuli myöhään illalla makuuhuoneeseeni tarkistamaan vointiani. Hän huomasi, että olin meikannut ja pukenut naisten yöpaidan ylleni. Isä tempaisi minut sängystä, pieksi minut ja haukkui minua joksikin pahuksen homoseksuaaliksi. Olin niin vihainen, että olisin voinut tappaa isäni. Osa minusta kuitenkin kaipasi epätoivoisesti hänen rakkauttaan ja hyväksyntäänsä. Ristiriitaiset tunteeni vain pahenivat tuosta päivästä alkaen.
Toisin kuin isäni luuli, en tuntenut koskaan seksuaalista vetoa miehiin. Itse asiassa minä vihasin miehiä ja kaikkea miehisyyteen liittyvääkin, mutta viihdyin erinomaisesti naisten seurassa.
Opiskeluaikanani tapasin tulevan vaimoni Charlenen ja rakastuimme toisiimme. Jo suhteemme alkuvaiheessa kerroin hänelle, että kamppailin transvestismin kanssa. "Mutta ethän sinä näytä edes naiselta," Charlene sanoi. "En olisi ikinä uskonut, että sinulla on tällainen ongelma." Olin leveäharteinen, 180 cm pitkä ja yli 90 kg painava miehinen mies.
Olimme molemmat siinä yksinkertaisessa uskossa, että avioliitto ratkaisisi ongelmani. Olimmehan molemmat sentään kristittyjä, joten Jumala varmaan korjaisi asian jotenkin.
Mutta salainen pakkomielteeni vaivasi minua avioliiton solmimisen jälkeenkin. Seuraava askeleeni oli transseksuaalisuus. Olin vakuuttunut siitä, että olin syntynyt väärään sukupuoleen. "Olen oikeasti nainen, mutta olen vankina miehen ruumiissa." Aloin vakavissani harkita sukupuolenvaihtoleikkausta.
Naiseksi pukeutuminen oli minun tapani paeta stressiä ja itsevihaa. Ristiriitatilanne työssä saattoi saada minut tuntemaan itseni jälleen kerran epäonnistuneeksi. Voi, että olen tyhmä, ajattelin itsekseni. Minusta ei ole mihinkään. Ajaessani kotiin saatoin nähdä kadulla kauniisti pukeutuneen naisen ja aloin miettiä, miltä naisen mekko näyttäisi minun ylläni. Pian olinkin jo matkalla läheiseen ostoskeskukseen ostamaan naistenvaatteita, ripsiväriä, huulipunaa ja hajuvettä. Sitten kiiruhdin kotiin tai johonkin motelliin "muuttuakseni" jälleen naiseksi.
Minulla oli usein tapana käydä naiseksi pukeutuneena kävelyllä tai ajelulla. Joskus harjoittelin naisminääni Jennifer Elainea käymällä ostoksilla jossain toisessa ostoskeskuksessa. Tunsin jännityksen huumaa, kun myyjät kutsuivat minua rouvaksi ja toiset naisasiakkaat hyväksyivät minut naisena.
Palattuani kotiin tai motelliin fantasiani saavuttivat huippunsa kiihottaessani itseni seksuaalisesti orgasmiin. Lopulta tämän hyvältä tuntuvan kokemukseni oli kuitenkin päätyttävä ja minun oli palattava vihaamaani miehen rooliin. Jälkeenpäin tunsin valtavaa häpeää, syyllisyyttä, turhautumista ja vihaa. Usein heitin ostamani uudet naistenvaatteet pelastusarmeijan vaatteenkeräyspisteeseen ja vannoin itselleni, etten enää koskaan pukeutuisi naisten vaatteisiin. Mutta muutaman päivän kuluttua sama kuvio toistui.
Lopulta halusin löytää ratkaisun sisäiseen myllerrykseeni ja aloin käydä psykiatrilla saadakseni naissukupuolihormonia. Uneksin sukupuolenvaihtoleikkauksesta ja kertakaikkisesta muuttumisestani naiseksi. Hankin jopa väärennetyn avioerotodistuksen, jottei psykiatri tietäisi minun olevan naimisissa.
Kolmannella vastaanottokerralla kuitenkin purskahdin itkuun ja kerroin lääkärille, miten paljon sukupuolen vaihtaminen itse asiassa pelotti minua. "Olen huomannut itsessäni joitakin fyysisiä muutoksia," kerroin hänelle, "mutta pelkään hirveästi hylkäämistä, jonka tulen kohtaamaan. Lisäksi olen varma, että menetän perheeni, jos teen sen. En pysty edes ajattelemaan sitä mahdollisuutta!" Naispsykiatri nousi seisomaan ja käveli huoneen poikki luokseni. "En voi määrätä sinulle enempää hormoneja, jollet aio ryhtyä muutosprosessiin."
Kotimatka oli yhtä painajaista. Kiehuin raivosta ja kirosin koko elämäni. Revin mekkoani tuskaillessani omaa kohtaloani. Nyt minun pitäisi pysyä loppuelämäni miehen roolissa, ja tulisin aina kuvittelemaan, millaista elämäni olisi ollut, jos...
Palattuani kotiin menin suihkuun ja itkin ja huusin Jumalalle saadakseni edes jotain lohtua. Olin ollut uskossa lähes 30 vuotta. Tiesin, että salainen elämäni vaivasi itseni lisäksi myös Herraani. Siinä seisoessani vesi huuhtoi pois kyyneleeni ja sydämessäni syttyi pieni toivon kipinä. Itsemurha-ajatukset väistyivät, kun aloin uskoa siihen, että Jumalalla voisi olla jokin keino päästää minut salaisesta tuskastani.
Myöhemmin samalla viikolla varasin ajan kristitylle miespsykologille. Jutellessani hänen kanssaan tunsin Kristuksen rakkauden ja hyväksynnän lämpimän syleilyn ympärilläni. Olin päättänyt etsiä ratkaisun ongelmaani. Olin vannonut itselleni tekeväni itsemurhan, jollen löytäisi apua.
Tuo tapaaminen oli käänteentekevä elämälleni. Psykologi sanoi minulle, että "olemme yhtä sairaita kuin salaisuutemme." Tiesin hänen olevan oikeassa. Neljä vuosikymmentä kestänyt kaksoiselämäni oli päättymässä.
Terapiani edetessä sain huomata, että olin uskonut monia valheita. Jumala ei ollut tehnyt "virhettä" luodessaan minut miehen ruumiiseen. Hän oli suunnitellut minut viimeistä piirtoa myöten jo aivan alussa. "Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani." (Ps. 139: 15-16)
Jumala oli suunnitellut minusta miehen jo ennen kuin minut oli edes luotu! Sisälläni ei ollut naista, joka kaipasi tulla julki. Olin tullut riippuvaiseksi tietynlaisesta käyttäytymisestä tuota fantasiaa ruokkiessani. Olin päättänyt hylätä mieheyteni, joka oli Jumalan hyvä lahja minulle.
Nyt minun oli opeteltava hallitsemaan ajatuksiani ja Jumalan avulla vangitsemaan jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10: 5). Saatana oli rakentanut petoksen linnakkeen mieleeni. Jumalan hengellisten aseiden avulla minun oli määrätietoisesti revittävä alas hänen valheensa ja korvattava ne Jumalan totuudella.
Minun oli harjaannuttava ajattelemaan asioita, jotka olivat puhtaita, kunnioitettavia ja tosia (ks. Fil 4: 8). Minun oli hyväksyttävä se totuus, että Jumala oli tehnyt minusta älykkään miehen. En ollut tyhmä enkä yksinkertainen. Pystyisin täyttämään Hänen antamansa kutsun elämälleni. Hänen avullaan heikkouksistani voisi tulla voimanlähteitä (ks. 2. Kor. 12: 9).
Mikään näistä muutoksista ei ole helppo. Päivä kerrallaan, viikko kerrallaan minun oli antauduttava Jumalalle ja taisteltava eteenpäin uusilla parantumista kaipaavilla elämänalueilla. Lähdin mukaan tuskalliseen prosessiin, jossa kerroin salaisuudestani avoimesti joillekin luotettaville seurakuntani vanhimmille. Olin varma, että he hylkäisivät minut, mutta he osoittivatkin minulle ylitsevuotavaa rakkautta, hyväksyntää ja myötätuntoa. Tämä yksinkertainen itsestäni kertominen helpotti valtavasti sisäistä tuskaani ja mieleni sekaannusta.
Aloin soveltaa elämääni Nimettömissä Alkoholisteissa käytettävää 12 askelen ohjelmaa muokaten hieman sen periaatteita omaan elämäntilanteeseeni sopiviksi. Aloin pitää päiväkirjaa avaten näin itselleni ja terapeutilleni oman pimeän puoleni. Terapeuttini ei koskaan järkyttynyt tunnustuksistani, vaan hän pikemminkin osoitti minulle, missä kohdin ajatukseni olivat järjenvastaisia tai itsetuhoisia. Seuraavaksi hän auttoi minua korvaamaan vanhat synnilliset ajatukseni uusilla rakentavilla asioilla.
Jumala rohkaisi minua myös muiden uskovien kautta. Kuuluin vaimoni kanssa rukouspiiriin, jossa eräs nainen rukoili kerran puolestani. Hän tiesi minusta niin erityisiä asioita, että hänen oli täytynyt saada ne Jumalalta. "Vihollinen on asettanut iskuryhmän vaivaamaan sinua jatkuvasti," hän sanoi ja jatkoi, "se saa sinut syyttämään itseäsi ja pyrkii kastroimaan sinut hengellisessä mielessä ja estämään sinua kantamasta hedelmää. Jumala antaa sinulle kuitenkin voiman ja rohkeuden nousta ylös miehuudessasi - Hänessä."
Salaisen minäni hylkääminen oli tuskallista. Aluksi en tiennyt, selviäisinkö emotionaali-sesti, jos en saisi enää pukeutua naiseksi. Lopulta sain huomata, että tuon tavan hylkääminen oli minulle vain hyväksi. Jatkoin päivittäin elämäni valintojen luovuttamista Kristukselle pyrkiessäni eheyteen.
Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin katson taas kerran ulos toimistoni ikkunasta ja näen vuodenaikojen ja värien vaihtuvan jälleen. Puut ovat taas kirkkaan punaisia. Ikkunassa näkyvä kuvani on kuitenkin muuttunut. Siellä ei näy enää tyylikästä naista, joka odottelee lääkärin sihteerin kutsua tulla sisään. Nyt näen ikkunassa miehen, joksi Jumala on minut luonut. Minun ei enää tarvitse olla Jennifer. Todellinen identiteettini on nimessäni - Jerry - josta olen ylpeä.
Kirjoittaja, Jerry Leach, on seksuaalisuudessaan rikkinäisten hyväksi toimivan CrossOver-järjestön johtaja. Osoite: P.O. Box 23744, Lexington, Kentucky 40523, U.S.A.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Harmi että hyvä keskustelu joudutaan siivoamaan edellisen kopioidun jutun takia. Olisi edes aloittanut uuden aiheen! Nämä kaikenparantavaan uskoon uskovat saavat vain asiastaan epäilevät hämmennyksiin. Ei geeneihin ohjelmoitua ominaisuutta pysty millään rukouksilla tai uskolla parantamaan. Edellinen kirjoitus on täyttä utopiaa, ei ulkomaillakaan transsukupuolisia hoideta tuolla tavalla ja olihan siinä runsaasti termivirheitäkin.
sen tiedät mikä on Jumalalle mahdollista? Onko sinulla todellakin omakohtaisia kokemuksia, vai mihin perustat väitteesi voidaksesi sanoa noin? Itse tunnen moniakin ex-tiittejä jotka ovat vapautuneet ko. asiasta Jumalan armosta.
Tässä sinulle ja muillekkin vähän kerrontaa asiasta: ONKO MUUTOS MAHDOLLINEN?
Perusteltaessa homoseksuaalista käytöstä on siis usein sanottu, että se on synnynnäistä ja ettei muutos ole mahdollinen. On vieläpä osoitettu vääränlaista sääliä tällä alueella ja sanottu vain: "Olet syntynyt sellaiseksi, sinun on vain hyväksyttävä osasi." Ehkä monille tällaisille ihmisille on sanottu samalla tavalla.
Mutta kuten edellä todettiin, ei homoseksuaalisuus ole synnynnäistä, vaan siinä on kyse kasvuolosuhteista ja ihmisen omista valinnoista. Jos se olisi perinnöllistä, olisi todennäköistä, että esim. kolmen lapsen joukosta jokainen, ei vain yksi, päätyisi homoseksuaaliksi. Kuitenkaan useimmiten näin ei tapahdu, vaan asia voi rajoittua vain tähän yhteen henkilöön. Samoin, jos kyseessä olisi perinnöllisyys, tulisi myös vanhempien ja isovanhempien olla samalla tavalla suuntautuneita. Kuitenkaan he eivät ole tätä olleet, eli tämä osoittaa, ettei kyseessä ole perinnöllinen asia tai synnynnäisyys.
Mitä sitten tulee muutoksen kokemiseen, on se varmasti mahdollista. Monet homoseksuaalit tosin saattavat sanoa, etteivät he koskaan voi eivätkä haluakaan muuttua.
Kuitenkin Jumala, joka loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, voi myös eheyttää ihmisen rikkinäisyyden, koska siitä tässä asiassa on myös kysymys. Hän voi eheyttää ihmisen rikkinäisyyn ja korjata ehjäksi sen, mikä vuosien varrella on päässyt sisällä hajoamaan. Ihmisen on vain ensin luovutettava elämänsä hänelle.
Hyvän esimerkin Jumalan toiminnasta antaa myös 1. Korinttolaiskirjeen kuudes luku. Sillä tässä luvussa puhutaan mm. siitä, miten miehimykset (tai uuden käännöksen mukaan "miesten kanssa makaavat miehet") eivät peri Jumalan valtakuntaa, mutta sitten Paavali lisää, että "tuommoisia te olitte, jotkut teistä". Eli tämä osoittaa, että nämä ihmiset olivat ennen olleet homoseksuaaleja, mutta eivät olleet enää. Paavali kirjoitti tästä:
- (1 Kor 6:9,11) Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset...
11. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
Myös Alan Medinger on kertonut omasta vapautumisestaan. Hänen vapautumisensa tapahtui yhtäkkiä, jota ei kylläkään aina tapahdu kaikille yhtä nopeasti:
Seuraavana päivänä ja sitä seuraavina päivinä huomasin, että oli tapahtunut koko joukko ihmeitä. Homoseksuaaliset fantasiat, joita minulla oli ollut joka päivä 25 vuoden ajan, olivat hävinneet. Koin sellaista rakkautta Willaa kohtaan, jota en ollut kuvitellut mahdolliseksi. Ja mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, Jumala ei ollut minulle enää kaukainen tuomari, vaan hän oli tullut minulle henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi. Jeesus rakasti minua, ja minä rakastin häntä paljon. Ensimmäistä kertaa tajusin, mitä rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen todella merkitsevät...
Sen tähden, että parantumiseni homoseksuaalisuudesta tapahtui niin äkisti, minulta kysytään usein kuinka täydellinen parantumiseni oikein on. Vastaukseksi voin sanoa, että aika on todistuksena sen aitoudesta ja että siunattu avioliitto on tämän parantumisen hedelmä. En ole viimeisen kymmenen vuoden aikana kokenut yhtään homoseksuaalista kiusausta. Kiusauksella tarkoitan vakavasti harkittua tai toivottua seksuaalista tekoa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Kuitenkin perusparantumisen jälkeen koin tavallaan kaipaavani rinnalleni vanhempaa, vahvempaa miestä. Tämäkin on nyt mennyttä, ja pidän miehiä veljinä, en isinä tai suojelijoina.(10)
"MINULLA ON TÄMÄ TAIPUMUS"
Kun on kyseessä homoseksuaalisuuden synnynnäisyys, saattavat monet ihmiset joskus kaikesta huolimatta väittää vastaan ja sanoa, että heillä vain on tämä taipumus, eikä sille voi mitään (vaikka edellä kyllä todettiin, ettei se ole synnynnäistä). He saattavat myös sanoa, että se mikä on heidän taipumuksensa, ei voi olla moraalisestikaan väärin.
Se, että jollakulla on jokin taipumus, kuten esim. homoseksuaalisuus, ei ole kuitenkaan erikoisen eriskummallista. Sillä toisilla voi olla yhtähyvin taipumus alkoholin liikakäyttöön, tupakoimiseen, vihaan, avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, pornografian käyttöön tai muihin vastaaviin asioihin. Nämä ovat taipumuksia siinä missä muutkin, joten homoseksuaalisuus ei sillä tavalla juurikaan poikkea edelläolevista asioista.
Se, että meillä on jokin taipumus - oli se synnynnäinen tai ei - ei tee meistä kuitenkaan vain olosuhteiden uhria. Sillä me voimme ainakin jossakin määrin valita, kuinka paljon jokin taipumus meitä ohjaa. Siten esim. homoseksuaalisen taipumuksen omaava voi valita, harrastaako hän sukupuoliyhteyttä lainkaan tai vain yhden tai sitten useamman kanssa. Samoin avioliitossa oleva puoliso voi päättää, pysyykö hän uskollisena puolisolleen, vaikka hänellä olisikin kiusaus kenties rakastua johonkin uuteen, avioliiton ulkopuolella olevaan, henkilöön. Samoin esim. ruokaa rakastava voi jossakin määrin hillitä ruokahaluaan kuten myös tupakoija voi päättää, millä hetkellä hän laittaa tupakan suuhun.
Kysymys onkin siitä, annammeko me väärien taipumustemme hallita elämäämme. Esim. Paavali on kirjoittanut tästä:
- (Room 6:12) Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
Jumalan apu taipumusten voittamiseen
Kun edellisessä kappaleessa puhuttiin taipumuksista ja niiden voittamisesta, niin on toki mahdollista, että ihminen on myös riippuvainen näistä asioista. Ehkä sinäkin olet juuri sellainen ihminen, joka olet kamppaillut homoseksuaalisuuden tai jonkun muun sidonnaisuuden kanssa, etkä ole mitenkään päässyt siitä eroon.
Se, että sinulla on tällainen riipuvuus, on itseasiassa merkki siitä, että sinä kuulut silloin tiettyyn luokkaan ihmisiä. Sinä olet nimittäin silloin Raamatun mukaan synnin orja kuten Jeesus sanoi:
- (Joh 8:34,35) Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
35. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
Kuitenkin, jos sinä kärsit synnin orjuudesta, voit sinä päästä vapaaksi. Sillä Jeesus, joka sanoi edelliset sanat synnin orjuudesta, on myös syntisten ystävä (Matt 11:19) kuten hänen vihamiehensä häntä nimittivät. Hän myös ottaa vastaan syntisiä eli ihmisiä jollainen sinä ja jokainen meistä on:
- (Luuk 15:1,2) Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä.
2. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan."
Niinpä sinäkin, joka kärsit esim. homoseksuaalisuudesta tai muusta synnin orjuudesta, voit päästä vapaaksi, kun käännyt Jeesuksen Kristuksen tykö. Hän on luvannut tehdä sinut vapaaksi:
- (Joh 8:36) Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.
HOMOSEKSUAALISUUS ON SYNTI
Vakavin asia homoseksuaalisuudessa on, että se on synti ja etteivät sen harjoittajat peri Jumalan valtakuntaa. Moni ei ehkä pidä tästä asiasta, mutta näin on kuitenkin kirjoitettu jo noin 2000 vuotta sitten eli täysin meistä riippumatta. Mm. seuraavat jakeet viittaavat tähän asiaan:
- (1 Kor 6:9,10) Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
- (3 Moos 18:22) Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
- (Room 1:26,27) Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
- (1 Tim 1:9,10) ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
- (Juuda 7) samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
Tärkein asia kuitenkin on, ettei kenenkään tarvitse joutua kadotukseen homoseksuaalisen synnin tai minkään muunkaan synnin takia.
Sillä jos ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja haluaa tehdä parannuksen, voi kaikki muuttua, niin että hän saa kaiken anteeksi. (Moni tosin ajattelee. ettei homoseksuaalisuus ole synti ja samoin he voivat puolustella sitä rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä. Mutta on hyvä kysyä, että jos edellämainitut Raamatun kohdat pitävät paikkansa ja ovat totta, niin eikö se käännä tämän asian aivan toisenlaiseksi? Niinpä tämän valossa niiden ihmisten lausunnot, jotka yleensä ajavat homoseksuaalista elämäntapaa ja tukevat sitä, johtavat vain muita poispäin Jumalasta ja jopa kadotukseen. Nämä henkilöt, jotka eivät välitä ihmisten sieluista, asettavat itsensä myös tavallaan suurimmiksi auktoriteeteiksi, kun he väittävät edelläolevia Raamatun jakeita valheeksi. Ehkä juuri tällaisiin ihmisiin pätee se, mitä Jeesus sanoi niistä ihmisistä, joiden kautta viettelykset tulevat, Luuk 17:1,2, Ks. myös Jaak 3:1,2)
Tämä näet perustuu siihen, mitä tapahtui Jeesuksen kautta jo lähes 2000 vuotta sitten. Sillä Raamattu kertoo hyvin selvästi, miten Jumala lähetti hänet, Jeesuksen, koska rakasti maailmaa eli jokaista meistä:
- (Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Ja toiseksi Raamattu kertoo, että kun hän tuli, otti hän myös pois maailman synnin, eli hän otti sen päälleen ja vei ristille. Niinpä kun maailman synti on laitettu hänen päälleen ja viety pois, merkitsee se myös sitä, että meidänkin syntimme olivat mukana, koska jokainen meistä kuuluu maailmaan. Tämä syntien poisottaminen mahdollistaa myös syntien anteeksisaamisen jokaiselle että myös uuden elämän jo maan päällä, mikäli hän haluaa ottaa sen vastaan:
- (Joh 1:29) Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
- (2 Kor 6:1,2) Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
ELÄMÄSTÄ OSALLISEKSI TULEMINEN
Jos ihminen on ollut erossa Jumalasta, voi hän siis pelastua ja tulla hänen yhteyteensä. Samoin hän voi päästä taipumuksistaan voitolle, niin etteivät ne enää ole pääosassa hänen elämässään. Tähän liittyy seuraavia puolia:
ISÄN TYKÖ TULEMINEN
Ensimmäinen vaihe on se kun me käännymme taivaallisen Isän tykö. Se tapahtuu vain Jeesuksen Kristuksen kautta niinkuin Jeesus itse sanoi:
- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Niinpä kun sinä henkilökohtaisesti käännyt Isän tykö Jeesuksen kautta, voit sitten kertoa hänelle, että haluat tulla hänen yhteyteensä ja että tarvitset pelastusta. Luukkaan 15. luvussa on kertomus tuhlaajapojasta, joka kuvaa tätä hyvin. Tämä poika tunnusti syntinsä ja palasi isänsä tykö. Seurauksena tästä oli, että isä armahti häntä ja juoksi häntä vastaan. Yhtä lailla samanlaista on myös taivaallisen Isän suhtautuminen sinua ja jokaista kohtaan, joka kääntyy hänen puoleensa:
- (Luuk 15:18-20) Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
19. enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
YMMÄRRÄ JUMALAN RAKKAUS!
Toinen asia, mikä sinun tulee ymmärtää, on Jumalan rakkaus. Sinun tulee ensinnäkin ymmärtää, että olit rakastettu jo silloin kun et tuntenut Jumalaa, koska on kirjoitettu seuraavasti:
- (Room 5:6-8) Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
Mutta lisäksi sinun tulee ymmärtää, että myös nykyhetkellä, jos olet kääntynyt Jumalan puoleen, on asia samalla tavoin. Tämä rakkaus ei riipu siitä, kuinka vaelluksesi on onnistunut tai kuinka hyvin olet voittanut synnin, vaan se on kokoaikaista. Roomalaiskirjeeseen on kirjoitettu tästä asiasta:
- (Room 8:35,39) Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? ...
39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
LUOTA!
Kolmas tärkeä asia on, että sinä luotat Jumalan voimaan omassa elämässäsi. Tämä perustuu siihen, että sinut on oksastettu Kristukseen (Joh 15:5). Niinpä kun sinulle tulee kiusauksia (ja niitä varmasti tulee!), voit katsoa häneen ja odottaa hänen tekevän sen mikä sinulle on mahdotonta. Et varmastikaan tule yhdessä hetkessä täydelliseksi, mutta voit odottaa hänen apuaan elämäsi tilanteissa:
- (Fil 1:6) varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Niinpä kun sinulla on kiusaus tai taipumus homoseksuaalisuuteen, voit sinä sen voittaa. Samoin sinä voit voittaa esim. vihan, arvostelun, alkoholin liikakäytön sekä muutkin synnit, joihin sinä satut olemaan taipuvainen, Jeesuksen voiman kautta. Alkuseurakunnan aikana tämä oli tavallista ja varmasti voimme nytkin odottaa sitä. Sinun on vain käännyttävä Jumalan puoleen ja odotettava hänen ihmettään omaan elämääsi:
- (Tiit 3:3-5) Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
Vai, että jumala. Eipä oo mun elämääni tullut ja hyvin on mennyt buddhalaisenakin. HUOM. kun ottaa itse vastuun omista teoistaan, niin ei tarvitse tekopyhänä muiden elämään sotkeutua! Kukaan ei ole niin hyvä, että voisi sanoa toisille mitä heidän pitää tehdä ja mitä ei. Eli nyt sitten nopeasti peiliin katsomaan!
...ja se koskee teitä uskovaisia kanssa.
Tuo edellä spämmätyn tarinan hahmo on nähty monet kerrat hillumassa mekossa, ei hän ole "eheytynyt" yhtään minnekään.
Milloin te lakkaatte valehtelemasta?