Katolisen kirkon lähetystyö tuntuu ehtineen joka paikkaan ensimmäisenä. Monessa maassa jossa mm Vapaakirkko tekee lähetystyöta ja Luterilainenkin on ollut Katolinen kirkko jo aikoja sitten. Onko Katolinen lähetystyö missä jamassa nykyään? Missäpäin maailmaa on nyt lähettejänne työssä?
Katoliset tuntuvat ehtivän ensin
Lähetyspöpö(r)
1268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
he olivat ensin. Jo varhaisella keskiajalla eri veljeskunnat tekivät lähetystyötä, perustivat luostareita vanhalle mantereelle ja uudellekin Kolumbuksen myötä. Näin ympäri maailman perustettiin myös luostareita sisarille eli nunnille. He ovat usein opettajia.
Kaikkien katolista lähetystyötä tekevien nykyisestä määrästä en osaa sanoa mitään. Kenties Internetistä löytyy vastauksia. Jokaisessa asutussa maanosassa on katolilaisia veljiä. Muun muassa täällä Suomessa olevat SCJ-papit ovat perustajansa mukaisesti niin ikään lähetystyöntekijöitä.