Qumranin auringonpalvojat

Qumranin (Kuolleenmeren löydöt..) ruukkuhin Raamatuntekstit
sullonut yhteisö näyttää olleen (HS28.9.02) eqyptiläis-kreikkalais-
vaikutteita saanut auringonpalvojien uskonyhteisö.

Tulee taas kerran mieleen että Jeesus-myytitkin löytyy jo eqyptin myyteistä
(Osiris, kuolleista herääminen, neitseestä syntyminen)..
12473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

JT-"perustajaisä" Russelhan oli kiinnostunut pyramideista ja uskoi
niiden mitoista löytyvän vaikka mitä jumalallista infoo.
(Karttunen Hannu:Vanhin tiede,URSA).

Äänestä
  • ja Russellin haudalla on pyramidi jossa on jokaisella sivulla RISTI!

    Äänestä

Juutalaisen tarun mukaan Jeesus (Yeschu, Jehoshua tai what ever) oli Jesus Ben Panthera eli Pantheran poika. Keith Laidler on kirjassaan The Head of God kertonut tästä, ja siinä pohditaan että Panthera tarkoittaisi Pa-Neter-Ra, joka olisi Ran eli aurinkojumalan ylipappi. Alunperinhän esim. Elisabeth Haichin mukaan faarao oli jumalihminen, ja hänen veljensä, jumalihminen samoin, oli ylipappi. Jos siis ylipappi on samaistettavissa jumalaan, on Jeesus Jumalan poika egyptiläisessä merkityksessä.

Myöskin jumalat Aten/Aton (egyptiläinen aurinkojumala Ra:n ohella) sekä juutalaisten Adonai saattavat olla aivan sama jumaluus pienellä kirjoitustyylin erolla.

(Jumalihmisellä tarkoitetaan tässä korkeimman mahdollisen tietoisuuden ja kehityksen tason fyysisessä ulottuvuudessa saavuttanutta.)

Auringon palvontaan kuuluu usein kuolevan ja ylösnousevan jumalan teema, sillä väheneehän auringon tuoma lämpö talvisin (>Jeesus, Osiris etc.)

Äänestä
  • Joo mahtavia spekulaatioita *pyörittelee silmiään*

    Siis olisikohan juutalaisilla kenties ollut jotain syytä mustamaalata Jeesusta? Vastaus on kyllä. Onko tuolle Panthera-teorialle mitään perusteita? Vastaus on ei. Sitä on sen verran paljon tutkittu tuotakin seikkaa, ja varteenotettavat tiedemiehet ovat hylänneet lähteen mistä se on otettu epäluotettavana.

    Ja eihän Jeesus syntynyt lähelläkään Egyptiä, vaan on ihan selvää, että hänen vanhempansa ovat juutalaisia, ei egyptiläisiä. Jos he olisivat olleet egyptiläisiä, tuskin Jeesus olisi alkanut toimia siellä missä toimi, juutalaisten keskuudessa, ja vielä aramean kielellä!

    Sitten, Aton ja Adonai eivät ole vain "pieni kirjoitusero", koska oikeasti ne kirjoitetaan ihan eri lailla johtuen jo kielten erilaisesta luonteesta. Sitten, kristinusko on kehittynyt nimenomaan juutalaisuuden ja hellenismin maailmassa, eikä niinkään egyptiläisessä.

    Sen sijaan en ihmettele sitä, että _essealaiset_ ja _koptilaiset_ uskonnonhaarat ovat olleet linkittyneinä egyptiläiseen uskontoon, syntyiväthän ne egyptiläisen kulttuurin vaikutusalueella. Näissä uskonnoissa on varmasti sekoitettu kristinuskoon kaiken maailman auringonjumalat yms. Täten käy yhä vain ymmärrettäväksi, miksi näitten haarojen tekstit on jätetty Raamatusta pois.

    Jeesuksen toiminta sen sijaan perustuu hyvin selvästi Vanhan testamentin kirjoituksiin, joten eikö ole huomattavasti todennäköisempää, että juuret ovat siellä, kuin kaukaisessa Egyptissä. Eikö se ole jokin tieteellinen juttukin, että yksinkertaisin selitys on totta.

    Miksi luet noita hömppäkirjoja, joissa epätieteelliset ihmiset tekevät hömppäteorioita?

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Joo mahtavia spekulaatioita *pyörittelee silmiään*

    Raamatunkin mukaan Jeesuksen perhe pakeni Egyptiin kun Jeesus oli lapsi. Miksi? Ehkäpä heillä oli siellä paikallisia tuttuja...

    Freken & Gandyn teorian mukaan Aleksandrian kreikkalaistuneilla juutalaisilla oli halu kehittää Jeesus-myytti esitelläkseen emämaan juutalaisille kuolevan ja ylösnousevan jumalan kultti. Tätä varten he ottivat Messias-hahmon ja muokkasivat siitä mieleisensä.

    Muutoin olen sitä mieltä että VT ja UT ovat ihan yhtä hömppiä kirjoja kuin ne mitä minä luen, koska niihin kootut kirjat edustavat vain pientä osaa kaikesta siitä kirjallisuudesta mitä Välimeren alueella on kirjoitettu kautta aikain. Mielivaltaisestihan ne kirjat sinne Raamattuun on valittu, muokattu omaan politiikkaan sopivaksi ja vielä käännettykin usein väärin.

    Silti en pidä niitä totaalisena roskana. Sanon vain että ne eivät ole AINOA JA KOKO TOTUUS.

    Äänestä

Vanhan egyptiläisen tarun mukaan Osiris herätti Asarus (Azarus) nimisen miehen eloon joka oli ollut kolme päivää kuolleena!

Kuullostaako tutulta? Lisätään vain L eteen!

Äänestä
  • Tää on taas tätä kuulopuhetta... huomaa jo siitä, että Hiidenpiru kuvittelee sen olleen Osiriksen. Oikeasti se oli Horus, joka herätti henkiin El-Osiriksen. Osiris taas voidaan kirjoittaa monella eri tavalla, koska egyptiläiset hieroglyfit eivät käänny suoraan äännekirjoitukselle. Joskus se on kirjoitettu jopa Azarus.

    Tällaista on todella väitetty, mutta mistään egyptiläisestä lähteestä ei todisteita ole tällaisesta myytistä löydetty.

    Toki, jos jollain on sellaisia egyptiläisiä lähteitä esitettävänä, niin menen oitis tutkimaan jutun todenperäisyyttä :

    Tällaisia huhuja on liikkeellä monia, kuten se Panthera-juttu. Niitä ei kuitenkaan pidä uskoa, ennenkuin on esitetty luotettava lähde.

    Kumma, että kun joku kuulee tällaisen huhun, hän heti laittaa sen eteenpäin, kuin olisi kuullut jonkin uuden mullistavan jutun. Oikeasti kun nämä asiat ovat olleet tiedossa jo vuosisatoja, ja tutkittu moneen kertaan. Kai se on niin hauska kierrättää tuollaisia muka-ällistyttäviä juttuja. Joku joka ei ole tietoinen asiasta, voi jopa uskoa ja taas laittaa jutun eteenpäin.

    Tässä mielestäni eräs ongelma tiedon paljoudessa nykyään: ihmiset eivät tiedä mikä on luotettavaa tietoa, mikä ei. Ja vaikka kuulisivatkin jotain oikeaa tietoa, eivät osaa tulkita sitä, koska eivät omaa tarpeeksi taustatietoa.

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Tää on taas tätä kuulopuhetta... huomaa jo siitä, että Hiidenpiru kuvittelee sen olleen Osiriksen. Oikeasti se oli Horus, joka herätti henkiin El-Osiriksen. Osiris taas voidaan kirjoittaa monella eri tavalla, koska egyptiläiset hieroglyfit eivät käänny suoraan äännekirjoitukselle. Joskus se on kirjoitettu jopa Azarus.

    >Tää on taas tätä kuulopuhetta... huomaa jo siitä, että Hiidenpiru kuvittelee sen olleen Osiriksen. Oikeasti se oli Horus, joka herätti henkiin El-Osiriksen.

    Käsittääkseni ISIS herätti Osiriksen henkiin. Ainakin sillä kerralla, kun Osiriksen ruumis oli kappaleina pitkin Egyptiä. Isis kokosi ruumiin kasaan, tosin fallos puuttui. Kuitenkin Isis sai Osiriksen siemenestä aikaiseksi Horuksen.

    Jos väität tähänkin vastaan, alan vakavasti epäillä että puhut toisaallakin puutaheinää. Sen verran oudolta sinun Sofia-versiosi tuntui.

    >Tällaisia huhuja on liikkeellä monia, kuten se Panthera-juttu. Niitä ei kuitenkaan pidä uskoa, ennenkuin on esitetty luotettava lähde.

    Ei pidä ei. Ei pidä myöskään uskoa Raamattuun vain sen vuoksi että muuhunkaan ei muka voi uskoa.

    >Tässä mielestäni eräs ongelma tiedon paljoudessa nykyään: ihmiset eivät tiedä mikä on luotettavaa tietoa, mikä ei. Ja vaikka kuulisivatkin jotain oikeaa tietoa, eivät osaa tulkita sitä, koska eivät omaa tarpeeksi taustatietoa.

    Tavallisen ihmisen on vaikea ryhtyä tuostanoinvaan akateemiseksi tutkijaksi. Mutta onhan se kumma jos ei sitten heikäläisiin eli tutkijoihinkaan voi uskoa tai luottaa.

    Jokatapauksessa maailma on täynnä teorioita, ja kaikki mikä edellyttää USKOMISTA, on pelkkää teoriaa. Minä en ole missään vaiheessa muuta kuvitellut, ei kai täällä kukaan muukaan??? :)

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Kiitoksia n81 ja Tellu asioiden korjaamisesta ja täydentämisestä! Kun kirjoitin tuota Azarus-juttua niin mietin hetken, että oliko se Osiris vai joku muu, kun en varmuudella muistanut! Laitoin sitten Osiriksen ja jäin odottelemaan, että varmasti joku paremmin muistava sen korjaa!

    En missään tapauksessa usko, että ne kaikki Jeesus-jutut joita Raamatussa kerrotaan olisivat tosia, vaan ovat alkujaan suullista perimätietoa Egyptistä ja muuta lähi-idän tarustoa ja kertomuksia jotka sitten myöhemmin on liitetty Jeesuksen henkilöhistoriaan!

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Tää on taas tätä kuulopuhetta... huomaa jo siitä, että Hiidenpiru kuvittelee sen olleen Osiriksen. Oikeasti se oli Horus, joka herätti henkiin El-Osiriksen. Osiris taas voidaan kirjoittaa monella eri tavalla, koska egyptiläiset hieroglyfit eivät käänny suoraan äännekirjoitukselle. Joskus se on kirjoitettu jopa Azarus.

    Tällaista on todella väitetty, mutta mistään egyptiläisestä lähteestä ei todisteita ole tällaisesta myytistä löydetty.

    Toki, jos jollain on sellaisia egyptiläisiä lähteitä esitettävänä, niin menen oitis tutkimaan jutun todenperäisyyttä :

    Tällaisia huhuja on liikkeellä monia, kuten se Panthera-juttu. Niitä ei kuitenkaan pidä uskoa, ennenkuin on esitetty luotettava lähde.

    Kumma, että kun joku kuulee tällaisen huhun, hän heti laittaa sen eteenpäin, kuin olisi kuullut jonkin uuden mullistavan jutun. Oikeasti kun nämä asiat ovat olleet tiedossa jo vuosisatoja, ja tutkittu moneen kertaan. Kai se on niin hauska kierrättää tuollaisia muka-ällistyttäviä juttuja. Joku joka ei ole tietoinen asiasta, voi jopa uskoa ja taas laittaa jutun eteenpäin.

    Tässä mielestäni eräs ongelma tiedon paljoudessa nykyään: ihmiset eivät tiedä mikä on luotettavaa tietoa, mikä ei. Ja vaikka kuulisivatkin jotain oikeaa tietoa, eivät osaa tulkita sitä, koska eivät omaa tarpeeksi taustatietoa.

    Minä kuulin siitä vasta vihjeen JT-kirjassa ja
    kunnolla Maailmanhistorian ensyklopediassa.
    Tästä pitäisi olla uskontotunnilla kunnon esitelmä
    "vaihtoehtoinen kr-uskon myytin selitys"

    Äänestä

  • Mr.K.A.T: kirjoitti:

    Minä kuulin siitä vasta vihjeen JT-kirjassa ja
    kunnolla Maailmanhistorian ensyklopediassa.
    Tästä pitäisi olla uskontotunnilla kunnon esitelmä
    "vaihtoehtoinen kr-uskon myytin selitys"

    Niin, mutta kun kyseessä on eri uskonto kuin kristinusko! Kyseessä on gnostilaisuus, tai essealaisuus, tai mikä onkaan, joka on varmasti saanutkin vaikutteita Egyptistä. Toki siitä voisi eri uskonnoista kertovalla uskontotunnilla kertoakin. Onhan esim. juutalaisten näkemys kristinuskon myytistä, että se ei ole totta, ja islamilaisten taas, että Jeesus oli yksi profeetoista. Onhan niitä tulkintoja muilla uskonnoilla muista usknnoista, ja usein ne eivät ole mitään hyvää.

    Mutta en ihmettele että nämä jutut on jätetty pois peruskoulun uskonnosta. Eipä siellä juuri mitään opeteta. Silti ei ole kiellettyä ottaa selvää.

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    >Tää on taas tätä kuulopuhetta... huomaa jo siitä, että Hiidenpiru kuvittelee sen olleen Osiriksen. Oikeasti se oli Horus, joka herätti henkiin El-Osiriksen.

    Käsittääkseni ISIS herätti Osiriksen henkiin. Ainakin sillä kerralla, kun Osiriksen ruumis oli kappaleina pitkin Egyptiä. Isis kokosi ruumiin kasaan, tosin fallos puuttui. Kuitenkin Isis sai Osiriksen siemenestä aikaiseksi Horuksen.

    Jos väität tähänkin vastaan, alan vakavasti epäillä että puhut toisaallakin puutaheinää. Sen verran oudolta sinun Sofia-versiosi tuntui.

    >Tällaisia huhuja on liikkeellä monia, kuten se Panthera-juttu. Niitä ei kuitenkaan pidä uskoa, ennenkuin on esitetty luotettava lähde.

    Ei pidä ei. Ei pidä myöskään uskoa Raamattuun vain sen vuoksi että muuhunkaan ei muka voi uskoa.

    >Tässä mielestäni eräs ongelma tiedon paljoudessa nykyään: ihmiset eivät tiedä mikä on luotettavaa tietoa, mikä ei. Ja vaikka kuulisivatkin jotain oikeaa tietoa, eivät osaa tulkita sitä, koska eivät omaa tarpeeksi taustatietoa.

    Tavallisen ihmisen on vaikea ryhtyä tuostanoinvaan akateemiseksi tutkijaksi. Mutta onhan se kumma jos ei sitten heikäläisiin eli tutkijoihinkaan voi uskoa tai luottaa.

    Jokatapauksessa maailma on täynnä teorioita, ja kaikki mikä edellyttää USKOMISTA, on pelkkää teoriaa. Minä en ole missään vaiheessa muuta kuvitellut, ei kai täällä kukaan muukaan??? :)

    Jospa oli kyse eri myytistä? Niitä kun on niin monia erilaisia. Olen lukenut esim. sellaisesta, että se Osiris kyllä revittiin 14 kappaleeseen, mutta niitä ei kerätty vaan ne ovat nykyään ne Osiriksen temppelit... minä otin tuon myytin suoraan (myönnän) ateistien nettisivuilta, jossa puhuttiin nimenomaisesta myytistä, että se muka todistaisi että Jeesus olikin Horus tms. Mutta periaatteessahan, kuten sanoin, sitä ei voi sillä todistaa että on joitain samankaltaisia piirteitä, varsinkin nyt kun ei tuollaista juttua ole edes löydetty mistään egyptiläisestä lähteestä.

    En ole sanonutkaan, että Raamattu olisi ainoa oikea tiedonlähde. Mutta yhtä hyvin voi uskoa siihen, kuin johonkin muuhunkin, kun ei ole mitään todistettu vielä.

    No ei kannata sitten puhua niin asiantuntevasti jos ei ole asiantunteva.

    Hyvät tarinat tosin ovat hyviä tarinoita, olivat ne totta eli ei :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mr.K.A.T. kirjoitti:

Qumranin (Kuolleenmeren löydöt..) ruukkuhin Raamatuntekstit
sullonut yhteisö näyttää olleen (HS28.9.02) eqyptiläis-kreikkalais-
vaikutteita saanut auringonpalvojien uskonyhteisö.

Tulee taas kerran mieleen että Jeesus-myytitkin löytyy jo eqyptin myyteistä
(Osiris, kuolleista herääminen, neitseestä syntyminen)..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu