Miten voi puuttua läheisen juomiseen?

Hei,
Olen viettänyt koko 30-vuotisen elämäni alkoholistiperheessä, jossa meidän lasten viikonloput kuluivat isän aggressiivista riehumista katsellen. Loppuillasta istuimme vessassa lukkojen takana lukemassa akuankkoja, kun isukki riehui talossa ja sen ulkopuolella. Oli helpotus, kun hän usein aamuyöllä poistui "hakemaan naapurista lisää viinaa".
Lapsuudesta on kaikkea muuta kuin kultaisia muistoja.

Nyt, kun me kaikki lapset olemme jo aikuisia, tilanne on vain pahentunut. Isän juomisesta on tullu jokapäiväistä ja saamme jatkuvasti pelätä äitimme hengen puolesta. Mukana kuvioissa ovat paitsi yltiöpäinen viinankäyttö, myös sairaalloinen mustasukkaisuus ja väkivalta.

Isä terrorisoi myös meitä lapsia lähettämällä kammottavia tekstiviestejä ja tappouhkauksia, jotka kohdistuvat äitiimme. Isä piehtaroi itsesäälissä ja näkee syinä ongelmaansa vain muut, ei itseään. Hän raivostuu silmittömästi, jos asiasta yrittää puhua. Olen yrittänyt sekä hyvällä että pahalla.

En ymmärrä, miksi äiti kärsii vuodesta toiseen eikä lähde. Viimeksi eilen sitä kysyin, mutta äidin vastaus oli, että "kaikki siinä lähtemisessä on niin vaikeaa".

Oma mittani täyttyi tällä viikolla, kun tilanne oli mennyt niin pahaksi, että äitini oli vähällä päästä hengestään. Onneksi veljeni ehti hätiin viime hetkellä.

Minne tällaisessa tilanteessa voisi ottaa yhteyttä? Tiedän, että halun muutokseen täytyy lähteä alkoholistista itsestään, mutta haluaisin kuitenkin yrittää tehdä edes jotain.

Olen ottanut yhteyttä Al-Anoniin, sen lisäksi yritin tehdä isästäni rikosilmoituksen - en kuitenkaan voi sitä tehdä, koska en ollut tässä "lähes-murha-jutussa" asianosaisena enkä silminnäkijänä.

En jaksa elää koko ajan pelossa odottaen, koska pahin tapahtuu. Jos jollain on kokemuksia samantyyppisestä tilanteesta ja neuvoja miten tässä voisi toimia, olisin kiitollinen.
71035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielestäni Sinun ja veljesi/sisaruksien tulisi keskittyä äitiinne.
Kun kerran isäsi on kuvaamassasi tilassa, että "ei osaa peiliin katsoa" niin häneen ei mikään apu tällä hetkellä tehoa, eikä mene perille.
Niin vaikeaa kuin eroaminen onkin, uskon että äidillenne olisi parhaaksi jos edes hänet saatte siitä kurimuksesta ulos.
Pakkotoimet astuvat kuvaan vasta, kun väkivallanteko /rikos on jo tapahtunut, eli yleensä myöhään.
On pelastettava se, mitä on pelastettavissa.

Äänestä

Isänne käyttäytyminen viittaa siihen, että hän on jo sekakäyttäjä, eli hänelle on määrätty rauhoittavia tai vastaavia.
Yhdessä alkoholin kanssa ne tekevät ihmisestä arvaamattoman.

Joka tapauksessa, teidän kannattaa keskittyä äitiinne. Hänet on saatava hakemaan apua itselleen, ja se onnistuu vain jos pääsee eroon alkoholistista, edes toistaiseksi.

Minua yritettiin myös samalla tavoin puhumalla saada tajuamaan tilanteeni. Sitä yrittivät parhaat ystäväni, vaimoni ja jopa tyttäreni, siinä kumminkaan onnistumatta.
Mielestäni liika hienotunteisuus ja ymmärtäminen ovat vaan haitaksi, jos tarkoitus olisi saada alkoholisti näkemään oma tilansa.
Itsekin muutin aina vertailukohdettani sitä mukaa kun vajosin alemmas. Eli löysin aina jonkun joka oli mielestäni "enemmän juoppo". Sen takia en tarvinnut muiden apua, vaan "vielä yhden mahdollisuuden".

Itse etsisin jonkun raitistuneen alkoholistin, jonka isänne saattaisi tuntea ja johon hän voisi luottaa. Hän voisi yrittää kertoa isällenne mistä alkoholismissa on kysymys, eli miksi jeppe juo. Lisäksi iskisin armotta silloin kun uhri on heikoimmillaan, eli krapulassa. Humalaiselle puhuminen on aivan turhaa.

Äänestä
  • Itse kävin keskustelemassa A-klinikalla tilanteestamme, sain apua itselleni terapian muodossa. Kerroin tilanteen myös poliisilaitoksen sosiaalihoitajalle, tulevat ainakin hätiin kun tarvitaan. Suorin tie on varmaan saada äitinne turvakotiin ja antaa asiat sitä kautta hoidettavaksi. Se että äitisi ei jaksa lähteä tilanteesta, kertoo hänen pahasta läheisriippuvuudestaan ja uupumuksesta. Siinä on kuitenkin avain muutokseen, että äitinne jaksaa lähteä tilanteesta ulos. Lohduksi sinulle edes se, että meitä on hirvittävän paljon, et ole yksin. Vaikea tilanne sinulla, koeta pitää itsestäsikin huolta.

    Äänestä

Ensimmäinen avun tarvitsija on äitisi. Uskon että hänellä ei ole edes voimia itse tehdä mitään ratkaisuja. Olen ollut äitisi roolissa. Edetkää siitä että rohkasette ja kannustatte äitiä muutokseen, ei tuomitsevasti vaan tukien, hänen tilansa on varmaan aika nolla ja silloin tuntuu kaikki ratkasut yltsepääsemättömältä. Yksikin rohkea ratkasu avaa uuden portin. Nyt tarvitaan kaikki avut yhteen eli äiti pois tästä kaaoksesta. Toivon enkeleitä sinne teidän matkaan !

Äänestä

Yhteydenotto myös sosiaalitoimistoon, niin asiat lähtevät etenemään.

Äänestä

> Oma mittani täyttyi tällä viikolla, kun tilanne oli mennyt niin pahaksi, että äitini oli vähällä päästä hengestään. Onneksi veljeni ehti hätiin viime hetkellä.<

Suomessa kuolee naisia perheväkivallan uhreina useita kymmeniä vuodessa. Tajuaako äitinne, että hän on hengenvaarassa? Haluaako hän silti asua isänne kanssa?

Jos haluaa, ei auta kuin että varustatte hänet ja kodin pahimman varalta. Äidillä täytyy olla useampia käsipuhelimia piilotettuna eri puolille asuntoa, että hän pystyy soittamaan apua. Asunto täytyy järjestellä sellaiseksi, että hän ei voi joutua suljetuksi mihinkään tilaan alkoholistin kanssa niin, että hän ei pääse pakenemaan. Toisaalta hän itse tarvitsee lukittavia pakopaikkoja, joissa on myös tuo soittomahdollisuus. Lisäksi on sovittava muutaman hyvän naapurin, ystävän tai sukulaisen kanssa, että hän voi paeta heidän turviinsa koska tahansa. Poliisille täytyy antaa tieto siitä, että apua voidaan tarvita koska tahansa, samoin kotikunnan sosiaaliviranomaisille.

Mikäli äidillä on ajokortti ja taloudessa auto, kannattaa pivää auton vara-avaimet saatavilla, eli piilossa alkoholistilta.

Pippurisuihkeita ei voi laillisesti kait saada, mutta ottakaa selvää, jos jotain konsteja olisi. Tavallinen hiuslakka ja kylpyhuoneen seinien pesusuihkekin kirvelevät aika tavalla silmissä.

Jokaisella on oikeus turvata fyysinen koskemattomuutenssa, senkin uhalla, että hyökkääjä vahingoittuisi.

...toivottavasti äitinne JOKO päättää varustautua taistelemaan henkensä edestä TAI ymmärtää hakeutua pois vaaralliseksi muuttuneesta kodista.

Äänestä

kuin salama kirkkaalta taivaalta, huom. jopa SELVÄNÄ kolmen, neljän päivän päästä juomisen lopettamisesta. Kohtauksen saanut voi tehdä mitä vain (tiedostamattaan).
Lievempi versio ovat vainoharhaisuudet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lasinen lapsuus kirjoitti:

Hei,
Olen viettänyt koko 30-vuotisen elämäni alkoholistiperheessä, jossa meidän lasten viikonloput kuluivat isän aggressiivista riehumista katsellen. Loppuillasta istuimme vessassa lukkojen takana lukemassa akuankkoja, kun isukki riehui talossa ja sen ulkopuolella. Oli helpotus, kun hän usein aamuyöllä poistui "hakemaan naapurista lisää viinaa".
Lapsuudesta on kaikkea muuta kuin kultaisia muistoja.

Nyt, kun me kaikki lapset olemme jo aikuisia, tilanne on vain pahentunut. Isän juomisesta on tullu jokapäiväistä ja saamme jatkuvasti pelätä äitimme hengen puolesta. Mukana kuvioissa ovat paitsi yltiöpäinen viinankäyttö, myös sairaalloinen mustasukkaisuus ja väkivalta.

Isä terrorisoi myös meitä lapsia lähettämällä kammottavia tekstiviestejä ja tappouhkauksia, jotka kohdistuvat äitiimme. Isä piehtaroi itsesäälissä ja näkee syinä ongelmaansa vain muut, ei itseään. Hän raivostuu silmittömästi, jos asiasta yrittää puhua. Olen yrittänyt sekä hyvällä että pahalla.

En ymmärrä, miksi äiti kärsii vuodesta toiseen eikä lähde. Viimeksi eilen sitä kysyin, mutta äidin vastaus oli, että "kaikki siinä lähtemisessä on niin vaikeaa".

Oma mittani täyttyi tällä viikolla, kun tilanne oli mennyt niin pahaksi, että äitini oli vähällä päästä hengestään. Onneksi veljeni ehti hätiin viime hetkellä.

Minne tällaisessa tilanteessa voisi ottaa yhteyttä? Tiedän, että halun muutokseen täytyy lähteä alkoholistista itsestään, mutta haluaisin kuitenkin yrittää tehdä edes jotain.

Olen ottanut yhteyttä Al-Anoniin, sen lisäksi yritin tehdä isästäni rikosilmoituksen - en kuitenkaan voi sitä tehdä, koska en ollut tässä "lähes-murha-jutussa" asianosaisena enkä silminnäkijänä.

En jaksa elää koko ajan pelossa odottaen, koska pahin tapahtuu. Jos jollain on kokemuksia samantyyppisestä tilanteesta ja neuvoja miten tässä voisi toimia, olisin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu