Niille jotka eivät satu tuntemaan gnostilaisia myyttejä, ajattelin laittaa tänne eksämppelin.
Sofia oli siis Jumalan Tytär. Aikansa taivaassa tepasteltuaan hän päätti syntyä fyysiselle tasolle. Täällä hänelle iski kaipuu Sen Oikean perään, ja hän hyppäsi miehestä toiseen, tullen aina vain epätoivoisemmaksi ja päätyen lopulta huoraksi. Kaikkien petollisten rakastajiensa kanssa hän sai leegion kakruja, joista ei ollut kuin surua ja murhetta. Jumalan tullessa vierailulle Sofian tykö Sofia alkoi ruikuttaa tilastaan ja siitä että haluaisi jo viimein löytää Sen Oikean. Jumala lupasi hänelle että lähettää Sofialle tämän veljen, Jumalan Poika Kristuksen sulhaseksi. Aikansa sydän syrjällään sulhoa odoteltuaan Sofia sai Kristuksen, Sen Oikean, ja rakkauden ja oman alkuperäisen puhtautensa takaisin, ynnä lapsia joista oli iloa.
Mitä tämä on? Sofia on sielu, joka alkuperäisessä tilassaan on yhtyneenä Henkeen. Lähdettyään inkarnaatiokiertoon mukaan sielu yrittää parhaansa jokaisen persoonallisuuden (ego ruumis) kanssa, mutta ei saa aikaan muuta kuin itsekkyyttä, himoja ja haluja yms. (=huonot lapset). Kun sielu tekee kääntymyksen materialistisuuteen vaipumisestaan ja haluaa takaisin Hengen pariin, se alkaa puhdistautua itsekkäistä yllykkeistään. Lopulta se yhtyy takaisin Henkeen, josta se alunperin näennäisesti irtosi. Eihän kuolematon Henki mihinkään ole kadonnut tai jättänyt sielua, mutta katsoessaan alas kohti materiaa sielu ei nähnyt Henkeä ja koki olevansa eristetty ja kuoleman oma. Hyvät lapset ovat sitten tietysti hyviä tekoja mitä tehdään kun Henki viimein saa vaikuttaa sielun kautta.
Tämä oli tässä hieman rahvaanomaisesti selitettynä, mutta saitte kai pääpointin selville. Sofia-taru on yhtälailla henkiseksi opastukseksi kehittynyt myytti kuin Kristuksen ylösnousemuskin. Jostain kumman syystä Sofiasta vain ei vuosisatojen varrella ole pahemmin partaa paukutettu...
Sofia oli siis Jumalan Tytär. Aikansa taivaassa tepasteltuaan hän päätti syntyä fyysiselle tasolle. Täällä hänelle iski kaipuu Sen Oikean perään, ja hän hyppäsi miehestä toiseen, tullen aina vain epätoivoisemmaksi ja päätyen lopulta huoraksi. Kaikkien petollisten rakastajiensa kanssa hän sai leegion kakruja, joista ei ollut kuin surua ja murhetta. Jumalan tullessa vierailulle Sofian tykö Sofia alkoi ruikuttaa tilastaan ja siitä että haluaisi jo viimein löytää Sen Oikean. Jumala lupasi hänelle että lähettää Sofialle tämän veljen, Jumalan Poika Kristuksen sulhaseksi. Aikansa sydän syrjällään sulhoa odoteltuaan Sofia sai Kristuksen, Sen Oikean, ja rakkauden ja oman alkuperäisen puhtautensa takaisin, ynnä lapsia joista oli iloa.
Mitä tämä on? Sofia on sielu, joka alkuperäisessä tilassaan on yhtyneenä Henkeen. Lähdettyään inkarnaatiokiertoon mukaan sielu yrittää parhaansa jokaisen persoonallisuuden (ego ruumis) kanssa, mutta ei saa aikaan muuta kuin itsekkyyttä, himoja ja haluja yms. (=huonot lapset). Kun sielu tekee kääntymyksen materialistisuuteen vaipumisestaan ja haluaa takaisin Hengen pariin, se alkaa puhdistautua itsekkäistä yllykkeistään. Lopulta se yhtyy takaisin Henkeen, josta se alunperin näennäisesti irtosi. Eihän kuolematon Henki mihinkään ole kadonnut tai jättänyt sielua, mutta katsoessaan alas kohti materiaa sielu ei nähnyt Henkeä ja koki olevansa eristetty ja kuoleman oma. Hyvät lapset ovat sitten tietysti hyviä tekoja mitä tehdään kun Henki viimein saa vaikuttaa sielun kautta.
Tämä oli tässä hieman rahvaanomaisesti selitettynä, mutta saitte kai pääpointin selville. Sofia-taru on yhtälailla henkiseksi opastukseksi kehittynyt myytti kuin Kristuksen ylösnousemuskin. Jostain kumman syystä Sofiasta vain ei vuosisatojen varrella ole pahemmin partaa paukutettu...
Vastaukset 23
Vanhimmat
"syystä Sofiasta vain ei vuosisatojen varrella ole pahemmin partaa paukutettu..."
Johtuu kai siitä, että se muistuttaa aikalailla joitakin kreikkalaisia tarustoja, joiden nimiä en nyt harmikseni muista.
Juttu on silti mielenkiintoinen, ei sinulla sattuisi lisää olemaan?
Gnostilaisen kertomuksen mukaan se olikin Simon (ei Pietari) joka raahasi ristin pääkallon paikalle, ja ristiinnaulittiin siihen. Jeesus nauraa rätkätti sivustalla tätä touhua.
Selitys: Simon=ruumis ego, Jeesus=Henki. Kun ihminen kuolettaa persoonalliset himonsa ja halunsa ja alistuu täysin Hengelle, voidaan puhua ruumiin ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemisesta (tietoisuus kohoaa henkiselle tasolle). Tähän tilaan asti ristiinnaulittuna on Henki, joka joutuu olemaan "haudassa" eli ruumiissa vankina.
(Lienen tämän tänne jo aiemmin joskus kirjoittanutkin).
Jeesuksen nauraminen tarkoittaa sitä että HENKEÄ EI VOI TODELLA VAHINGOITTAA vaikka ruumis kokisi millaisia tuskia.
(Kai se aika tuskallista on alkaa itseään hillitä?)
Juuri tässä todistat gnostilaisuuden kieroutunutta väitöstä siitä, että ruumis on paha ja henki on hyvä. Henki on "vankina" ruumiissa. Siitä taas saattaa joillain seurata tämä ruumiinkuoletusperiaate. Se on kaukana kristinuskosta se. Ja hyvä niin, koska minusta henki ja ruumis ovat yhtä ihmistä.
Alunperin oli vain henki. Ruumis on myöhempää tuotantoa, ja sen ns. pahuus johtuu siitä että ihmisen tietoisuus on alkanut samaistaa itsensä kehooonsa eli käyttövälineeseensä.
Mikäli henki saa olla ruumiin isäntänä, ei ruumis enää ole paha.
Enkä minä henk.koht. pidä ruumista erityisen pahana edes tavallisen ihmisen tilassakaan. Se vain ON vankila. Sen huomaa sitten kun siirtyy tuonpuoleiseen. Jotkut, kuolemanlähikokemuksen kokeneet, tietävät sen jo nyt.
Vai niin. No minun mielestäni se ei ole noin. Mielestäni ruumis ei ole vankila eikä mitenkään liity pahuuteen. Se on _minun mielestäni_ näkemys, joka johtaa pelkkään hekeen keskittymiseen, mikä taas johtaa moniin ongelmiin, mm. todellisuuden hämärtymiseen. Koska: "we are living, in a material world".
Syytätkö minua tästä mielipiteestä?
Aivan, meidän kehommehan (aineverho) on viisaampi ja vanhempi kuin nuori tunneluontomme ja -sielumme. Jos vain voisimme kuunnella kehon ja aineen viisautta, emmekä taipuisi kaikessa "lihan" eli himoruumiimme mukaan, niin asiat saattaisivat olla toisin.
Syytänkö? Syytätkö sinä minua? Mitä me sille voimme jos uskomme eri tavoin!
Luulen vain että sinulla on hinku saada se viimeinen sana, ja hitto vieköön niin on minullakin. Mutta onko siinä sitten järkeä?
onneksi 'naiset' osaa tapella ilman aseitakin. =)
Joo, ei se ruumis mitään, mutta mulla ne tunteet heittää sitäkin enemmän :) luulen, että teini-iässä on juuri se ongelma, että ei ymmärrä ruumistaan. Mutta kun sen on oppinut tuntemaan ja tietää mistä mikin reaktio nousee, niin ei enää pelkää ruumistaan tai innostu siitä niin paljon.
Kerronpa jotain tässä Sofiasta. Ja heti ensimmäisenä sen, että minä ainakin olen kuullut siitä paljon. Ja lukenut. Mutta kristinuskossapa siitä ei puhuta, koska se on nimenomaan _gnostilainen myytti_. Kristinuskossa taas perustana on _historiallinen Jeesus_. Mutta kaikesta toki saa otettua selvää, jos vaan näkee sen verran vaivaa, että menee kirjastoon.
Siis Sofiahan on gnostilaisuudessa yksi 30 "aioonista", joita on hieman vaikea ehkä suomeksi selittää, mutta jotka ovat siis tavallaan henkisessä, jumalisessa maailmassa sijaitsevia Jumalan kopioita tahi ominaisuuksia. No Sofia on kaikista kauimpana Jumalasta, joten hän tungeksii lähemmäksi Jumalaa. Tässä hässäkässä sattuu syntymään eräänlainen "anti-Sofia" tai "toinen Sofia", joka onkin ainakin osaksi maallinen eli paha, tavallaan vääristynyt jumaluus.
Tämä toinen Sofia alkaa toimimaan omin päin ja luomaan kaikenlaista, eli tämä toinen, "paha Sofia" on gnostilaisuuden mukaan VT:n Jumala. Oikea Jumala, eli se joka on kaikista etummaisimpana aioonien takana, on puolestaan UT:n Jumala, joka lähettää Jeesuksen kertomaan itsestään aidompana Jumalana kuin se toinen Sofia eli VT:n Jumala. Kun Jeesus kertoo tämän tiedon eli gnoosiksen ihmisille, niin he vapautuvat kuoltuaan tai kenties tarpeeksi viisastuttuaan maallisesta eli pahasta, ja jumaluudesta peräisin oleva pieni "liekki" pääsee palaamaan takaisin jumaluuteen. Mihin siis Jumala on pyrkimässäkin. Kaikissa ihmisissä tosin sitä liekkiä ei ole, eli he ovatkin kokonaan maallisia tahi pahoja.
Tässä myytissä korostuu kristilliselle gnostilaisuudelle tärkeä _tieto (gnosis)_, ja se, että on joku Jumalan lähettämä tyyppi, joka kertoo tuon tiedon. Tiedon avulla ihminen pelastuu. Myös on tärkeää huomata katkeaminen VT:n ja UT:n välillä, joka pääsee helposti tapahtumaan ei-juutalaisessa kontekstissa. Varsinkin jos sopivasti hieman poistelee joitain Raamatun tekstejä.
Mutta, sanon jälleen kerran, kristinuskossa on tärkeää nimenomaan VT:n ja UT:n välinen jatkumo, huom. ei tarkoita sitä, että VT olisi yhtä tärkeä kuin UT, vaan että UT:tä on tulkittava VT:n valossa, ja päinvastoin. Myös on pidettävä mielessä juutalaisuudessa korostuva ruumiin ja hengen yhtenäisyys. Siksi gnostilaiset jutut ovat kristinuskon kannalta harhaoppia.
Kovinpas monimutkaiselta ja vaikealta sinun juttusi Sofiasta vaikuttaa. Mutta tästäpä tuleekin mieleen Kabbalan Elämän Puu, josta taidan laittaa uuden postauksen.
Gnostilaisuus on hyvin laaja epämääräinen käsite, joka pitää sisällään yhtä sun toista. Se että sinä olet löytänyt sieltä ne kaikkein vaikeimmat ja omituisimmat kohdat ei tarkoita että siinä on koko totuus gnostilaisuudesta. Joten tuollainen "huok" on minusta hieman ylimielinen otsake. Mutta enpä minäkään toisaalta aina suhtaudu järin kärsivällisesti eksoteeriseen eli literalistiseen kristinuskoon.
Minulle kristinusko on aina oleva tavallaan harhaoppia, koska se uskoo kuolleeseen kirjaimeen. Raamatun oli tarkoitus kertoa asioita vertauskuvauksellisesti, mutta jossakin vaiheessa uskovaiset alkoivat ottaa ne jutut historiallisina faktoina. Siinä homma meni pahasti pieleen.
En aina osaa konkretisoida ajatuksia ja epäilyjä joita minulla herää sinun(kin) vastauksistasi. Siksipä käytänkin toisten suuta:
3. Esitetään torjuttua tietoa muistuttavaa hömppää, joka jättää kuulijaan muistijäljen. Kun "pahaa tietoa" tulee manipuloidun kuulijan korviin, hän "tunnistaa": "-Ai, tämä on sitä. Enpä taida olla kiinnostunut." Näin vaarallisen tiedon "ekologinen lokero" mediatodellisuudessa tulee täytettyä heikennetyllä kannalla, eikä vahinkoa tapahdu. Nettiin voidaan myös tehdä vaarallista aineistoa sisältävää sivua muistuttava tekele.
Lähde: http://jumala.freeservers.com/pukki.htm
Olen nimittäin aina kauhiast hämmästynyt miten sinä tunnut löytävän todella kummallisia näkemyksiä gnostilaisilta. Laitapa muuten joskus huviksesi ihan lähteitäkin näkyviin, kuten minä olen YRITTÄNYT tehdä täällä.
Tai eihän tietysti tuossa portattaisessa Sofiassa mitään vikaa sinänsä ole. Kun vertaa sitä Kabbalan Elämän Puuhun... Energia jota kaikki on, on taajuudeltaan vaihtelevaa.
"Minulle kristinusko on aina oleva tavallaan harhaoppia, koska se uskoo kuolleeseen kirjaimeen. Raamatun oli tarkoitus kertoa asioita vertauskuvauksellisesti, mutta jossakin vaiheessa uskovaiset alkoivat ottaa ne jutut historiallisina faktoina. Siinä homma meni pahasti pieleen."
Raamattu ei ole kuollut kirja. Se kertoo asioista vertauskuvauksellisesti, mutta sanoo asiat myös juuri niin kuin ne ovat.
Raamattu on faktaa. Siinä ei mikään ole mennyt pieleen.
Sinulla näyttää olevan fakta-sanan merkitys hukassa.
Puhe oli kristinuskon alkuaikoina vaikuttaneesta gnostilaisuudesta. Olen tämänkin sanonut aikaisemmin, olen tietoinen siitä, että on sen jälkeen ja sitä ennen ollut monia eri gnostilaisuuden haaroja. Mutta jos puhutaan siitä mikä oli vallalla kristinuskon alkuaikoina, niin nuo minun tietoni koskevat sitä, eikä mitään muuta gnostilaisuuden muotoa (no ehkä joitain pääpiirteitä on tunnistettavissa kautta linjan, kuten tiedon eli gnoosiksen korostus, eihän se olisi gnostilaisuutta ellei siinä korostettaisi sitä). Ja siitäkin vain sitä tietoa, mikä on tieteellisin menetelmin saatu selville, arkeologisten kaivausten ja muinaiskreikan ja heprean ja koinean jne tutkimuksella.
Tiedot ovat mm. sellaisista tieteellisistä kirjoista (mitä tulee ekana mieleen) kuten Dunderberg & Marjanen: Nag Hammadin kätketty viisaus (tämän olen sanonut jo ennemminkin), G.W. McRae: Why the Church rejected Gnosticism, sitten erinäisiä kristinuskon alkuaikoja käsitteleviä teoksia olen myös lukenut, niissäkin oli tuosta jonkin verran... erinäisiä artikkeleita (englanninkielisiä), joiden nimet kyllä saisin selville, jos jaksaisin ottaa, mutta en nyt jaksa kun tältä istumalta vastaan... muitakin lähteitä on, mutta en viitsi niitä tässä mainita, koska niistä tuskin sinulle on mitään hyötyä. Jos haluat tarkempaa tietoa, niin sano toki, mutta noista jos alkaa niin on jo lukemista hetkeksi.
Pinnallinen, ulkoinen, julkinen, ulkopuolisille, oppimattomille tarkoitettu,
kirjaimellinen, sananmukainen, ei-syvällinen usko?
Tällaisia määritelmiä löysin eksoteeriselle uskolle. No julkinen ja oppimattomille(kin) tarkoitettu kristinusko voi olla, mutta en sanoisi sitä ei-syvälliseksi, kirjaimelliseksi, ulkoiseksi tahi pinnalliseksi. Toki se siinä mielessä on ulkoinen, että usko näkyy toivottavasti tekoina, mutta periaatteessahan niitä tekoja ei saa mitenkään mainostaa erityisesti. Kristinuskossa _on_ myös rikas symboliikka, joka tosin ei avaudu välttämättä asiaan perehtymättömälle. Siinä voisikin olla kirkolla muuten parantamisen varaa. Esim. jumalanpalveluksessa on todella rikas symboliikka, mutta tavallinen kansa ei sitä ymmärrä. Toisaalta, ymmärtäisivät he, jos malttaisivat perehtyä, joten itseään syyttää siitä saa...
Kristinuskon perustus on Raamattu, mutta usko on elävä, ja tämänkin varmasti huomaisit jos viitsisit yhtään perehtyä siihen mitä puhut.
Ja muuten parempi eksoteerinen usko, kuin esoteerinen, eli tietylle pikku ryhmälle suunnattu teoreettinen symbolinen mössö. Kristinuskolla sentään on jokin kosketus vielä oikeaan elämään ja tavallisiin ihmisiin.
Onko sinulle tämän paikan seriffinä juolahtanut mieleen, että asemassasi ei ehkä olisi syytä olla noin asenteellinen ja pilkallinen toisinuskovia kohtaan? Jossain toisaalla otsikoksesi valitsema "uuh" ei myöskään minusta osoittanut oikein hyvää makua (et tosin vastannut silloin minulle).
Minulle esoteria ei ole mitään teoreettistä mössöä, vaan maailman uskontojen syvempiin mysteerioihin tutustumista. Harmittavaa kyllä en osaa esittää näitä asioita niin että edes joku täällä innostuisi niistä ja lähtisi etsimään totuutta. Sensijaan kyllä innostuvat uskovaiset vainoamaan minua. No, sittenpähän päädyn oman uskoni marttyyriksi... Jos ei nyt kuitenkaan. Se totuus mitä minä pohdin ei mitenkään liity sellaiseen itsensä korostamiseen, että pitäisi leijonien luolaankin hypätä sen vuoksi, koska tämä totuus ei tarvitse minua puolustajakseen.
Se totuus on että Henki on ikuinen, aine on väliaikaista. Mitään ruumiiden ylösnousemusta ei tule olemaan, eikä kukaan sovita meidän syntiämme meidän puolestamme, ellemme me itse. Jumala olemme me, meidän kauttamme "Tao" kehittyy ja tulee tietoiseksi itsestään. Joku muukin taisi täällä jotain tällaista sanoa?
***
Kyllähän minä tajuan että joku voi kokea sen hyvin syvällisenä että esim. nautitaan ehtoollista. Joku voisi kyllä nyt huomauttaa että jumalan syöminen (veri, liha) ei ole kauhean sivistyneen uskonnon merkki. Mutta tässähän on siis kyse syvällisemmästä asiasta. Toivottavasti...
Freken ja Gandyn mielestä viini eli veri viittaa jumalattareen. Eli alunperin yhteistä ateriaa vietettiin sekä jumalattaren että jumalan kunniaksi.
No anteeksi vaan jos en edusta mielestäsi "hyvää makua". Se taas on kai makuasia :) samoin kuin se, millaista esoteria ja eksoteria ovat ja mikä sopii kellekin. Mielestäni on vaan turha miettiä niin korkealentoisia asioita kun jotkut miettivät, ja ne ovat muutenkin sellaista toisarvoista mössöä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Muuten sitten, vastasin sulle jo tuonne toiseen paikkaan. Toivottavasti tyydyttää.
Mitä enemmän juttujasi luen, sitä paremmin tajuan ettei välillämme voi koskaan tulla olemaan pätkän vertaa ymmärtämystä.
"Mitään tekemistä todellisuuden kanssa" - samaa voisi sanoa persoonajumalasta ja koko kristinuskon materiaalista.
Mutta anti jo olla.
"Koko kristinuskon materiaalista." Miksi teet kristitystä tuollaisen ikävän stereotypian. Et varmasti tiedä mitä kaikkea kuuluu kristinuskoon, ja millaisia erilaisia ihmisiä.
En tarkoittanut sitä, että sinun uskontosi on huono. Se ei vaan sovi minulle.
Älä loukkaannu siitä. Tuntuu, että vaikka niin kärkkäästi haukut kristittyjä suvaitsemattomuudesta, olet itse suvaitsematon.
Onko kysymys psykologisesta reaktiosta, jota kutsutaan projektioksi? Kun ei pysty näkemään itsessään jotain huonoa puolta, projisoi sen muihin. Eli näkee sen puolen kaikissa muissa, paitsi itsessään.
Yritä itse elää jossain maassa tietäen että mitätön promille kansasta saattaa ajatella kuten sinä. Kyllähän siinä vähän ankeat olot tulee välillä. En silti ala kuvitella että enemmistö on väistämättömästi oikeassa, ajattelen niin että tavallaan kaikki ovat oikeassa OMALLA SEKTORILLAAN. Valkoinen värihän muodostuu kaikista sateenkaaren väreistä. Jos minun ominaisluonteeni olisi vaikka sininen, enhän minä voisi muuttua punaiseksi vain koska suurin osa ihmisistä on punaisia, mutta yhdessä me kaikki olemme YKSI.
Mutta minä en ole yhtään mitään verrattuna vaikkapa elämänkumppaniini... Jos hän tulisi tänne vaahtoamaan niin nauraisitte varmaan kaikki päänne irti.
Ei näitä asioita todellakaan niin kauhean vakavasti tarvitse ottaa! Makuasioitahan nämäkin ovat, etten aina pidä sinun valitsemastasi itseilmaisun tavasta. Mutta se juuri on sitä persoonallisuutta.
Mutta hittojako tässä selittelemään itseään hengiltä? Let's move eteenpäin.
No, itse taas luulen, että tässä maassa ajattelee tasan yksi kuudesta miljoonasta sillälailla kuin minä. Että silleen. Eikä se mua haittaa, vaan se on vaan kivaa.
Mutta asioista pitää voida keskustella, ja nyt varmaan löysimme jonkinlaisen yhteisen hataran pohjan, joten no hard feelings ja todella, jatketaan etiäpäin.