Jääkausi

Suomalaisten eurooppalainen alkuperä alkaa 20 000 vuotta sitten.
Jääkauden äärimmäinen luonnonvalinta teki meistä vaaleita ja älykkäitä.

Nyt ollaan palaamassa takaisinpäin.
Euroopassa tallustelevat ovat taas niitä samoja kuin ennen jääkautta.
10757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

on nobelistien joukossa?

Äänestä
  • Jos puhutan pohjoisen rodun paremmuudesta, niin se on kyllä täysin kiistaton juttu.

    Pienet väestöltään vähäiset pohjois-euroopan valtiot on nykymaailmassa ja teknisessä kehityksessä aivan suhteettoman suuressa roolissa, sekä kehityksen eteenpäin viejiä.

    Valtaosa maailman valtioista ja kansoista ei ole keksinyt yhtään mitään, niillä ei ole maa kulttuuria eikä teknologiaa.

    Kehitystyö ja innovaatiot tehdään pääasiassa muutamassa maassa, Euroopan maat on tässä joukossa.

    Juutalaisten älykkyys on pääasiassa ns. mustalaisten tilanne nokkeluutta, jossa oikeana toimintatapana pidetään aina jonkinsortin silmänkääntötemppua tai muuta huijausta.

    Se että Einstein oli juutalainen ei muuta tätä yleisilmettä, Saksan juutalaiset on sekoittuneet Saksalaisiin ja niillä on samoja geenejä.

    Nobelin palkinnot taas jaetaan samalla perusteella kuin Oscaritkin, eli se joka hommaa hallitsee jakaa palkintoja niille jotka hyödyntävät hänen bisnestään eniten.

    Ei pidä olla liian naivi, ei se ole sattuma että Euroopasta tuli rivi siirtomaavaltoja varsin lyhyessä ajassa, suurin osa näistä valtioista oli itseasiassa aika pieniä ja on vieläkin.

    Hollanti esim. piti Eurooppaa suurempia siirtomaita alaisuudessaan ja on uudenmaanläänin kokoinen valtio, jossa asui silloin muutama miljoona ihmistä.
    Samajuttu Portugalilla, maa on pieni ja vähäväkinen mutta hallitsi mm. Brasiliaa, joka maailman viidenneksi suurin valtio nykyisin.

    Äänestä

  • Ruotsalainen

    Äänestä



Kyllä nim. Suomalaisuusmies on oikeassa. Ajatellaanpa vaikka Lipposta ja Vanhasta niin huomataan että hekin ovat vaaleita ja varsinkin älykkäitä! Jos heitä verrataan Euroopassa tallusteleviin berluskoihin ja cirakkeihin niin eron kyllä huomaa.

Äänestä
  • ja sitten tulee mieleen vanha kunnon sinisilmä Otto Wille Kuusinen!

    Äänestä

  • Ismo kirjoitti:

    ja sitten tulee mieleen vanha kunnon sinisilmä Otto Wille Kuusinen!

    Älykkyys ei ole viisautta eli kykyä toimia oikein vaan henkistä suorituskykyä.

    Henkisesti vähemmän kyvykäs voi olla paljon viisaampi ja usein onkin.

    Tämä on tosiasia.
    Eivät ne europidit olisi muuten itsetuhossa.

    Äänestä

  • suomalaisasiamies kirjoitti:

    Älykkyys ei ole viisautta eli kykyä toimia oikein vaan henkistä suorituskykyä.

    Henkisesti vähemmän kyvykäs voi olla paljon viisaampi ja usein onkin.

    Tämä on tosiasia.
    Eivät ne europidit olisi muuten itsetuhossa.

    Toisaalta kun puhutaan älykkyydestä ja viisaudesta, niin tavallaan puhutaan ominaisuuksista jotka on toisin sanoin nokkeluus ja kokemus.

    Viisaus on kokemuksen tai oppimisen tuomaa tietoa, älykkyys taas tilanteeseen liittyvää nokkeluutta ja suorituskykyä.

    Viisas ei joudu tilanteeseen, josta älykäs selviää nokkeluutensa ansiosta.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Toisaalta kun puhutaan älykkyydestä ja viisaudesta, niin tavallaan puhutaan ominaisuuksista jotka on toisin sanoin nokkeluus ja kokemus.

    Viisaus on kokemuksen tai oppimisen tuomaa tietoa, älykkyys taas tilanteeseen liittyvää nokkeluutta ja suorituskykyä.

    Viisas ei joudu tilanteeseen, josta älykäs selviää nokkeluutensa ansiosta.

    Älyä voi verrata moottoriin ja viisautta kuljettajaan.

    Ilman kunnon kuskia ei moottorista ole apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaisasiamies kirjoitti:

Suomalaisten eurooppalainen alkuperä alkaa 20 000 vuotta sitten.
Jääkauden äärimmäinen luonnonvalinta teki meistä vaaleita ja älykkäitä.

Nyt ollaan palaamassa takaisinpäin.
Euroopassa tallustelevat ovat taas niitä samoja kuin ennen jääkautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu