onko olemassa

Ottamatta kantaa tuskaasi.
Tällaisia kysymyksiä, kun esittää uskovaisille saa vastauksina seuraavia (jotka eivät ole mitenkään lohduttavia):

- Tutkimattomia ovat Herran tiet.
- Herralla on jokin suuri tarkoitus juuri sinun lapsellesi.
- Emme voi kuin rukoilla ja yrittää ymmärtää Jumalan tarkoituksia.

Minulle ei ole jumalia olemassa. Menetin kummilapseni seitsemän vuotta sitten leukemiaan.

sinulla on ollut liian heikko usko.
minulla on 4 vuotias tytär joka sairasti diabeteksen mutta rukoilemalla hän parani yllättäen.
uskon todellakin rukouksen parantavaan voimaan.

Olen kahden edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Ensinnäkin, kyllä Jumala voi parantaa. Jopa diabeteksesta. Ja monista muistakin sairauksista.
Toiseksi, on irvokasta sanoa sairastavalle tai sairastavan vanhemmalle että parantumattomuus johtuu liian heikosta uskosta.

Voi tietysti joskus johtua uskon heikkoudesta, oikeammin sanottuna uskon puutteesta, siis epäuskosta.
Mutta on hyvä muistaa että kristillinen usko ei ole uskoa uskoon ja uskon voimaan vaan uskoa Jeesukseen ja Hänen voimaansa. Terve usko nousee armon pohjalta luottamuksena sovittavan Jumalan hyvyyteen.
Silloin kyse on Jeesukseen katsovasta uskosta ja Hänen tekojensa omaksumisesta vastaanottavalla sydämellä, ei omasta uskomisponnistelusta: kunhan vain uskoisit enemmän ja paremmin niin sitten.
Ei sillä tavalla.

Parantumistekojen korostamisen sijasta pitäisi korostaa Jeesusta. Olen huomannut että sellaisessa ilmapiirissä myös parantumisia eniten tapahtuu. Siellä missä ei etsitä parantumista vaan syvvempää rakkautta Jumalaan ja palvovaa asennetta Häntä kohtaan.
Monta kertaa parantuminen on sisäistä, mutta myös fyysisistä sairauksista.

* *

Sitä paitsi mitä hyötyä on parantumisesta, jos keskipiste ei ole Jeesus? Jos parantumisesta itsestään tulee keskipiste ja suuremman huomion kohde, niin että ihminen rakastaa tervettä elämää enemmän kuin Herraa ja Jumala on ainoastaan välttämätön välikappale tavoitteeseen pääsemiseksi?
Silloin sairauden poistuminen on ainoastaan vaihtumista toiseen ja vakavampaan sairauteen, itseriittoiseen uskonnollisuuteen, jossa henkilö uskoo Jumalaan "omalla tavallaan" ilman pelastusta Hänen yhteydessä.
Sellaisella parantumisella ei todellakaan ole mitään merkitystä. Anteeksi että esitin tämän asian kärjistäen. Sairaan ja hänen perheen elämään sillä on tietysti suunnattoman paljon merkitystä.
Ja olen itse ollut todistamassa tapausta jossa Jumala paransi rukouksen kautta henkilön joka ei edes uskonut rukouksen parantavaan voimaan eikä Jeesukseen. Tämä henkilö tuli kyllä myöhemmin kuolinvuoteellaan uskoon, niin ainakin sanoi hänen uskova lapsenlapsensa joka hänen kanssa rukoili.
Parantumisen merkitykset ilman syntien anteeksiantamuksen ja uuden elämän kokemista Jeesuksessa jäävät, kristillisestä näkökulmasta katsoen, vain ajallisiksi.
Pelastuminen on aina parantumista tärkeämpi.

Tietysti Jumala voi parantaa. Eikä se oikeastaan ole edes ihme. Ihmeellisempää on jos Jumala ei ole toimiva, omiensa elämään aktiivisesti osallistuva, myös ihmeitä tekevä Jumala. Ihme ja kumma on jos ihmeitä ei tapahdu kun ollaan Jumalan kanssa tekemisissä. Silloin pitäisi kysyä onko jotakin pielessä meidän kirkkotraditioissamme, onko sydämen avonaisuuden ja henkilökohtaisen Jumalasuhteen sijasta alettu painottaa jotakin muuta, ehkä seurakunnallisia rituaaleja ja tapakulttuuria, omaa tietoa ja tulkintoja joiden varassa on ryhdytty itseriittoisesti elämään?

* *

Tekee mieli heittää vielä sellainen kysymys, kumpi on suurempi ihme, että ihminen uskoo ja luottaa Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä koettuaan itse tai perhepiirissä dramaattisen parantumisen, vai että ihminen uskoo ja luottaa silloinkin, kun kärsimys ja kipu rukouksista huolimatta jatkuu?

Uusi testamentti kertoo suuresta uskon sankarista Paavalista että hänkin oli heikko ja vajavainen mies, jolla lisäksi oli jokin erityisen kiusaava asia. Raamattu nimittää sitä pistimeksi. Eräiden raamatunkohtien perusteella on arveltu että kyseessä oli vaikea silmäsairaus.
Paavali - joka oli kokenut monia ihmeitä ja ollut rukouksen kautta parantamassa sairaita - joutui itse kokemaan että ei saanut pyyntöönsä vastausta. Jumala ei parantanut häntä. Mutta antoi hänelle suuremman, tärkeämmän asian kipujen keskelle:
- Minun armossani on sinulle kyllin.
Paavali siis sai vastauksen, mutta ei sitä vastausta jota oli pyytänyt vaan tärkeämmän, kestävämmän.

Toivon sinulle voimia ja jaksamista vaikean asianne keskelle.
Kukaan ei ole huonompi uskova sen tähden että hän tai hänen perheenjäsen sairastaa.

Kiitos vastauksista, varsinkin Geggor. Itsekin olen kadottamassa sen jumalan mihin luulin uskovani, vaikka en niin kiihkeästi kuin eräät.

Itse alkuaikoina rukoilin, ja voi kuinka hänen puolestaan on rakkaat uskovaiset sukulaiset ovatkaan rukoilleet. Joskus ajattelin, että tällaista tapahtuu vahvoille ihmisille. Enää en ole vahva. Ei tarvitse olla.

Uskovat uskokoon siihen mihin luulevat uskovansa. Mielikuvitustahan elämä on.