Suomi ehti olla Ruotsin vallan alaisena noin 700 vuotta. Tuo aika oli Suomen historian synkintä aikaa. Tuona aikana Suomella ei yksinkertaisesti ollut yhtään mitään. Syy oli selvä, riistäjät lännestä(Ruotsi) pitivät Suomea kahleissaan. Suomi oli täysin orjan asemassa, jota käytettiin härskisti hyväkseen. Suomalaiset vastasivat lähes yksinään Ruotsin kuningaskunnan puolustuksesta eli suomalaiset tapatettiin Ruotsin sotaretkillä, samalla ruotsalaisten vieden härskisti kaiken Suomen kansan kovalla työllä ansaitun varallisuuden veroina ruotsalaisten omiin taskuihin.
Ruotsi ei ole tuonut yhtään mitään hyvää Suomen kansalle. Vasta Venäjän vallan aikana Suomeen kehittyi itsenäinen oppineisto ja kulttuurillinen pohja. Vasta kun Suomi alkoi päästä pakkoruotsituksesta, joka oli riistänyt ja raiskannut Suomea vuosisatoja, Suomi alkoi kehittyä.
Sunnuntaina kaikki tämä vääryys, riisto ja se kaikkein pahin pakkoruotsi loppuu. Se loppuu ensi sunnuntaina 26.2.2006, kun...
SUNDIN KAATUU!!
FORSBERG KAATUU!!
KOKO RUOTSI KAATUU!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet tainnut jäädä ihan paitsi kaikesta (yleis)sivistyksestä, kun mielestäsi jollain pikkupoikien leikillä korjataan historiaa. Jääkiekon peluu on ihan turhaa hommaa - paitsi tietämättömien junttien mielestä.
sunnuntai-iltana.On se niin monesti nähty.Jokin kumma taika siinä on,Venäjä kaatuu tyyliin "6-0",mutta RUOTSI,eiiii!!!!
Toivotaan kuitenkin että suomipojat ei taikoihin usko ja Ruotsikin piestään mennentullen.
Ruutu torppaa perse pystyssä kyyristelevän Sundinin verille niin ettei jää yhtään epäselväksi kuka määrää kentällä ja Pohjolassa!!!
Ketkäs siellä pelaa? Tuleeko se radiosta. Mulla ei oo telkkaa?