Olisiko voinut olla mahdollista että Hitlerin sairaan mielen juutalaisten vastaisen tuhoamisoperaation yhtenä pienen pienenä osasyynä olisi voinut olla se että Saksan sotavoimat tarvitsi öljyä ja Saksa oli jo lähi-idässä ja jokin toinen uskonnollinen ryhmä olisi vaikuttanut siihen että juutalaisista haluttiin eroon?
holocaust
superjeesus
5597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Martti Lutherin teos "Juutalaisista ja heidän valheistaan" sekä puolisentoista tuhatta vuotta Euroopassa harrastettu juutaölaisten mustamaalaus ja vainoaminen.
Eräs näiden juutalaisvastaisten kampanjoiden elementti olivat salaliittoteoriat. Joten hyvillä jäljillä olet omine salaliittoteorioinesi.
Mikä oli silloin syynä tähän kammottavaan juutalaisten tuhoamiseen ja olen kiitollinen kun saan tietää lisää.
Tosin Gohar yrittää estää sen, ikävä kyllä.
Toki haluan esittää myös eri näkökulmia asiaan.
Juutalaisia vainottiin jo ennen sotaa.
Juutalaisia on vainottu ympäri Eurooppaa jo pari tuhatta vuotta, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Syynä on pieneltä osin uskonto, mutta enemmänkin se sama kuin miksi mustalaisiakin vainotaan. Erilaisuus. Nuo molemmat kulttuurit eivät millään sulaudu ympäristöönsä, ja ihminen vihaa erilaisuutta jo ihan geeniperintönsäkin vuoksi, niin kuin muutkin eläimet. Omaa laumaa ja reviiriä suojellaan.
taisi olla edellä mainittujen lisäksi se, että juutalaiset olivat vallannet erittäin suuren osan teollisuudesta, liike-elämästä, pankeista ja myös tärkeistä viroista. Juutalaisivat myös suosivat silloin, niin kuin nykyäänkin pelkästään juutalaisia, jos se vaan on mahdollista. Esim. kaikki piti ostaa juutalaisten omistamista liikkeistä ja käyttää myös pankkeja, jotka toimivatkin tehokkaasti, rahoittaessaan lähes pelkästään juutalaisten omistamia yrityksiä ja yksityisiä kansalaisia.
Samaan aikaan alkuperäisistä saksalaisista suuri osa oli työttöminä ja köyhtyivät koko ajan.
Saksa tarvitsi paljon rahaa ja tehtaita sotateollisuuden tarpeisiin ja rakennuskohteisiin, joten juutalaiset olivat luonnollinen kohde.
Mitäänhän ei voida historiallisesti todistaa mahdottomaksi, ainahan voidaan vedota vielä löytymättömiin dokumentteihin tms.
Siksi kysymyksesi on väärin asetettu. Jos kysyisit, "onko tiedossa mitään todisteita...", minun vastaukseni olisi "Ei".
Hitlerin "Taisteluni" teoksen on joku väittänyt olevan rytmiltään "koraanimainen", mutta eipä taida olla todisteita edes Aatun tutustumisesta Koraaniin.