Hei!
Olen kokoamassa kirjaa ihmisille sattuneista noloista tilanteista ja vaivautumista aiheuttaneista kommelluksista. Toivon, että voisitte omalta osaltanne helpottaa urakkaani, ja kertoa oman tarinanne. En voi luvata, että kaikkien tarinat saadaan mahtumaan kirjaan, mutta jokainen tarina on silti yhtä tärkeä.
Ikuisena epäonnistujana ja tottuneena itseni "pika-nolaajana" tämä projekti on minulle todella tärkeä, ja toivon, että mahdollisimman moni auttaisi minua tässä.
Kiitos etukäteen.
Terveisin: Jan
http://suomi.kompufixi.com/
Noloja sattumuksia kirjaan
1
1071
Vastaukset 1
- KIKI
elikä Kerran eräs rouva soitti putkiliikkeeseeni, että hänen pesukoneensa vesihana reistailee. Menin sitten katsastamaan vikaa, kun huomasin hanan vieressä auki olevassa pesukoneessa asiakkaani alushousut. Olin ollut hieman puutteessa, joten minulla rupesi jo noin vähäinen ottamaan vähän eteen. Otin pöksyt koneesta ja ihailin niitä. Nuuhkaisin niitä hiukan, mutta niihin oli tarttunut niin paljon haisevaa valkovuotoa, että rupesin yskimään sille pahalle hajulle. Mahani oli ollut hiukan sekaisin jo aamulla, joten yskiessä en pystynyt pidättemään tulossa olevaa pierua, vaan päästin vahingossa kunnon päräyksen ripulipaskan kera. Ääni oli niin kova, että asiakkaani tuli katsomaan, mitä oikein tapahtuu. Siinä sitten seisoin asiakkaani alushousut kädessäni, muna pystyssä, lahkeesta ripulia valuen ja asiakkaani tuijottaessa suu pyöreänä. Vähän oli selittämistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561