Uskottava puolustus?

Mikä on tämä ihmeellinen "uskottava puolustus", jonka perään tälläkin palstalla monet kuuluttavat?

Miten kukaan, paitsi potentiaalinen vihollinen itse, voisi tietää milloin puolustus on uskottava?

Jos uskottava puolustus on sitä, että voidaan näyttää naapurille että "meilläpä onkin näin ja näin paljon äijiä ja kalustoa, tätä vastaan tappelette jos tänne tulette", niin seuraakin kysymys:

Mitä järkeä on perustaa puolustus sille että mainostetaan omaa puolustuskapasiteettia Venäjän kaltaiselle, sotilaallisesti huomattavasti vahvemmalle maalle, kun kuitenkin tämä johtaa vain siihen, että konfliktin syttyessä hyökkääjä varustautuu taistelemaan nimenomaan näitä joukkoja vastaan? (eli toisinsanoen, mitä suurempaa reserviä pidämme vakituisesti ja julkisesti yllä, sitä suurempaa voimaa vastaan joudumme mahdollisessa sodassa tappelemaan)

Eihän II maailmansodassakaan Suomella ollut "uskottavaa puolustusta", ja oikeastaan vain siksi täällä selvittiinkin edes jotenkuten talvisodasta - puolustus oli paikoitellen "uskomatonta", mutta "uskottavaa" puolustusta ei ollut; siispä Neuvostoliittokaan ei lähettänyt parempia joukkoja tänne, mikä taas johti siihen, että Suomen asevoimilla oli edes jonkinlaiset mahdollisuudet.
14878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olisiko ensimmäinen edellytys uskottavalle puolustukselle se, että edes oma kansa siihen uskoo? Jos jokainen Suomalainen yhtenä miehenä ja naisena olisi valmis puolustamaan maata ja kansaa, olisi se jo hyvä alku uskottavalle puolustukselle.

Niin kauan kun "maanpuolustus" on ilmiselvästi epäisänmaallisten petturien johtamaa, ei siihen edes oma kansa usko. Potentiaalisesta vihollisesta puhumattakaan.

"Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa!"

Äänestä

  • hiiri kirjoitti:

    Suomalaisten maanpuolustustahto on maailman huippuluokkaa. Tuskin tuollaista tahtoa olisi ellei vakaasti uskottaisi myös kykyyn.

    http://www.mil.fi/paaesikunta/artikkelit/1672.dsp

    Esittämäsi tutkimuksen perusteella ja jos katsotaan koko väestöä, niin vuoden 2004 tilastojen (www.stat.fi) perusteella 1204421 kansalaista ei pidä maanpuolustusta uskottavana.

    1152054 kansalaista ei säilyttäisi nykyistä asevelvollisuus-armeijaa.

    Mielestäni, jos yli miljoona kansalaista ei pidä Suomen puolustusta uskottavana, ei voida sanoa maanpuolustustahdon olevan "huippuluokkaa".

    Äänestä

  • ProPatria kirjoitti:

    Otitko huomioon, että tuossa prosenttiluvussa on mukana koko väestö, myös naiset ja lapset?

    Kun pois suodatetaan ne ihmiset, joiden ei oletetakkaan osallistuvan maan aseelliseen puolustamiseen ja joita ei ole siihen koulutettu, on tulos huippuluokkaa. He ovat niitä, jotka kyselyssä eivät oikopäätä ole valmiita puolustamaan maata asein. Eivät tietenkään, kun eivät ole siihen koulutustakaan saaneet...

    Äänestä

Ajattele kuinka vähän sotilaallista voimaa tsetseniassa oli/on Venäjää vastaan ja kuinka paljon vastustusta tämä sotaretki on aiheuttanut tämänhetkisillä tappioilla.

Suomella melkoisesti enemmän sotilaallista voimaa ja vaikka oletetaan että saisimme selkään Venäjältä, niin tulisi se sille monta kertaa kalliimmaksi tappioiden muodossa kuin Tsetsenia. Veljemme vaikkapa Venäläinen osaa kyllä laskea tämän. Sodankäynti kun ei ole Venäjälläkään muusta yhteiskunnasta irrallinen osa-alue.

Siis uskottavalla puolustuksella pyritään siihen että mahd. hyökkääjä laskisi sotatoimensa aiheuttamat haitat itselleen hyötyä suuremmaksi ja jättäisi suunnitelmansa sikseen.

Äänestä
  • ...että sellaisessa tapauksessa, jossa Venäjä hyökkäisi tänne, olisi peli jokatapauksessa menetetty, koska Venäjä olisi laskenut silloin sellaiset voimat liikkeelle, joita Suomen ei realistisesti ole mahdollista voittaa.

    Siinäpä puolustusparadoksi: valmistaudutaanko sellaiseen sotaan, jota ei ole mahdollista voittaa, vai otetaanko todennäköisemmän, mutta voitettavissa olevan konfliktin riski?
    Erityisen huvittavanhan tästä kysymyksestä tekee se, että ei voida varmaksi tietää missä näiden kahden vaihtoehdon raja kulkee.
    Onko Venäjän suurhyökkäys vain muutaman totaalikieltäytyjän tai sivarin päässä, vai onko Suomi jo niin integraalinen osa länsimaita, että tänne hyökkääminen ei ole (talous)poliittisesti kannattavaa Venäjälle enää ollenkaan? Kumpi loppujen lopuksi turvaa Suomea enemmän, oma suuri reservi vai kansainvälistyminen, isolationaristinen puolueettomuus-hihhulointi vai NATO, isänmaan puolustaminen vai rahojen käyttö yhteiskunnan kehittämiseen?

    Äänestä

  • seuraa... kirjoitti:

    ...että sellaisessa tapauksessa, jossa Venäjä hyökkäisi tänne, olisi peli jokatapauksessa menetetty, koska Venäjä olisi laskenut silloin sellaiset voimat liikkeelle, joita Suomen ei realistisesti ole mahdollista voittaa.

    Siinäpä puolustusparadoksi: valmistaudutaanko sellaiseen sotaan, jota ei ole mahdollista voittaa, vai otetaanko todennäköisemmän, mutta voitettavissa olevan konfliktin riski?
    Erityisen huvittavanhan tästä kysymyksestä tekee se, että ei voida varmaksi tietää missä näiden kahden vaihtoehdon raja kulkee.
    Onko Venäjän suurhyökkäys vain muutaman totaalikieltäytyjän tai sivarin päässä, vai onko Suomi jo niin integraalinen osa länsimaita, että tänne hyökkääminen ei ole (talous)poliittisesti kannattavaa Venäjälle enää ollenkaan? Kumpi loppujen lopuksi turvaa Suomea enemmän, oma suuri reservi vai kansainvälistyminen, isolationaristinen puolueettomuus-hihhulointi vai NATO, isänmaan puolustaminen vai rahojen käyttö yhteiskunnan kehittämiseen?

    No, ei musta seuraa ihan tuota. Viittasit viime sotiin: Sillonkin ystävämme idässä kyllä suunnilleen tiesi mitä sillä on määrällisesti vastassa ja keskitti riittäväksi katsomansa määrän joukkoja Suomea vastaan. Kokemus sitten osoitti, jotta näillä joukoilla ei päästy tavoitteiseen. Arvion tekeminen nykypäivänäkään ei liene helppoa.

    Kyllä se veli venäläinen tavalla tai toisella pääsee melko tarkkaan arvioon joukkojen määrästä. kun itä tietää joukkojen määrän kuitenkin niin kuinka se pienempi armeija parantaisi Suomen turvallisuuta.

    Tää kansaivälisenintegraation syventäminen ja mahd. Nato-jäsenyys on sitten asia erikseen. Jäädäänkö Natossa puolustuksen puskurialueeksi? Muuten miten se Nato-jäsenyys säästäisi rahaa. Missä on se Nato-maa, jonka puolustusmenojen osuus BKT:sta on suomea pienempi. Onko ehkä jollain uudella Nato-maalla näin? En tiedä. Jos on niin uskaltaisin arvata, että liittymisen jälkeen puolustusmenot ovat kyllä vain nousseet.

    Äänestä

  • JoopJoop kirjoitti:

    Nämä tiedot perustuvat wikipedia luetteloon NATO-maista sekä CIA:n factbookiin:
    http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/en.html

    Ensin puolustusmenojen osuus BKT.sta Suomessa:
    Suomi 2%

    Sitten ne NATO-maat, joilla tuo lukema on PIENEMPI kuin Suomella:

    * Alankomaat 1,6%
    * Belgia 1,3%
    * Espanja 1,2%
    * Islanti 0%
    * Italia 1,8%
    * Kanada 1,1%
    * Latvia 1,2%
    * Liettua 1,9%
    * Luxemburg 0,9%
    * Norja 1,9%
    * Puola 1,71%
    * Saksa 1,5%
    * Slovakia 1,81%
    * Slovenia 1,7%
    * Tanska 1,5%
    * Tšekki 1,81%
    * Unkari 1,75%

    ...ja tässä ne NATO-maat, joilla on tuo lukema SUUREMPI TAI YHTÄSUURI kuin Suomella:

    * Bulgaria 2,6%
    * Ranska 2,6%
    * Kreikka 4,3%
    * Portugali 2,3%
    * Romania 2,47%
    * Turkki 5,3%
    * Yhdistynyt kuningaskunta 2,4%
    * Yhdysvallat 3,3%
    * Viro 2%

    Eli NATO-maista ainoastaan 9:llä on suurempi tai yhtäsuuri puolustusmenojen osuus BKT:sta kuin Suomella, ja 17:llä se lukema on pienempi, eli n. 65% NATO-maista on suhteellisesti pienemmät puolustusmenot kuin Suomella.

    Äänestä

  • NATO-maissa kirjoitti:

    Suomella puolustusmenot 2006 ovat noin 1,4 % bruttokansantuoteesta.

    Listassasi on kuusi maata, jotka käyttävät puolustukseen suhteessa vähemmän kuin Suomi.

    Koska tietosi ainankin Suomen osalta osoittautui vääräksi, en voi täysin uskoa muihinkaan tietoihisi. Tarkistahan vielä...

    http://www.defmin.fi/index.phtml/page_id/476/topmenu_id/5/menu_id/476/this_topmenu/57/lang/1/fs/11

    Bruttokansantuotteen prosenttiosuuden tuijottamien johtaa helposti harhaan. Jotkut maat maksavat jäsenyydestään esimerkiksi antamalla Islannin tapaan alueeltaan tukikohtia USA:n käyttöön. Se ei luonnollisestikkaan nosta tuon armeijattoman maan puolustusmenoja.

    Myös siinä, mitä menoja kirjataan puolustusmenoiksi, on eroavaisuuksia eri maiden kesken. Jotkut maat maksavat esimerkiksi sotilaiden eläkkeet puolustusbudjetin kautta ja toiset jotain toista reittiä, jolloin ne eivät kirjaudu puolustusmenoiksi.

    Muuten, listasi ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • ryytiläinen kirjoitti:

    Jos noin on, niin NATOn kustannuksia nyt, tulevaisuudessa, täällä tai muualla, on käytännössä mahdotonta täsmällisesti määritellä ja tästä asiasta on täysin turha keskustella enempää, koska asiaa ei voida todistaa suuntaan eikä toiseen.

    Äänestä

  • tietosi kirjoitti:

    Suomella puolustusmenot 2006 ovat noin 1,4 % bruttokansantuoteesta.

    Listassasi on kuusi maata, jotka käyttävät puolustukseen suhteessa vähemmän kuin Suomi.

    Koska tietosi ainankin Suomen osalta osoittautui vääräksi, en voi täysin uskoa muihinkaan tietoihisi. Tarkistahan vielä...

    http://www.defmin.fi/index.phtml/page_id/476/topmenu_id/5/menu_id/476/this_topmenu/57/lang/1/fs/11

    Mistä noita tietoja sitten mukamas voi tarkistaa, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista? En olisi pätkääkään yllättynyt jos nuo Suomen kansan katsottavaksi julkaistut budjettitiedot olisivat täyttä paskapuhetta.

    Sitäpaitsi, tuo sinun linkkisi esittää ainoastaan ARVIOTA kuluista, TODELLISET kulut vuodelta 2006 tiedetään vasta vuonna 2007.

    Äänestä

  • noin olevan kirjoitti:

    Jos noin on, niin NATOn kustannuksia nyt, tulevaisuudessa, täällä tai muualla, on käytännössä mahdotonta täsmällisesti määritellä ja tästä asiasta on täysin turha keskustella enempää, koska asiaa ei voida todistaa suuntaan eikä toiseen.

    Kyllä ne voidaan määritellä ja laskea. On vain syvällisesti perehdyttävä mm eri maiden tapaan ilmoittaa menonsa. Vaatii joltain tutkijalta kokopäiväistä paneutumista asiaan.

    Harrastelijakeskustelijalta se ei kovin helposti onnistu...

    Äänestä

Todellisuudessa KAIKKI, jotaka ovat asevelvollisuutensa suorittaneet, tietävät että suomen armeija on pelkkä vitsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

burghaftikaa kirjoitti:

Mikä on tämä ihmeellinen "uskottava puolustus", jonka perään tälläkin palstalla monet kuuluttavat?

Miten kukaan, paitsi potentiaalinen vihollinen itse, voisi tietää milloin puolustus on uskottava?

Jos uskottava puolustus on sitä, että voidaan näyttää naapurille että "meilläpä onkin näin ja näin paljon äijiä ja kalustoa, tätä vastaan tappelette jos tänne tulette", niin seuraakin kysymys:

Mitä järkeä on perustaa puolustus sille että mainostetaan omaa puolustuskapasiteettia Venäjän kaltaiselle, sotilaallisesti huomattavasti vahvemmalle maalle, kun kuitenkin tämä johtaa vain siihen, että konfliktin syttyessä hyökkääjä varustautuu taistelemaan nimenomaan näitä joukkoja vastaan? (eli toisinsanoen, mitä suurempaa reserviä pidämme vakituisesti ja julkisesti yllä, sitä suurempaa voimaa vastaan joudumme mahdollisessa sodassa tappelemaan)

Eihän II maailmansodassakaan Suomella ollut "uskottavaa puolustusta", ja oikeastaan vain siksi täällä selvittiinkin edes jotenkuten talvisodasta - puolustus oli paikoitellen "uskomatonta", mutta "uskottavaa" puolustusta ei ollut; siispä Neuvostoliittokaan ei lähettänyt parempia joukkoja tänne, mikä taas johti siihen, että Suomen asevoimilla oli edes jonkinlaiset mahdollisuudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu