Ihmisille on jo pitkään ollut itsestäänselvää että korviemme välissä jylläävä koneisto on erittäin kykenevä luomaan hyvinkin monivivahteisia ja voimakkaita tunnetiloja. Ne ohjaavat pitkälti meidän toimintaa ja voivat joskus jopa aiheuttaa harhaisia kokemuksia;Kokemuksia jostain, jota ei ole olemassa, muualla kun harhaisen ihmisen omassa päässä.
Ihmisen mieli on edelleen jopa tieteelle todella mystinen ja kiistelty asia, mutta hyvin yleisesti hyväksytty teoria on että aivoissa tapahtuvat miljoonat sähköimpulssit ja välittäjäaineet ovat näiden ihmeellisten ilmiöiden takana.
Luulenpa että harva uskovainenkaan kiistää tätä kaikkea ja väittää ajattelun olevan jotain täysin aneesta riippumatonta ja taianomaista. Kysymys kuuluukin siis, jos olet uskovaisena aiheesta samaa mieltä kuin tiede nykypivänä ja uskot vakaasti että hullujenhuoneet eivät ole ihan huvikseen täynnä oudosti käyttäytyviä ihmisiä, niin mikä ihme todistaa teidän kokemukset jumalasta aidoiksi, eikä vain päässänne tietyllä tavalla tapahtuviksi kemiallisiksi reaktioiksi, jotka luovat ainoastaan tunteen jumalasta? Nii'in. Palaamme taas tähän ikuisuuskysymykseen, jonka eteen uskis joutuu törmäämään moneen kertaan elämässään.
Jos kuitenkin siis myönnät ettei ole varmaa onko tunteet jumalasta aitoja tai pääkoppanne kehitettelemää tuotetta, niin eikö ole aivan äärettömän itsekästä alkaa tekemään johtopäätöksiä koko ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden puolesta ja moralisoimaan toisia ainoastaan omien subjektiivisten kokemusten perusteella? Tälläiset uskiksit uskovat siis vain oman mielenrauhansa takia. Heille ei ole tärkeätä onko asia johon he uskovat varmasti aukoton, vaan he ummistavat silmänsä kaikilta sen epäkohdilta ja jatkavat uskomista vain heidn itsensä takia. No tähän joku viisas sanoo että tietenkin. Tietenkin ihminen uskoo vain itsensä takia. Kenen muunkaan?
Tästä voimme päätellä että uskonto on vain yksi hedonististen ihmisten tapa saavuttaa oma mielenrauha, muista ja muiden mielipiteistä riippumatta. Sana raamatussa on oiva muuri jonka taakse suojautua, silmälaput joiden avulla ummistaa silmänsä omilta epäkohdilta.
Tämä kaikki menee teiltä uskiksilta klassiseen tapaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitä sille voi. Niin me ihmiset vaan toimimme.
Ihmisen mieli on edelleen jopa tieteelle todella mystinen ja kiistelty asia, mutta hyvin yleisesti hyväksytty teoria on että aivoissa tapahtuvat miljoonat sähköimpulssit ja välittäjäaineet ovat näiden ihmeellisten ilmiöiden takana.
Luulenpa että harva uskovainenkaan kiistää tätä kaikkea ja väittää ajattelun olevan jotain täysin aneesta riippumatonta ja taianomaista. Kysymys kuuluukin siis, jos olet uskovaisena aiheesta samaa mieltä kuin tiede nykypivänä ja uskot vakaasti että hullujenhuoneet eivät ole ihan huvikseen täynnä oudosti käyttäytyviä ihmisiä, niin mikä ihme todistaa teidän kokemukset jumalasta aidoiksi, eikä vain päässänne tietyllä tavalla tapahtuviksi kemiallisiksi reaktioiksi, jotka luovat ainoastaan tunteen jumalasta? Nii'in. Palaamme taas tähän ikuisuuskysymykseen, jonka eteen uskis joutuu törmäämään moneen kertaan elämässään.
Jos kuitenkin siis myönnät ettei ole varmaa onko tunteet jumalasta aitoja tai pääkoppanne kehitettelemää tuotetta, niin eikö ole aivan äärettömän itsekästä alkaa tekemään johtopäätöksiä koko ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden puolesta ja moralisoimaan toisia ainoastaan omien subjektiivisten kokemusten perusteella? Tälläiset uskiksit uskovat siis vain oman mielenrauhansa takia. Heille ei ole tärkeätä onko asia johon he uskovat varmasti aukoton, vaan he ummistavat silmänsä kaikilta sen epäkohdilta ja jatkavat uskomista vain heidn itsensä takia. No tähän joku viisas sanoo että tietenkin. Tietenkin ihminen uskoo vain itsensä takia. Kenen muunkaan?
Tästä voimme päätellä että uskonto on vain yksi hedonististen ihmisten tapa saavuttaa oma mielenrauha, muista ja muiden mielipiteistä riippumatta. Sana raamatussa on oiva muuri jonka taakse suojautua, silmälaput joiden avulla ummistaa silmänsä omilta epäkohdilta.
Tämä kaikki menee teiltä uskiksilta klassiseen tapaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitä sille voi. Niin me ihmiset vaan toimimme.
Vastaukset 6
Vanhimmat
väärinkin, ja niille itse raamttu sanookin, että niillekki on tuominsa.
Et varmaankaan löydä vikaa, mutta helposti syyttää toista. Sitä sokeus teettää.. ja siihen sitte myös hukkuu.
Kaikki syyttely voi mennä hukkaan, kun valehtelemaan ruetaan.
Usko pois.. et sinäkään agnostikko ole turvassa. Voit harrastaa agnostiko lasien takaan väärssä rauhassa elämistä.. pahemman kerran pettää itseäsi.
Sielunvihollinen haluaa että, kristittyjä tuhotaan ja käytännössä.. myös juonittelulla saada Jumalan vihan alle kaikki ihmiset..
Voit yrittää olla pois kaikesta höpinöistä, mutta sitten oletkin jo langennut.. jo toiseen ansaan.
Tämä on lässytystä mutta eihän hengellisesti kuoleet ja sokeat sitä usko.
Kun ihminen ylpistyy liikaa oikeassa olemisesta sekin tulee lopussa nöyryytetyksi..
Jos raamatun sanaa siis voi käyttää väärinkin, niin kuka täällä maan päällä määrittelee mikä sana on väärää ja mikä oikeaa? Tähän uskis vastaa että ei kukaan, ainoastaan jumala. Tästä tunnustuksesta huolimatta uskis jatkaa jääräpäisesti muiden moralisointia ja oman uskonsa julki tuomista. Ristiriitaista eikös?
Kyssäri kuuluu siis, mistäs tiedät uskis, että omat käsityksesi raamatun sanasta ovat juuri niitä oikeita eikä sattumalta vääriä? Koska jos kukaan maan päällä ei sanan aitoudesta päätä, sillooinhan jokainen voi olla väärässä. Sinä minä hän me te he. Silloinhan teidänkään saarnaamiset ja evankelioinnit on täysin turhia ja kenenkään ei tulisi ilman epäilyksen ääntä teitä kuunnella. Tehän saatatte olla itse sielunvihollisen palveluksessa vaikkette itse sitä myönnä/tiedä. Ihan perus sunnuntaifilosofointia.
Tässä vain yksi tuhansista ristiriidoista, joita uskontoon kuuluu;kaikkien muiden sana on sitä väärää ja minun oikeaa. Minäminäminäminäminäminäminäminä...........
Ajattelu todellakin on monimutkaisen fysiologisen koneiston tulosta. On uskon varaista, löytyykö tuon mekaanisen ajattelun takaa mitään sen ihmeellisempää. Minä uskon, että löytyy.
Uskon, että on syvempi todellisuus, kuin tämä pelkkä materialistinen maailma. Tästä syvemmästä todellisuudesta yleensä käytetään monille vastenmielistä termiä "yliluonnollinen". Minä taas käyttäisin siitä termiä Luonnollinen, koska mielestäni täytyy olla jokin katoavasta materiasta poikkeava "syvempi todellisuus", johon tämä kaikki pohjautuu. Tämä on luonnollisesti täysin subjektiivinen käsitys.
Henkilökohtaisesti olen saanut kokea Jumalan läsnäoloa elämässäni. Tämä "läsnäolo" koostuu suhteellisen pienistä asioista, ei siis mistään suurista ihmeistä yms., vaikka sellaisiakin on eteen sattunut - tosin kovin harvoin. Tuo "läsnäolo" on syvä varmuus ja rauha sisimmässä, varmuus siitä, että on Jumala, joka pitää minusta huolen ja kantaa elämässä eteenpäin. Jälleen; on uskon varaista pitääkö tätä Jumalan vaikutuksena, vai pelkkinä sattumina elämän pyörteissä.
Haluaisin vielä oikaista erästä osaa kirjoituksestasi:
"Jos kuitenkin siis myönnät ettei ole varmaa onko tunteet jumalasta aitoja tai pääkoppanne kehitettelemää tuotetta, niin eikö ole aivan äärettömän itsekästä alkaa tekemään johtopäätöksiä koko ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden puolesta ja moralisoimaan toisia ainoastaan omien subjektiivisten kokemusten perusteella?"
Ensinnäkään, en luonnehtisi kokemusta Jumalasta pelkäksi tunteeksi. Jos se olisi pelkkä tunne, olisi päiviä jolloin on uskossa, ja päiviä jolloin elää "luopumuksessa". Usko on kuitenkin jotain syvempää, mikä pysyy tunne- ja järkitilasta riippumattomana. Se on syvää sisäistä rauhaa, mikä kantaa eteenpäin vaikeinakin aikoina. Se on ns. elämän tarkoitus.
Ihminen on kautta aikojen tehnyt päätelmiä maailmankaikkeuden olemuksesta ja alkuperästä, sekä pyrkinyt löytämään vastauksia muihinkin metafyysisiin kysymyksiin. Mielestäni tämä ei ole itsekästä, vaan pelkästään inhimillistä. Tuskin ihmiskunta olisi kehityksensä tässä vaiheessa ilman tätä kysymyksien ja vastauksien etsintää. Kristinuskon sanoma on yksi vastaus näihin kysymyksiin.
Objektiiviselta kannalta katsottuna se voidaan rinnastaa muihin uskontoihin ja elämänkatsomuksiin. Uskontona useat kristitytkin pitävät sitä vain elämänkatsomuksena, mutta kun siihen lisätään USKO, se saa syvemmän merkityksen - osallisuuden "yliluonnollisesta, ns. Jumalan tuntemisen.
Mitä tulee moralisoitiin, siitä löytyy hyvin monenlaisia lähestymistapoja. On paljon fanaatikkoja, jotka tuputtavat omaa elämänkatsomustaan muille tajuamatta, että se vain saa aikaan vastareaktion. Itse näen kaikki ihmiset elämänkatsomuksesta riippumatta tasavertaisina, Jumalan rakastamina luomuksinaan.
On kuitenkin erottava tekijä - Jeesus. Osa ihmisistä uskoo Jeesukseen, osa taas ei. Ilman Jeesusta ei kristinuskon mukaan kukaan voi pelastua. Tämä ei vähennä ihmisarvoa, eikä siis oikeuta ketään moralisointiin. Jumalan näkökulmasta olemme kaikki samalla viivalla. Siksi onkin niin vaikeaa tajuta, että pelkkä usko riittää jakamaan ihmiset niin perusteellisesti. Silti ihmisen - oli hän uskovainen tai ei-uskovainen - tulisi osoittaa kanssaihmistä kohtaan hyväksyntää ja rakkautta, sillä ihmisinä kukaan ei ole toistaan ylemmällä tasolla.
Älä murehdi, ei kirjoituksesi kaikilta mene ohi korvien. Itse mielelläni istun pohtimaan tällaisia. Ei ole mitään syytä "piiloutua Raamatun taakse".
Hyvää illan jatkoa sinulle Agneisti.
Hienoa että jotkut uskovaiset osaavat puhua asioista täällä maankamaralla eikä ylhäällä pilvissä. Muutamat jutut kuitenkin ihmetytti sinunkin tekstissäsi.
***Ensinnäkään, en luonnehtisi kokemusta Jumalasta pelkäksi tunteeksi. Jos se olisi pelkkä tunne, olisi päiviä jolloin on uskossa, ja päiviä jolloin elää "luopumuksessa". Usko on kuitenkin jotain syvempää, mikä pysyy tunne- ja järkitilasta riippumattomana. Se on syvää sisäistä rauhaa, mikä kantaa eteenpäin vaikeinakin aikoina. Se on ns. elämän tarkoitus. ***
Tämä on mielestäni pelkkää sanahelinää. Se joku "syvempi" sisäinen rauha kuitenkin on ja pysyy pelkkänä tunnetilana. Se on tunne, ainoastaan tunne. Siksi en ymmärrä miksi alkaa nostamaan sitä miksikään sitä suuremmaksi asiaksi.
***Ihminen on kautta aikojen tehnyt päätelmiä maailmankaikkeuden olemuksesta ja alkuperästä, sekä pyrkinyt löytämään vastauksia muihinkin metafyysisiin kysymyksiin. Mielestäni tämä ei ole itsekästä, vaan pelkästään inhimillistä. Tuskin ihmiskunta olisi kehityksensä tässä vaiheessa ilman tätä kysymyksien ja vastauksien etsintää. Kristinuskon sanoma on yksi vastaus näihin kysymyksiin.***
En ole väittänytkään kysymysten etsimistä itsekkääksi. En todellakaan. itsekin etsin kysymyskiä. Se kuitenkin on itsekästä että luulee tietävänsä maailmankaikkeuden kaikki salat ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kukaan ihminen ei perimmäisiä kysymyksiä voi tietää joten siksi usko on minusta itsekästä. Varsinkin sellainen usko, jonka pääperiaatteisiin kuuluu sen levittäminen. Minusta on tyhmää jämähtää johonkin yhteen uskoon. Se on tietenkin helpoin tie ja siksi moni sitä harrastaa.
Minusta nimenoman etsiminen on kaiken a ja o. Koska mikään uskonto ei yksinkertaisesti voi olla oikeassa, siksi ainoa tapa olla mahdollisimman lähellä totuutta on etsiä sitä.
Se on tietenkin toinen asia haluaako oikeasti päästä mahdollisimman lähelle maailmankaikkeuden saloja vai vain saavuttaa oman mielenrauhan. Jälkimmäisessä tapauksessa uskonnot ovat tietenkin oivia tapoja. Ne ovat kuin valmisaterioita, joiden eteen ei tarvitse nähdä vaivaa ja silti tulee kylläiseksi. Näin se on.
Ulkopuolisesta et varmaankaan osaa kuvitella tunteen ja "syvän olotilan" eroa. En itsekään sitä osaa pukea sanoiksi, mutta kokemuksesta kuitenkin voin erottaa ne kahdeksi eri asiaksi. Tunne on hyvin selkeä, vaikka niidenkin alkulähteet ovat joskus hämärän peitossa, eikä tunteitakaan ole selvitetty perin pohjin. Jumalan tunteminen on kuitenkin omasta (huom.) kokemuksesta jotain paljon syvempää. Kuten jo sanoin, tämä on hyvin subjektiivista, enkä siksi yritäkään todistella tällä mitään.
Minä en "harrasta uskoa" sen vuoksi, että se olisi helpoin tie. Ei lainkaan. En näe uskoa millään tavoin helppona tienä, sillä se tuo mukanaan omat kääntöpuolensa. Ne ovat kuitenkin todella pieniä sen rinnalla, mitä olen saanut vastineeksi.
Vaikka olenkin uskossa, ei etsiminen ja kysymysten esittäminen ole suinkaan lakannut. Usko antaa vastauksia moniin asioihin, mutta samalla se tuo mukanaan aivan uuden ulottuvuuden, joka on täynnä mysteerejä ja selvittämättömiä kysymyksiä. Jumalaan "tutustuminen" on ihmeellinen kokemus, sillä silloin maailma avautuu aivan uudesta näkökulmasta. Hän on täynnä ihmeellisiä asioita, joita kukaan ihminen ei voi täysin selvittää. Siksi sanotaankin, että "etsitään Jumalaa/Jumalan kasvoja" vaikka ollankin jo uskossa. Tämä tekee uskonvaelluksesta erittäin mielenkiintoisen ja antoisan.
"Koska mikään uskonto ei yksinkertaisesti voi olla oikeassa, siksi ainoa tapa olla mahdollisimman lähellä totuutta on etsiä sitä."
Tämä on sinun subjektiivinen mielipiteesi. Minä olen löytänyt uskostani (huom. ei uskonnosta) "Totuuden", vaikka en sitä täydellisesti voikaan omaksua. Totuuden löytäminen on alku uudelle etsimiselle. Siksi se ei lakkaa koskaan. Totuus on pohjaton kuilu, josta aukeaa yhä uusia ja uusia ulottuvuuksia. Yksi näistä on esimerkiksi tiede, mikä etsii "totuuksia" materialistisesta todellisuudesta.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että uskonnot eivät todellakaan ole "valmisaterioita". Kaikista uskonnoista voi tehdä sellaisiakin, jos haluaa uskonnon jonkinlaiseksi hätävaraksi, jota ei syvemmällä tasolla harjoita. Henkilökohtainen usko (Raamatun Jumalaan) on kuitenkin loputon määrä kysymyksiä, joihin vastauksia ropisee jonkin verran elämän aikana. Etsiminen lakkaa kuitenkin vasta täydellisyydessä.
Tulipas taas filosofoitua. Hyvää yötä.
Huhhuhh...