Mistä ihminen tietää olevansa uskossa? Uskossa oleminen, uskovainen merkitsee minulle "yli-ihmistä". Sellaista, joka elää nuhteettomasti, ei puhu pahaa, on aina iloinen...Mutta vaikka kuinka uskon ja luotan Jumalaan, niin en minä ole tuollainen. Sisällä on vain luottamus, että asiat järjestyvät. Joskus jaksan rukoilla, joskus en. On niin paljon asioita, jotka ovat rempallaan. Oma tulevaisuus; avioero muutti kaiken; lasten tulevaisuus; molemmilla oppimisvaikeuksia. Jouduin työpaikkakiusatuksi ja siitä jäi pelko; en pysty menemään työhön, se jäytää.
Olen huomannut elämässäni siunausta, huolenpitoa ja sitä, että Isä pitää huolen. Siltikin en ole pystynyt muuttumaan. Minulla on miesystävä, joka ei aio naimisiin koskaan... me siis vain olemme ja seurustelemme, mutta emme asu yhdessä.
Kiitos vastauksistanne.
Olen huomannut elämässäni siunausta, huolenpitoa ja sitä, että Isä pitää huolen. Siltikin en ole pystynyt muuttumaan. Minulla on miesystävä, joka ei aio naimisiin koskaan... me siis vain olemme ja seurustelemme, mutta emme asu yhdessä.
Kiitos vastauksistanne.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näistä raamatun ulkopuolelle jätetyistä kirjoista saat lohdutusta, koska niissä on Isän Jashuan Armoa ja Laupeutta suuresti enemmän, kuin kirkollisten "ikuisen kadotuksen teoksessa" raamatussa, jossa on Totuuden muoto, mutta sekin on kieroon väänelty.
SIunausta ja rauhaa
Älä luota omiin tekoihisi ja yrityksiisi muuttua hyväksi. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.
Uskossa oleminen ei merkitse sitä, että ihminen muuttuisi ”hyväksi” ja synnittömäksi ja sen kautta olisi Jumalalle kelpaava.
Usko merkitsee syntisen ihmisen turvautumista Vapahtajaansa Jeesukseen Kristukseen, joka on kärsinyt jokaisen ihmisen puolesta sen rangaistuksen, joka meille kuuluu.
Meidän suurin syntimme on se, ettemme usko Jeesukseen, joka on ainoa tie. Kukaan ei joudu kadotukseen syntiensä vuoksi, vaan siksi ettei ole omistanut henkilökohtaisesti Jeesuksen Kristuksen lunastustyötä omalle kohdalleen.
Jeesus on täydellisesti sovittanut meidän kaikkien synnit. Meidän on vain valittava hylkäämmekö Jeesuksen vai otammeko hänet vastaan omana Vapahtajanamme.
Koko elämämme loppuun asti olemme kuitenkin ”kahden maailman kansalaisia”. Uskovinakin rikomme jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Siksi tarvitsemme joka hetki myös puhdistusta.
Minua auttoi uskonelämäni alkutaipaleella suuresti se, että uskalsin tunnustaa Jumalalle syntini enkä yrittänyt"kaunistella" niitä tai vierittää syytä toisten niskoille. Tarvitaan siis rehellisyyttä. Ja sitten avoimuutta ottaa vastaan synninpäästö näiden Raamatun sanojen perusteella:
”7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
(1.Joh.1:7-9)
Eli siis riittää että uskoo. Ja luottaa ja antaa elämänsä Jumalan käsiin? Sitä minä yritän. Jotenkin tuntuu aika käsittämättömälle, että jotkut eivät usko. En sano sillä, ettäkö heitä millään tavalla tuomitsisin. Mutta kuinka ihminen voi pärjätä ilman Jumalan apua ja johdatusta ja tukeutua vain oman itsensä valintoihin? Entäs kuollessa? Minua rauhoittaa ajatus, etten silloinkaan ole yksin.
Uskominen tarkoittaa uskomista Jeesukseen ja hänen sinun puolestasi kärsimään rangaistukseen.
Ei siis riitä, että yleisesti uskoo Jumalaan. Jumalan rakkaus ilmenee siinä, että hän antoi Jeesuksen syntyä maailmaan lunastamaan ristinkuoleman kautta synnin valtaan joutuneet. Henkilökohtainen Jeesus-usko on ainoa pelastava usko.
Sinullekin löytynee apua tästä linkistä:
http://www.greatcom.org/laws/finnish/
Siunausta etsimiseen.
"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."
(Matt.7:7,8)
Hyvä kysymys...
Minä sanoisin, että usko ei ole niinkään tietoa, vaan olotila. Olotilalla en kuitenkaan tarkoita jotain tunnetilaa, vaan syvää varmuutta siitä, että Jumala pitää huolen ja saan olle Jeesukseen uskovana pelastettu.
Tunteet ja tieto ovat hyvin subjektiivisia asioita. Välillä on varma siitä, että on uskova, mutta silloin tällön usko horjuu. Samoin on tunteen kanssa; välillä tuntee Jumalan läsnäolon sama minne menee, ja välillä taas on kuin Jumala olisi peittänyt kasvonsa ja jättänyt minut yksin.
Usko onkin hyvin Jumala-keskeinen, sillä me olemme hyvin heikoilla jos alamme luottamaan omaan uskoomme ja voimaamme. Usko tulee Jumalalta, kunhan ensin nöyrrymme ja tunnustamme syntimme ja sen, että emme selviä ilman Jeesusta. Kun näin ojennamme kätemme, Jumala tarttuu siihen ja kantaa meidät perille taivaan kotiin - usein kuitenkin kärsimyksien, mutta myös ilon ja riemun kautta.
Jumala näkee kaikki sinun vaikeudet ja taakat. Hän odottaa, että jätät ne täysin Hänen varaansa. Rakkaudessaan Hän kantoi nuo taakat Poikansa välityksellä Golgatalla. Nyt saamme olla vapaita ja luottaa rakkaan Vapahtajamme huolenpitoon.
Runsasta Jumalan siunausta sinulle. Olet Hänelle rakas.