so sad

Joo, lapsesta asti oon kasvanut helluntaiperheessä, mutta luterilaisuudesta olen löytänyt aikuisiällä hengellisen kodin. Välillä tulee vierailtua baptistiseurakunnassa, mutta koskaan en tule liittymään helluntailaisiin. Omat helluntailaiset vanhemmat lakaisivat kaikki ongelmat maton alle, ja asioista ei puhuttu. Olen niin katkera koko helluntailaisuudelle, että tuskinpa voin koskaan suhtautua siihen myönteisellä mielellä.
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

entinen helluntailainen. Olen myös siirtynyt Luterilaiseen kirkkoon. Olen tehnyt parannuksen katkeruudesta, joka niin helposti kietoo. Ymmärrän, että Jeesuksella on vain yksi maanpäällinen ruumis ja se on kaikki Jeesusta seuraavat ihmiset. Minulla ei ole mitään helluntailaisia vastaan, koska he ovat minun ja sinunkin sisaria ja veljiä. Aina löytyy kaikista kirkoista sellaisia jotka eivät elä sanan mukaan. Meidän on annettava Jumalan ruomita heidät ja vaalia itse omaa tilaamme. Veljesi Kake

Äänestä

meidän on rakastettava. Ja toivon ettet rajoita vanhempiis kokemuksia helluntailaisuudesta. Helluntailaisilla kun ei ole mitään ehdottoman samoja tapoja hoitaa arkiaskareitaan. Voi olla että jo seuraavassa hellariperheessä osataan keskustella asioista ja selvitetään kaikki kitka. Siunausta!

Äänestä

on pahinta mitä ihmisen sydämmessä voi tapahtua, eihän sillä ole väliä minne seurakuntaan kuulut kunhan uskot sydämmessäs Jeesukseen ,mutta toi katkeruus jonka tunnustit niin herää ja anna anteeksi ,nyhtää se katkeruuden juuri pois että olet Herran päivänä valmis.Ei Jeesus katso minne seurakuntaan kuulut vaan uskoa siinä mitataan,itsellesi sinä sillä katkeruudella teet hallaa,sinä itse siitä kärsit ei toiset sinulle ja sinun tilallesi mitään voi jokaisen on itse tiensä valittava.
Sinulla on varmaan paljon ihmisiä ympärilläsi jotka rakastavat ja rukoilevat puolestasi,muistavat sinua rakkaudella ,älä torju heitä vaan iloitse heistä ja kiitä Herraa heistä niin kuljet voittosaatossa ,voittajana.
Katso ympärillesi ja avaa silmäsi sinua rakastetaan ja kannetaan rukouksissa ,kunpa minullakin olisi omia verisukulaisia jotka kantaisivat minuakin rukouksin että voisin heistä kiittä ,onhan heillä minut joka hiljaa pimeässä huokaan Herran puoleen ja pyydän Herra pelasta heidät ihan jokaisen.Siunausta sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rose kirjoitti:

Joo, lapsesta asti oon kasvanut helluntaiperheessä, mutta luterilaisuudesta olen löytänyt aikuisiällä hengellisen kodin. Välillä tulee vierailtua baptistiseurakunnassa, mutta koskaan en tule liittymään helluntailaisiin. Omat helluntailaiset vanhemmat lakaisivat kaikki ongelmat maton alle, ja asioista ei puhuttu. Olen niin katkera koko helluntailaisuudelle, että tuskinpa voin koskaan suhtautua siihen myönteisellä mielellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu