En seurannut turnausta kuin sivusilmällä, mutta luin kyllä lehdistä Suomen hyvistä otteista. Lisäksi katsoin ottelujen maalit yleensä netistä vasta jälkeenpäin. Paras joukkue tuntui olevan Suomella, erittäin yhtenäinen, maalivahtipeli maagista, joukkuepeli loistavaa, vaikka ei ehkä taitavin joukkue ollutkaan.
Kuitenkin ennen finaalia olin varma kuinka käy. Samat ajatukset putkahti mieleen kuin Ruotsin pääministerilläkin, vaikka sammakoita suustaan päästeleekin. Noin korkeassa asemassa olevan ihmisen pitää vähän miettiä mitä suustaan suoltaa. Mutta asiaan...
Pahin mahdollinen vastustaja, pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Aivan sama kuka muu maa olisi tullut vastaan, niin Suomen joukkue luultavasti nyt maistelisi shamppanjaa kultaisine juhlineen. Mutta ei.. Ruotsi, joka on Suomelle niin paha vastus ja varsinkin kun panokset kovenee. Ruotsilla ei punteissa värise, toista se on Suomella. Kun on kyse finaalista, niin leijonista tulee lampaita, varsinkin kun vastassa on Tre Kronor. Se on kumma juttu, jotain psykologista siinä on, jota varmaan kukaan ei osaa selittää. Henkinen yliote on aina Ruotsilla ja aina sama kaava toistuu.. Suomi aloittaa pelin hyvin, mutta aina jossain välissä ottelua Ruotsi kääntää ottelun kulunja on suorastaan ylivoimainen. Pitää kiekkoa, voittaa kaksinkamppailuja, kiertelee Suomen pelaajia kuin kukkakeppejä. Se missä Ruotsi on parhaimmillaan eli kiekon pitämisessä, rauhallisessa pelinrakentelussa yms., niin Suomi antaa aina Ruotsin rauhassa pelata juuri sillä omalla tyylillään. Se maaginen rakentaminen pitäisi rikkoa, mutta sitä ei koskaan edes yritetäkään. Ruotsi leipoo ja vääntää, Suomi-poika katselee vierestä kun omissa soi. Niin merkillistä. Lääke siihen pitäisi olla, mutta korvien välissä on se suurin ero. Leijona ajattelee tyyliin "Entä jos sittenkin teen virheen".. Kun taas Tre Kronori luottaa itseensä tyyliin "se paikka tulee ihan varmasti, ja siitä tehdään varmasti se maali".
Ruotsi oli ylivoimainen finaalissa. Järjestään voitti aloitukset ja kaksinkamppailut, piti kiekkoa ja ennen kaikkea osaa pelata "pikkusikaa", joka on tuomarilinjan rajoilla. Mutta miksi Ruotsi sitten voitti yllä mainitut?
* Aloitukset: en osaa selittää
* Kaksinkamppailut: fyysisyydellään, järkälemäiset kulmavääntäjät, jotka taitavat suojaamisen.. Suomella ei riitä fysiikka niitä vastaan, niitä pitäisi niittää seinille, mutta kun voima ei riitä, niin ei voi mitää.
* Kiekonhallinnan: Suomen passiivisuuden ja pelon takia, luistin ei Suomi-pojalla kulkenut, ei karvattu röyhkeästi, annettiin Ruotsin tulla ihan vapaasti. Kun Ruotsi pitää kiekkoa rauhallisesti ja eleettömästi, se luo Suomeen paniikkia ja sen myötä oma rakentelu on paniikinomaista räiskimistä. Ja Suomen oma pelinrakennus tyrehtyi muutenkin aina keskialueen muuriin, jota ei osattu paniikissa rikkoa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.. Suomesta ei ole Ruotsin voittajksi suuressa pelissä! Korvien välissä Suomi-Ruotsi peli aina pelataan ja silloin voittajasta ei ole epäselvyyttä... Miettikääpä sitä!
Kuitenkin ennen finaalia olin varma kuinka käy. Samat ajatukset putkahti mieleen kuin Ruotsin pääministerilläkin, vaikka sammakoita suustaan päästeleekin. Noin korkeassa asemassa olevan ihmisen pitää vähän miettiä mitä suustaan suoltaa. Mutta asiaan...
Pahin mahdollinen vastustaja, pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Aivan sama kuka muu maa olisi tullut vastaan, niin Suomen joukkue luultavasti nyt maistelisi shamppanjaa kultaisine juhlineen. Mutta ei.. Ruotsi, joka on Suomelle niin paha vastus ja varsinkin kun panokset kovenee. Ruotsilla ei punteissa värise, toista se on Suomella. Kun on kyse finaalista, niin leijonista tulee lampaita, varsinkin kun vastassa on Tre Kronor. Se on kumma juttu, jotain psykologista siinä on, jota varmaan kukaan ei osaa selittää. Henkinen yliote on aina Ruotsilla ja aina sama kaava toistuu.. Suomi aloittaa pelin hyvin, mutta aina jossain välissä ottelua Ruotsi kääntää ottelun kulunja on suorastaan ylivoimainen. Pitää kiekkoa, voittaa kaksinkamppailuja, kiertelee Suomen pelaajia kuin kukkakeppejä. Se missä Ruotsi on parhaimmillaan eli kiekon pitämisessä, rauhallisessa pelinrakentelussa yms., niin Suomi antaa aina Ruotsin rauhassa pelata juuri sillä omalla tyylillään. Se maaginen rakentaminen pitäisi rikkoa, mutta sitä ei koskaan edes yritetäkään. Ruotsi leipoo ja vääntää, Suomi-poika katselee vierestä kun omissa soi. Niin merkillistä. Lääke siihen pitäisi olla, mutta korvien välissä on se suurin ero. Leijona ajattelee tyyliin "Entä jos sittenkin teen virheen".. Kun taas Tre Kronori luottaa itseensä tyyliin "se paikka tulee ihan varmasti, ja siitä tehdään varmasti se maali".
Ruotsi oli ylivoimainen finaalissa. Järjestään voitti aloitukset ja kaksinkamppailut, piti kiekkoa ja ennen kaikkea osaa pelata "pikkusikaa", joka on tuomarilinjan rajoilla. Mutta miksi Ruotsi sitten voitti yllä mainitut?
* Aloitukset: en osaa selittää
* Kaksinkamppailut: fyysisyydellään, järkälemäiset kulmavääntäjät, jotka taitavat suojaamisen.. Suomella ei riitä fysiikka niitä vastaan, niitä pitäisi niittää seinille, mutta kun voima ei riitä, niin ei voi mitää.
* Kiekonhallinnan: Suomen passiivisuuden ja pelon takia, luistin ei Suomi-pojalla kulkenut, ei karvattu röyhkeästi, annettiin Ruotsin tulla ihan vapaasti. Kun Ruotsi pitää kiekkoa rauhallisesti ja eleettömästi, se luo Suomeen paniikkia ja sen myötä oma rakentelu on paniikinomaista räiskimistä. Ja Suomen oma pelinrakennus tyrehtyi muutenkin aina keskialueen muuriin, jota ei osattu paniikissa rikkoa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.. Suomesta ei ole Ruotsin voittajksi suuressa pelissä! Korvien välissä Suomi-Ruotsi peli aina pelataan ja silloin voittajasta ei ole epäselvyyttä... Miettikääpä sitä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
1995 suomi 4-1
Se onkin ainut poikkeus. Silloin jopa Ruotsi-pojalla tutisi, mutta paineet olikin silloin luotu valtaviksi. Omat kotikisat ja kansa odotti vain MM-kultaa. Suomikin oli silloin altavastaajana, joka edesautti asiaa.
Laskepa kuinka monta kertaa Ruotsi on vienyt meitä kuin kuoriämpäriä tärkeissä mitali-otteluissa?
näin että ei sitä voi voittaa vanhoilla meriitteillä,, peli pitää ensiksi pelata. Kyllä Suomi joskus täytyy voittaa.